Raitioliikenne ja pysäköinti

Vs: Tarvitaan "Laki raitioliikenteen estämisestä"

Eikös muuten Facebookiin perustettu hiljan sivusto, jonne voi lähettä tässä olevan tapaisia kuvia?

Perustettiin. Se löytyy täältä.

Rakennusviraston käsitys on, että sakotusoikeuden laajentaminen HKL:n raivausauton työmiehille vaatisi lainmuutoksen. Perusteluna esitetään tämä apulaisoikeusasiamiehen päätös.

Tuolla ryhmässä sovimme eilen jo Jarmo Nimeisen ja Pekka Saurin kanssa, että kokeillaa pysäköinnintarkastajan laittamista mukaan raivausautoon. Tänään kokeilun alkamisesta kertoi Hesari.

Vaikka tähänastinen edistys n heikkoa, uskoisin että nyt saattaa hiukan jotain olla sentään etenemässä. Ei tosin ihan helposti kyllä. Sitä Liisankadun vastaustakin tiettävästi korjattiin vähän parempaan suuntaan, Mikko Särelä voi kertoa miten sille lautakunnassa illalla käy.
 
Vs: Tarvitaan "Laki raitioliikenteen estämisestä"

Meillä on tällä hetkellä sellainen laki, että rautatielle pysäköiminen on kiellettyä ja jos pysäköi, rikkoo lakia ja on teollaan vastuussa seuraamuksista.

Ne perusteet, joiden vuoksi rautatien ja auton suhde on yllä oleva, ovat voimassa myös raitiotiellä. Sillä raitiotie on vain yhdenlainen rautatie, joka nyt sattuu olemaan paikoitellen rakennettu kadulle. Rautatiellä kulkevalle junalle on lailla turvattu vapaa kulkuoikeus, ja sellainen voitaisiin turvata myös raitiotieksi nimitetylle rautatielle ja sillä kulkeville vaunuille. Jos sellainen oikeus olisi säädetty, se ei estäisi lakia lievempää lainrikkojan kohtelua, mutta antaisi oikeuden selvittää tilanne myös ”kovemmalla” tavalla. Tällaisen lain tarkoitushan ei ole rikkoa mahdollisimman paljon autoja, vaan toimia ehkäisevänä uhkana niille, joilla on halu, aikomus tai välinpitämättömyys lain rikkomiseen.
Lain nimihän on Raideliikennevastuulaki.
 
Ensimmäinen todellinen toimenpide väärinpysäköinnin ehkäisemiseksi, tosin hyvin lievä sellainen:

http://www.hs.fi/kaupunki/Ratikkareitin+tukkimisesta+alkaa+ropista+sakkoja/a1305629255659

Uutisen ydinsisältö on, että HE125:n eli HKL:n raivausauton mukana alkaa tästä päivästä alkaen matkustaa pysäköinninvalvoja, joka määrää väärinpysäköidylle autolle pysäköintivirhemaksun.

Mainiota, että jotain käytännön toimia saatiin viimein toteutettua väärinpysäköinnin hillitsemiseksi. Toivottavasti tämä on ensiaskel kovempiin toimenpiteisiin.
 
Vs: Tarvitaan "Laki raitioliikenteen estämisestä"

Rakennusviraston käsitys on, että sakotusoikeuden laajentaminen HKL:n raivausauton työmiehille vaatisi lainmuutoksen. Perusteluna esitetään tämä apulaisoikeusasiamiehen päätös.

Näinhän se on, pysäköintivirhemaksu on rangaistusluonteinen maksu jonka voi määrätä ainoastaan viranomainen. Perustuslakivaliokuntahan tyrmäsi yksityisen pysäköinninvalvonnan juuri tällä perusteella. Uuteen lakiin pysäköintivirhemaksuista on tulossa maininta pysäköinninvalvonnan avustajista, toivotaan että HKL:n työntekijät saisivat tällä perusteella uuden lain myötä sakotusoikeuden.
 
Vs: Tarvitaan "Laki raitioliikenteen estämisestä"

Homma on todella lepsuilia ja tämä johtuu Kokoomuksen asenteista etupäässä. Heille auto on pyhä myös siellä, missä joukkoliikenne toimii hyvin.

Laissa raitioliikenteen estämisestä määrättäisiin 300- 500 euron korvaus autoilujalle, joka omalla autollaan estää raitioliikenteen kulkemisen. Kun asiaa tarkastellaan joukkoliikenteen keskeyttämisen näkökulmasta, niin asiat alkaisivat edetä. Kokoomuslaisessa ajattelussa asiaa tarkastellaan väärin pysäköidyn auton näkökulmasta, mikä vuodesta toiseen johtaa siihen, että johtajan Mersu on 1000 raitiovaunumatkustajan este, mikä sitten hoidetaan pienellä pysäköintivirhemaksulla tai sakolla.

Eikä johtajan käytös muutu, koska eihän hän itse siellä raitiovaunussa ole.

Hohhoh, missähän laatikossa sinäkin olet elänyt jos mielestäsi Kokoomuksen konsensus olisi se, että autoja saa vapaasti pysäköidä ratikkakiskoille. Ja sekin kiinnostaisi tietää, että mistä päätellen juuri johtajat mersuineen pysäköisivät väärin. Entäs jos joku duunari pysäköi Corollansa kiskoille niin millä tavoin se on eri asia? Minä puolestani voisin antaa lausunnon sinun puolueesi mielipiteistä, mutta jätän sen kuitenkin tekemättä.
 
Vs: Tarvitaan "Laki raitioliikenteen estämisestä"

Rakennusviraston käsitys on, että sakotusoikeuden laajentaminen HKL:n raivausauton työmiehille vaatisi lainmuutoksen. Perusteluna esitetään tämä apulaisoikeusasiamiehen päätös.

