Raitiovaunun muotoilu

Liittynyt
24 Lokakuu 2007
Viestit
2,238
Raitiovaunun muotoilun lopputulos on kompromissi, jossa on otettu huomioon useita tekijöitä. Ensimmäisenä tulee mieleen liikenneturvallisuus, esim. etulasi suunnitellaan pinta-alaltaan suureksi, että kuljettaja näkee mahdollisimman paljon jalankulkijan aikeita katsoessaan alaviistoon. Välittömästi tähän liittyy ohjaamon mukavuus ja ergonomisuus. Oletan että uuteen raitiovaunuun saadaan myös ilmastointi, joka pitää ohjaamon lämpötilan kuljettajan säätämällä tasolla ulkoilman lämpötilasta riippumatta. Jos kuljettajarahastuksen vaatimaa työtasoa ei tehdä ohjaamon seinään, niin ilmastoinnin ja turvallisuuden vaatimuksia on helpompi toteuttaa.

Matkustusmukavuus. Matkustajien siirtyminen vaunuun ja vaunusta tehdään mahdollisiman esteettömäksi. Istuinen materiaali on riitävän pehmeä, mutta kestää jonkinverran ilkivaltaa. Muotoilija ottaa huomioon istuinten päällysteen värin suunnitellessaan matkustamon sisätilojen värimaailmaa kokonaisuudessaan. Muotoilussa otetaan huomoon myös turvallisuus matkustamossa, esim se että äkkijarrutuksessa matkustaja ei satuta itseään mihinkään terävään.

Vaikeinta näyttää olevan sitten vaunun ulkomuotoon ja väritykseen liittyvät seikat. Värityksessä on otettava huomioon Helsingin raitioliikenteen väriperinne. Tämä tarkoittaa sitä, että vaunuun tulee myös keltainen väri. Mutta vaunun ulkonäköä ei koskaan saada sellaiseksi, että se kaikkia miellyttäisi, mutta hyvä suunnittelija saa aikaan kompromissin, joka kelpaa useimmille meistä.

Mutta raitiovaunun suunnitelussa ei tarvitse ottaa huomioon Helsingin Sanomien näkemyksiä. Hesari teki lasitalon Töölönlahdelle, jota Sanomatalossa työskentelevät kehuvat , mutta kaupunkilaiset haukkuvat. On käsittämätöntä, että valtakunnan ykköslehti ei paneutunut talon suunnitteluun ja tehnyt sellaista taloa, joka olisi sopinut ympäristöön.
Ajoneuvomuotolija Jukka Rautiainen ja teollinen muotoilija Mikael Silvanto ovat täysin tyytymättömiä uuteen raitiovaunuun (HS 17.06.2012). Sen sijaan Kähkösen myrkynvihreä romupalapeli saa heiltä suitsutusta.

Itse olen täysin päinvastaista mieltä. Artikkeli on julkastu lehdessä parhaalla paikalla sivulla A2. Jutun yhtedessä on kuva uudesta vaunusta. Kuvasta näkee kuinka onnistunut uusi vaunu on.
Seuraavat seikat tekevät vaunun muotoilun onnistuneeksi:

- vaunun selkeälinjaisuus, matkustaja hahmottaa välittömästi ovien paikat

- perinteisten värien käyttö, nyt myös Helsingin vaunuhin kuuluva keltainen on otettu mukaan, kaupunkikuvallinen arvokas väriperinne jatkuu

- vaunun linjakas funktionalistinen kauneus, kikkailevia yksityiskohtia ei ole, joten vaunu on tyylikäs myös 50 vuoden kuluttua
- ikkunoiden sopiva koko kauniissa linjassa tekee vaunusta sulavalinjaisen

Jos vaunu ei Hesarin hienostotoimittajille kelpaa, niin me Helsinkiläiset otamme tämän uuden kotimaisen ja kestävän vaunun riemuiten vastaan.

