Raitioliikenneinvestoinnit 2013–2017

Haluan nostaa tätä lankaa, sillä vastaava pdf vuodelle 2014, 2015-2018 on ollut netissä jo jonkun aikaa. Siinä ei ole varsinaisesti mitään mielenkiintoista verrattuna paljon paremmin asioista perillä olevan 339-DF:n jo avaamaan, varsinkaan kun tänä- ja ensivuodelle ei liikennebudjettiin liikene raitioteille mitään, kun metroa rakennetaan edelleen n. 50M€/a ja koko liikenneinvestiontien talous(kriisi)raami on 97M€/a.

Kuitenkin:
-Topeliuksenkadun aikataulu on pysynyt ja on edelleen 2015-2016.

Vuodelle 2016 on allokoitu enemmän, mutta ihan tuntuisi, kuin näistä joku voisi vielä siirtyä:
-Telakkakatu
-Välimerenkatu
-kalasatama.

Sitten on vuosi 2017, joka onkin oikea raideliikenteen vuosi Helsingissä! Samaan aikaan aletaan rakentaa:
-raidejokeria
-Laajasalon siltaa
-pisaraa
-sarkasmintajua.

Varsinainen syy bumppiin on, että myös torikortteleita on siirretty vuoteen 2017, mikä on kai hyvä asia? Toisaalta liitekuvasta (s.114) tihrustelisin, etteivät kaistat enää lomittuisi ja nyt kaarresäteetkin olisivat joka paikassa 19.5m.

http://www.hel.fi/static/public/hela/Kaupunkisuunnittelulautakunta/Suomi/Esitys/2013/Ksv_2013-04-23_Kslk_12_El/3B7BFF0A-0CD2-438E-B6DB-449397444231/Liite.pdf
 
Sitten on vuosi 2017, joka onkin oikea raideliikenteen vuosi Helsingissä! Samaan aikaan aletaan rakentaa:
-raidejokeria
-Laajasalon siltaa
-pisaraa
-sarkasmintajua.

Teoriassa se on mahdollista, koska nuo investoinnit yhteensä ovat kuitenkin vähemmän kuin nyt yhtä aikaa rakenteilla olevat Länsimetro, Kehärata ja metron automatisointi. Käytännössä se tietysti vaatii aika paljon hyvää tahtoa, koska kulttuuri on ollut, että metron tai junan kohdalla sata miljoonaa on pikkusumma ja raitiotien kohdalla mahdottomasti liikaa.

---------- Viestit yhdistetty klo 16:17 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 16:07 ----------

Noin yleisesti näkisin parhaana, mitä tuolle investointisuunnitelmalle voisi tapahtua, että liityntäpysäköinti heitettäisiin sieltä joukkoliikenneinvestoinneista pois joko autoilun investointeihin tai vielä paremminkin sinne, missä ei aurinko paista. Mutta joukkoliikennettä ne eivät ainakaan edistä. Tai no, edistävät, noin viiden prosentin arvolla siitä, mitä ne maksavat.
 
Uusi liikenneinvestointien talousarvioehdotus on taas tehty. Se on vielä kai pöydällä, mutten tiedä tarpeeksi kunnallisesta päätöksenteosta, että voiko tämä vielä muuttua.

Kriisiraamikatosta näemme euron todellisen inflaatioprosentin, eli 106/97=9% ;), mutta ei siitä sen enempää, synkältä näyttää:

-Tänä vuonnahan ei tapahdu edelleenkään mitään.
-Pasilansiltaa aletaan korjaamaan jo ensi vuonna, mutta valmista tulee vasta ~2020?
-Telakkarantaan tulee rata bulevardilta jo 2016 (Jos tämä ei huuda Fredrikinkadun oikaisua, niin ei sitten mikään).
-Välimerenkatu rakennetaan vasta 2017.
-Topeliuksen katu vasta 2018.
-Jokeri siirtynyt 2022-2024.
-Laajasalo taas 2019-2021.
-Östersundomiin suunnitellaan metroa 1M€/a.
-Pisara-radalle ei varattu sentään miljoonia.

http://www.hel.fi/static/public/hela/Kaupunkisuunnittelulautakunta/Suomi/Esitys/2014/Ksv_2014-04-29_Kslk_12_El/8414478D-D555-4100-8A80-70A9623B8CF1/Liite.pdf
 
Viimeksi muokattu:
Uusi liikenneinvestointien talousarvioehdotus on taas tehty. Se on vielä kai pöydällä, mutten tiedä tarpeeksi kunnallisesta päätöksenteosta, että voiko tämä vielä muuttua.

