Raitiovaunuhavaintoja - heinäkuu 2010

Tila
Ei avoinna uusille viesteille.
Flirtien äänimerkistä en vain vieläkään tajua sitä, miksi niitä pitää samoilla desibeleillä soittaa sisälle kuin uloskin. Junassa sisällä on niin paljon hiljaisempaa, että 10 dB vähemmän riittäisi varmasti, jottei pirinää tarvitsisi kaiuttaa koko junan läpi. Tosin se vaatisi, että piipityslaitteet rakennettaisiin ja suunnattaisiin erikseen sisälle ja ulos.
 
Vanhoissa SR 1 ja SR 2 junissa ovet eivät sulkeudu automaattisesti, vaan ne pitää sulkea ohjaamosta. Sr 4:ssä ja Filirtissä ovet sulkeutuvat automaattisesti sen jälkeen kun ovesta ei enää kuljeta (3-5 sek?). Tämä kaiketi siksi, että lämpö/kylmä pysyy paremmin junassa sisällä eikä mene harakoille auki olevista ovista, vaikkakin Flirtissä on nämä "ilmaverhot".

Myöskin kun lastaus ovesta on valmis, voidaan se sitten lukita, etteivät juoksijat vuorotellen availe vuoroin mitäkin ovea. En kyllä tunne Sm5:en oviohjausta, mutta ainakin Variotramissa ovet toimivat noin.
 
Myöskin kun lastaus ovesta on valmis, voidaan se sitten lukita, etteivät juoksijat vuorotellen availe vuoroin mitäkin ovea. En kyllä tunne Sm5:en oviohjausta, mutta ainakin Variotramissa ovet toimivat noin.

Käsittääkseni sama toiminnallisuus on myös Sm4 & 5:ssä.
 
Viimeksi muokattu:
Maailmalla myös kaupunkibussien poistumisovet antavat varoitusääniä sulkeutuessaan; tässä kotimaisille (ja EU-maiden) bussien suunnittelijoille ja joukkoliikennepäättäjille pikkuvinkkejä maailmalta (etupäässä Kaakkois-Aasiasta) ;):

Citybus-yhtiön uusi Enviro 400-tyyppinen kaksikerroskaturi Hongkongista:
http://www.youtube.com/watch?v=OIHFG4uVYO4

KMB-yhtiön Scania K230UB, yksikerrosbussi, joita on nyt pitkän tauon jälkeen taas hankittu Hongkongiin:
http://www.youtube.com/watch?v=WpV3xDojQt8&feature=related

KMB-yhtiön Enviro500-kaksikerroskaturi, niinikään Hongkongista:
http://www.youtube.com/watch?v=i1ODsOr196w&feature=related

KMB-yhtiön Volvo B7RLE, joka on myös tuoreita yksikerroskaturihankintoja Hongkongista:
http://www.youtube.com/watch?v=s4wla5U7J54

SBS-yhtiön Scania K230UB Singaporesta:
http://www.youtube.com/watch?v=89oJdgoFRQU
 
Viimeksi muokattu:
Välipalalista: (numero / viimeksi linjalla NrII-vaununa / ensimmäinen kerta linjalla MLNRV-vaununa)
  • 73 / 25.6.2010 v.62 @6/8 / N/A
  • 76 / 15.12.2008 v.64 @6/8 / 29.5.2009 v.164 @6/8
  • 77 / 7.11.2009 v.25 @3BT / 17.2.2010 v.95 @10
  • 80 / 21.4.2006 v.75 @7B / 18.1.2007 v.158 @6
  • 84 / 7.12.2009 v.42 @4 / 14.4.2010 v.164 @6/8
  • 85 / 2.9.2008 v.94 @10 / 28.1.2009 v.164 @6/8
  • 86 / 16.2.2009 v.140 @4 / 30.6.2009 v.58 @6/8
  • 90 / 24.4.2010 v.26 @3BT / N/A
  • 91 / 2.7.2009 v.25 @3BT / 3.11.2009 v.156 @6/8
  • 93 / 30.3.2010 v.158 @6/8 / N/A
  • 94 / 10.6.2010 v.26 @3BT / N/A
  • 96 / 11.5.2010 v.26 @3BT / N/A
  • 98 / 11.9.2009 v.193 @10 / 27.11.2009 v.74 @7A
  • 99 / 6.6.2009 v.177 @7B / 14.11.2009 v.62 @6/8
  • 101 / 12.4.2009 v.29 @3BT / 10.10.2009 v.64 @6/8
  • 102 / 21.4.2009 v.52 @6 / 26.9.2009 v.159 @6/8
  • 105 / 13.3.2010 v.175 @7B / 27.4.2010 v.141 @4
  • 107 / 27.11.2009 v.141 @4 / 17.2.2010 v.102 @1A
  • 108 / 4.1.2010 v.97 @10 / 19.3.2010 v.93 @10
  • 109 / 27.5.2010 v.38 @3BT / N/A
  • 110 / 4.10.2009 v.62 @6/8 / 11.12.2009 v.64 @6/8
  • 111 / 30.10.2009 v.198 @10 / 23.12.2009 v.165 @6/8
  • 112 / 15.10.2009 v.147 @4 / 8.12.2009 v.159 @6/8

