Raitioverkon keskinopeus laskenut

339-DF sanoi:
Kopion tuolta sivulta tänne:
"Lisäksi toteutetaan linjojen 4 ja 10 loppuosuuksien liikennevaloissa (Tullinpuomista eteenpäin) joukkoliikenteen nollaviive-etuuksia Nollaviive-etuuksia ei ole Helsingissä aikaisemmin toteutettu. Niiden tavoite on ohjata liikennevaloja siten, että ratikat pääsevät ajamaan pysähtymättä pysäkiltä toiselle."
Nyt kun asia on tulossa kaupunkisuunnittelulautakunnan päätettäväksi, on sanamuoto muuttunut jo epämääräisemmäksi:
"Ratikkalinjojen 4 ja 10 pohjoisosilla tutkitaan mahdollisuuksia toteuttaa etuudet niin, ettei ratikan tarvitse pysähtyä lainkaan liikennevaloihin."

Pahimmassa tapauksessa siis voi käydä niin, että tutkimisen tuloksena todetaan ettei 100% liikennevaloetuisuuksia voida toteuttaa. Vaikka ne voitaisiin toteuttaa, niin teksti kuulostaa vähän siltä että tänä vuonna ei vielä tule mitään valmista vaan hommaa aletaan vasta miettiä tarkemmin.
 
Liikennevaloetuuksien kokeilu

kuukanko sanoi:
Pahimmassa tapauksessa siis voi käydä niin, että tutkimisen tuloksena todetaan ettei 100% liikennevaloetuisuuksia voida toteuttaa. Vaikka ne voitaisiin toteuttaa, niin teksti kuulostaa vähän siltä että tänä vuonna ei vielä tule mitään valmista vaan hommaa aletaan vasta miettiä tarkemmin.
Ymmärrän tuskan, mutta yritän pysyä positiivisena. Valitettavasti näet kyse on kovin mutkikkaasta asiasta, kun ollaan kaupungin byrokratiassa. Ei riitä se, että liikennevalo-ohjaus päättää muuttaa valo-ohjelmaa ja kytkeä sen mannermaiseen tapaan niin, että ratikalla on pysäkiltä seuraavalle kaikki vihreänä. Siitä pitää sopia katusuunnittelun kanssa ja HKL:n kanssa ja sorkkia HELMIä jne.

Mutta olen vakuuttunut siitä, että yritys on vakava ja tahtotila kaikilla yhteinen. Edes millään poliittisella osastolla, erityisesti Kokoomuksen ja demareiden akselilla ei pitäisi olla mitään tätä vastaan. Ja silloin kaikissa lautakunnissa tämä asia menee läpi kuten virkamiehet sen esittävät.

Antero
 
Kunhan vaan mistään ei nouse sellainen ajatus, että ratikoiden nollaviive-etuudet vaikuttavat autoliikenteen sujuvuuteen negatiivisesti.
 
Jos haluat madella, käytä ratikkaa

Ratikat ovat kyllä käsittämättömän hitaita Helsingissä. Jos lähtee vaikka Sörnäisten metroaseman tietämiltä Rautatientorille, bussi suhaa kutosen ohi, vaikka ratikka ajaisi suurinta sallittua vauhtia. Metro on toki vielä nopeampi, mutta siirtymiset tunnelitasolle ja takaisin maan pinnalle sekä 4 minuutin vuoroväli (busseilla parhaimmillaan 1 minuutti) kumoavat nopeushyödyn. Olen siis äänestänyt jaloillani ja käytän metroa ja busseja ratikan kustannuksella.
 
Itse tekisin esimerkkitapauksessa juuri päin vastoin. Äänestän jaloillani ja käytän aina pintaliikennettä jos vain mahdollista. En halua liikkua "pimeissä" luolastoissa kantakaupungissa. (No ovathan ne kyllä hyvin valaistuja!) Haluan kuitenkin aina nähdä päivänvalon ja kaunista kaupunkiamme ja tehdä havaintoja muustakin kuin kanssamatkustajien naamoista ja pimeästä tunnelin seinästä...
 
