Raitiovaunuhavaintoja - marraskuu 2010

Tila
Ei avoinna uusille viesteille.
Messut Katajanokalla, halusivat pitkät vaunut sinne. Ja on niille tarvetta ollutkin.
Kympillä oli eilen (ainakin) yksi välipala, tänään ei ilmeisesti yhtään.

Messut jatkuvat vielä tämän päivän, mutta tänään ei ole tullut tiedotetta matalien vaunujen puuttumisesta linjalta 10. Onkohan valtaosa Töölön välipaloista kuitenkin tänäänkin linjalla 4? Onko havaintoja?
 
Ainiin mutta eihän Töölön halliin mahdu enempää pitkiä vaunuja; nytkin on jo ongelmia....

Hankala tilanne, että Töölön halli rajoittaa järkevän kaluston käyttöä ruuhkaislla reiteillä.
Mistä saadaan tilat uusille "Helsinki"-vaunuille, Koskelasta ilmeisesti.
Eli sieltä on sitten vaan ajettava Manskun reittejä, jollei Länteen saada uutta hallia.
Aikoinaan kun olisi rakennettu Ruhaan. Bussit voisivat olla helpompi sijoittaa.

No onhan tälle tirtysti omakin ketju olemassa.
 
Ymmärränkö oikein, että Ekin ulkoasu ei ole lopullinen? Ainakaan omiin silmiini ei osunut HKL:n logoa tai vaunun numeroa. Onko suunnitelmissa muuttaa vaunun väritystä enemmän Helsingin nykyi työvaunujen kaltaiseksi, vai jääkö tuo kokokeltaiseksi?
 
Justiinsahan se vasta aamulla tuli Suomeen. Kyllähän siihen vielä ehditään kaikenlaista informaatiota laittamaan, kuten es.merk. "hiomavaunu-slipvagn-sleeping car". Ja nro 2010.

Yksi kuva aamun tulotapahtumasta näkyy olevan myös kiskoliikenneharrastajien foorumilla: http://vaunut.org/kuva/66402?u=515&d=04.11.2010&ns=1

"ratikkakuski" näyttää nimenneen tämän liikennepäällikkö Erkki Mutkan mukaan. Ei huono asia lainkaan. Entäs jos optio käytetään, onko se seuraava vaunu sitten Kirsti?
 
"ratikkakuski" näyttää nimenneen tämän liikennepäällikkö Erkki Mutkan mukaan. Ei huono asia lainkaan. Entäs jos optio käytetään, onko se seuraava vaunu sitten Kirsti?

Tämän työvaunun nimeäminen ei ole pelkästään minun keksintöni..

Seuraavan vaunun (mahdolliseen) saapumiseen on vielä aikaa, joten seuraavaa nimeä ehtii miettiä. Entäpä jos kutsumanimi "Eki" kuvaa koko vaunusarjaa, ja seuraava onkin sitten "Eki 2 " :) ;)
 
Hankala tilanne, että Töölön halli rajoittaa järkevän kaluston käyttöä ruuhkaislla reiteillä.

Mikä se todellinen haitta olisi sille, että tietyt vuorot lähtisivätkin Koskelasta? Tuskin mitään ylitsepääsemätöntä...
 
