3B:n ja 3T:n linjatunnusten muuttaminen

Vs: HSL:n liikennemuutokset, kesä 2012 - kesä 2013

Järjestely ei olisi tullut kysymykseen HKL-aikana, jolloin perinteitä kunnioitettiin ja varsinkin 3T:n imagosta tietynlaisena Helsingin tunnuksena pidettiin kiinni. HSL-aikana yksittäisen jäsenkunnan perinteillä ja imagolla ei ole merkitystä eikä kaupunkikaan voi asiaan vaikuttaa.

Suhtaudun itse vähän ristiriitaisesti tähän asiaan. Uusi numerointi on varmasti selkeämpää suurelle osalle matkustajia, varsinkin Rautatieaseman pysäkin käyttäjille. Joukkoliikenteessä järjestelmän selkeys on kyllä aivan ensiarvoisen tärkeää, myös perinteiden kustannuksella. Toisaalta minusta oli selkeää sekin, että B kulkee Berghällin puolella ja T Töölön puolella. Selkeämpää kuin vanha systeemi.

Tuo perinteisyys antoi vanhassa numeroinnissa paljon anteeksi. Itse esimerkiksi opettelin raitiotielinjat kolmonen mukaanlukien 80-lopulla. Olipa numerointi hankala tai ei, niin vuosikymmenten mittaan se syöpyy ihmisten mieliin ja sillä tavalla on, jos ei kirjaimellisesti selkeä, niin ainakin ihan toimiva. Vanha numerointi oli siis hyvä yksinkertaisesti siksi, että se oli pysynyt muuttumattomana niin kauan. Uusi kolmosen numerointi taas ei ole tietenkään painunut mieliin, kun kuitenkin käyn vain satunnaisesti Helsingissä.

Eli mielestäni ajatus siitä, että kolmosen numerointiin ei saisi koskea, oli ihan järkeenkäypä, vaikka reaktio kait oli pitkälti tunnepohjainen. Nyt kun vanha systeemi on joka tapauksessa purettu, niin tällä asialla ei enää ole väliä. Kun asiaa näin ajattelee, niin tuo kolmoselle muutama vuosi sitten tehty muutos oli typerin mahdollinen: säilytettiin hankalasti hahmotettava numerointi, mutta menetettiin kuitenkin perinteisestän numeroinnista saatu hyöty.
 
[OT] 3B:n ja 3T:n linjatunnusten muuttaminen

Väärä keskusteluketju, mutta vastaan silti: kumpiko mahtoi olla ensin Helsingin kaupungissa puhuttu kieli? Joka kerta käydessäni Helsingissä kuulen ruotsia vielä nykyäänkin. Mieluummin vaihtuva teksti, ei neljän rivin mössöä. Suurimmalle osalle on kuitenkin periaatteessa samantekevää, lukeeko siellä KONTULA vai GÅRDSBACKA juuri hetkellä n, koska hetkellä n+5 sekuntia se omankielinen versio näkyy. Ja enemmistö myös on tarpeeksi yleissivistynyttä, jotta kumpikin kelpaa.
Mutta jos kilpeen halutaan paljon informaatiota eli kaikki kauttakulkupaikat, ei niitä lue 5 sekunnissa vaan yhden kielen olisi oltava näytössä 10 sekuntia. Näinollen vilkkuvaa näyttöä ei voi käyttää, jos näyttöä ei ehdi lukea siinä 5 sekunnissa bussin porhaltaessa 80 km/h joten näyttöön ei mahdu sekä paljon informaatiota että kahta kieltä ja vieläpä suurella fontilla erikseen. Havainnekuvani mukainen fonttikoko vastaa nykyisiä kaksi kertaa pienempiä kaksirivisiä kaukoliikennekilpiä, joissa ei edes ole laadukkaampia oransseja ledejä. Erona kaukoliikennekäytäntöön onkin kuvassa kaksikielisyys.
Havainnekuva fonttikoosta suhteessa kilven kokoon verrattuna kaukoliikenteeseen:
hFSfw.jpg
 
Mun mielestä kaikkia reitinvarrella olevia paikannimiä ei ole välttämätöntä näyttää Linjakilvessä, kuitenkin nykyistä paremmin tuota informaatiota voisi hyödyntää. Kerran näin linjalla v50 ohjelmoitaneen linjakilpeen "50 Myyrmäki-Pähkinärinne-Tikkurila" Tämä taisi olla vielä Veolian aikana, tuo Myyrmäki nyt oli täysin turha koska Myyrmäestä lähdettiin mutta "Pähkinärinne-Tikkurila" kertoo kyllä paljon paremmin linjan reitistä kuin pelkkä "Tikkurila" Laitanpa joitakin esimerkkejä kuinka määränpäitä voisi ilmoittaa:

Elieliltä lähdettäessä:

43 Kannelmäki-Hakuninmaa
63 Maunula-Paloheinä
194 Otaniemi-Tapiola
195 Otaniemi-Latokaski
212 Laajalahti-Kauniainen
362 Vapaala-Petikko
363 Pähkinärinne-Hämeenkylä
474 Kivistö-Katriinan sairaala

On myös paljon linjoja jotka kiertelevät niin monien kaupunginosien kautta ettei kaikkien ilmoittaminen näytössä olisi mitenkään järkevää, esimerkiksi h69:llä olisi vaikea määrittää mikä paikka olisi syytä näyttää Malmin lisäksi määränpäänäytössä, vaihtoehtoina olisi ainakin Pasila, Käpylä, Oulunkylä ja Pukinmäki, kaikkien esittäminen tekisi määränpäänäytöstä vaikeasti hahmotettavan.
 