Saksassa käyneet NrI:t listaa: (numero / viimeksi linjalla ennen Saksaa / ensimmäinen kerta linjalla Saksasta tulon jälkeen)
  • 32 / 15.01.2009 v.101 @1A / 27.11.2009 v.164 @6/8
  • 40 / 4.6.2009 v.2 @1A / 27.4.2010 v.62 @6/8
  • 41 / 14.1.2010 v.75 @7A / N/A
  • 42 / 13.6.2008 @7B / 23.9.2009 v.58 @6/8
  • 44 / 6.11.2007 v.83 @7A / 22.1.2009 v.103 @1A
  • 52 / 25.5.2008 v.60 @6/8 / 31.7.2009 v.104 @1A
  • 54 / 24.3.2009 v.105 @1A / 8.2.2010 v.83 @7A
  • 55 / 30.3.2009 v.106 @1A / 27.3.2010 v.27 @3BT
  • 56 / 23.3.2010 v.174 @7B / N/A
  • 57 / 15.4.2010 v.59 @6/8 / N/A
  • 58 / 23.2.2009 v.85 @9 / 4.12.2009 v.38 @3BT
  • 59 / 14.9.2009 v.51 @6/8 / 20.7.2010 v.29 @3BT
  • 64 / 6.5.2010 v.171 @7B / N/A
  • 65 / 13.11.2009 v.77 @7A / N/A
  • 66 / 17.8.2009 v.176 @7B / 29.6.2010 v.44 @4T
  • 69 / 13.9.2007 v.174 @7B / 10.8.2009 v.76 @7A
  • 70 / 13.6.2008 @1A / 15.10.2009 v.159 @6/8

Suomessa korjatut NrI:t listaa: (numero / viimeksi linjalla ennen TK / ensimmäinen kerta linjalla TK:sta tulon jälkeen)
  • 33 / 2.6.2005 v.155 @6 / 31.1.2006 v.163 @7A
  • 46 / 18.10.2005 v.103 @1A / 9.9.2006 v.62 @7A
  • 67 / 15.6.2006 v.85 @8 / 6.11.2007 v.102 @1A
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Maailmalla myös kaupunkibussien poistumisovet antavat varoitusääniä sulkeutuessaan; tässä kotimaisille (ja EU-maiden) bussien suunnittelijoille ja joukkoliikennepäättäjille pikkuvinkkejä maailmalta (etupäässä Kaakkois-Aasiasta) ;):

Citybus-yhtiön uusi Enviro 400-tyyppinen kaksikerroskaturi Hongkongista:
http://www.youtube.com/watch?v=OIHFG4uVYO4

KMB-yhtiön Scania K230UB, yksikerrosbussi, joita on nyt pitkän tauon jälkeen taas hankittu Hongkongiin:
http://www.youtube.com/watch?v=WpV3xDojQt8&feature=related

KMB-yhtiön Enviro500-kaksikerroskaturi, niinikään Hongkongista:
http://www.youtube.com/watch?v=i1ODsOr196w&feature=related

KMB-yhtiön Volvo B7RLE, joka on myös tuoreita yksikerroskaturihankintoja Hongkongista:
http://www.youtube.com/watch?v=s4wla5U7J54

SBS-yhtiön Scania K230UB Singaporesta:
http://www.youtube.com/watch?v=89oJdgoFRQU

Huomatkaa muuten, että noiden hongkongilaisten bussien ovien päällä lukee vielä punainen ja valaistu kyltti- "DOOR CLOSING" (ja sama kiinaksi). Varo- ja turvatoimet on aivan äärimmilleen vietyjä Honkkarin joukkoliikenteessä. Mistähän moinen onkaan syntyjään? Onko Lontoossa, Hongkongin entisessä pääkaupungissa noin äänekkäät bussiovet?