Välipalalista: (numero / viimeksi linjalla NrII-vaununa / ensimmäinen kerta linjalla MLNRV-vaununa)
  • 71 / 14.09.2010 v.26 @3BT / N/A
  • 72 / 26.8.2010 v.48 @4T / N/A
  • 73 / 25.6.2010 v.62 @6/8 / N/A
  • 74 / 4.5.2010 v.158 @6/8 / N/A
  • 75 / 22.10.2010 v.38 @3BT / N/A
  • 76 / 15.12.2008 v.64 @6/8 / 29.5.2009 v.164 @6/8
  • 77 / 7.11.2009 v.25 @3BT / 17.2.2010 v.95 @10
  • 80 / 21.4.2006 v.75 @7B / 18.1.2007 v.158 @6
  • 84 / 7.12.2009 v.42 @4 / 14.4.2010 v.164 @6/8
  • 85 / 2.9.2008 v.94 @10 / 28.1.2009 v.164 @6/8
  • 86 / 16.2.2009 v.140 @4 / 30.6.2009 v.58 @6/8
  • 90 / 24.4.2010 v.26 @3BT / 14.8.2010 v.97 @10
  • 91 / 2.7.2009 v.25 @3BT / 3.11.2009 v.156 @6/8
  • 93 / 30.3.2010 v.158 @6/8 / 2.8.2010 v.64 @6/8
  • 94 / 10.6.2010 v.26 @3BT / 15.10.2010 v.55 @6/8
  • 96 / 11.5.2010 v.26 @3BT / 21.8.2010 v.82 @9
  • 98 / 11.9.2009 v.193 @10 / 27.11.2009 v.74 @7A
  • 99 / 6.6.2009 v.177 @7B / 14.11.2009 v.62 @6/8
  • 101 / 12.4.2009 v.29 @3BT / 10.10.2009 v.64 @6/8
  • 102 / 21.4.2009 v.52 @6 / 26.9.2009 v.159 @6/8
  • 104 / 8.11.2010 v.191 @10 / N/A
  • 105 / 13.3.2010 v.175 @7B / 27.4.2010 v.141 @4
  • 107 / 27.11.2009 v.141 @4 / 17.2.2010 v.102 @1A
  • 108 / 4.1.2010 v.97 @10 / 19.3.2010 v.93 @10
  • 109 / 27.5.2010 v.38 @3BT / 25.9.2010 v.93 @10
  • 110 / 4.10.2009 v.62 @6/8 / 11.12.2009 v.64 @6/8
  • 111 / 30.10.2009 v.198 @10 / 23.12.2009 v.165 @6/8
  • 112 / 15.10.2009 v.147 @4 / 8.12.2009 v.159 @6/8

Saksassa käyneet NrI:t listaa: (numero / viimeksi linjalla ennen Saksaa / ensimmäinen kerta linjalla Saksasta tulon jälkeen)
  • 32 / 15.01.2009 v.101 @1A / 27.11.2009 v.164 @6/8
  • 40 / 4.6.2009 v.2 @1A / 27.4.2010 v.62 @6/8
  • 41 / 14.1.2010 v.75 @7A / 4.11.2010 v.62 @6/8
  • 42 / 13.6.2008 @7B / 23.9.2009 v.58 @6/8
  • 44 / 6.11.2007 v.83 @7A / 22.1.2009 v.103 @1A
  • 52 / 25.5.2008 v.60 @6/8 / 31.7.2009 v.104 @1A
  • 54 / 24.3.2009 v.105 @1A / 8.2.2010 v.83 @7A
  • 55 / 30.3.2009 v.106 @1A / 27.3.2010 v.27 @3BT
  • 56 / 23.3.2010 v.174 @7B / N/A
  • 57 / 15.4.2010 v.59 @6/8 / N/A
  • 58 / 23.2.2009 v.85 @9 / 4.12.2009 v.38 @3BT
  • 59 / 14.9.2009 v.51 @6/8 / 20.7.2010 v.29 @3BT
  • 64 / 6.5.2010 v.171 @7B / N/A
  • 65 / 13.11.2009 v.77 @7A / 5.10.10 v.173 @7B
  • 66 / 17.8.2009 v.176 @7B / 29.6.2010 v.44 @4T
  • 69 / 13.9.2007 v.174 @7B / 10.8.2009 v.76 @7A
  • 70 / 13.6.2008 @1A / 15.10.2009 v.159 @6/8

Suomessa korjatut NrI:t listaa: (numero / viimeksi linjalla ennen TK / ensimmäinen kerta linjalla TK:sta tulon jälkeen)
  • 33 / 2.6.2005 v.155 @6 / 31.1.2006 v.163 @7A
  • 46 / 18.10.2005 v.103 @1A / 9.9.2006 v.62 @7A
  • 67 / 15.6.2006 v.85 @8 / 6.11.2007 v.102 @1A
 
Tila
Ei avoinna uusille viesteille.
Takaisin
Ylös