Suunnittelijoiden tarkoituksena on moderni ja ajaton muotoilu ja tässä he ovat onnistuneet. (uskon että liikenteen tulevassa kappaleessa on kuljettajan istuimessa kangasverhoilu)http://www.hel.fi/wps/wcm/connect/d...uesite+lores.pdf?MOD=AJPERES&lmod=-1034094233
 
Viimeksi muokattu:
Myös Arkkivahti Tarja Nurmi lyttäsi uuden vaunun sisustuksen:

http://arkkivahti-arkkivahti.blogspot.fi/2012/06/tram-tadam-eli-ei-kai-tallaisia-meille.html

Olen istuimien verhoilusta jokseenkin samaa mieltä, aika ruma se on. Muuten tekniset ratkaisut tietysti sanelevat matalalattiavaunun sisätilan muodot aika pitkälle. Valaistus näyttää ainakin kuvissa onnistuneelta (Arkkivahti-blogin valokuvissa väribalanssi on kuusessa sinisen puolella).

Itse en pidä keltavihreästä väriyhdistelmästä. Täysvihreä vaunu (tai vaikka joku tykkänään muu väri) olisi ollut tyylikkäämpi, mutta jos Helsinki on päättänyt tarrata kiinni vihreäkeltaiseen maailman tappiin asti, niin olkoon sitten niin. Ovet saa kyllä erottumaan muutenkin kuin keltaisilla kehyksillä. Ja muotoilu on mielestäni Varioissa suunnilleen se ainoa onnistunut asia.

Tulee tässä muuten mieleen bussien uusi väritys. Jos (enemmän ja vähemmän) nopeille runkolinjoille on varattu metro-oranssi liikennevälineestä riippumatta, niin eikö hitaammille peruslinjoille pitäisi myös olla sama väritys riippumatta siitä, ovatko pyörät terästä vai kumia? Tässä tapauksessa olisin ehkä mieluummin tehnyt busseista ratikanvihreitä kuin ratikoista sinisiä.
 
Transun puskuria haukuttiin massiiviseksi ja tankkimaiseksi (harvemmassa tankissa on mitään havaittavaa puskuria), mutta puskurihan on suunniteltu törmäysturvallisuuden ehdoilla. Se imee törmäysvoimaa ajoneuvokolareissa ja kaataa alle jääneen jalankulkijan maahan jalat edellä.
 
Hesarin uusien vaunujen muotoilun haukkuneen pääkirjoituksen voi myös lukea netistä täältä: http://www.hs.fi/paakirjoitukset/Uusi+raitiovaunu+ei+ole+hyvää+muotoilua/a1339812158295

Itse olisin Salomaan kanssa samoilla linjoilla, mielestäni uusi vaunu on kokonaisuudessa varsin onnistunut (joskin penkkien verhoilu saisi olla vähemmän synkeä) - ja ulkoa uudet vaunut ovat paljon paremman näköisiä kuin liialliseen kikkailuun ja rumaan värisävyyn sortuneissa Varioissa.
 
Puskurin pitää olla samalla korkeudella kuin muussa kalustossa. Lisäksi pitää huomioida kuljettajan työturvallisuus. Istuinten istuinosan väri on retroa (50-luvun vaunuista).
Sisävalaistus on suoraa ja epäsuoraa led-valoa. Mehän tiedämme mistä johtuu sivujen "kantikas" muotoilu. Eli näin vaunuun sadaan 10 cm lisäleveyttä matkustamoon.
Vaunun ilme on ajaton. Niitä näkee seuraavat 40 -vuotta vähintään. Ulkovärit ovat perinteiset. Varioiden värit eivät ole.
Miksi nyt olisi pitänyt tehdä jokin "trendikäs" muotoilukoukero, joista harvoin löytyy käytännöllisyyttä?
Kyllä nuo nuoret muotoilijat ehtivät vääntää peltiä ja vaikka mitä sen seitsemälle mutkalle ja kaarelle. Mutta sellaista ei ratikassa tarvita.
 
Uusissa sm5- junissakin on selvästi kovemmat penkit kuin esim. vielä sm4::ssä. Onkohan tähän joku puhtaanapitoon ja illkivaltaan liittyvä syy. Näyttäisi siltä että hieman sm5:n istuinta muistuttaa tämä uuden vaunun istuin.
 
Uusissa sm5- junissakin on selvästi kovemmat penkit kuin esim. vielä sm4::ssä. Onkohan tähän joku puhtaanapitoon ja illkivaltaan liittyvä syy. Näyttäisi siltä että hieman sm5:n istuinta muistuttaa tämä uuden vaunun istuin.