Voi.

Ensin kaupunkisuunnittelulautakunta päättää ehdotuksensa, sitten myös yleisten töiden lautakunta. Näiden pohjalta kaupunginjohtaja (tai käytännössä kaupungintalon virkamiehet) tekee ehdotuksensa investoinneista, joka viedään puolueiden välisiin neuvotteluihin alkusyksystä.

Noissa neuvotteluissa vasta asiat käytännössä päätetään (muodollisesti sen jälkeenkin on vaiheita vielä). Etenkin isot hankkeet voivat niissä hyvinkin elää, pienemmät eivät välttämättä enää muutu siinä vaiheessa. Mutta sitä ennen nekin voivat vielä muuttua.
 
Liikenneinvestointiehdotuksessa ei näy rahaa liikennevaloetuuksien parantamiseksi ei nyt eikä tulevaisuudessa. Ilman kehitysprojektia ja merkittävää taloudellista panostusta etuudet tuskin kehittyvät merkittävästi. :icon_frown:
 
2017 oli kuin olikin raideliikenteen vuosi Helsingissä! Ensi vuonna on luvassa paljon nannaa.

http://dev.hel.fi/paatokset/media/att/9f/9f77427385f0d0310087bf8a4fe19aa407ef9d9b.pdf

Mielenkiintoisia kohtia on muun muassa:

-Takeessa myös Koskela-Käpylä varayhteydelle 200k€ ensi vuonna ja vähän lisää seuraavana, eli suunnittelu ensi vuonna ja rakennus 2018?
-Topeliuksenkatua tarjotaan vieläkin vuodelle 2018, ei yhdessä vedossa Meilahteen.
-Atlantinkaari muka jo vuonna 2020?
 
Viimeksi muokattu:
Ensi vuonna on luvassa paljon nannaa.

Näihin on suhdaututtava hyvin varauksellisesti.Tutkimalla menneiden vuosien vastaavia näkee, millainen toteutumisprosentti näillä on. Esimerkiksi Topeliuksenkatu ei ole millään lailla aktiivisessa suunnitteluvaiheessa eikä sitä tulla missään tapauksessa rakentamaan 2018.

Vuonna 2017 olisi tarkoitus (oikeasti) rakentaa ja ottaa käyttöön Tyynenmerenkadun radan pidennys, Välimerenkadun rata ja Reijolankadun rata. Toivotaan, että ne toteutuvat.

Lisäksi kiskoa tulee todennäköisesti jo Telakkakadullekin, sen käyttöönottoa on kaavailtu 2018.

Käpylä on minulle vielä mysteeri. Pohjolanaukio on tarkoitus uudistaa ja samalla raitiovaunun päätepysäkki menee uusiksi. Kunnalliskodintiestä on olemassa jo liikennesuunnitelma, mutta Pohjolankadun jatkeesta ei. Epäilen, että näiden ratojen rakentaminen on vahvasti sidoksissa siihen, mitä Koskelan varikkoalueella tapahtuu eli millä aikataululla laajennetaan. Sivumennen sanoen: minusta on todella sääli, ettei alueen ratoja ole suunniteltu kokonaisuutena. Tässä tullaan menettämään ns. tuhannen taalan paikka. Rata pitäisi rakentaa Koskelantielle ja Oulunkyläntielle. Jälkimmäiselle tulee joka tapauksessa Jokerin yhdysraide, ensimmäiselle rata olisi edullinen tehdä ja yhdistelmänä nämä kaksi (kun Oulunkyläntie rakennetaan oikein) antaisivat mahdollisuuden korvata 65 raitiovaunuilla.
 
