Välipalavaunun etukilpi

Tähän on ihan länsimaalaisten aivoista löytyvä syykin, jolloin etenkin kulkuneuvoa ja ihmistä kuvatessa kaipaa menoa "eteenpäin", ja meillähän oikealle meno on eteenpäin menoa. Lastenvaunuthan on pienelle ihmiselle kulkuneuvo. :D

Johtuu siitä, että luemme tekstiä vasemmalta oikealle, ja siksi myös kuvia samaan suuntaan. Tälläöin kaikki liike on luontevasti oikealle. Arabeille taas luonteva liikkeen suunta on oikealta vasemmalle, ja japanilaisilla ei liene vahvaa preferenssiä (?)
 
- en halunnut tähän pyörätuolia, koska siitä tulee herkästi mieleen jonkinlainen invaratikka, ja ratikka nyt kuitenkin on koko kansan väline
- pyörätuoli saattaisi herättää myös negatiivisia mielikuvia

Niin, tähän vielä sellainen asia, että vaikka itsekin ajattelisin pyörätuolin kuvasta ratikan keulassa samalla tavalla, niin tärkeintä onkin, mitä liikuntarajoitteinen siitä ajattelee, tai lastenvaunujen kanssa liikkuva. Eli luultavasti etsitään tuttua pyörätuolikuvaa, kun huomaa johonkin sisäänpyrkiessään edessä olevan portaat.

Näin ollen, jos itse saisin päättää, mitä välipalanivelen eteen laitettaisiin, tulisi siihen oheinen kuva (Tällä kertaa en käännä lastenvaunuja menosuuntaan, silä se ei näytä niin hyvältä).
 

Liitetiedostot

  • pt_lv.png
    pt_lv.png
    6.3 KB · Lukukerrat: 117
Tässäpä nyt sitten pikaisesti tehty vertailu 339-DF:n ehdotusten mukaisesti.

Itse oiekastaan pidin enemmän siitä jossa oli välipalavaunu ja nuoli. Tälläistä keulassa olevaa vaunujen kuvaa joku lukee kuitenkin muodossa "vaunuilla etuovesta sisään", eikä se kellekään viesti sitä että olisi syytä käyttää sitä matalaa osaa. Kun se ei kuulema ole ollut matkustajille mitenkään selvää.
 
Pyörätuoli on siitä ongelmallinen symboli, että se voi tarkoittaa myös pyörätuolivarustusta (jota meidän ratikoissa ei ole, mutta esim. hankinnassa oleviin uusiin ratikoihin voi hyvin tulla).
 
Itse oiekastaan pidin enemmän siitä jossa oli välipalavaunu ja nuoli. Tälläistä keulassa olevaa vaunujen kuvaa joku lukee kuitenkin muodossa "vaunuilla etuovesta sisään", eikä se kellekään viesti sitä että olisi syytä käyttää sitä matalaa osaa. Kun se ei kuulema ole ollut matkustajille mitenkään selvää.

Kokemukseni matkustajana linjalla 4 on, että nyt kun välipalat ovat siellä selvästi yleistyneet, myös lastenvaunujen kanssa liikkuvat matkustajat ovat nopeasti oppineet käyttämään oikeaa ovea. En ole pariin kuukauteen nähnyt lastenvaunuja ratikassa "väärässä" paikassa, eli luulisin että matalaa osaa osataan jo paremmin etsiä ennen kuin totuttuun tapaan nostetaan lastenvaunut ratikan ykkösosaan. Itsekin lastenvaunujen kanssa viimeiset 10 kk matkustaneena mutu-tuntumani sanoo, että ratikoissa kuljetetaan yhä enemmän lastenvaunuja - ehkäpä juuri välipalan ansiosta. Ennätyskokemukseni on viidet lastenvaunut/-rattaat yhdessä ja samassa välipalassa.
 
Kokemukseni matkustajana linjalla 4 on, että nyt kun välipalat ovat siellä selvästi yleistyneet, myös lastenvaunujen kanssa liikkuvat matkustajat ovat nopeasti oppineet käyttämään oikeaa ovea. En ole pariin kuukauteen nähnyt lastenvaunuja ratikassa "väärässä" paikassa, eli luulisin että matalaa osaa osataan jo paremmin etsiä ennen kuin totuttuun tapaan nostetaan lastenvaunut ratikan ykkösosaan.

Jos näin on, niin silloin tuo yksinkertainen symboli ajaisi asiansa täydellisesti. Eli kaukaa näkee, että tuulilasin alla on keltaista, ja siitä tietää, että keskeltä mennään sisään. Jos ei näy keltaista, mennään kakkosovista.
 
Näin ollen, jos itse saisin päättää, mitä välipalanivelen eteen laitettaisiin, tulisi siihen oheinen kuva (Tällä kertaa en käännä lastenvaunuja menosuuntaan, silä se ei näytä niin hyvältä).

Saisiko symboleista suuremmat, mikäli ne sijoittaisi kyltin vastakkaisiin nurkkiin (eri korkeudelle)? Näyttäisikö tyhmältä?

