Göteborgin raitiotiet

Göteborgista kuuluu ikäviä. Siellä kivitetään raitiovaunuja ja busseja jopa ihmispään kokoisilla kivillä, joita lingotaan taikka tiputetaan ylikulkusilloilta. Viimeksi näin on käynyt maanantaina Bergsjössä, jonka liikenne jouduttiin tilapäisesti katkaisemaan. Tästä on Suomessa kertonut toistaiseksi vain MV-lehti: http://mvlehti.net/2017/01/24/goteborgissa-bussi-ja-ratikkaliikenne-seis-kivityksien-takia/ , jonka mukaan asialla ovat maahanmuuttajanuoret. Göteborgsposten kertoo asiasta tässä: http://www.gp.se/nyheter/göteborg/stenkastare-stoppade-spårvagnstrafik-1.4129075

Kun etsin maanantain tapahtumista tietoa suoraan ruotsalaisista lähteistä, löytyi samalla joukko linkkejä, joiden mukaan tuo ei suinkaan ole ensimmäinen kerta. Esimerkiksi Aftonbladet kertoo vastaavasta heinäkuulta, ja syyskuussa alueen palvelulinja (flexlinje) on lakkautettu saman ongelman vuoksi kokonaan.
 
Niin, "MV-lehti" ei kuitenkaan ole mikään uutislähde, vaan enemmänkin juorufoorumi. GP:n mukaan poliisilla ei ole epäiltyä tiedossa, joten asiaa ei voi vielä yhdistää erityisesti juuri maahanmuuttajiin muuten kuin uskomalla juoruihin. Nuorisolauma on nuorisolauma, oli sitten paikallisia ensimmäisessä polvessa tai kymmenennessä, ja kiviä ne nuoret ovat heitelleet aina, muistan sen omastakin nuoruudesta. Ei Göteborgissa kuitenkaan ole uutisoitu, kun helsinkiläisnuoret kivittävät busseja tai harrastaa muuta ilkivaltaa. Siksi ei liene ihme, että suomalaismedia on toistaiseksi jättänyt jutut sikseen.
 
Missasit nyt vähän pointin. Meillä ei onneksi ole Helsingissä yhtään sellaista lähiötä, jossa nuoriso huvittelisi jatkuvasti heittelemällä ihmispään kokoisia kiviä bussien ikkunoista läpi, siinä määrin että liikenne katkaistaan useamman kerran vuodessa ja palvelulinja lakkautetaan. Göteborgissa on. Minusta se on aikamoinen ongelma kuljettajien työsuojelun ja matkustajien turvallisuuden kannalta.

Unohda se MV-lehti jos se saa näkemään punaista, ei se tässä ollut keskeistä. Tai itseasiassa oli siinä mielessä, että mä luulin tuota yksittäistapaukseksi ja tahdoin etsiä netistä muitakin lähteitä ennen kuin kirjoitin asiasta. Löytyi sitten samalla se, että ilmiö on toistuva. Jos tuosta olisi ollut uutinen vaikka Iltalehdessä, olisin postannut sen tänne yksittäistapauksena enkä olisi googlaillut.
 
Missasit nyt vähän pointin.

En keskittynyt "pointtiin", vaan surkeaan lähteeseen ja olettamukseen huhupuheen perusteella.
Ei Tukholmassakaan ole ratikkaliikenne seis, vaikka täällä on muistaakseni väestöön nähden enemmän maahanmuuttajia kuin Göteborgissa. Ja täällä saa muutkin liikennemuodot olla rauhassa, paitsi sotkemisilta.

En muista nuoruudestani, oliko kivet koskaan pään kokoisia, jäämöykyt kyllä olivat. Ja näitä ei tapahtunut pelkästään missä tahansa lähiölähiössä, vaan myös hyvätuloisten omakoti-/rivarilähiössä. Helsinkiläisessä lähiössä ensimmäiset reilut 20 vuotta asuneena ja paljon lähiöissä ympäri pääkaupunkiseutua pyörineenä, näin kyllä, mitä kaikkea kolttosia nuoret tekivät etenkin tylsänä ja kurjana lama-aikana. Meininki on varmaan sieltä ajoilta rauhoittunut, ja silloin konstitkin puuttua asiaan olivat eri kuin nykyään (silloin reagoi yhteisö, koulut ja vanhemmat, nykyään odotellaan - toisinaan ihan turhaan - että virkavalta puuttuisi asiaan).

Minusta se on aikamoinen ongelma kuljettajien työsuojelun ja matkustajien turvallisuuden kannalta.

Onhan se pahaksi päässyt, kun se menee näin pitkälle, että se ei enää ole pelkkää ilkivaltaa, vaan alkaa mennä lähelle väkivaltaa, terrorismia suorastaan. Ja että kunnioitus yhteistä omaisuutta ja yleistä hyötyä kohtaan on niin pientä. Helsingin busseissa (ainakin lähiölinjoilla) oli yhteen aikaan ongelmana hätäuloskäynti-ikkunoiden vasarat, niiden varastamiset ja - kyllä - myös niiden satunnainen käyttö. Toinen onglema, joka tietääkseni jatkuu vielä nykyäänkin, on ollut tavaran heittely ja ilmakiväärillä ammuskelu moottori- ja moottoriliikenneteitä ylittäviltä silloilta. Nekin näyttäytyvät Suomessa vain parin lauseen uutisina paikallislehdissä, vaikka siinä todella vaarannetaan henkiä.
 
