Raitioliikenne ja pysäköinti

Tulkitsenko nyt lakia oikein, jos oletan, että kuka tahansa valpas kansalainen voi siis tehdä poliisille rikosilmoituksen autosta, joka on pysäköity siten, että raitiovaunun kulku estyy?

Periaatteessa koska suurin osa rikoksista ja lakipykälistä (mukaanlukien tieliikennelaki) on yleisen syytteen alaisia, jolloin poliisi voi aloittaa esitutkinnan rikosilmoituksen perusteella vaikka asianomistaja ei olisi asiassa millään tavalla aktiivinen. Eri asia on sitten kuinka nopeasti tai innokkaasti poliisi asiaa tutkisi.
 
Eri asia on sitten kuinka nopeasti tai innokkaasti poliisi asiaa tutkisi.

Voipi olla, että jos niitä rikosilmoituksia alkaa tipahdella parikymmentä päivässä ja lehdistö kiinnostuu, niin jotain alkaa tapahtua. Ei välttämättä niin, että poliisi sinänsä olisi kovin kiinnostunut, mutta julkisuus voi vaikuttaa monella tavalla.
 
Tarvitaan "Laki raitioliikenteen estämisestä"

Homma on todella lepsuilia ja tämä johtuu Kokoomuksen asenteista etupäässä. Heille auto on pyhä myös siellä, missä joukkoliikenne toimii hyvin.

Laissa raitioliikenteen estämisestä määrättäisiin 300- 500 euron korvaus autoilujalle, joka omalla autollaan estää raitioliikenteen kulkemisen. Kun asiaa tarkastellaan joukkoliikenteen keskeyttämisen näkökulmasta, niin asiat alkaisivat edetä. Kokoomuslaisessa ajattelussa asiaa tarkastellaan väärin pysäköidyn auton näkökulmasta, mikä vuodesta toiseen johtaa siihen, että johtajan Mersu on 1000 raitiovaunumatkustajan este, mikä sitten hoidetaan pienellä pysäköintivirhemaksulla tai sakolla.

Eikä johtajan käytös muutu, koska eihän hän itse siellä raitiovaunussa ole.
 
Vs: Tarvitaan "Laki raitioliikenteen estämisestä"

Homma on todella lepsuilia ja tämä johtuu Kokoomuksen asenteista etupäässä. Heille auto on pyhä myös siellä, missä joukkoliikenne toimii hyvin.
En pidä Kokoomusta yksin syyllisenä. Kyllä autoilun ystäviä löytyy useista puolueista. Ainoa edukseen tässä asiassa lienee Vihreät.

Satuin paikalle ja näin, miten huolimattomasti pysäköidyn auton kanssa toimittiin 5.11. HKL:n raivausporukka siirsi auton hellävaroin pois ratikan tieltä. 5.11. ei edes ollut vielä lunta, mutta Porthaninkadun mäessä ei vaan leveys riittänyt pienelle katumaasturille, joka piti jättää ½ metrin päähän pelottavasta jalkakäytävän reunuskivestä.

P1210554_600.jpg

En tiedä, mitä vaikutusta ystävällisellä mittanauhan jakamisella on, mutta en oikein usko sakkoihinkaan. Monille kun nekin taitavat olla vain pakollisia autoilun kuluja. Sen sijaan seuraavat ratkaisut voisivat jopa hillitä välinpitämättömyyttä:
  • Auto siirretään sivuun haarukkatrukilla alustasta nostaen.
  • Raitiovaunussa on panssarivahvistettu etunurkka, joka siirtää autoa tarvittavasti kun ratikka ajaa ohi.
Kummassakaan tapauksessa ei ole väliksi jättää parkkisakkoa, riittää, että autoilija vastaa itse autolleen aiheuttamastaan vahingosta.

Eikös muuten Facebookiin perustettu hiljan sivusto, jonne voi lähettä tässä olevan tapaisia kuvia?