Vuonna 2017 olisi tarkoitus (oikeasti) rakentaa ja ottaa käyttöön Tyynenmerenkadun radan pidennys, Välimerenkadun rata ja Reijolankadun rata. Toivotaan, että ne toteutuvat.

Ei Meilahden silmukkaa?

Muuten olen kanssasi ihan samaa mieltä kaikesta, varsinkin Käpylästä. Muistelen raidejokerin suunnitelmista, että yhdysraide piti rakentaa sillä lailla vammaisesti, että siitä tulee yksiraiteinen Oulunkyläntien oikeassa laidassa. Kaistalla, liikennevalo-ohjatusti?
 
Ei Meilahden silmukkaa?

Ei se ehdi. Kaava on vasta valmisteilla, eikä se ehdi lainvoimaiseksi niin, että ensi vuonna voisi rakentaa. Aluksi 2, 3 ja 7 ovat kaikki yhtä megapitkää linjaa, jonka tunnus vaihtuu kesken matkan. "Rusinapuiston" kaava: http://kartta.hel.fi/Applications/hanke/showplan.aspx?sour=haku&id=2016-005595&map=yes

Muuten olen kanssasi ihan samaa mieltä kaikesta, varsinkin Käpylästä. Muistelen raidejokerin suunnitelmista, että yhdysraide piti rakentaa sillä lailla vammaisesti, että siitä tulee yksiraiteinen Oulunkyläntien oikeassa laidassa. Kaistalla, liikennevalo-ohjatusti?

Se oli piirretty todella typerästi, tai eihän siitä ollut piirretty kuin lyhyt nysä vaan. Arvaisin, että kustannuskysymys, sillä se rata on kuitenkin melko pitkä rata ja paineet saada 275M€ riittämään ovat varmasti kovat.

Oikea ratkaisu olisi allokoida nuo kustannukset ihan toisen momentin alle: rata Mäkelänkatu–Koskelantie–Oulunkyläntie ja uusi bussin 65 korvaava linja tälle reitille siten, että se voi käyttää osittain Jokerin kiskoja pohjoispäässä. Käskynhaltijantielle on tulossa Jokerin myötä uutta asutusta; keskustaratikka palvelisi sitä mainiosti. Tässä vaan on ongelmana se, että ratikan liikennöintikustannukset nousevat aika korkeiksi, kun ykkösen vaunut nyt Railin myötä tulevat käytetyiksi kokonaan toisenlaisella (poikittaisella) linjalla. Muuten tämän olisi voinut toteuttaa edullisesti linjan 1 pidennyksenä.
 
Oikea ratkaisu olisi allokoida nuo kustannukset ihan toisen momentin alle: rata Mäkelänkatu–Koskelantie–Oulunkyläntie.

Vielä parempi olisi minusta rata Kustaa Vaasan tie - Kunnalliskodintie - Oulunkyläntie. Varikon yli tolppien päällä. Tuota kautta voisi ajaa vaikka kutosen Oulunkylän asemalle asti Arabian sijasta (Arabian haara jäisi kasille). Lisäksi tuo parantaisi selvästi Koskelan yhteyksiä.

Oulunkylään.JPG
 
Vielä parempi olisi minusta rata Kustaa Vaasan tie - Kunnalliskodintie - Oulunkyläntie. Varikon yli tolppien päällä. Tuota kautta voisi ajaa vaikka kutosen Oulunkylän asemalle asti Arabian sijasta (Arabian haara jäisi kasille). Lisäksi tuo parantaisi selvästi Koskelan yhteyksiä.

Ei tuo kovin kiertävältä näytä, joskaan Arabian radan jättäminen vaille keskustayhteyksiä ei ole realistista.