Tunnuksen 2 vaihtaminen tunnukseen 3 ja päinvastoin kesken linjan ei ole mitään uutta. Turussa oli sama käytäntö vuoteen 1951 saakka, kun kilvet 2 ja 3 vaihdettiin Martinsillan luona. Matkustajasta on outoa poistua numeroltaan eri linjan vaunusta kuin mihin hän on noussut. Kuljettajalla on tietysti oma hommansa muistaa vaihtaa aina tunnus numeronmuutospysäkillä, tosin se nykyään tapahtunee helposti vain jotakin nappulaa vääntämällä, kun ennen piti joka kerta ulkona käydä vaihtamassa jokainen kilpi erikseen, tosin rahastajien hommana oli silloin vaihtaa peräkilvet.
 
HELMI-sivuilla taas 3B:n kohdalla lukee nykyään 2 ja 3T:n kohdalla 3 (siis päin vastoin kuin mitä on suunniteltu).

Toi ei varmaan ole mikään uusi juttu. Helmiin 3B on ollut ohjelmoituna kakkosena jo vuosikausia. Sitten kun tulee vikoja, niin kaupungilla saattaa tulla vastaan vaunu, jonka kilvissäkin on 2 vaikka se kulkee 3B:llä...
 
Vs: HSL:n liikennemuutokset, kesä 2012 - kesä 2013

Mä taas en koskaan muista, kumpi niistä kolmosista on "virallinen turistilinja". Mun mielestäni 3B:n reitin varrella on mielenkiintoisempia kohteita kuin 3T:n, tosin mua ei ole yli viiteen vuoteen voinut pitää Helsingissä turistina, vaikken siellä ole koskaan asunutkaan.

Tietysti T niin kuin Turisti! Tosin tuo on mennyttä aikaa — sillloin ennen Kamppia 3T oli se, jolle oli esite ja jolla ammoisina aikoina oli kuulutukset ja myöhemmin valotekstilaiteopastukset. Nythän molemmat ovat turistilinjoja yhtä lailla, kun täyden lenkin tekevä turisti ei voi välttää 3B:täkään.
 
Vs: Suomen tunnetuin raitiolinja katoaa

Tämä on huono muutos, ja siitä jätin eriävän mielipiteen. Vanha numerointi toimi ihan hyvin ja oli ihan hyvin hahmotettavissa, kuten Kolmen sepän ja Arkadiankadun kautta kulkenut kolmonenkin. Toimiihan 7A ja 7B myös ihan hyvin. Tuo on kyllä typerä muutos. Linjatunnuksen 2 olisi voinut säästää jollekin kokonaan uudelle linjalle, eikä tuhlata niitä. Se on kolmosen ratikka huolimatta kumpaan suuntaan se menee, eikä sitä ole vaikea hahmottaa. Voisihan kolmonen kääntyä Simonkadulle myös Mannerheimintieltä.

Onhan tässä kyllä myös se aspekti jota en vastusta - että "muuttumattomaksi" koettuja asioita muutetaan, näytetään että niitä voidaan muuttaa, totutellaan ihmiset muutoksiin. Mutta kolmonen olisi kyllä saanut jäädä rauhaan.
 
Vs: Suomen tunnetuin raitiolinja katoaa

Vanha numerointi toimi ihan hyvin ja oli ihan hyvin hahmotettavissa, kuten Kolmen sepän ja Arkadiankadun kautta kulkenut kolmonenkin. Toimiihan 7A ja 7B myös ihan hyvin.
Ensinnäkin: 7A ja 7B on aivan eri asia, koska ne kulkevat samaa reittiä mutta eri suuntiin. En edes muista, kumpi kirjain menee kumpaan suuntaan, mutta ei sillä onneksi ole mitään väliäkään.

Toiseksi: Ainakin maamme nousevalle nuorisolle nykyinen 3B/3T -systeemi on osoittautunut ylivoimaiseksi. Pidin aikanaan heille kokoontumisia Kaivopuiston suunnalla ja joka vuoden alussa osa porukkaa tuli paikalle tunnin myöhässä kierrettyään Kallion ja Töölön kautta. Kun ei kerran noilla linjoilla ole kuin kolme yhteistä pysäkkiä, niin ei pidä olla yhteistä numeroakaan.
 
Vs: Suomen tunnetuin raitiolinja katoaa

Toiseksi: Ainakin maamme nousevalle nuorisolle nykyinen 3B/3T -systeemi on osoittautunut ylivoimaiseksi.