Antero
 
Vs: Tarvitaan "Laki raitioliikenteen estämisestä"

Eikös muuten Facebookiin perustettu hiljan sivusto, jonne voi lähettä tässä olevan tapaisia kuvia?

Niiden kuvien pohjalta (jos kuvanottohetki on tiedossa) voinee kuka vaan FB:n käyttäjä tehtailla niitä rikosilmoituksia. Alkaa oikeasti houkuttaa. Kyllä se sakko kirpaisee, sillä vaikka se koskettaa vain yhtä autoilijaa kerrallaan, niin sana kyllä leviää. Tosin olen ihan samaa mieltä siitä, että ratikka voisi ajaa vaan, ja lähettää sitten perään laskun, jos pitää ratikan kylkeä oikoa ja maalata. Mutta eipä tuollainen ole realismia.

Mikä mahtaa olla käytäntönä esim. Saksassa? Vastaan on tullut vastaavia paikkoja, joissa autot pysäköidään kiskojen viereen, mutta en ole sattunut koskaan paikalle niin, että raitiovaunu ei mahtuisi ohi.
 
Vs: Tarvitaan "Laki raitioliikenteen estämisestä"

Satuin paikalle ja näin, miten huolimattomasti pysäköidyn auton kanssa toimittiin 5.11. HKL:n raivausporukka siirsi auton hellävaroin pois ratikan tieltä. 5.11. ei edes ollut vielä lunta, mutta Porthaninkadun mäessä ei vaan leveys riittänyt pienelle katumaasturille, joka piti jättää ½ metrin päähän pelottavasta jalkakäytävän reunuskivestä.

Näytä liitetiedosto 1768

Kuvaa katsomalla näkee myös, että ei tuo kadun kiveyskään ole suunniteltu aivan onnistuneesti. Pysäköintipaikalla on oma kiveyskuvio ja raitiotiekaistalla omansa. Katu antaa siis väärän viestin, että jos auto on kokonaan pysäköintikaistaan liittyvällä kiveyksellä, niin se on pysäköity oikein ja raitiovaunu pääsee ongelmitta ohi. Eli autoilija on saattanut ihan vilpittömästi erehtyä. Muuten, jos raitiovaunun tarvitsema tila sopivalla turvavaralla olisi aina merkitty katuun, se helpottaisi kuljettajienkin työtä, kun he näkisivät jo hyvissä ajoin, sopiiko vaunu vai ei, eikä heidän tarvitsisi hidastella kaiken varalta. Talviajan ongelmiin tästä ei tietenkään olisi apua.
 
Vs: Tarvitaan "Laki raitioliikenteen estämisestä"

se on FGZ-733 ja omistajatollon nimen saa selville jostain ARK:n palvelusta...

Mihin muuten perustuu esimerkiksi sanomalehdissä usein esiintyvä tapa sumentaa rekisterikilvet tunnistamattomiksi? Julkisella paikalla kuvaaminenhan on kaikin puolin sallittua eikä auton rekisterikilvessä kai ole mitään sellaista arkaluontoista, etteikö sitä voisi lehteen painaa.
 
Vs: Tarvitaan "Laki raitioliikenteen estämisestä"

t jopa hillitä välinpitämättömyyttä:
  • Auto siirretään sivuun haarukkatrukilla alustasta nostaen.
  • Raitiovaunussa on panssarivahvistettu etunurkka, joka siirtää autoa tarvittavasti kun ratikka ajaa ohi.
Kummassakaan tapauksessa ei ole väliksi jättää parkkisakkoa, riittää, että autoilija vastaa itse autolleen aiheuttamastaan vahingosta.

Eikös muuten Facebookiin perustettu hiljan sivusto, jonne voi lähettä tässä olevan tapaisia kuvia?

Antero

Korjataanpa sen verran, että kummassakaan tapauksessa autoilija ei aiheuta autolleen vahinkoa, vaan mainitussa järjestyksessä joko sen siirtäjä taikka raitiovaununkuljettaja. Virhepysäköintiin ei tule vastata rikollisella toiminnalla.
 
