Raitiovaunuhavaintoja - lokakuu 2010

Tila
Ei avoinna uusille viesteille.
Matkustin tänään sunnuntaina pitkästä aikaa välipala-mannella numero 164 (expressbus teipaukset) linjalla 9 suuntaan keskustaa kohti. Kolme asiaa kiinnitti erittäin paljon huomiota:
1) Vaunu valui Porthaninkadulla alamäkeä vaikka ovet olivat vielä auki (heti pysäkki Kallion virastotalon jälkeen liikennevaloihin) joten sen lisäksi että raitikassa ei ole pysäkki (ovet auki) jarruja niin nyky jarrut taitavat olla heikot sateessa verrattuna massaan mitä kuljettaa (luulisi ettei kuljettaja ainakaan uskalla alaspäin lasketella ovet avoinna).
2) Vaunun penkien jalkatilat olivat olemattomat ja penkit (samanlaiset kun linja-autossa) jopa liian pehmeät,
3) Vaunussa oli tosi vähän stop-nappuloita matkustajille.
 
1) Vaunu valui Porthaninkadulla alamäkeä vaikka ovet olivat vielä auki (heti pysäkki Kallion virastotalon jälkeen liikennevaloihin) joten sen lisäksi että raitikassa ei ole pysäkki (ovet auki) jarruja niin nyky jarrut taitavat olla heikot sateessa verrattuna massaan mitä kuljettaa (luulisi ettei kuljettaja ainakaan uskalla alaspäin lasketella ovet avoinna).

Ajoin itse kyseistä vaunua perjantaina ja säikähdin itsekin kyseistä ilmiötä. Seisontajarrun merkkivalo syttyi ja vaunu vaan liukui alaspäin, ovet aukesivat kyllä... Onneksi sentäs kiskojarru piti :eek:
 
Ajoin itse kyseistä vaunua perjantaina ja säikähdin itsekin kyseistä ilmiötä. Seisontajarrun merkkivalo syttyi ja vaunu vaan liukui alaspäin, ovet aukesivat kyllä... Onneksi sentäs kiskojarru piti :eek:

Itse tuli ajelin kanssa ko. vaunua perjantaina. Murustakaan hiekkaa ei ollut jäljellä saadessani vaunun noin klo 14 ja tämän oli tarkoitus olla liikenteessä puoleenyöhön asti. Eihän siinä ollut muuta vaihtoehtoa kuin hakea Koskelasta NrI tilalle. Tämän kokemuksen perusteella sijoittaisin näitä pitkiä manneja vain ruuhkavuoroihin lehtikelien aikana.
 
Vaunu valui Porthaninkadulla alamäkeä vaikka ovet olivat vielä auki (heti pysäkki Kallion virastotalon jälkeen liikennevaloihin) joten sen lisäksi että raitikassa ei ole pysäkki (ovet auki) jarruja niin nyky jarrut taitavat olla heikot sateessa verrattuna massaan mitä kuljettaa (luulisi ettei kuljettaja ainakaan uskalla alaspäin lasketella ovet avoinna).

Juuri tästä syystä suuri osa manneista on ollut viime aikoina pois liikenteestä, eli seisontajarrun tehon kanssa on ollut ongelmia. Ajoitellen tuota ongelmaa on muillakin vaunuilla nimenomaan Virastotalolla.

Ainoa vaunutyyppi jossa on pysäkkijarru on Variotram. Nivelissä on ajonesto joka sallii ovet auki seisontajarrun vapautuksen mutta ei virran antoa. Manneissa ei ole mitään muuta estoa, kuin korviahuumaava varoitusääni.
 
24.10.

Peräti kaksi Mannea sunnuntailiikenteessä, mikähän lie syynä.