Eikä vaan nuorisolle; olen useampaan otteeseen saanut opastaa vanhempaa väestöä, jotka ovat olleet väärässä vaunussa ihmetellen "eikö tämä olekkaan kolmonen". Muutoksen ainoa vika on se, että se toteutetaan liian myöhään - numerot olisi pitänyt muuttaa jo 2009 kun kolmoset siirtyivät nykyiselle reitilleen.
 
Vs: Suomen tunnetuin raitiolinja katoaa

Kuten muissakin ketjuissa asiasta on keskusteltu, pidän muutosta typerästi suunniteltuna. Vaikka nykyinen 3B ja 3T on ihan mukava ja ainakin harrastajille ja linjan varrella asuville selvä, mutta tosiasiassa nykyinen järjestely on monelle Helsingissä ikänsä asuneillekin epäselvä. Nykyisin ihmiset ovat vaan valitettavasti niin yksinkertaisia, että moni ei ymmärrä edes rautalangasta vääntämällä kahdeksikon muotoista linjaa joka vaihtaa kahdessa kohtaa linjanumeroa. Sinänsä mielenkiintoista psykologiaa on se, että monelle linjanumeroista puhuttaessa 3B=3 ja 3T=3, mutta vastaavasti 20=20 ja 30=30. Kirjaimen merkitystä ei vain jostain käsittämättömästä syystä ymmärretä. Kuitenkin ymmärretään se, että 1m ja 1kg ovat eri asioita.

Pidän siten täysin perusteltuna, että linjanumeroita muutetaan. Muutoksen tapa on vain typerä. Kuten aiemmin on jo ehdotettu 2 ja 5 olisivat olleet loistava pari, sillä kartalla linjan 3B:n reitti muistuttaa numeroa 2 ja vastaavasti 3T:n numeroa viisi. Lisäksi linja 2 on ollut pääsääntoisesti itäisen kantakaupungin linja ja 5 läntisen kantakaupungin linja. Lisäksi olisi loogista, että aakkosjärjestyksessä alkupään kirjain (B) saisi numerojärjestyksessä pienemmän numeron (2) ja vastaavasti T suuremman numeron (5). Linjat olisivat olleet siis kaikin puolin looginen ja hyvä pari.

Huono asia nyt valituissa numeroissa on myös se, että käsittääkseni tällä hetkellä 3B on helmissä numerolla 2 ja 3T numerolla 3. Ja kun Helmi-täti sekoilee, ei ole mitenkään perin harvinaista nädä vaunuja kilvitettynä tyyliin "2 Eläintarha" tai "3 Kaivopuisto". Jos (ja kun) linjat ovat tulevaisuudessa samalla tavalla ohjelmoitu, niin helmin sekoillessa linjan 2 vaunuun tärähtää kolmosen kilvet ja vastaavasti kolmoseen kakkosen kilvet. Ja taas on matkustajat ihmeissään kun linjanumerot ovat mitä sattuu.

Kun muutoksia tehdään, ne voi tehdä joko hyvin tai huonosti. Nyt on valittu jälkimmäinen tapa.
 
Vs: Suomen tunnetuin raitiolinja katoaa

Sinänsä mielenkiintoista psykologiaa on se, että monelle linjanumeroista puhuttaessa 3B=3 ja 3T=3, mutta vastaavasti 20=20 ja 30=30. Kirjaimen merkitystä ei vain jostain käsittämättömästä syystä ymmärretä. Kuitenkin ymmärretään se, että 1m ja 1kg ovat eri asioita.

Tämä ei sinällään ole kauhean yllättävää kun muistetaan, että ennen kolmosten nykyistä järjestelyä kirjaimet ovat olleen raitioliikenteessä käytännössä turhia - varsinkin juuri rengaslinjoilla kolmosella ja seiskalla. Itse olen asunut koko ikäni Helsingissä ja ollut kiinnostunut raitiovaunuista, enkä silti koskaan oppinut kumpi kolmonen on B ja kumpi T. Seiskoista en osaa vieläkään A:n ja B:n eroa, vaikka käytän linjaa jatkuvasti.

Rengaslinjoissa kirjaimet voivat olla myös harhaanjohtavia; tästä kertoo järvenpääläisen ystäväni kysymys kun opetin häntä kulkemaan Pasilasta Sörnäisiin: "pääsenkö mä sekä 7A:lla että 7B:llä?". Asia oli toki tuolloin helposti korjattu.
 
Selkeintä olisi jos toiseen suuntaan menisi numero 3 ja toiseen 2. Siis koko kahdeksikon reitillä. Kesken matkaa linjatunnuksen vaihtaminen ei ole mielekästä eikä tuli ikinä selvästi toimimaan.
 
Jännästi onnistuu monessa muussa kaupungissa, mistä on tälläkin foorumilla puhuttu - ja toimiihan se nykyäänkin, kun 3B muuttuu 3T:ksi. Linjan eri kehien numeroinnin estävä seikka eli Rautatientorin pysäkki en ole muuttunut miksikään sen jälkeen kun kolmoset muutettiin nykyiselle reitilleen, joten siihen malliin ei takuulla edelleenkään mennä.
 
Takaisin
Ylös