Bussi on hyvä kompromissi

Compact sanoi:
Itse tekisin esimerkkitapauksessa juuri päin vastoin. Äänestän jaloillani ja käytän aina pintaliikennettä jos vain mahdollista. En halua liikkua "pimeissä" luolastoissa kantakaupungissa. (No ovathan ne kyllä hyvin valaistuja!) Haluan kuitenkin aina nähdä päivänvalon ja kaunista kaupunkiamme ja tehdä havaintoja muustakin kuin kanssamatkustajien naamoista ja pimeästä tunnelin seinästä...
Tuo on kiistämättä metron huono puoli. Metrossa on ahdistavaa istua naamat vastakkain tuntemattoman kanssa, kun ei ole oikein muuta katseltavaa kuin vaunun sisusta, jossa kaikkialla on ihmisiä, ikkunasta kun näkyy vain mustaa. Toivottavasti Espoon metroa ei tunneliin viedä. Vielä kun metrossa tapaa välillä liputtomia suunsoittajia, joskus uhkaaviakin.

Bussi onkin mielestäni hyvä kompromissi, nopeampi kuin ratikka, mutta näkee silti maisemia. Kantakaupungissa pystyy liikkumaan bussikaistoilla ruuhkien ohitse, väistelemään väärin pysäköidyt autot, mutta taipuu myös kantakaupungin ulkopuolella suuriin nopeuksiin moottoritiellä. Bussi olisi muuten täydellinen, mutta kun dieseli saastuttaa ja busseilla on imago-ongelma "bussi on aina bussi", joka näkyy käänteisenä raidekertoimena.
 
Re: Bussi on hyvä kompromissi

kemkim sanoi:

Älä murehdi. Raitiotiehen liittyvät ongelmat ovat onneksi vain paikallisia. Helsingissä raitioliikennettä ei ole saanut kehittää kuten muualla maailmassa, vaan sen on täytynyt pysyä 1950-luvun tasolla.

Aivan selvästi tilanne on nyt parantumassa. Raitioliikenteen kehittämisestä valmistuu Kaupunkisuunnitteluvirastossa ohjelma tänä vuonna. Siinä tullaan lähtemään nykyaikaisista periaatteista, jolloin raitioliikenne on aina nopeampaa kuin autojen kanssa samassa tilassa kulkeva liikenne, oli se sitten bussi tai ratikka.

Antero
 
Onko totta että tulee uusia tuulia raiteille?

Antero Alku sanoi:
Aivan selvästi tilanne on nyt parantumassa. Raitioliikenteen kehittämisestä valmistuu Kaupunkisuunnitteluvirastossa ohjelma tänä vuonna. Siinä tullaan lähtemään nykyaikaisista periaatteista, jolloin raitioliikenne on aina nopeampaa kuin autojen kanssa samassa tilassa kulkeva liikenne, oli se sitten bussi tai ratikka.
Tämä olisi oikein iloinen uutinen. Olenkin odottanut jo pitkään, että tänne tulisi jotain uusia tuulia kansainväliseltä raideliikennepuolelta. On vaikuttanut tähän asti, että raitiotieliikennettä on hoidettu vasemmalla kädellä ja vain vanhaa säilyttäen, uusia keksintöjä toteuttamatta. Vaunutkin on uusittu vasta kun on ollut pakko ja uudet matalalattiavaunut hajoavat käsiin. Uusi ysilinjakin on vain lyhyt pätkä raidetta.

Onko asia tosiaan niin, että raitioteitä todella aiotaan kehittää Helsingissä? Vai onko tämä taas tutkimusta tutkimuksen perään ja sitten todetaan, ettei ole määrärahoja? Odotanpa sitä päivää, kun tulisi niitä isompia muutoksia. Mahdollisuuksia niihin nimittäin on, mutta tahtoakin vielä tarvittaisiin.
 
Re: Onko totta että tulee uusia tuulia raiteille?

kemkim sanoi:
Onko asia tosiaan niin, että raitioteitä todella aiotaan kehittää Helsingissä? Vai onko tämä taas tutkimusta tutkimuksen perään ja sitten todetaan, ettei ole määrärahoja? Odotanpa sitä päivää, kun tulisi niitä isompia muutoksia. Mahdollisuuksia niihin nimittäin on, mutta tahtoakin vielä tarvittaisiin.
Kun en ole diktaattori, en voi tietenkään luvata jotain tapahtuvaksi. Mutta nyt on meneillään sellainen kehitys, että edellytykset suunnan muutokselle ovat hyvät. Ainoa asia, jonka voin omalta puoleltani luvata on, että kaupunkisuunnittelulautakunnassa on ainakin yksi jäsen, joka ymmärtää nämä asiat ja kykenee puhumaan asiaa ja oikaisemaan virheitä. Sekin on paljon verrattuna edeltäneeseen aikaan.