Luulisi että tärkeintä olisi saada jonkinlainen kyltti välipalavaunujen keulaan mahdollisimman pian, jotta matkustajat oppisivat erottamaan välipalat muista nivelvaunuista jo kauempaa. (Takaahan ne jo erottaa - ainakin mikäli sattuu olemaan raitiovaunuharrastaja - mutta harvemmin niitä tulee juostua kiinni lastenvaunujen kanssa. :lol:) Toivottavasti vaunun 110 kyltitys ei ole vain koe, josta kerätään kokemuksia pari vuotta ennen kuin mitään tehdään.

---------- Viesti lisätty kello 19:40 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu kello 18:57 ----------

Jos näin on, niin silloin tuo yksinkertainen symboli ajaisi asiansa täydellisesti. Eli kaukaa näkee, että tuulilasin alla on keltaista, ja siitä tietää, että keskeltä mennään sisään. Jos ei näy keltaista, mennään kakkosovista.

Olen samaa mieltä, vaikka aiemmin kannatinkin monimutkaisempaa kylttiä. On hyvin vaikeaa suunnitella kyltti, joka olisi ensikertalaiselle tarpeeksi selvä, kun parhaiten kuitenkin opettaa kokemus. Ilman kokemusta Varioihinkin pyritään usein lastenvaunujen kanssa kolmosovista.
 
Saisiko symboleista suuremmat, mikäli ne sijoittaisi kyltin vastakkaisiin nurkkiin (eri korkeudelle)? Näyttäisikö tyhmältä?

Juu, kokeilin tuotakin. Ei näyttänyt niin hyvältä, on hieman levottomampi. Eikä symbolit edes kasvaneet merkittävästi.

Vielä tällaisen tein kokeeksi, että näkyy, kuinka pienemmät symbolit erottuu kokonaisuudesta (yllättävän hyvin mielestäni):
 

Liitetiedostot

  • MLNRV_pt_lv.jpg
    MLNRV_pt_lv.jpg
    57.1 KB · Lukukerrat: 254
Jos lähtökohdaksi otetaan se, että kilvessä ei saisi olla lastenvaunuja eikä pyörätuolia, niin mitenkäs tällainen? Myönnän, että tämä minun raakaversioni näyttää vähän nököhampaiselta alienilta, mutta joku taiteellisempi yksilö osaa varmasti muokata tästä paremman.

Idea on siis se, että kilvessä esitetään välipala. Vain itse välipala, ei koko pitkää vaunua. Selkeyden vuoksi tämä on karkea "liikennemerkkityyppinen" yksinkertaistus, mutta siinä näkyy tärkein, eli välipalan muuta vaunua alemmas ulottuva lattia sekä ovi.

Täälläkin tuli ilmi se, että loppujen lopuksi on ihan sama, mitä siinä kilvessä on, vaikka olisi karjalanpiirakka, kunhan lastenvaunujen kanssa liikkuvat oppivat, että keltainen neliö tuulilasin alla merkitsee välipalavaunua. Joten kävisikö tämä?

Kaino toive Vesalle: istuttaisitko tämän (tai parannellun version) vaunun keulaan, että saataisiin nähdä tämä osana kokonaisuutta?

Jaa niin miksi ei saisi olla lastenvaunuja eikä pyörätuolia? No, pikkulinnut lauloivat, että HKL:llä olisi sellainen toive.
 

Liitetiedostot

  • nrv-etukilpi.jpg
    nrv-etukilpi.jpg
    92.4 KB · Lukukerrat: 156
Täälläkin tuli ilmi se, että loppujen lopuksi on ihan sama, mitä siinä kilvessä on, vaikka olisi karjalanpiirakka, kunhan lastenvaunujen kanssa liikkuvat oppivat, että keltainen neliö tuulilasin alla merkitsee välipalavaunua..

Ja etukilvessä miesten pikkarit.

Taitaa olla mätäkuu ja vitsit.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Jos lähtökohdaksi otetaan se, että kilvessä ei saisi olla lastenvaunuja eikä pyörätuolia, niin mitenkäs tällainen? Myönnän, että tämä minun raakaversioni näyttää vähän nököhampaiselta alienilta, mutta joku taiteellisempi yksilö osaa varmasti muokata tästä paremman.

En ole varma, ratkeaako tämän symbolin ongelma taiteellisella parannuksella. On hyvin vaikeaa ymmärtää, mitä tuolla tarkoitetaan. Symbolin tulisi esittää jotain funktionaalisuutta, mutta raitiovaunujen matalalattiainen väliosa itsessään ei symboloi esteettömyyttä kovin hyvin, koska on vain yksi melko harvinainen ratkaisutapa esittää se. Siksi vaikka symboli pystyisi esittämään väliosaa paremmin, ei se vielä kerro kovin hyvin, mitä funktionaalisuutta symbolilla halutaan ilmoittaa. Esimerkiksi bussipysäkin merkitseminen bussin kuvalla onnistuu paremmin, koska bussi on melko universaalisti tunnettu asia ja sen funktionaalisuus tiedossa. Kun taas väliosa melko huonosti tunnettu. Jos se olisi paremmin tunnettu, tarvetta symbolille ei oikeastaan olisi, koska jokainen asian tunteva tietäisi kyllä, miten ratikasta helposti muutenkin havaitaan, että se on väliosallinen.

Symbolissa tulisi siis mieluummin esittää, miten sitä käytetään. Yksi ratkaisumalli, joka tulee mieleen, on kepin kanssa kulkeva henkilö kulkemassa väliosan ovesta sisään.
 
Takaisin
Ylös