Raitiolinja 9:n rakentaminen

Toinen erikoisuus on uusi pysäkki ainakin paperilla Mannerheimintiellä Kaivokadun ja Aleksanterinkadun välissä..

http://www.hel2.fi/HKL/kartat/ratikkakartta_su_ru08.pdf

Johan on erikoista, nettiversiossa ysilinja kulkee oikeaoppisesti Siuntionkadun eikä Inkoonkadun kohdalta läpi konepajan. Olisiko reittivirhe sitten vain painotuotteissa. Toisaalta GM 5:n laittaman linkin takaa löytyvässä kartassa on myös pysäkki Teollisuuskadulla eli jo toinen aavepysäkki. Lisäksi kartasta saa käsityksen, että Kolmikulman päättäri sijaitsee Yrjönkadulla. Ja kummitteleekos myös Harjutorin tietämillä ylimääräinen pysäkki? Sörkän väliaikaisen pysäkinhän pitäisi lähteä 10.8.
 
Oli ennen siis, nykyään se on virallisesti "Böle" toisella kotimaisella.

Perinteinen Fredriksberg muutettiin Böleksi 1990 kun Pasilan uusi asema otettiin käyttöön. Nyt kuitenkin Fredriksberg pääsee taas esille kun 9:n pysäkin "Pasilan konepaja" Traverssikujalla ruotsinkielinen nimi on "Fredriksbergs verkstad"
 
Johan on erikoista, nettiversiossa ysilinja kulkee oikeaoppisesti Siuntionkadun eikä Inkoonkadun kohdalta läpi konepajan. Olisiko reittivirhe sitten vain painotuotteissa.
Toisaalta nettiversion mukaan ykkönen kiertää Läntiseltä Brahenkadulta Porvoonkadun ja Itäisen Brahenkadun kautta Sturenkadulle. Tästä johtuen myös ykkösen pysäkki "Brahenkatu" on siirtynyt Läntiseltä Brahenkadulta Itäiselle...

Perinteinen Fredriksberg muutettiin Böleksi 1990 kun Pasilan uusi asema otettiin käyttöön.
Tosin vielä tämän vuosituhannen puolella (mahdollisesti edelleenkin) Pasilan virastotalon nurkalta löytyi jalankulkuopaste tekstillä "Pasilan asema / Fredriksberg station".
 
Tosin vielä tämän vuosituhannen puolella (mahdollisesti edelleenkin) Pasilan virastotalon nurkalta löytyi jalankulkuopaste tekstillä "Pasilan asema / Fredriksberg station".
Siellä oli vielä "muutamia" vuosia sitten eräässä tolpassa bussilinjan h14v aikataulu vuodelta 1985.
 
Kartassa http://www.hel2.fi/HKL/kartat/ratikkakartta_su_ru08.pdf on vielä Kapteeninpuistikko, Neitsytpolku, Kolmikulma (9,) Johanneksen kirkko, Kauppiaankatu, Paciuksenkaari, Uintikeskus, Vilhonvuori ja Paavalin kirkko väärissä paikoissa ja monia muita enemmän tai vähemmän vinksallaan. Matruusinkatu puuttuu sekä jo mainitut Harjutori, Teollisuuskatu ja Foorumi ylimääräisinä.

Kartassa http://www.hel2.fi/hkl/kartat/ratikka_20_2008.pdf on Kapteeninpuistikko myös väärässä paikassa, mutta eri paikassa kuin siinä toisessa kartassa. Yllämainittujen lisäksi Perämiehenkatu, Eiran sairaala, Hallituskatu, Vironkatu ja Toukoniitty ovat siirtyneet tässä versiossa. Johanneksen kirkolla on vain yksi pysäkki ja Kolmikulma on oikein. Ylimääräisiä pysäkkejä ei taida olla ja ykkösen linjaus on oikein – mutta ysin ei ole.

Mahtaako karttaosastolla joka kartan piirtää eri henkilö?
 
Viimeksi muokattu:
Miksei tuosta tapahtumasta kerrottu etukäteen?
En nähnyt asiasta mitään ennakkotiedotetta.
 