Lähtisin ennemmin siitä, että varikon päälle rakennettavaa asutusta palvellaan Kustaa Vaasan tien–Viikin–Malmin raitiotiellä ja Oulunkylää Koskelantien–Käpyläntien–Oulunkyläntien raitiotiellä. Tällainen kokonaisuus laajentaa raitioliikenteen palvelualuetta verrattuna ehdotukseesi ja toisaalta tarjoaa käytännössä samat etäisyydet Koskelan sairaala-alueen uudisasutukselle. Koskelan vanhat kerrostalot voidaan palvella Salmisaarenrannan kaltaisesti pakettiautolla ratojen varteen, jos 55 pitää saada sieltä pois.
 
Tuollainen. Mitenhän vaan sitten juskus tulevaisuudessa, kun Taka-Töölön raitiotie on rakennettu ja pitäisi saada kääntö Haartmaninkadulle?

Silmukka on suunniteltu Haartmaninkadun raitiotietä silmälläpitäen, eli ylimääräisiä kiskosiirtoja ym. ei tule siinä vaiheessa kun Haartman tehdään. Tosin se alustava Haartman ei ehkä ole ihan sellainen kuin raitioliikenteen ystävä toivoisi, mutta...
 
Missä vaiheessa noiden Kunnalliskodintien ja Oulunkyläntien ratojen suunnittelu on, eli tuleeko ne vielä nähtäville ja niistä voi yrittää tehdä muistutuksia?
 
Missä vaiheessa noiden Kunnalliskodintien ja Oulunkyläntien ratojen suunnittelu on, eli tuleeko ne vielä nähtäville ja niistä voi yrittää tehdä muistutuksia?

Kunnalliskodintien liikennesuunnitelma hyväksyttiin kslk:ssa 25.10. Linkki pdf-kuvaan: http://www.hel.fi/static/public/hel...55FAA6A-DBB5-CCDC-BFC7-578E97C00002/Liite.pdf Siitä ei voi sen kummemmin valittaa tai virallisesti muistutella, sillä tuo on vielä valmistelua. Seuraavaksi tulee sitten katusuunnitelma, ja sehän on lain vaatima asiakirja, josta voi muistuttaa ja valittaa.

Kunnalliskodintien kohdalla se ei kuitenkaan ole tarpeen. Työ on tehty ratikan osalta hyvin. Jos rata olisi linjaraide, voisi miettiä katutilan jakoa eri liikennemuodoille, mutta kun kyse on halliraiteesta, niin tulos on ihan tarkoituksenmukainen. Jonkun verran siellä on radan vierellä pysäköintiä, mutta vain ajosuunnassa varikolle päin, eli kun tuosta ajetaan vuoroja linjalle, niin niitä ei mahdollinen väärinpysäköinti haittaa.

Oulunkyläntie suunnitellaan osana Raide-Jokeria ja sen yhteyttä Koskelan varikolle. Sinne ei taida tulla edes päivittäistä liikennettä, vaan vaunut viedään Koskelaan vain suurempiin korjauksiin. Mahtaisiko Roihupeltoon tulla oma pyöräsorvikin, en tiedä. Mitään valmista ei taida Oulunkyläntiestä vielä olla. Toivon, että eri toimijat kävisivät ennen suunnittelun aloittamista tästä kunnon keskustelun – rata kai kuitenkin kannattaisi toteuttaa niin, että se on kelvollinen myös linjaliikenteelle. Koskelantien osalta tuo valitettavasti vähän niin kuin mokattiin jo, vaikka yritin herätellä ajatusta linjaliikenteestä reitillä Mäkelänkatu–Koskelantie–Käpyläntie–Oulunkyläntie, jolloin Koskelantien rata toimisi samalla rinnakkaisena yhteytenä Koskelan varikolle, eikä Kunnalliskodintien puhdasta hallirataa olisi tarvinnut tehdä. No, eihän sitä ole vielä tehtykään, joten kaipa kaikki on vielä mahdollista. Koskelantien rata olisi Helsingin halvimpia, kun tila on valmiina eikä alla ole sen kummempia putkia tai johtoja. Se vaan ei tunnu oikein kiinnostavan ketään.
 
Takaisin
Ylös