Bielefeld: 1000 mm, 2,65 m ja korkea laituri

Antero Alku

Tunnistettu jäsen
Liittynyt
28 Kesäkuu 2005
Viestit
7,552
Uusi Strassenbahn Magazin kertoo Bielefeldin kaupungista lähellä Ruhrin aluetta Saksassa. Kaupunki aikoo hankkia metrin korkean laiturin raitiotielleen 2,65 m leveitä vaunuja. Nykyään vaunujen leveys on 2,3 m kuten Helsingissä.

Uusi kalusto tullaan tekemään samalla tavoin kuin Hannoverissa, jossa myös on käytössä korkea laituri, ja vanha kaluston leveys on kapea 2,4 metriä. Vaunun lattia tulee Bielefeldissä olemaan 2,3 metriä, mutta lattian ja laiturin yläpuolella vaunun kori levenee siten, että istuinkorkeudella leveydeksi tulee 2,65 m. Bielefeldissä pullistuma tulee olemaan 17,5 cm, kun se on Hannoverissa 12,5 cm.

Bielefeld suunnitteli 1960-luvulla Stadtbahnin hengessä raideleveyden muutosta 1435 mm:iin ja 2,65 m leveätä kalustoa. Keskustan raitiotiet siirrettiin tunneleihin, jotka rakennettiin leveän normaaliraidekaluston mukaiseksi. Vuoteen 1991 asti keskusteltiin raideleveyden muutoksesta ja alkuperäisistä tunnelisuunnitelmista, mutta sitten ajatukset haudattiin lopullisesti turhan kalliina hankkeina.

Myös korkeasta laiturista luopumista pidetään nyt mahdottomana, kun 36 km pitkällä rataverkolla on 46 korkean laiturin pysäkkiä ja 16 matalaa pysäkkiä. Matalien pysäkkien vuoksi myös uusi kalusto tehdään taittoportain. Bielefeldissä tiedetään, että vaunut tulevat kalliiksi, koska Bielefeld on ainoa kaupunki, joka sellaisia tarvitsee. Essenissä tullaan ainoa korkeita laitureita käyttävä metrin raidelveyden linja muuttamaan matalaksi.

Nykyinen kalusto käsittää 80 8-akselista Stadtbahn B -nivelvaunua, joista 36 kpl on yhdellä ja loput kahdella ohjaamolla. (1-ohjaamoiset valmistettu 1994-1995, 2-ohjaamoiset 1982-1987.) Kaikissa on ovet molemmin puolin, ja yhden ohjaamon vaunuja käytetään vain 2-vaunuisissa junissa. Lisäksi on 5 kpl 4-akselista moottoroitua välivaunua, joiden avulla saadaan 68 metriä pitkä juna, jonka kapasiteetti on 389 matkustajaa. Välivaunut on toimitettu 1999.

Artikkeli mainitsee myös väkevän todistuksen raideliikenteen paremmasta suosiosta busseihin verrattuna. Vuonna 2000 avattua linjaa 4 käyttää nykyään 85 % enemmän matkustajia kuin aiempaa bussilinjaa.

Antero
 
Kun Helsinki hankkii seuraavan vaunusarjan, saattaa hyvinkin tulla kyseeseen Bielefeldin malli siten, että vaunut olisivat meillä 2,4 m leveitä, mutta pysäkkikorokkeen kohdalla vain 2,3 m. Ilmeisesti vaunut mahtuisivat silloin nykyisille radoille ilman rataremonttia.

Olisikohan jollakulla kuvaa tällaisesta vaunusta, jonka kori kapenee alaspäin?
 
Ohhoh. Viimeksi kuulemani tiedot Bielefeldistä olivat, että suunnittelisivat mataliin laitureihin siirtymistä. Mutta tämä ratkaisu saattaa toki hyvinkin olla järkevä heidän itsensä näkökulmasta. Ainakin se osoittaa, että Helsingissä on loistavat edellytykset kehittää raitiotietä nykyisellä raideleveydellä. Tosin tämän luulisi olevan selvää jo siltäkin kantilta, että Euroopassakin on muutamissa kaupungeissa metrin raideleveyden metro.

Antero Alku sanoi:
Essenissä tullaan ainoa korkeita laitureita käyttävä metrin raidelveyden linja muuttamaan matalaksi.
Tämä tapahtunee kuitenkin vasta kauempana tulevaisuudessa, koska nykyinen kalusto linjalla on 1980-luvulta. Ratkaisevaa toki on, että Essenin aikomus tekee Bielefeldistä pidemmän päälle ainutlaatuisen tapauksen.
 
JE sanoi:
Ohhoh. Viimeksi kuulemani tiedot Bielefeldistä olivat, että suunnittelisivat mataliin laitureihin siirtymistä. Mutta tämä ratkaisu saattaa toki hyvinkin olla järkevä heidän itsensä näkökulmasta.
Ehkei tämä ole yllätys sen jälkeen, kun Köln luopui myös kustannussyistä korkealaiturilinjojen muuttamisesta matalalaiturilinjoiksi. Tosin Kölnissä olivat lisäongelmana vielä yhteydet Bonniin. Käytännössä olisi pitänyt muuttaa myös nämä radat mataliksi ja siten oltaisiin edelleen jouduttu pohtimaan järjestelyjä Bonnissa.