Oli kerrassaan juhlavaa! Hiukka jännitti uusilla kisko-osuuksilla, mutta hienostihan se meni :) Pari räpsäystä löytyy viimeisimmästä blogipostauksestani, enemmän tosin ihmisiä kuin kalustoa :D

Mutta hei, kuka muistaa tarkalleen kuinka monta vuotta siitä on kun viimeksi on perustettu kokonaan uusi ratikkalinja Stadiin?

p.s. Fredriksberg elää ja kukoistaa myös linjan 69 bussien infonäytöissä, jossa aina aseman pysäkin kohdalla lukee: Pasila - Fredriksberg..
 
Mutta hei, kuka muistaa tarkalleen kuinka monta vuotta siitä on kun viimeksi on perustettu kokonaan uusi ratikkalinja Stadiin?

78 vuotta.

Se on tietysti osittain myös tulkintakysymys. Vuonna 1930 perustettiin ratikkalinja 8 (se oli aloittanut puolikkaalla reitillä oikeastaan jo edellisenä vuonna).

Vuosina 1930-1975 ratikkaverkkoa ei käytännössä laajennettu. Sinä aikana linjoja kyllä järjesteltiin uudelleen ja joitain lyhyitä vaihtoehtoyhteyksiä rakennettiin (kuten rata Mäkelänkadun alkupäähän) ja mm. perustettiin linja 9 Ruskeasuolle. Mutta se ei ollut sillä tavoin uusi, että sitä varten olisi rakennettu uutta rataa tai sillä olisi palveltu "uusia" ihmisiä, sillä H kulki jo aiemmin samaa reittiä Ruskeasuolle ja sieltä eteenpäin Haagaan...

Vuonna 1976 ratikkaverkkoa ryhdyttiin laajentamaan jälleen mutta laajennukset ovat olleet käytännössä aina nykyisten linjojen pidennyksiä (mm. linja 9 pidennettiin Vallilasta Itä-Pasilaan ja se sai tunnuksen 2, linja 10 pidennettiin Ruskeasuolta Pikku Huopalahteen ym).

Vuonna 1985 vanha rengaslinja 7 sekä Itä-Pasilan linja 2 yhdistettiin uudeksi, nykyiseksi rengasseiskaksi, kun uusi Länsi-Pasilan rata saatiin käyttöön.

Nyt avattu ysi on historiallinen myös siksi, että se on ensimmäinen kerta Helsingin historiassa kun raitiovaunulinja perustetaan korvaamaan bussiliikennetä. 1950-luvulla oli juuri toisin päin (Haagan, Kulosaaren, Pasilan ratikat muutettiin busseiksi).
 
Nyt avattu ysi on historiallinen myös siksi, että se on ensimmäinen kerta Helsingin historiassa kun raitiovaunulinja perustetaan korvaamaan bussiliikennetä. 1950-luvulla oli juuri toisin päin...
Itse asiassa juuri 1950-luvulla Frenckellin pikajunaksi kutsuttu raitiovaunurunkolinja perustettiin korvaamaan busseja keskustasta Ruskeasuolle... ;)

Mutta mennäksemme asiaan, niin kokonaan uusi raitiolinja kai tosiaan pitäisi määritellä niin, että syntyy raitiolinja, jolla ei ole minkäänlaista edeltäjää eikä sitä voida pitää jonkin toisen linjan "sisar- tai tytärlinjana". Tämän tulkinnan mukaan edellisen kerran tosiaan Helsinkiin saatiin kokonaan uusi raitiolinja 1930-luvun alussa, kuten 339-DF asiantuntevasti kertoi.

Olin koululainen silloin, kun linjat 2 Kauppatori - Itä-Pasila ja 2A Eira - Itä-Pasila perustettiin. Mielsin ne tuolloin uusiksi linjoiksi. Tosiasiahan on se, että tilannetta edeltäneet 1 ja 1A johdettiinkin Itä-Pasilaan ja numero vaihtui kakkoseksi. Vanha 9 taas alkoi ajaa Paavalin kirkon asemesta Käpylään ja linja sai Käpylän linjalle kuuluvan numeron 1. 1970-luvulla Käpylään muuten ajettiin raitiovaunulla vielä pyhäpäivinäkin. Käpylän linjalle kävi kuten "edeltäjälleenkin"; ensin meni sunnuntailiikenne ja sitten lauantailiikenne. Itä-Pasilan raitioyhteyden tullessa linjojen määrä ei edellä kerrotun mukaisesti kasvanut.

