Raitiovaunuhavaintoja - heinäkuu 2011

Miksi maailmassa se käsinojahäkkyrä on pitänyt laittaa keskelle oviaukkoa? :eek:

Se hyöty siitä ainakin on, että ovet ovat aidosti tuplaovet, joista kulkee yhtäaikaisesti kaksi ihmistä ulos/sisään. Varioissa ja välipalaovessahan näin ei ole, vaan siitä mennään yleensä yksi kerrallaan. Siinä mielessä puheet matalalattiavaunujen mahdollistamista lyhyemmistä pysäkkiajoista jäävät vain puheen tasolle.

Vaunussa 157 takaoven (ehkä etuovenkin, emme ole mitanneet) tukitanko ei muuten ole keskellä, vaan vähän sivussa. Jos näin olisi nivelissäkin, niin ongelma helpottuisi. Siksi otin vapauden lihavoida tuon keskelle-sanan, sillä tätä ehkä tarkoititkin. (157:n tapauksessa siitä vaan ei ole lastenvaunujen kannalta juuri apua, nykyiset isot vaunut eivät tahdo mahtua sieltä leveämmältäkään puolelta sisään).
 
Ja samaan aikaan Alepa-152 oli linjalla 7A
Alepa onkin pitkäikäinen (tammikuusta 2010 todennäköisesti). Menossa olisi siis jo neljäs puolivuotiskausi.
Täältä löytyy kaikki mainosManneista.

---------- Viesti lisätty kello 15:18 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu kello 15:12 ----------

nykyiset isot vaunut eivät tahdo mahtua sieltä leveämmältäkään puolelta sisään).
Mielestäni tuollaiset vaunut ovat yhtä "hyödyllisiä" kuin citymaasturit, jotka eivät tahdo mahtua pysäköintiviivojenkaan sisään ja vievät turhasti tilaa muutenkin.
Eiköhän baby ole yhtä tyytyväinen vähän vähemmän korskeissakin vaunuissa.
 
Eiköhän baby ole yhtä tyytyväinen vähän vähemmän korskeissakin vaunuissa.
Tämä on mielestäni oikeasti todella hyvä kommentti. Vanhempien pitää osata valita vaunut käyttötarkoituksen mukaan. Jos niillä halutaan matkustaa joukkoliikenteessä, niin silloin se levein ei ole paras vaihtoehto.
 
Painolastilla ja läppärimiehillä lastattu matalavaunu lähdössä taas Vallilasta kiertelemään kaupunkia. Oli eilen liikkeellä ainakin kello yhden nurkille asti. Vaunun numero jäi valitettavasti havaitsematta.
 
Mielestäni tuollaiset vaunut ovat yhtä "hyödyllisiä" kuin citymaasturit, jotka eivät tahdo mahtua pysäköintiviivojenkaan sisään ja vievät turhasti tilaa muutenkin.
Meillä nyt esimerkiksi sattuu rattaissa olemaan viisivuotias, joka ei osaa kävellä ja tuskin koskaan oppiikaan. Ihan pienet rattaat eivät riitä koon puolesta eivätkä pitkän päälle kestä painoakaan, jos ovat kovin heppoisia.
 
En minä kuule toki tuollaisia tapauksia tarkoittanut. Tottakai kaikkien on päästävä liikkumaan. Mutta yleensä ottaen liikkeellä on turhan korskeita vaunuja ainakin joukkoliikenteessä matkustamiseen.
 
Tänään 16.7. puolenpäivän maissa museoratikan perävaunun takapyörät nousivat kiskoilta vaihteen kohdalla, kun yhdistelmä peruutti Kauppatorilla. Eteenpäin ajamalla perävaunu saatiin takaisin kiskoille, mutta uudessa peruutusyrityksessä sama toistui. Seuraavaksi ajettiin taas eteenpäin ja päästettiin ohi vitoslinjan Vario, minkä jälkeen kolmas peruutusyritys tuotti toivotun lopputuloksen ja museoratikkajuna pääsi lähtemään kierrokselleen. Kun vaihde tuossa paikassa on millainen on, heräsi kysymys onkohan kyseessä jokapäiväinen/-viikkoinen ongelma?
 
Viimeksi muokattu:
Tänään 16.7. puolenpäivän maissa museoratikan perävaunun takapyörät nousivat kiskoilta vaihteen kohdalla, kun yhdistelmä peruutti Kauppatorilla. Eteenpäin ajamalla perävaunu saatiin takaisin kiskoille, mutta uudessa peruutusyrityksessä sama toistui. Seuraavaksi ajettiin taas eteenpäin ja päästettiin ohi vitoslinjan Vario, minkä jälkeen kolmas peruutusyritys tuotti toivotun lopputuloksen ja museoratikkajuna pääsi lähtemään kierrokselleen. Kun vaihde tuossa paikassa on millainen on, heräsi kysymys onkohan kyseessä jokapäiväinen/-viikkoinen ongelma?

Perävaunu suistui kiskoilta myös aiemmin päivällä Mannerheimintien ja Aleksanterinkadun risteyksessä ja myöhemmin Koskelan hallipihalla. Taitaa vika olla perävaunussa.
 
Ajattelin kirjoittaa tänne noista suistumisista ja ajamattomista lähdöistä, kun pääsin työvuorosta kotiin, mutta johan täällä oli kaikki tieto. :)

Taitaa vika olla perävaunussa.

Niin on, tai oli. Vika on mitä suurimmalla todennäköisyydellä korjattu, mistä iso kiitos H055:n ryhmälle!

Huominen jää kuitenkin joka tapauksessa ajamatta, sillä päätimme maanantaina vielä varmistaa Koskelan huollon kanssa, että kaikki toimii perävaunussa kuten pitääkin ennen kuin lähdetään ensi viikonloppuna taas linjalle.

Nollaraiteella (tai muuallakaan) ei ole ollut vastaavia ongelmia aiemmin. Ensin vaunu suistui YT:n vaihteessa ja jatkoa seurasi, kuten NS kertoi, nollaraiteella. Samat ongelmat nollaraiteella jatkuivat vielä seuraavallakin kierroksella. Silloin peruutus ei enää onnistunut ilman H055:n apua. Siitä lähdettiinkin sitten Koskelaan, eli viimeinen lähtö ajettiin tänään klo 13:40 Kauppatorilta. Netissä on nyt info liikennekatkoksesta ja huomisaamusta alkaen tieto löytyy myös Kauppatorin pysäkiltä.

Kirjoitan maanantaina lisää tietoa siitä, mikä vaunussa oli vikana ja mikä siihen mahdollisesti on johtanut. Tässä vaiheessa on vasta valistuneita arvauksia, joten parempi tutkia arkena kunnolla ja antaa sitten "raporttia"...

---------- Viesti lisätty kello 18:59 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu kello 17:50 ----------

HS kertoo netissä YT:n suistumisesta.

http://omakaupunki.hs.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/vanha_ratikka_putosi_kiskoilta/
 
Linjan 10 vuoro 94 (vaunu 96) kääntyi tänään klo 17:00 Kolmikulmassa. Syytä en tiedä. Vaunulle jäi pari minuuttia taukoaikaakin KK:ssa.
 
Takaisin
Ylös