Penkkien kovuus johtunee tilan ja painon säästämisestä. Penkit tehdään mahdollisimman ohkaisiksi, jotta saadaan enemmän tilaa matkustajille, sekä mahdollisimman kevyiksi jotta säästetään liikennöintikuluissa. Samaa optimointia näkee etenkin lentokoneissa, missä painolla ja tilalla on vielä isompi merkitys kuin maakulkuneuvoissa.
 
Hesarin uusien vaunujen muotoilun haukkuneen pääkirjoituksen voi myös lukea netistä...
Jottei nyt jää elämään "että Hesari lyttäsi uuden raitiovaunun" niin todettakoon että kirjoitus julkaistiin Vieraskynä-palstalla, kahden suunnittelijan nimellä. He eivät ole töissä lehdessä. Kirjoitus ilmestyi pääkirjoitussivulla.
Pääkirjoituksia ovat sivun vasemmassa laidassa olevat, nimettömät kirjoitukset, joissa lehti ottaa kantaa.
 
Penkkien kovuus johtunee tilan ja painon säästämisestä.

Lisäksihän jos muistan oikein niin uusien vaunujen penkkien materiaali on yritetty tehdä sellaiseksi, että se ei kerää kosteutta ja näin päästään eroon "märän penkin syndroomasta".
 
Jos vaunu ei Hesarin hienostotoimittajille kelpaa, niin me Helsinkiläiset otamme tämän uuden kotimaisen ja kestävän vaunun riemuiten vastaan.

Vaikka en asu Helsingissä vaan rajan väärällä puolella Espoossa niin un täytyy valitettavasti todeta että olen aika lailla samaa mieltä Hesarin toimittajien kanssa että uusi vaunu on rumin raitiovaunu mikä Helsingissä on liikkunut ikinä! Tai se jakaa rumimman vaunun sijan ns aku-ankka-lippa vaunujen kanssa.

Väritystä muuttamalla sen saisi edes jotenkin kutsuvammaksi. Myös turvallisuutta ajatellen kirkkaammat ja erottuvammat värit olisivat paremmat. Vrt esim nivelvaunujen alkuperäinen oranssi-vaaleanharmaa väritys. Myös mainoksin maalatut vaunut erottuvat paremin kuin keltavihreät.

t. Rainer
 
Vaikka en asu Helsingissä vaan rajan väärällä puolella Espoossa niin un täytyy valitettavasti todeta että olen aika lailla samaa mieltä Hesarin toimittajien kanssa että uusi vaunu on rumin raitiovaunu mikä Helsingissä on liikkunut ikinä!

Kuten jo tuossa yllä todettiin, nuo kirjoittajat eivät ole Hesarin toimittajia.
 
Kuten jo tuossa yllä todettiin, nuo kirjoittajat eivät ole Hesarin toimittajia.

No, joka tapauksessa kiitän kyseisiä kirjoittajia/muotoiluasiantuntijoita siitä että ovat uskaltaneet ottaa asian puheeksi.

Mun mielestäni vaunun tekniset ratkaisut ovat mitkä ovat ja jos ne asettavat ehtoja muotoilulle, niin sille ei voi mitään, mutta rumaa ulkonäköä voi kyllä parantaa harkitsemalla perinteisestä vihreä-keltaisesta raitiovaunuvärityksestä luopumista.

Itse asiassa perinteinen nyt vallitseva puolet vaunussta vihreää, puolet keltaista - väritys ei ole ollut aina käytössä, esim olivathan 1920-luvun jenkkivaunut koristeltu tyylikkäälllä vihreällä "vauhtiraidalla" ja ovat siten huomattavasti modernimman näköiset kuin myöhemmmin tulleet Aseat, Kariat ja Valmetit.

t. Rainer
 
Minusta otsikon pitäisi olla Transtech-raitiovaunun muotoilu. Siitähän tässä on kyse.

