Milloin raitiovaunu väistää?

Onko tämä nyt tulkittava niin, että kaupunki huonontaa järjestelmällisesti raitiovaunujen liikennöintiedellytyksiä, vaikka viralliset tavoitteet ovat toisenlaiset?

Ainakin on tulkittava niin, että rakennusvirasto huonontaa. Meillä on liikaa toimijoita (HSL, HKL, KSV, HKR) ja varsinkin viime aikoina on tuntunut siltä, että kun KSV:ssä tietotaito lisääntyy ja suunnitelmat paranevat, niin HKR:n tapa toteuttaa niitä muuttuu aina vain oudommaksi.
 
Tästä joku keskustassa käyvä voisi napata vaikka kännykkäkuvan foorumilaisten iloksi.

Turhaan sitä kalliita valokuvia ottamaan, kun googlemapistakin löytyy parin vuoden takaista faktaa sulkuviivoista.

Ei asia siis raitioteiden kannalta aivan äskettäin ole huonontunut, vaan viivat ovat olleet siellä jo jonkin aikaa.

Nyt voidaan nostaa esille ikiaikainen kysymys, ovatko useimmat raitiovaununkuljettajat paatuneita rikollisia, kun päivittäin noiden viivain yli ajavat.
 
Viimeksi muokattu:
Eivät ole paatuneita rikollisia: Tieliikenneasetus 34 § (21.2.1992/163) Ajoneuvo ei saa ylittää ajosuunnalleen tarkoitettua sulkuviivaa eikä ajaa sen päällä.
Raitiovaunu siis saa ylittää sulkuviivan.

Mutta eikös raitiovaunun kuljettajan soveltuvin osin pitänyt noudattaa ajoneuvon kuljettajia koskevia säännöksiä, jollei 14 §:stä muuta johdu? Mainitsemasi tieliikenneasetus on annettu tieliikennelain (267/81) nojalla, joten olettaa sopii että myös sen pykälät koskevat raitiovaununkuljettajia. Muutenhan esimerkiksi nopeusrajoitusta tai väistämisvelvollisuutta (kärkikolmio) osoittavat liikennemerkit eivät koskisi raitiovaunuja, koska tieliikenneasetuksessa sanotaan niiden koskevan vain ajoneuvoja.
 
Mutta eikös raitiovaunun kuljettajan soveltuvin osin pitänyt noudattaa ajoneuvon kuljettajia koskevia säännöksiä, jollei 14 §:stä muuta johdu?

Nimenomaan, soveltuvin osin. Miten raitiovaununkuljettaja voi soveltaa, ettei aja sulkuviivan yli, jos kiskot viivan yli vievät?
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Nimenomaan, soveltuvin osin. Miten raitiovaununkuljettaja voi soveltaa, ettei aja sulkuviivan yli, jos kiskot viivan yli vievät?

Pysähtymällä tietenkin. Näinhän kaikkien muidenkin lain ja liikennesuunnittelun riippakivien kanssa yritetään pärjätä, tinkimällä palvelusta.
 
Viime syksynä edeskunta hyväksyi 2020 voimaan astuvan tieliikennelain.

https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2018/20180729

Sanotaan ykskantaan:
11 § Esteetön kulku junalle ja raitiovaunulle sekä rautatien tasoristeyksen ylittäminen sanoi:
Raitiovaunulle on annettava esteetön kulku, ellei tässä laissa toisin säädetä.

Nähdäkseni tätä ei kumota missään muualla kuin kohdassa:
64 § Raitiovaunun kuljettamista koskevat muut liikennesäännöt sanoi:
Suojatietä lähestyvällä raitiovaunulla on ajettava sellaisella nopeudella, että sen voi tarvittaessa pysäyttää ennen suojatietä. Jalankulkijalle, joka on suojatiellä tai valmistautuu menemään sille, on annettava esteetön kulku.

Eli, ongelma ratkaistu? Vielä erikseen mainitaan:
29 § Turvallisen tilan antaminen ja varovaisuusvelvollisuus sanoi:
Lähestyttäessä ajoneuvolla pysäytettyä koulukuljetus- tai päivähoitokuljetusautoa, linja-autoa, raitiovaunua taikka lasta, vanhusta, eri tavoin vammaista ihmistä tai muuta henkilöä, jolla on ilmeisiä vaikeuksia selviytyä turvallisesti liikenteessä, on noudatettava erityistä varovaisuutta.

Seuraavaa voinee soveltaa tuossa yllä mainittuihin sulkuviivoihin:
63 § Raitiovaunun paikka tiellä sanoi:
Raitiovaunua saa kuljettaa kiskoilla niiden sijainnista riippumatta. Muun liikenteen kanssa yhteisellä ajokaistalla raitiovaunua on kuljetettava kaistan mukaiseen ajosuuntaan. Raitiovaunua saa peruuttaa tai kuljettaa muuta liikennettä vastaan vain, jos erityiset olosuhteet sitä vaativat ja se ei vaaranna turvallisuutta eikä haittaa tarpeettomasti muuta liikennettä.

Vanhaa pykälää 47 ei ole, vaan lainsäätäjä on pirskottanu lakiin "ajoneuvo tai raitiovaunu":ja kaikkiin kuviteltavissa oleviin paikkoihin:
Ajoneuvo ja raitiovaunu on kuormattava siten, ettei kuorma voi vaarantaa henkilöä, vahingoittaa omaisuutta, laahata maata, pudota tielle, pölytä häiritsevästi tai aiheuttaa muuta siihen verrattavaa haittaa eikä synnyttää tarpeetonta melua.
Ihan varmuuden vuoksi?

