Raitiolinjojen 3 ja 7 kehittämissuunnitelma

Sinänsähän ei ole ollenkaan mahdotonta mallintaa Helsingin raitioverkkoa valoristeyksineen numeerisesti ja laskea liikennevalorukkauksilla ja -investoinnella saavutettavat liikennöinnin kustannusten alennukset jollain sopivalla laskentakorolla. Veikkaisin, että viimeiset yksistään pesisivät edelliset, mutta kun hyötyihin lasketaan vielä ihmisten säästyneet minuutit, liikenteen laadun (täsmällisyyden) kasvu sekä edellisistä johtunut kulkumuoto-osuuden kasvu itsekannattavassa liikenteessä, ei liene hirveästi spekuloitavaa, kannattako investointeihin ruveta.
 
Tämän tyyppisiä konsultteja nimitettiin aiemmin insinööritoimistoiksi, jotka ovat aika pitkään tehneet huomattavan osan kaikesta projektimuotoisesta suunnittelusta Suomessa. Viimeistään 90-luvun laman jälkeen todennäköisesti valtaosa suunnittelusta on teetetty insinööritoimistoilla.

Ennen vanhaan "Insinööritoimisto N.N. Oy/Ky/Ay/T:mi" oli laajan repertuaarin Teknillinen Toimisto, joka suunnittelun lisäksi myös valmistutti (tai peräti toisinaan valmisti) myös suunnittelemansa kaluston, jos kysymys oli siis jostain konkreettisesta eikä vain haihattelusta ja muusta visioinnista. Esimerkki kotimaisista rautatiealan tunnetuimmista käytännön hyvin hanskanneista Insinööritoimistosta on tietenkin Saalasti.
 
Mietin aiemmin että pitäisikö osallistua tähän :D Mutta päätin että liikaa laskemista :D

Linjasta 7 olen kyllä sitä mieltä että se taitaa jäädä Mannerheimintielle, tai muuten matka Pasilasta pitkittynee liikaa.
 
Niin, joukkoliikenneasioissa saataa käydä niin, että joutuu laskemaan aika paljon. Kaikkia lukuja kun ei voi ikävä kyllä heittää hihasta.

Laskematta ja laskemallakin laskusääntöjä noudattamatta saa muutenkin paljon miellyttävämpiä lukuja pöytään. Esimerikiksi reilun miljardin voi pyöristää vaikkapa puoleen ja 160 senttimetristä voi tehdä 120. Ja jos unohtaa laskimen ihan kokonaan, voi napata käteen Helsingin turistikartan sekä väriliidut ja piirtää koko kartan täyteen tunnelijunia. Kuinka jännittävää!
 
Parannusehdotukset näyttivät olevan pääasiassa sulkuviivojen korvaaminen 12 cm korkealla reunakivellä, uudet varoitusmerkit muutamaan paikkaan ja väärinpysäköinnin estävien reunakivialueiden luominen risteyksiin. Päräyttävintä antia on Urheilukadun ja Nordenskiöldinkadun risteykseen ehdotetut kaksiaukkoiset lisäopastimet. Kokonaisuutena ei mitään kovin järisyttävää. Ja näitäkin toimenpiteitä sitten odotellaan vuosikausia yksi kerrallaan toteutettavaksi. Kyllä nyt esim. Mäkelänkadulta olisi pitänyt rajoittaa kiskojen yli menevien pikkuliittymien määrää ja poistaa Rautalammintien pysäkki. Ja Pasilan puolella voisi kivuttomasti yhdistää pysäkit Radanrakentajantie/Kellosilta ja Maistraatintori/Kyllikinportti. Tärkein homma eli liikennevaloetuisuudet on jätetty taas erilliseksi kokonaisuudeksi, jota kukaan ei tule koskaan tekemään.
 
Parannusehdotukset näyttivät olevan pääasiassa sulkuviivojen korvaaminen 12 cm korkealla reunakivellä, uudet varoitusmerkit muutamaan paikkaan ja väärinpysäköinnin estävien reunakivialueiden luominen risteyksiin. Päräyttävintä antia on Urheilukadun ja Nordenskiöldinkadun risteykseen ehdotetut kaksiaukkoiset lisäopastimet. Kokonaisuutena ei mitään kovin järisyttävää.