Lisäksi tiedän, etten ole yksin tässä koneistossa. Voisin sanoa vaikka niin, että tähän asti on ollut sellainen ongelma, että ne voimat virkamiehistössä, joilla on ollut tietoa, taitoa ja halua, eivät ole saaneet mitään tukea poliitikoilta. Nyt sitä tukea on. Ei tarpeeksi, mutta edes vähän, mikä on enemmän kuin ennen. Ja kun monella taholla on halua, mutta ei ole ollut tietoa, nyt tuolla halulla on edellytykset muuttua teoiksi.

Jos hieman konkretisoin tätä abstraktia selostusta, niin tässä yksi esimerkki: Aikaisemminkin on ollut tahtoa raitioliikenteen lisäämiseen. Mutta sitä vastustavat virkamiehet ovat esittäneet, ettei ole mahdollista tehdä sitä ja sitä. Kuten nyt vaikka nämä naurettavat "esteet" ysin raiteiden rakentamiseksi. Ilman tietoa luottamusmiehet eivät ole sitten voineet asialle mitään. Nyt tällainen ei enää mene automaattisesti läpi.

Antero
 
Vertailun vuoksi Turun aikataulu v. 1945. Esim. vaunu lähti satamasta 16.08 ja 16.56, eli 10,4 km kierrokseen kului 48 min. Keskinopeus siis 13 km/t. Kun ottaa huomioon, että päättäreillä seisoi aina vaunu, siis vuorovälin ajan 5-6 min, todellinen matkanopeus oli 16,5 km/t. Ei ole vauhti juuri parantunut 60 vuodessa.
 
Eira sanoi:

Tärkeintä on, että se raitsikka sentään kulkee. Näin tuossa jokin aika sitten pahan unen, että raitsikat olisivat ajaneet viimeisen kerran jo 1.10.1972. Sinänsä kiva, että huhtikuun alussa kaikki kurjat asiat voi päivittää paremmalle tolalle... :wink:
 
Hidasta on kuutosen kulku Hietalahdesta keskustaan. Ruuhkiin ei Bulevardilla yleensä juutu, mutta syy on tiheä pysäkkiväli yhdistettynä kertalippujen myyntiin kuluvaan aikaan. Se puolestaan kertautuu seuraavissa liikennevaloissa seisomisessa.

Jos ja kun Jätkäsaaren liikenne aiotaan hoitaa tätä reittä ratikalla, toivottavasti liikennettä huomataan sujuvoittaa ajoissa. Ei siihen tarvittaisi kummalisempia toimia kuin ainakin Köydenpunojankadun ja Aleksanterin teatterin pysäkkien lakkautus (palvelutaso ei juuri kärsisi) ja oikeasti toimivat liikennevaloetuudet. Kertalippujen myynti taitaa loppua muutenkin.
 
Bulevardille on tarkoitus tehdä "jotain". Siitä on suunnitelmatkin olemassa. Kadusta tulee "joukkoliikennepainoitteinen". En tiedä, mitä se tarkoittaa käytännössä enkä ole suunnitelmia nähnyt.

Jätkän yhteydet hoidetaan todennäköisesti ensi vaiheessa Bulevardin kautta, mutta reitti Simonkatu - Malminrinne - Ruoholahdenkatu on KSV:ssä selvitetty ja todettu mahdolliseksi ja Bulevardia nopeammaksi. Tavoitetilanteessa Jätkään pääsee kahta eri reittiä.
 
Kertokaa nyt joku suunnitelmia tutkinut, mikä tarkoitus on jatkaa kiskot Fredalle, välille Bulevardi - UKK-katu.
Mitä linjaa siihen on ajateltu.
 
Sinne on ajateltu linjan 14 korvaavaa ratikkalinjaa Meilahdesta Eiraan. Uskoisin, että tuon toteutumistodennäköisyys on pienempi kuin Ruoholahdenkadun-radan. Alunperin siinä piti kulkea myös KSV:n ideoiman satamaratikan, mutta sellaseen ei ole rahaa. (Katajanokan terminaali - Rautatieasema - Kamppi - Bulevardi - Länsiterminaali)

Se Rv-liikenteen kehittämissuunnitelma ei ole vieläkään valmis. Jlk:n on määrä käsitellä sitä touko-kesäkuun vaihteessa eli siinä vaiheessa pitäisi olla tiedossa jotain.
 
Takaisin
Ylös