Milloin raitiovaunu väistää?

Näkeehän näitä suhteellisen usein, suhteessa kuitenkin mielestäni huomattavasti vähemmän, kuin ammattiautoilijoilla (erityisesti taksit ja bussit).
Voisin kuvitella ratikoiden kannalta onnettomasti toimivien liikennevalo-ohjauksen kannustavan ratikoilla punaisia päin ajamiseen. Ei tämä silti toki hyväksyttävää ole.

Tuossa minun tapauksessakin ratikka joutui kuitenkin pysähtymään seuraaviin valoihin Topeliuksenkadun risteyksessä. Ajansäästöstä ei ollut kyse.
 
Kyllä minuakin bussinkuljettaja-aikoinani korpesivat toisinaan huonosti "toimivat" liikennevalot. Etenkin viikonloppuisin, kun risteysten yhteenkytkennät ja ajoitukset sun muut toimivat eri tavalla kuin normiarkena. Mutta enpä kertaakaan ole ajanut päin punaista siksi, että valot toimivat "huonosti". Kyllähän pk-seudulla liikennevalosuunnittelu toisinaan on mitä on, mutta se ei oikeuta ottamaan oikeutta omiin käsiinsä.

Raitiovaunu itsessään on vielä pahimmillaan sellainen mankeli, että se päin punaista ajaminen voikin sitten käydä kuljettajalle melkoisen kalliiksi, jos henkilövahinkoja tulee.
 
Näkeehän näitä suhteellisen usein, suhteessa kuitenkin mielestäni huomattavasti vähemmän, kuin ammattiautoilijoilla (erityisesti taksit ja bussit).
Voisin kuvitella ratikoiden kannalta onnettomasti toimivien liikennevalo-ohjauksen kannustavan ratikoilla punaisia päin ajamiseen. Ei tämä silti toki hyväksyttävää ole.

Busseilla tapahtuu jonkun verran sitä "vanhoilla" keltasilla ajamista niin että auto on jo vauhdissa. Linja-autolla ei pysähdytä niin nopeasti ja voimakkaasti kuin vaikka henkilöautolla, jolloin linja-autolla saattaa mennä herkemmin vanhoilla keltasilla, etenkin jos tilannenopeus eli risteystä lähestyttäessä on ollut väärä. Itse olen kuitenkin ratikoiden harrastavan selvästi räikeämpää menoa, kuten paikaltaan lähdetään punaisia päin liikkeelle. Tai kuten usein näen Mannerheimintieltä Runeberginkadulla käännyttäessä: ratikka on vielä paikallaan ja kääntyvien valo ehtii vaihtua punaiselle ja vasta sen jälkeen ratikka lähteekin jo liikkeelle.

Noh, osa syy voi olla sanen mainitsema onnettomat liikennevalo-ohjaukset, mutta ei se selkeästi punaisia päin ajaminen ole hyväksyttävää silti. Ymmärrän samanlaisen tilanteen kuin linja-autoilla eli valo vaihtuu yhtäkkiä ja joko ei ehtisi jarruttamaan enään tai ehtisi, mutta olisi turhan voimakas jarrutus matkustajia ajatellen ja sitten mennään vanhoilla läpi.

Kuinka yleistä on muuten ratikkakuskien saamat sakot punaisia päin ajamisesta? Linja-autonkuljettajiahan tehovalvotaankin silloin tällöin ja oon kuullut kuljettajien niistä sakkojakin välillä saavan, mutta miten ratikkakuskit?
 
Raitiovaunu tuntuu olevan paradoksi. Sen pitäisi olla kiskokulkuneuvona etuajo-oikeutettu kaikissa tilanteissa, mutta käytännössä se väistää kaikkea, eikä pysty edes kiihdyttämään vauhtiaan, kun on olemassa riski, että pitää taas seuraavassa risteyksessä jarruttaa.
Näin siis Helsingissä. Mallia paremmasta ei tarvitsisi hakea kauempaa kuin Tallinnasta tai Tukholmasta, joissa muu liikenne kunnioittaa raitiovaunuja.
 
Useammin kuin kerran kuluneen talven aikana olen nähnyt Paavalin kirkolla vaunut lipuvan Paavalin kirkon kohdalla olevan suojatien yli vasten S-valoa odottelemaan Sturenkadun risteykseen. Kaipa siinä ne pari sekuntia voittaa.

Siinä suojatien kohdalla on raitiovaunulle oma valo, joka yleensä vaihtuu nuolelle ennen autokaistojen vihreää. Sitä ei ole helppo havaita ensimmäisestä autosta, koska sijaitsee pääopastintolpan ylimpänä. Siksi vaunut lipuvat Sturenkadun risteykseen, jossa oleva raitiovaunun valo-opastin ohjaa taas itse risteystä. Eli jos katsot etäällä olevan opastimen olevan S:llä vaunun ajaessa suojatien yli, ei se ohjaa suojatien ylitystä.

Liikennevalo-opastimia täytyy tietenkin noudattaa, mutta kommenttina sanon, ettei rautapyörillä kulkeva raskas raitiovaunu pysähdy viidenkympin nopeudesta punaiseksi vaihtuvaan valoon samalla tavalla kuin henkilö-auto. Voi olla turvallisempaa ja matkustajaystävällisempää ajaa läpi kuin tehdä erittäin voimakas jarrutus valotolpalle viimeisen 20 metrin matkalla. Kuljettajan pitää toki arvioida, että tämän voi tehdä aiheuttamatta erityistä vaaraa. Esimerkiksi aiemmin kuvaillussa Haukilahdenkadun risteyksen tapauksessa vaikutti jo selostuksen perusteella, että mitään riskiä ei ollut. Tietenkin sivistyneissä raitiotiekaupungeissa valo-ohjaus on sen verran fiksua, ettei valot vaihdu ratikan keulan edestä punaiselle.
 
En väittäisi tällaista tapahtuneen, jos en näkisi, että päin S-opastinta on ajettu. Se, mistä minä puhun, liittyy omiin havaintoihini.

S-opastinta päin ei koskaan tule ajaa. Sitä vastoin toimiminen on törkeää liikenneturvallisuuden vaarantamista. Ammattikuljettaja ajaa niin, että hän pystyy pysäyttämään kuljettamansa ajoneuvon punaisiin valoihin. Kuljettajan arviointi ei liity tähän mitenkään, sillä päin punaista ei vaan kerta kaikkiaan ajeta.
 
Kuljettajan arviointi ei liity tähän mitenkään, sillä päin punaista ei vaan kerta kaikkiaan ajeta.

Tuleeko Citybussille mieleen mitään sellaista tilannetta, jossa on parempi ajaa "punaista" eli ässää päin, kuin olla ajamatta?
 
Tuleeko Citybussille mieleen mitään sellaista tilannetta, jossa on parempi ajaa "punaista" eli ässää päin, kuin olla ajamatta?

Normaaliolosuhteissa ei tule. Eikä pitäisi kenellekään muullekaan tulla. Esimerkiksi aikataulu tai mukavuus ei ole sellainen tilanne.
 
Takaisin
Ylös