Unohda se MV-lehti jos se saa näkemään punaista, ei se tässä ollut keskeistä. Tai itseasiassa oli siinä mielessä, että mä luulin tuota yksittäistapaukseksi ja tahdoin etsiä netistä muitakin lähteitä ennen kuin kirjoitin asiasta. Löytyi sitten samalla se, että ilmiö on toistuva. Jos tuosta olisi ollut uutinen vaikka Iltalehdessä, olisin postannut sen tänne yksittäistapauksena enkä olisi googlaillut.
MV-lehti on uutislähde siinä missä muutkin. Tai oikeastaan paljonkin parempi sellainen kuin säälittävä valtamediamme. Tosin ainoa asia mikä ko. julkaisussa häiritsee on sen liiallinen asenteellisuus. Mutta en jatka enempää koska offtopic...
 
Tietääkseni MV:llä ei ole toimittajia. Se ei ole uutis- vaan juorulähde, ja se näkyy yleensä myös juttujen paikkansapitämättömyydessä.

Ei kai lehdellä tarvitse olla toimittajia. Onko muka "Metro"-lehdellä. Sehän toistaa vain yhden suuren Päivälehden toimittamia juttuja ja "juttuja".
 
Ei kai lehdellä tarvitse olla toimittajia. Onko muka "Metro"-lehdellä. Sehän toistaa vain yhden suuren Päivälehden toimittamia juttuja ja "juttuja".

Kyllä laki vaatii, että lehdellä pitää olla vastaava päätoimittaja, jolla viime kädessä on oikeus yksin päättää, mitä lehteen tulee, mutta joka toisaalta tarvittaessa oikeuden edessä vastaa lehden sisällöstä.
 
Göteborgissa ongelmat jatkuvat. Skövden kaupunginosaan kulkevia busseja on ammuttu siinä määrin usein ilmakivääreillä, että liikenne alueelle on kokonaan keskeytetty: http://www.svt.se/nyheter/lokalt/vast/efter-bussattackerna-nu-drar-vasttrafik-in-trafiken Liikennettä on kuitenkin tarkoitus jatkaa maanantaina. Saa nähdä miten käy.

Eilen pahoinpideltiin myös raitiovaununkuljettaja Angeredissa: http://www.dn.se/nyheter/sverige/sparvagnsforare-misshandlad-i-goteborg/

Kunpa Alexander Stubb nyt twiittaisi!
 
Göteborgissa ongelmat jatkuvat. Skövden kaupunginosaan kulkevia busseja on ammuttu siinä määrin usein ilmakivääreillä, että liikenne alueelle on kokonaan keskeytetty: http://www.svt.se/nyheter/lokalt/vast/efter-bussattackerna-nu-drar-vasttrafik-in-trafiken Liikennettä on kuitenkin tarkoitus jatkaa maanantaina. Saa nähdä miten käy.
Tarkoitetaankohan tuossa kuitenkin Skövde-nimisen kunnan sisäistä liikennettä esimerkiksi Rydin suuntaan. Jos näin on, niin ketjun nimeä ajatellen yhteistä on vain liikenteen tilaaja.
 
Tarkoitetaankohan tuossa kuitenkin Skövde-nimisen kunnan sisäistä liikennettä esimerkiksi Rydin suuntaan. Jos näin on, niin ketjun nimeä ajatellen yhteistä on vain liikenteen tilaaja.

Ilmankos nuo uutisessa mainitut linjanumerot tuntuivat niin oudoilta – tottahan 6 ja 10 ovat numeroita, jotka varataan ratikoille eikä busseille. Ruotsin kuntakartta vaan on meikäläiseen verrattuna niin kovin sirpaleinen. No, kunhan meillä sotesoppa joskus valmistuu, niin sittenhän meilläkin maakunta kantaa suurimmat kuluerät, jolloin kuntien yhdistely varmaan loppuu.

Ovatko Västtrafikin raitiotiet kokonaan Göteborgs kommun -nimisen yksikön sisällä, siis maantieteellisesti? Esimerkiksi tuo kuljettajan pahoinpitely tapahtui Angeredissa, joka on ennen ollut oma kuntansa mutta on nyt osa Gööteporia.
 
Mölndal on edelleen oma kuntansa Göteborgin naapurissa, ja sinnehän on raitioyhteys.

Angered oli oma kuntansa 1967 saakka. Raitioyhteys sinne saatiin seuraavalla vuosikymmenellä.
 
Minunkin eka ajatukseni oli, että niinkö asia hoidetaan, että poistetaan kivet ja kohta varmaan ikkunatkin, kun oikeasti pitäisi poistaa ne kivittäjät. Mutta kun tuota tarkemmin miettii, niin onhan se niinkin, että jos näiden kivittäjien älykkyys, luovuus ja viitseliäisyys ei tämän pidemmälle riitä, niin helppo ratkaisuhan se kivien korvaaminen muulla materiaalilla on.
 
Takaisin
Ylös