Kölnin ratkaisu oli kuitenkin sen verran helpompi, että vaunuleveys on 2,65 ja raide 1435. Uusi korkealattiakalusto K5000 on muunnos matalalattiaisesta K4000-sarjasta. Vaunusarjoilla on yhteisiä komponentteja huoltokustannusten ja huoltokäytännön helpottamiseksi.

Antero
 
Bielefeldin kaavailujen perustelu oli juuri kaluston vaikea saatavuus. Siihenhän viittasin tällä keskustelupalstalla jo aiemmin, kun oli puhe 1000 mm raiteen ja korkeiden laiturin mahdollisesta yhteensopivuudesta Espoon valintoja tehtäessä. Itse pitäisin melkeinpä kiinnostavimpana sitä, että uusikin sarja saa Bielefeldissä läppäaskelmat, eli niitä viimeisiä matalia pysäkkejä ei myöskään koroteta.
 
Läppäportaat

Ehkäpä Bielefeldissä on laskettu, ettei läppäportaat maksa niin paljon kuin matalien pysäkkien korottaminen. Toisaalta taittoportaat tekevät kalustosta joustavan ja pitävät tien auki tulevaisuuteen. Jos sittenkin mieli muuttuu ja halutaan matalaa laituria. Nyt hankittava kalusto pysyy kumminkin käyttökelpoisena.

Ehkäpä Bielefeldin ratkaisuun on vaikuttanut kokemus Hannoverista. Saadaanhan nyt eduksi 2,65 leveys tarvitsematta ryhtyä muutoksiin radassa. Matalaan laituriin siirtymisessä olisi tullut pohdittavaksi myös leveyskysymys. 2,65 leveä 1000 mm matalalattiavaunu on erikoisuus sekin. Siis sekä kalliit vaunut että kalliit laiturimuutokset.

Antero
 
SM:n tietoihin luottaen on Bielefeld Saksassa melkoisen erikoinen ja esimerkillinen tapaus kaikin puolin: metrinen kaupunkirata, melko pieni rataverkko, uudempi M8 sarja välivaunuineen. Paikallinen liikenteenharjoittaja on myös aikoinaan ensimmäisenä Euroopassa saanut DIN EN 13816 sertifikaatin laatujärjestelmästään ( SM 2/03). Minulle tuli ajatus myös noita Bielefeldin M vaunuja koskien: eikö niitä kannattaisi ostaa Helsinkiin? Ovat sentään uudempia kuin meidän viimeiset Valmet sarjat ja ovat valmiiksi kolmivaunuisia. Korkealattiaisia toki, mutta kenties olisi aika myöntää, että parempi toimiva korkea kadulla kuin kymmenen matalaa hallissa korjattavana...
 
Se mitä tänne pitäisi ostaa, on Flexity Classic tai vastaava vaunu, joka on päistä korkea mutta muutoin matala. Päissä on silloin moottoritelit, ja nivelen alla juoksuteli. Juoksuteli on tällöin matalalla osalla, mutta moottorittomana Varion teliä ongelmattomampi. Kuljettajaa ei voi tavoittaa ilman että nousee portaat, mutta kuljettajarahastus ei taida kovin kauaa Helsingissä toisaalta jatkuakaan. Tällaiset vaunut ovat Tukholmassa Tvärbananilla ja Nockebybananilla täysin toimivia (tyyppi A32). Niinikään vastaavat Oslon SL95-vaunut ovat tosin yhä lastentautien syövereissä, mutta niiden ongelmat eivät liity matalaan lattiaan. Siksi en voi käsittää, miksi meidän olisi hankittava mittatilaustyö-korkealattiaisia kun osamatala täysin toimintakykyinen ratkaisu on olemassa.
 
Tämä Bielefeldin malli on jotain sellaista, jonka suuntaan toivoisin myös Helsingin raitioliikenttä kehitettavän. Metromaista ja joustavaa raitioliikennettä. Arvatenkin tuo paljon keskustelua herättanyt TramWest-suunnitelma samatenkin kuin raide-Jokeri olisi juuri jotain tällaista.

Lukekaa:
Linkki 1
Linkki 2
Linkki 3
Linkki 4

Tuossa Mikko Laaksosen linkkaamassa jutussa on muuten mielenkiintoinen kohta koskien tätä Bielefeldin raitioliikennettä. Siellä kerrotaan mm, etta ko. kaupungin keskustan alittavalla pikaraitiotietunnelilla ja sen asemilla olevan hyvin suuri positiivinen merkitys matkustajamaarien kehitykseen. Toki muitakin kohtia, mutta tämä on yksi tärkemmistä.
 
Viimeksi muokattu:
Mikäli Tampereella päädytään tunneliratikkaan, tulee Keskustorin asema olemaan Rudolf-Oetker-Hallen tapainen cut'n'cover-tyyppinen asema, johon paistaisi päivänvalo lasikaton läpi. Tampellan (ja mahdollisesti Rautatieaseman) asemat olisivat sitten tuollaisia perinteisempiä tunneliasemia.
 
Bielefeldin kaksisuuntaratikoilla liikennoitävä kaupunkirata olikin aivan vertaansa vailla. Helsingin raitioliikennettä pystyttäisiin kehittämään aivan samankaltaiseen suuntaan.

Voit katsoa vastikään Bielefeldissä kuvaamiani videoita (ja muitakin ratikka-aiheisia videopätkiä täältä.
 
Takaisin
Ylös