Joo, täysin hampaatonhan se on. Mutta onko se ihme, ettei motivaatiota ole ollut, kun tietää, millaisella tehokkuudella ja tarmolla vuosia sitten valmistuneen ja astetta kunnianhimoisemman kasilinjan nopeutussuunnitelman toteutus on edennyt?

Ja näitäkin toimenpiteitä sitten odotellaan vuosikausia yksi kerrallaan toteutettavaksi.

Mitäs odottelemista siinä on? Ei niitä kukaan toteuta. Ei ainakaan ole kasin kohdalla toteuttanut. Ei edes sulkuviivojen siirtoja.

Oikeasti tuollaisten korokelevennysten tyyppisten pikkuriikkisten asioiden pitäisi edetä niin, että soitetaan sille tutulle kaverille virastoon ja sanotaan, että viittiks hoitaa tän kuntoon. Ja sitten hoidetaan saman kesän aikana. Ilman konsultteja, kymppitonnien suunnittelurahoja ja vuosikausien selvittämisiä, hyväksymisiä, postitteluja ja niin edelleen. :(
 
Oikeasti tuollaisten korokelevennysten tyyppisten pikkuriikkisten asioiden pitäisi edetä niin, että soitetaan sille tutulle kaverille virastoon ja sanotaan, että viittiks hoitaa tän kuntoon.

Niin että asioiden pitäisi edetä hyvä veli -verkostojen saunailloissa?
 
Parannusehdotukset näyttivät olevan pääasiassa sulkuviivojen korvaaminen 12 cm korkealla reunakivellä, uudet varoitusmerkit muutamaan paikkaan ja väärinpysäköinnin estävien reunakivialueiden luominen risteyksiin. Päräyttävintä antia on Urheilukadun ja Nordenskiöldinkadun risteykseen ehdotetut kaksiaukkoiset lisäopastimet. Kokonaisuutena ei mitään kovin järisyttävää. Ja näitäkin toimenpiteitä sitten odotellaan vuosikausia yksi kerrallaan toteutettavaksi. Kyllä nyt esim. Mäkelänkadulta olisi pitänyt rajoittaa kiskojen yli menevien pikkuliittymien määrää ja poistaa Rautalammintien pysäkki. Ja Pasilan puolella voisi kivuttomasti yhdistää pysäkit Radanrakentajantie/Kellosilta ja Maistraatintori/Kyllikinportti. Tärkein homma eli liikennevaloetuisuudet on jätetty taas erilliseksi kokonaisuudeksi, jota kukaan ei tule koskaan tekemään.

Joo, täysin hampaatonhan se on. Mutta onko se ihme, ettei motivaatiota ole ollut, kun tietää, millaisella tehokkuudella ja tarmolla vuosia sitten valmistuneen ja astetta kunnianhimoisemman kasilinjan nopeutussuunnitelman toteutus on edennyt?

On tuossa selvityksessä se hyvä puoli, että nyt on laitettu paperille niitä toimenpiteitä, joilla varmaan 80 % raitioliikenteen ongelmista pystyttäisiin ratkomaan. Nää toimenpiteet on tosin sellaisia, että ne olis pitäny toteuttaa jo eilen.

Jos Helsingin Kaupunkisuunnitteluviraston liikennesuunnittelupäälliköllä ja Rakennusviraston katu- ja puisto-osaston päälliköllä on vaan rohkeutta seistä näiden kehittämisehdotusten takana, niin nämä saa toteutettua kolmessa vuodessa. Ei luulisi edes Talous- ja suunnittelukeskuksen valittavan, kun rahaa menee investointeihin hyvin vähän ja liikennöinti- ja onnettomuuskustannuksissa tulee säästöä.

Samoin Helsingin Kaupunkisuunnittelulautakunnan ja Yleisten töiden lautakunnan puheenjohtajien on tultava mukaan tämän kehittämisohjelman taakse.
 