Lisäksi vielä huomasin:
Raitiovaunusta tai linja-autosta poistuvalle taikka siihen nousevalle matkustajalle on annettava esteetön kulku sivuutettaessa ajoneuvolla raitiovaunu tai linja-auto oikealta pysäkin kohdalla.
Tehdäänkö näin enää missään päin Suomea, siis että noustaisiin (linja)vaunuun ajoradan yli? Viimeinen paikka helsingissähän oli Bulevardilla ei edes kovin kauaan sitten.
 
Viimeksi muokattu:
Viime syksynä edeskunta hyväksyi 2020 voimaan astuvan tieliikennelain.

https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2018/20180729

Lisäksi vielä huomasin:

Raitiovaunusta tai linja-autosta poistuvalle taikka siihen nousevalle matkustajalle on annettava esteetön kulku sivuutettaessa ajoneuvolla raitiovaunu tai linja-auto oikealta pysäkin kohdalla.

Tehdäänkö näin enää missään päin Suomea, siis että noustaisiin (linja)vaunuun ajoradan yli? Viimeinen paikka helsingissähän oli Bulevardilla ei edes kovin kauaan sitten.

Käytännössä tällä hetkellä tuo tarkoittaa sitä, että polkupyörällä pitää väistää raitiovaunuun tai linja-autoon nousevia tai niistä poistuvia matkustajia.
 
Lisäksi vielä huomasin: "Raitiovaunusta tai linja-autosta poistuvalle taikka siihen nousevalle matkustajalle on annettava esteetön kulku sivuutettaessa ajoneuvolla raitiovaunu tai linja-auto oikealta pysäkin kohdalla."

Tehdäänkö näin enää missään päin Suomea, siis että noustaisiin (linja)vaunuun ajoradan yli? Viimeinen paikka helsingissähän oli Bulevardilla ei edes kovin kauaan sitten.

Pykälä on kuitenkin hyvä olla olemassa. Esimerkiksi voi tulla poikkeustilanteita, jolloin on tarpeen sijoittaa väliaikaisesti pysäkki, jolla matkustajien pitää kulkea ajoradan yli.
 
Tehdäänkö näin enää missään päin Suomea, siis että noustaisiin (linja)vaunuun ajoradan yli? Viimeinen paikka helsingissähän oli Bulevardilla ei edes kovin kauaan sitten.

Eikös Ruusulankadulla ole tuollainen raitiovaunupysäkki vielä? Se ei toki ole kovin ahkerassa käytössä.
 
Tänään 16.1.2019 olin jäänyt pois bussista linjalla 43 ja olin ylittämässä suojatietä seuraavassa etelän suuntaisessa olevalla suojatiellä. Valot vaihtuivat minulle vihreäksi. En ollut lähtenyt edes heti liikkeelle ja 3:n raitiovaunu ajoi selkeästi punaisia päin edestäni. Tai ratikalla on se S-valo, mikä edellyttää pysähtymään. Jos olisin kävellyt vähän nopesmmin olisi jäänyt vaunun alle. Onko ratikkakuskeille opastettu valojen merkitystä lainkaan. Töölön tullin pysäkeillä olen aiemminkin nähnyt vastaavaa toimintaa.
 
Tässä joku päivä Sörnäisissä näin saman. Kuljettaja ei pysäkillä enää hetkeen ollut päästänyt matkustajia sisään ja lähti yhtäkkiä "punaisia" päin pohjoiseen.
 
Olen todennut, että kun raitiovaunu kääntyy liikennevaloristeyksissä ja noudattaa nuolivaloa niin varsin usein suoraan kulkeville jalankulkijoille ehtii syttyä vihreä ennen kuin vaunu on ehtinyt risteyksen yli. Hyvänä esimerkkinä Manskun ja Kaivokadun kulma. Tämä korjaantuisi valoja rukkaamalla.
 
Liikennevalojen noudattamattomuus on raitiovaunuilla valitettavan yleistä. Viimeksi toissapäivänä raitiovaunu linjalla 8 paahtoi komeasti päin punaista Haukilahdenkadun ja Hämeentien valoista, itse seisoin liikennevaloissa ensimmäisenä. Ei näet tullut hiljaiseen aikaan ketään Haukilahdenkadulta ja suojatien ylittäjätkin olivat vasta autokaistoja ylittämässä.

Useammin kuin kerran kuluneen talven aikana olen nähnyt Paavalin kirkolla vaunut lipuvan Paavalin kirkon kohdalla olevan suojatien yli vasten S-valoa odottelemaan Sturenkadun risteykseen. Kaipa siinä ne pari sekuntia voittaa.

Tuo punaista päin ajaminen tallentui vielä autossa olevaan dash camiin, mutta enpä jaksa leikkiä poliisia tai synnyttää klikkiotsikoita.

Toivoisi vaan, että nämä punaisia päin ajavat - sanottakoon heitä miksi tahansa - ymmärtäisivät olevansa valtavan raskasta ajoneuvoa kuljettavia ammattikuljettajia.
 
Näkeehän näitä suhteellisen usein, suhteessa kuitenkin mielestäni huomattavasti vähemmän, kuin ammattiautoilijoilla (erityisesti taksit ja bussit).
Voisin kuvitella ratikoiden kannalta onnettomasti toimivien liikennevalo-ohjauksen kannustavan ratikoilla punaisia päin ajamiseen. Ei tämä silti toki hyväksyttävää ole.
 
Takaisin
Ylös