Vuoden 1985 linjastomuutos oli huomattava. Siinä poistui vanhoja linjoja ja syntyi uusia. Useat säästyneet linjat muuttuivat paljon. Linja 6 taisi olla ainoa, joka ei muuttunut miksikään (tosin linja 8:kaan ei enää tässä yhteydessä muuttunut, koska se oli syksyllä 1984 linjattu uudelleen). Myös uutta rataa saatiin käyttöön Pasilan sillalle ja Länsi-Pasilaan. Oikeastaan mikään vuonna 1985 syntyneistä linjoista ei ollut kokonaan uusi. Uudenlaisella seiskalla ei ollut kovinkaan vastaavanlaista edeltäjää, mutta toisaalta se voidaan nähdä Itä-Pasilan kakkosen jatkettuna versiona, joka yhdistettiin pikku-seiskaan (lakkautettu jo 1984).
 
Itse asiassa juuri 1950-luvulla Frenckellin pikajunaksi kutsuttu raitiovaunurunkolinja perustettiin korvaamaan busseja keskustasta Ruskeasuolle... ;)

Totta, vaan kovin pitkäaikaiseksi tämä järjestely ei kuitenkaan jäänyt, kun liityntäliikenne ei tyydyttänyt matkustajien tarpeita. Taisi olla jo vuonna 1958, kun suorat bussit palautettiin. Ratikka toki jäi ennalleen ja sille riitti käyttäjiä ilman liityntäpakkoakin.
 
Katusuunnitelman ongelmakohta on mielestäni Yrjönkatu. Koska ratikkakiskot sijaitsevat melkeinpä keskellä tietä, vastakkaiseen suuntaan menevät autot eivät mahdu Yrjönkadulle yhtäaikaa raitiovaunun kanssa. Tämä aiheuttaa melkoista häslinkiä ja autojen puuroutumista vilkkaina liikennetunteina ellei kadunpätkältä poisteta toiselta puolelta kadunvarsipysäköintiä. Paras ratkaisu olisi muuttaa Yrjönkatu yksisuuntaiseksi, jolloin myös parkkipaikat mahtuisivat hyvin nykyisille paikoilleen.

Tällekin ongelmalle on ilmeisesti havahduttu tekemään jotain, sillä apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri aikoo esittää Yrjönkadun yksisuuntaistamista. Toivottavasti toteutuu pian, sillä kaksisuuntainen autoliikenne, molemminpuolinen kadunvarsipysäköinti ja keskellä katua kulkevat ratikkakiskot kuulostaa todelliselta sumpulta näin kapealla kadulla.

Ellei Pasilan sillan risteykseen asenneta samalla raitiovaunuille liikennevaloa vasemmalle Asemapäällikönkadulle. Päiväliikenteen aikaan asemalta vasemmalle kääntyminen autojen vihreällä yli autokaistojen on melko riskaabelia (eikä ilmeisesti edes laillistakaan), raitiovaunuissa kun ei vasemmalla puolella ole edes kunnon peiliä.

No eipä ehtinyt ratikoiden valo-ohjaus vasemmalle tähän risteykseen ennen ysilinjan avajaisia. Autojen vihreällä sitten käännytään ja toivotaan, ettei kolareita satu.
 
Viimeksi muokattu:
Helsingistä kantautuneiden liikenneuutisten mukaan raitiolinja 9 on ajanut ensimmäisen aikataulun mukaisen vuoronsa Porthaninkatua, joten ilomielin myönnän hävinneeni vetoni. Hyvää työtä ja kiitos Helsingin kaupungille uuden raitiolinjan toteuttamisesta!
 
Oliko joku viimeisen bussi h17:n kyydissä, joka lähti 23.20 Merikadulta?
Onko siitä mahdollisesti kuvaa vai menikö kaikki "rutiinilla"?
 
Takaisin
Ylös