Vs: Tarvitaan "Laki raitioliikenteen estämisestä"

Korjataanpa sen verran, että kummassakaan tapauksessa autoilija ei aiheuta autolleen vahinkoa, vaan mainitussa järjestyksessä joko sen siirtäjä taikka raitiovaununkuljettaja. Virhepysäköintiin ei tule vastata rikollisella toiminnalla.
Rikollista toimintaa on se, mikä on laissa kiellettyä ja rikoslaissa rikokseksi määriteltyä. Toisaalta, jos lailla säädetään oikeuksia, tehtäviä tai velvollisuuksia, niiden tekeminen ei ole rikollista eikä lain rikkomista vaan lain noudattamista. Esimerkiksi vapauden riisto on rikos, mutta ei silloin, kun sen tekee vankeinhoitoviranomainen tai poliisi lain nojalla. Silloin se on virkatehtävä tai -velvollisuus.

Meillä on tällä hetkellä sellainen laki, että rautatielle pysäköiminen on kiellettyä ja jos pysäköi, rikkoo lakia ja on teollaan vastuussa seuraamuksista. Olen saatumalta ollut itsekin todistamassa, miten tämä laki toimii. Autoilija pysäköi autonsa niin, että junan tullessa vaunun porras osui autoon. Auton nokka taittui kymmeniä senttejä sivusuunnassa auton keskiviivaan nähden. Myös vaunun porras taittui. Paikalle pyydetty poliisi kysyi, onko vaunun omistajalla vaatimuksia lainrikkojaa eli auton omistajaa kohtaan. Portaan oikaisusta oli oma vaivansa, mutta ei välitetty esittää korvausvaatimusta, jonka vaiva olisi ehkä ollut suurempi. Auton pysäköijä sai tapauksesta sakot ja oli tietenkin itse vastuussa autonsa vahingosta, koska oli sen lainvastaisella toiminnallaan itse aiheuttanut. Lainvastainen teko oli pysäköidä auto junan tielle, ja auton vaurioituminen johtui tästä, ei siitä, että juna käytti oikeuttaan kulkea rataa pitkin.

Ne perusteet, joiden vuoksi rautatien ja auton suhde on yllä oleva, ovat voimassa myös raitiotiellä. Sillä raitiotie on vain yhdenlainen rautatie, joka nyt sattuu olemaan paikoitellen rakennettu kadulle. Rautatiellä kulkevalle junalle on lailla turvattu vapaa kulkuoikeus, ja sellainen voitaisiin turvata myös raitiotieksi nimitetylle rautatielle ja sillä kulkeville vaunuille. Jos sellainen oikeus olisi säädetty, se ei estäisi lakia lievempää lainrikkojan kohtelua, mutta antaisi oikeuden selvittää tilanne myös ”kovemmalla” tavalla. Tällaisen lain tarkoitushan ei ole rikkoa mahdollisimman paljon autoja, vaan toimia ehkäisevänä uhkana niille, joilla on halu, aikomus tai välinpitämättömyys lain rikkomiseen.

Antero
 
Vs: Tarvitaan "Laki raitioliikenteen estämisestä"

Edelliseen kuvaan liittyen haluaisin kysyä raitioteiden historian harrastajilta seuraavaa: rata-alue on päällystetty yhdennäköisellä kiveyksellä ja se ylettyy kolmen nupukiven päähän kiskosta ja kuvan variotram näyttäisi olevan aavistuksen verran tätä leveämpi. Voisiko olla niin, että tämä tapa kivetä katu raitiotien kohdalta on ollut alkujaan tapa merkitä raitiovaunun vaatima tila ja vanhan kaksiakseliset vaunut sopisivat menemään tuossa tilassa. Eli merkinnän merkitys olisi unohtunut ja siitä olisi tullut pelkkä tapa ja kun 60-luvulla vaunujen leveyttä kasvatettiin, jäi lisäämättä neljäs nupukiviraita tuohon kuvioon. Onko tässä järkeä?
 