En ole vielä nähnyt makettia, joten pitäisi pitää mölyt mahassa. Mutta yleisellä tasolla sanon silti, että muotoilussa on kyse hyvin pitkälti makuasioista. Vertaan elokuva-arvosteluihn: mitä vähemmän tähtiä ns. ammattilaisarvostelija antaa, sitä paremmin leffa menestyy ja sitä suuremmalla todennäköisyydella pidän siitä itse. HS:lta viisi tähteä? En takulla tuhlaa rahojani. Kaksi täheä? Kannattaa mennä katsomaan.

Muotoilun ei ole tarkoitus miellyttää muotoilun ammattilaisten silmää vaan sen tulee istua teknisiin vaatimuksiin ja miellyttää kansaa. Ensimmäinen toteutunee, jälkimmäisen näyttää aika.

Sitä ihmettelen, että HS päästää pääkirjoitussivulle vieraskynäkirjoituksen, joka sisältää niin paljon virheitä. Vaikka ei kai voi olettaa, että HS:n (pää)kirjoitustoimittajatkaan tietäisivät asioiden oikean laidan, kuten sen, miten paljon muotoiluun on panostettu. Bloggauksesta taas lähinnä jäi mieleen, että ennen oli kaikki paremmin. Sellaisiahan me ihmiset olemme: mikä lapsena koettiin ja elettiin, se on sitä oikeaa. Myöhemmn menee vaan huonompaan suuntaan. ;) En tämän rouvan suttuisista ja väärin valottuneista valokuvista ottaisi niin kamalasti stressiä.
 
-- Ajoneuvomuotolija Jukka Rautiainen ja teollinen muotoilija Mikael Silvanto ovat täysin tyytymättömiä uuteen raitiovaunuun (HS 17.06.2012). --
Ehkäpä muotoilijoiden suurin huolenaihe on väärän muotoilijan käyttö, onko väärän koulun kasvatti?

Muistatteko millaisia olivat aikoinaan sisutusarkkitehti Kukkapuron design-luomukset, Valmetin nivelvaunut, kun ne tulivat liikenteeseen? (Lisäys 21.6.: Valmetin nivelvaunut olivatkin Olavi Hännisen designaamia)

Jokaisen oven luona oli muutaman sentin kynnyksiä. Niveltä vastapäätä sijainneet penkit oli suunniteltu amputoiduille. Selkänojan toppaus oli runkoputken etupuolella lisäten penkin syvyyttä ja vähentäen (ainakin miesten) jalkatilaa. Sisäseinät kallistuivat alaosastaan ja kahden istuttavat penkit oli limittämättä vähentäen istumismukavuutta ja kaventaen käytävää. Vaunun edessä oleva linjatunnus oli pienempi kuin vanhoissa vaunuissa. Tunnus oli sijoitettu kuperan heijastelevan tuulilasin taakse. Lisäksi tunnus oli vaunun keskilinjassa, jolloin pysäkillä toisen vaunun taakse pysähtyneen vaunun linjatunnusta ei voinut nähdä. Vaunuun pyrkivät oikeakätiset haluavat usein painaa ovenavauspainiketta oikealla kädellä, mutta etuoven oikealla puolella ei ollut ovenavauspainiketta. Etuovi on kaksikaistainen, kuljettajan kanssa asioivat näyttölipun kanssa matkustavat (kuljettajalla oli alunperin Almex-pihdit mutta ei rahastusta) kulkivat oikeanpuoleisesta ovesta, etuoven vasenta kaistaa nousivat vaunuun sarjalipulla matkustavat. Sarjalippujen leimauslaite ei ollut ovella, jotta sarjalipulla matkustavat pääsivät etusillalle odottamaan. Leimauslaite oli kuitenkin etusillalla kuljettajan puolella, joten leimauslaitteelle syntynyt jono esti kuljettajan kanssa asioineiden pääsyn käytävällä eteenpäin. Etusillalla ei ollut ainuttakaan otetankoa, josta leimausta odottavat tai leimauslaitteen ohi pyrkivät matkustajat olisivat voineet ottaa jostain tukea kun vaunu lähti pysäkiltä. Tippalistan yläpuolinen osa katosta oli maalattu oranssiksi, jonka sadesäällä virrottimesta valuva kuravesi sotki ruman näköiseksi...

pekka
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Takaisin
Ylös