3B:n ja 3T:n linjatunnusten muuttaminen

No se on totta että tuossa olisi kyllä pysäkkikavennukselle varaa. Ja onhan pysäkkien yhdistelemisiä ja purkamisia ja uusien paremmalla sijainnilla olevia mietitty, mutta ei se tietenkään ilmaista ole purkaa pysäkkiä ja rakentaa uutta. Täytyy varoa ettei pysäkkivälistä tule liian pitkä, mutta toisaalta liian lähekkäiset pysäkit, esim. Hesarin ja Flemarin tienoilla linjan 9 avaamisen jälkeen on myös,, jotain mitä varoa.
 
Mun mielestä tää tunnusten muuttaminen enää tässä vaiheessa on aika turhaa, se muutos olisi pitänyt tehdä silloin kun kolmosen reittiä muutettiin. Nyt kun valtasosa on oppinut nykyisten B/T-tunnusten kulkusuunnat, niin taas vaihdetaan tunnuksia. Lisäksi tähän asti linjan numerotunnus on säilynyt samana vaikka kirjain on muuttunut, jatkossa koko linjanumero vaihtuu matkan varrella. Ainakin musta tuntuu oudolta että hyppään kolmoseen ja kesken matkan linja muuttuu kakkoseksi. Kolmonen on kuitenkin aina ollut kolmonen riippumatta kirjaimesta.
 
Aika kurjan tempun tekee HSL meille, jotka seisomme kesällä Kauppatorilla turisteja neuvomassa ammttinimikkeellä raitiovaununrahastaja. 3B:tä etsivälle menee vielä kaaliin se, että nousee 3T:hen ja kyllä se kirjain siitä sitten parin pysäkin päästä muuttuu. Mutta yritäpä nyt selittää kolmosta etsivälle, että pitääkin mennä kakkoseen ja vieläpä kesken kesän.

Kaiken lisäksi sekä 3B että 3 tulevat kulkemaan osan kesästä poikkeusreittiä Kalliossa Hakaniemen ratatöiden vuoksi. Mehevä soppa, joka tuskin menee niinkään, että poikkeusreitin päivämäärä korreloisi jotenkin tunnuksenvaihdon kanssa.

Vähin, mitä tässä voi tehdä, olisi siirtää muutos tapahtuvaksi sellaiseen vuodenaikaan, jolloin niitä ulkopaikkakuntalaisia, joihin täälläkin on useasti viitattu, on mahdollisimman vähän. Ei tarvitsisi sitten painaa kahta eri versiota sesonkiesitteistä. Vaan painetaankohan nytkään — 3B ja 3T niissä esiintyvät vielä pitkään. Toinen asiaa huomattavasti helpottava seikka olisi tunnuksenvaihdon siirtäminen Olympialaiturin pysäkiltä Kauppatorin pysäkille, joka lie yksi suosituimpia turistipysäkkejä. Siitä voisi sitten nousta sekä kakkoseen että kolmoseen ja tunnusepätietoisuus siirtyisi Siljan matkustajien harmiksi, joita kuitenkin on vähemmistö.

Minä hoitaisin tämän asian sillä tavoin, että pitäisin tunnukset nykyisellään, kunnes linjastoa muutenkin muutetaan. Helsingin raitiolinjoille on ollut tapana tehdä täysremontti noin 30 vuoden välein, joten eiköhän se ole taas kohta edessä.
 
Aika kurjan tempun tekee HSL meille, jotka seisomme kesällä Kauppatorilla turisteja neuvomassa ammttinimikkeellä raitiovaununrahastaja. 3B:tä etsivälle menee vielä kaaliin se, että nousee 3T:hen ja kyllä se kirjain siitä sitten parin pysäkin päästä muuttuu. Mutta yritäpä nyt selittää kolmosta etsivälle, että pitääkin mennä kakkoseen ja vieläpä kesken kesän.

No kannattaa ainakin pyytää HSL:ltä jotain paperiesitettä. Olihan vanhastakin kolmosesta se turistikierrosopas, niin kai uudestakin tehdään. Ja jokin mahdollisimman konkreettinen selitys, tyyliin: "Se vaunu ajaa ensin tätä kakkoslinjaa ja sitten se lähtee viemään teitä kolmosta pitkin." Ymmärrys voi olla ihan sanavalinnoistakin kiinni. Tuohon laitoin juuri si/ksi sanat "vaunu vie teitä", joka on mahdollisimman vähän abstrakti ja mahdollisimman henkilökohtainen. Linja on abstrakti käsite, vaunu ajamassa linjaa on konkreettinen.

On tietysti ihmisiä, joille mikään ei mene jakeluun, mutta sille ei vain voi mitään. Sitten vain sanoo, että olen pahoillani, en osaa tätä asiaa teille toisinkaan selittää. Ja antaa asian olla. Nuokin ihmiset ovat kuitenkin hengissä selvinneet siihenkin asti, ja selviävät varmasti jatkossakin.
 
Selkiyttämisen voisi tosiaan aloittaa poistamalla se "Eläintarha". Ehkä tämä on se asia joista moni meistä on samaa mieltä. Miksiköhän siitä halutaan pitää kiinni. Onhan sen poistamista ehdotettu vähän väliä.
 
Takaisin
Ylös