154 / 7A
164 / 9
 
Välipalalista: (numero / viimeksi linjalla NrII-vaununa / ensimmäinen kerta linjalla MLNRV-vaununa)
  • 71 / 14.09.2010 v.26 @3BT / N/A
  • 72 / 26.8.2010 v.48 @4T / N/A
  • 73 / 25.6.2010 v.62 @6/8 / N/A
  • 74 / 4.5.2010 v.158 @6/8 / N/A
  • 75 / 22.10.2010 v.38 @3BT / N/A
  • 76 / 15.12.2008 v.64 @6/8 / 29.5.2009 v.164 @6/8
  • 77 / 7.11.2009 v.25 @3BT / 17.2.2010 v.95 @10
  • 80 / 21.4.2006 v.75 @7B / 18.1.2007 v.158 @6
  • 84 / 7.12.2009 v.42 @4 / 14.4.2010 v.164 @6/8
  • 85 / 2.9.2008 v.94 @10 / 28.1.2009 v.164 @6/8
  • 86 / 16.2.2009 v.140 @4 / 30.6.2009 v.58 @6/8
  • 90 / 24.4.2010 v.26 @3BT / 14.8.2010 v.97 @10
  • 91 / 2.7.2009 v.25 @3BT / 3.11.2009 v.156 @6/8
  • 93 / 30.3.2010 v.158 @6/8 / 2.8.2010 v.64 @6/8
  • 94 / 10.6.2010 v.26 @3BT / 15.10.2010 v.55 @6/8
  • 96 / 11.5.2010 v.26 @3BT / 21.8.2010 v.82 @9
  • 98 / 11.9.2009 v.193 @10 / 27.11.2009 v.74 @7A
  • 99 / 6.6.2009 v.177 @7B / 14.11.2009 v.62 @6/8
  • 101 / 12.4.2009 v.29 @3BT / 10.10.2009 v.64 @6/8
  • 102 / 21.4.2009 v.52 @6 / 26.9.2009 v.159 @6/8
  • 105 / 13.3.2010 v.175 @7B / 27.4.2010 v.141 @4
  • 107 / 27.11.2009 v.141 @4 / 17.2.2010 v.102 @1A
  • 108 / 4.1.2010 v.97 @10 / 19.3.2010 v.93 @10
  • 109 / 27.5.2010 v.38 @3BT / 25.9.2010 v.93 @10
  • 110 / 4.10.2009 v.62 @6/8 / 11.12.2009 v.64 @6/8
  • 111 / 30.10.2009 v.198 @10 / 23.12.2009 v.165 @6/8
  • 112 / 15.10.2009 v.147 @4 / 8.12.2009 v.159 @6/8

Saksassa käyneet NrI:t listaa: (numero / viimeksi linjalla ennen Saksaa / ensimmäinen kerta linjalla Saksasta tulon jälkeen)
  • 32 / 15.01.2009 v.101 @1A / 27.11.2009 v.164 @6/8
  • 40 / 4.6.2009 v.2 @1A / 27.4.2010 v.62 @6/8
  • 41 / 14.1.2010 v.75 @7A / N/A
  • 42 / 13.6.2008 @7B / 23.9.2009 v.58 @6/8
  • 44 / 6.11.2007 v.83 @7A / 22.1.2009 v.103 @1A
  • 52 / 25.5.2008 v.60 @6/8 / 31.7.2009 v.104 @1A
  • 54 / 24.3.2009 v.105 @1A / 8.2.2010 v.83 @7A
  • 55 / 30.3.2009 v.106 @1A / 27.3.2010 v.27 @3BT
  • 56 / 23.3.2010 v.174 @7B / N/A
  • 57 / 15.4.2010 v.59 @6/8 / N/A
  • 58 / 23.2.2009 v.85 @9 / 4.12.2009 v.38 @3BT
  • 59 / 14.9.2009 v.51 @6/8 / 20.7.2010 v.29 @3BT
  • 64 / 6.5.2010 v.171 @7B / N/A
  • 65 / 13.11.2009 v.77 @7A / 5.10.10 v.173 @7B
  • 66 / 17.8.2009 v.176 @7B / 29.6.2010 v.44 @4T
  • 69 / 13.9.2007 v.174 @7B / 10.8.2009 v.76 @7A
  • 70 / 13.6.2008 @1A / 15.10.2009 v.159 @6/8

Suomessa korjatut NrI:t listaa: (numero / viimeksi linjalla ennen TK / ensimmäinen kerta linjalla TK:sta tulon jälkeen)
  • 33 / 2.6.2005 v.155 @6 / 31.1.2006 v.163 @7A
  • 46 / 18.10.2005 v.103 @1A / 9.9.2006 v.62 @7A
  • 67 / 15.6.2006 v.85 @8 / 6.11.2007 v.102 @1A
 
Vaunulla 162 näyttäisi olevan tätä nykyä varsin hyvä suojaväritys synkkiin syyspäiviin. Kuvattu Koskelan hallissa 29.10.
 

Liitetiedostot

  • IMG_1728.jpg
    IMG_1728.jpg
    116.9 KB · Lukukerrat: 126
Tila
Ei avoinna uusille viesteille.
Takaisin
Ylös