Olet oikeilla jäljillä. Porthaninkatu on tosin ainoa, jolla on kolme kiviriviä kiskon ulkopuolella. Nämä kiinalaiset kivet ladottiin tähän kadun peruskorjauksen yhteydessä vuonna 2008 eivätkä valitettavasti näytä ollenkaan siltä kuin stadilaisten kivien pitäisi näyttää. Varmaan olivat halpoja. Tuo on myös ainoa paikka rataverkolla, jossa nämä kiskoa seuraavat kivirivit ovat samanlaisista kivistä ladotut kuin kiskojen välinen alue ja missä näitä kivirivejä on kolme. (Mikonkadulla Rautatientorin kohdalla on myös kapeita kivirivejä, mutta vain kaksi).

Tavallisin ladontatapa on sellainen, jossa kivirivejä on kaksi ja kivet ovat tavanomaisia katukiviä huomattavasti suurempikokoisia sekä pituudeltaan että leveydeltään. Leveydeltään tällainen tulpakivirivi on silmämääräisesti jonkin verran kapeampi kuin Porthaninmäen triplakivirivi.

Kiviriveillä on historiallinen tarkoituksensa, sillä ne osoittivat aikanaan HRO:n eli yksityisen raitiotie- ja omnibusosakeyhtiön kunnossapitovelvollisuusalueen rajat. HRO oli velvollinen huolehtimaan katukunnossapidosta kiskoalueen osalta ja kiskoalue merkittiin katuun näillä kiviriveillä. (Minä mietin pysäköintikeskustelun yhteydessä eilen, olisiko tuossa tiettyä itua tänäkin päivänä – siirretään ratikkakatujen kunnossapitovelvollisuus kokonaan HKL:lle. Siellähän talvikunnossapito osataan tehdä aivan eri tavoin kuin HKR:ssä. Katsokaapa vain, missä kunnossa keskikorokepysäkit ja ratikkakaistat ovat lumipyryn jälkeen, ja missä kunnossa jalkakäytäväpysäkit ja sekakaistat...)

Vaunun leveyttä kivirivit eivät määritä, eivät edes noin 2 m leveän pikkuruotsalaisen (vm 1908), sillä sekin on hiukan leveämpi kuin kivirivien rajaama alue.
 
tkp laittoi edellä pätkän laista: "[...] niin lähellä rautatien tai raitiotien kiskoja, että siitä on haittaa kiskoliikenteelle."

Ei kun tarkoitin kovempaa rangaistusta kuin pelkkä pysäköintivirhemaksu. Niin mielestäni temekin. Ja niin kuin pelastustielle pysäköinnistä oikeastaan on, kun siitä voi määrätä joko sakkoa tai pysäköintivirhemaksun.

---------- Viestit yhdistetty klo 0:40 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 0:38 ----------

Eikös muuten Facebookiin perustettu hiljan sivusto, jonne voi lähettä tässä olevan tapaisia kuvia?

http://www.facebook.com/groups/254044094724687/
 
Ajelin eilen 3B-linjalla edestakaisin Rautatieaseman ja Eiran sairaalan välin ja ei siellä toki liikenne missään kohtaa poikki ollut, mutta kolme (!) kertaa tällä yhteensä 3-4 km pituisella matkalla ratikka joutui pysähtymään pysäköityjen autojen tähden. Tapahtumapaikat olivat Bulevardi menomatkalla ja kaksi eri autoa Fredalla paluumatkalla.

Jos se yhtään lohduttaa, niin esim. Krakova ja Katowicen seutu painivat näissä asioissa ihan samojen vaikeuksien kanssa, ei ehkä suhteellisesti yhtä usein mutta kuitenkin. Eikä sielläkään ole onnistuttu saamaan seuraamuksia sellaisiksi, että niillä olisi mitään merkitystä.
 
Takaisin
Ylös