Varsinaisia toimenpiteitä odotellessa voisi suosia väliaikaisia ratkaisuja. Porthaninkadulle pistettiin ennen talvea betoniporsaat siihen kuuluisalle riesalliselle pysäköintipaikalle ennen virastotalon pysäkkiä ja eipä ole tainnut olla juurikaan väärinpysäköintejä tänä talvena. Reunakivilinjojen muutoksia odotellessa Staran kaverit voisivat käydä pistämässä betoniesteet lopuillekin kehittämissuunnitelmassa mainituille ongelmallisille pysäköintipaikoille. Ovathan ne vähän rumat, mutta silmä tottuu. Liisankatu-Snellu-risteyksessäkin ovat betoniesteet seisseet jo useamman vuoden eikä näytä haittaavan ketään.

Liisankadusta tulikin mieleen, että täksi talveksi kadulle laitettu pysäköintikielto (ei siirtokehotus, vaan ihan oikeat liikennemerkit) on tehnyt kadusta mukavan avaran. Yleensä siellä toki on edelleen autoja, mutta olipa tässä yksi päivä erikoinen näky, kun ruuhka-aikaan klo 16 Liisankadun kiskotetulla osuudella ei ollut yhtään autoa parkissa. Näin helposti se käy, eikä tänä talvena ole ollut edes luntakaan. Huomaisikohan kukaan, jos kesän tullen pysäköintipaikkoja ei palautettaisikaan?
 
Tänään perjantaina 14.3. pysäköintikielto oli poistettu, eli Liisankadulla on taas normaali asukaspysäköinti. En tiedä kauanko talvipysäköintirajoitukset olivat voimassa, mutta kuten ylläkin todettiin, siellä seisoi usein autoja kiellosta huolimatta. Viime sunnuntaina molemmat puolet kadusta olivat täynnä pysäköityjä autoja, vaikka kielto oli yhä silloin voimassa.
 
Aloitetaan hyvillä uutisilla. Kehittämissuunnitelmassa mainittujen reunakivialueiden rakentaminen on aloitettu Porthaninkadulla (toimenpidekortit 4 ja 5). Huono uutinen on puolestaan toimenpidekortti 14, jossa sanotaan: "Kaisaniemen pysäkiltä Fabianinkadun liittymän suojatiehen saakka lisätään erottelua parantava 12 cm korkea reunakivi." Reunakivi mainitaan myös Liikennelaitoksen johtokunnan 27.3.2014 hyväksymässä piirustuksessa. Kiskotyöt Kaisaniemessä on tehty ja reunakiveä ei tullut, vain sulkuviiva entiseen tapaan.

Radanrakentajantiellä on kiskotöiden yhteydessä poistettu täysin turha sivuraide ( linkin takana kuva sivuraiteesta SRS:n uutissivulta). Tätä nopeutustoimenpidettä ei itse asiassa ollut kehittämissuunnitelmassa, mutta itse olen peräänkuuluttanut sitä jo pitkään, joten hienoa että se vihdoin toteutettiin. 7B:n ei tarvitse jatkossa enää körötellä 10 km/h kahden turhan vaihteen yli. Vielä kun tähän olisi yhdistetty Kellosillan ja Radanrakentajantien pysäkkien yhdistäminen Ratamestarinkadun risteykseen, voitaisiin aikataulusta napsaista saman tien minuutti pois.
 
En sanoisi että tuo sivuraide olisi ollut "täysin turha". Kyllä sitä on käytetty moneen kertaan vaununvaihtojen yhteydessä. Nyt nuo operaatiot hankaloituvat huomattavasti.
 
En sanoisi että tuo sivuraide olisi ollut "täysin turha". Kyllä sitä on käytetty moneen kertaan vaununvaihtojen yhteydessä. Nyt nuo operaatiot hankaloituvat huomattavasti.

Sivuraidetta on käyttänyt muutama tilausajo vuodessa ja ehkä joskus joku vaihtovaunu. Tuollaisen tarpeen takia ei kannata hidastaa jokaista seiskaa vähintään kymmentä sekuntia. Ysilinjan aloittaessa kattavat vaihto-ja ohitusmahdollisuudet tulivat asemalle, minkä lisäksi Asemapäällikönkadun liikenneympyrän sisään mahtuu täyspitkä vaunu seisomaan häiritsemättä muuta liikennettä.
 
Takaisin
Ylös