---------- Viesti lisätty kello 22:03 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu kello 21:40 ----------

Kuunnelkaapa muuten tämän bussin (KMB Volvo B7RLE) antamaa informaatiotulvaa:
http://www.youtube.com/watch?v=8vjcuizFgkY&feature=related


Se kuuluttelee seuraavia pysäkkejä ja mitä katuja pitkin sinne mennään, lisäksi se kehotaa toistuvasti katsomaan lasten ja vanhusten perään sekä kehottaa antamaan paikkansa sellaiselle joka tarvitsee sitä ehkäpä enemmän (vanhus, vammainen, jne.) kuin itse. Kaikki tämä toki ensin kantoninkiinaksi, sitten mandariinikiinaksi ja vasta sitten englanniksi.

Tätä minä kutsun asiakaslähtöiseksi ja -ystävälliseksi joukkoliikenteeksi. Jossain muualla se sitten olisi näköjään kakofoniaa. Ei minua tuollaset joukkoliiketeen turvallisuutta kenties lisäävät asiat ole koskaan haitanneet. Yksi ehto minullakin on niiden suhteen: että ne toimivat luotettavasti ja varmasti. Muuten ne pilaavat hyvän asian.
 
Viimeksi muokattu:
Kun nyt nämä äänihavainnot näyttävät jäseniämme kiinnostavan, otettakoon esille tällainenkin juttu: Väliosallisessa nivelvaunussa #105 lähtee- ja pysähtyy-kilahdukset tehdään sähköisesti ja ne tulevat kaiuttimesta ohjaamoon. Mekaanista kertalyöntikellon ääntä ei enää kuulla. Itse kellot saattavat silti olla paikoillaan. Vaunun #105 mainitut äänet ovat käytännössä samat kuin Variotramien merkkiäänet. Voi olla, että vastaavanlainen muutostyö on tehty myös joihinkin muihin väliosallisiin Valmeteihin.
 
Tätä minä kutsun asiakaslähtöiseksi ja -ystävälliseksi joukkoliikenteeksi. Jossain muualla se sitten olisi näköjään kakofoniaa.

Jos viittaat kakofonia-sanalla minun käyttämääni kakofonia-sanaan, olet kyllä ymmärtänyt minut aika väärin. Minä en vastusta informatiivisia kuulutuksia, vaikka niitä olisi isojakin määriä. Ihmisen puhe ei nosta stressitasoa, mutta minuutin välein toistuva hälytyspirinä nostaa. Sen pirinän tarkoitus on säikyttää, ja sen reaktion se saa aikaan kaikissa muissakin kuin oven väliin tunkevissä ihmisissä. Ja Flirteissä se todella muistuttaa herätyskelloa. Ja herätyskellonkin idea on olla mahdollisimman havahduttava ja huomiota herättävä. Ja koska Flirtit todella ovat muuten hyvin hiljaisia ja suomalainen matkustajakäyttäytyminen muutenkin hiljaista, se pirinä on sitten ainoa asia, joka vaunussa kuuluu.

Informaatiokuulutukset ovat hyvä asia, mutta kukaan ei pakota keskittymään niiden sisällön kuunteluun. Hälytyspirinästä stressaantuminen ei ole valinnanvaraista. Raidejoukkoliikenteen yksi tärkeimpiä suosioaspekteja on juuri matkustamisen mukavuus ja sujuvuus. Jos matkustaja havahdutetaan joka asemalla matkustajan kannalta täysin turhaan pirinään, pilaa se matkustusmukavuuden.

Ei minua tuollaset joukkoliiketeen turvallisuutta kenties lisäävät asiat ole koskaan haitanneet.

Ehkä ei sitten sinua häiritse kuunnella matkan aikana kymmenen kertaa ovipirinää. Olen kuitenkin melko varma, että laajentuessaan se tulee vaikuttamaan ihmisten mielipiteeseen joukkoliikenteen matkustusmukavuudesta ja siten lisäämään autoilua. Kaikki kokemukset ovat toki aina yksilöllisiä, mutta olen varma, että itseni lisäksi löytyy lukuisia muita, joita häiritsee kuunnella joka asemalla ja pysäkillä herätyskellon pirinää ja vielä joka ovesta erikseen. Kaikki autoliikennettä lisäävät turvallisuustekijät taas toimivat itseään vastaan, koska ne lisäävät vaarallisempaa kulkumuodon osuutta liikenteestä.
 
En ole oikein koskaan ymmärtänyt miksi ratikassa, jonka kaikki ovet vieläpä toimivat itsenäisesti ja eri aikoihin, pitää olla sellainen kakofonia kuin variotramissa on ovien sulkeutuessa. Mutta eikös tämäkin ole joku EU-tason määräys?

Meidän raitiovaunujamme eivät taida tämän tyyppiset EU-tason määräykset koskea. Nehän hyväksytään ihan paikallisesti liikennekelpoisiksi. Junille velvoittavia määräyksiä on ja rautatiekaluston hyväksymisestä vastaavat viranomaiset valvovat niiden toteutumista.
 
Ehkä ei sitten sinua häiritse kuunnella matkan aikana kymmenen kertaa ovipirinää.
Ei häiritse, ei. Jo työnkuvaani kuuluu mm. kuunnella erilaisia varoitus- ja huomioääniä, kymmeniä kertoja päivässä. Ja reagoida niihin oikealla tavalla (esimerkiksi pysähtyä matkustajien haluamalla pysäkille ja avata heille ovet).
Työkuvaani kuuluu myös matkustaa HSL-liikenteen lähijunilla ja juuri tänään viimeksi kuuntelin Flirtin ovien sulkeutumisesta varoittavaa "herätyskellomaista" ääntä. Minua se ei kyllä mitenkään häiritse, enkä juuri kiinnitä edes huomiota siihen (jos en nimenomaan jää kuuntelemaan sitä). Mutta ymmärrän kyllä asiasi: kyllähän vaikkapa heavymetallikin on joidenkin mielestä infernaalista kakofoniaa, mutta toisten mielestä kaunista musiikkia (itse kuulun jälkimmäisiin). Makuasioita, sanoisin.
 
Kun nyt nämä äänihavainnot näyttävät jäseniämme kiinnostavan, otettakoon esille tällainenkin juttu: Väliosallisessa nivelvaunussa #105 lähtee- ja pysähtyy-kilahdukset tehdään sähköisesti ja ne tulevat kaiuttimesta ohjaamoon. Mekaanista kertalyöntikellon ääntä ei enää kuulla. Itse kellot saattavat silti olla paikoillaan. Vaunun #105 mainitut äänet ovat käytännössä samat kuin Variotramien merkkiäänet. Voi olla, että vastaavanlainen muutostyö on tehty myös joihinkin muihin väliosallisiin Valmeteihin.

#101:een on tehty sama muutos. #101:ssä ilmastoinnin ritilä on vienyt kellojen paikan.
 
Meidän raitiovaunujamme eivät taida tämän tyyppiset EU-tason määräykset koskea. Nehän hyväksytään ihan paikallisesti liikennekelpoisiksi. Junille velvoittavia määräyksiä on ja rautatiekaluston hyväksymisestä vastaavat viranomaiset valvovat niiden toteutumista.

Jos näin on, niin nyt pystyyn kansalaisadressi ja Facebook-ryhmä, jossa vaaditaan variotramien oviäänien hiljentämistä!
 
Jos näin on, niin nyt pystyyn kansalaisadressi ja Facebook-ryhmä, jossa vaaditaan variotramien oviäänien hiljentämistä!

Tuo oviääni kyllä aihettaa monesti ovien välissä kupeksiviin vipinää, joten olen oikeastaan sen puolella. Vielä kun sen saisi soimaan vähän aikasemmin, ja oven sulkeutumaan sitten perästä, niin pysäkkitoiminta voisi oikeasti nopeutua.
 
Jos ihan totta puhutaan, niin ei se varioiden äänimerkki nyt niin ärsyttävä ole. Johan se on osa varion tarjoamaa matkustuskokemusta, näin harrastusmielessä. Mutta se ärsyttää, kun sama ovi yrittää sulkeutua 3-4 kertaa yhdellä pysäkillä, ja joka kerta kuuluu sama tuuttaus.

Yksi syy, miksi variot ovat linjalla hitaamia kuin korkeat vaunut, taitaakin olla, se, että mataliin oviin on liian helppo tulla viime tingassa, kun valokennot auliisti avaavat ovet aina uudelleen ja uudelleen. Korkeisiin oviin matkustaja ei ihan samalla rohkeudella viitsi yrittää.

Oliskohan seuraavassa vaunusarjassa mahdollista päästä sellaiseen ratkaisuun, että valokenno päättää oven sulkeutumisesta, mutta kun sulkeutuminen on alkanut, lakkaa valokenno toimimasta ja vain turvareuna avaa oven pakkotilanteessa?
 
Valokennot voivat puolestani pysyä linjoilla koko ajan: ovea ei vain tarvitsisi avata kokonaan niiden lauetessa. Sulkemisen pysäytys, erilainen paljon häiritsevämpi varoitusääni ja uusi sulkemisyritys varoitusäänen jälkeen on mielestäni optimaalinen turvallisuuden ja nopeuden kannalta.

Oven voisi silti avata kuljettajan toimesta, jos joku jää kunnolla väliin. Valvontakamerat sisä- ja ulkopuolella helpottaisivat kuljettajan toimintaa. Valvontakameran kuvat voidaan automaattisesti tuoda esille ovensulkuhäiriön tapahtuessa.
 
Tila
Ei avoinna uusille viesteille.
Takaisin
Ylös