Mikä ihme muka estää, että jonkin kaupungilla töissä olevan henkilön toimenkuvaan kuuluisi jatkossa sekä pysäköinninvalvonta että raivaus? Ei minusta ainakaan tuo päätös. Toki tuollainen ratkaisu vaatii, että pysäköintivirasto kouluttaa nykyisiä raivaushenkilöitä uuteen raivaushenkilö-pysäköinninvalvoja yhdistelmätehtävään ja ko. henkilöt ovat kaupungin palkkalistoilla. Viranomainen se on osa-aikainenkin viranomainen ja myös yhdistelmäroolissa.

Ei missään laissa todellakaan määrätä, että kaupungin pysäköintivalvoja ei saa tehdä muita töitä ja että eri toimenkuvien yhdistelmiä ei saa olla.
 
Viimeksi muokattu:
Vs: Tarvitaan "Laki raitioliikenteen estämisestä"

Rikollista toimintaa on se, mikä on laissa kiellettyä ja rikoslaissa rikokseksi määriteltyä. Toisaalta, jos lailla säädetään oikeuksia, tehtäviä tai velvollisuuksia, niiden tekeminen ei ole rikollista eikä lain rikkomista vaan lain noudattamista. Esimerkiksi vapauden riisto on rikos, mutta ei silloin, kun sen tekee vankeinhoitoviranomainen tai poliisi lain nojalla. Silloin se on virkatehtävä tai -velvollisuus.

Meillä on tällä hetkellä sellainen laki, että rautatielle pysäköiminen on kiellettyä ja jos pysäköi, rikkoo lakia ja on teollaan vastuussa seuraamuksista. Olen saatumalta ollut itsekin todistamassa, miten tämä laki toimii. Autoilija pysäköi autonsa niin, että junan tullessa vaunun porras osui autoon. Auton nokka taittui kymmeniä senttejä sivusuunnassa auton keskiviivaan nähden. Myös vaunun porras taittui. Paikalle pyydetty poliisi kysyi, onko vaunun omistajalla vaatimuksia lainrikkojaa eli auton omistajaa kohtaan. Portaan oikaisusta oli oma vaivansa, mutta ei välitetty esittää korvausvaatimusta, jonka vaiva olisi ehkä ollut suurempi. Auton pysäköijä sai tapauksesta sakot ja oli tietenkin itse vastuussa autonsa vahingosta, koska oli sen lainvastaisella toiminnallaan itse aiheuttanut. Lainvastainen teko oli pysäköidä auto junan tielle, ja auton vaurioituminen johtui tästä, ei siitä, että juna käytti oikeuttaan kulkea rataa pitkin.

Ne perusteet, joiden vuoksi rautatien ja auton suhde on yllä oleva, ovat voimassa myös raitiotiellä. Sillä raitiotie on vain yhdenlainen rautatie, joka nyt sattuu olemaan paikoitellen rakennettu kadulle. Rautatiellä kulkevalle junalle on lailla turvattu vapaa kulkuoikeus, ja sellainen voitaisiin turvata myös raitiotieksi nimitetylle rautatielle ja sillä kulkeville vaunuille. Jos sellainen oikeus olisi säädetty, se ei estäisi lakia lievempää lainrikkojan kohtelua, mutta antaisi oikeuden selvittää tilanne myös ”kovemmalla” tavalla. Tällaisen lain tarkoitushan ei ole rikkoa mahdollisimman paljon autoja, vaan toimia ehkäisevänä uhkana niille, joilla on halu, aikomus tai välinpitämättömyys lain rikkomiseen.

Antero

Jos nyt tarkkoja ollaan, rikollinen teko on oikeudenvastainen, tekijässään syyllisyyttä ilmentävä tunnusmerkistönmukainen teko. Siinä siis rikoksen perusrakenteen neliosainen määritelmä; oikeudenvastaisuus, syyllisyys, tunnusmerkistönmukaisuus, teko. Siinä aiempi kirjoittaja on oikeassa, että ainoastaan lailla voidaan säätää poikkeuksia perusoikeuksista, joista kirjoittaja ottaa esimerkiksi henkilökohtaisen koskemattomuuden.

Katselin rautatievastuulakia, ja sehän esitöidensä perusteella konkretisoi nimenomaisesti raideliikenteen harjoittajan vastuuta. Yksikään lainkohta ei oikeuta ajamaan päin väärinpysäköityä autoa, vaan lähtökohtaisesti tapauksia arvostellaan aina raideliikenteen harjoittajan ankaran vastuun näkökulmasta. Lain 9 § säätää myötävaikutuksesta moottoriajoneuvoon kohdistuneeseen vahinkoon, jolloin jos vahinkoa kärsineen puolelta on myötävaikutettu vahinkoon, määrätään kaikki vahinkoon vaikuttaneet seikat huomioon ottaen, missä määrin ja kenelle korvausta on suoritettava. Moottoriajoneuvossa olleelle henkilölle aiheutuneen henkilövahingon korvaamiseen sovelletaan 7 §:ää.

Itselleni on ilmiselvää, ettei maallikko aina ymmärrä vahingonkorvausoikeudellisia kausaliteettisuhteita. Toteamus "meillä on tällä hetkellä sellainen laki, että rautatielle pysäköiminen on kiellettyä ja jos pysäköi, rikkoo lakia ja on teollaan vastuussa seuraamuksista" on sellaisenaan virheellinen, mikäli sillä halutaan legitimoida raitiovaunun oikeutta puskea väärin pysäköityjä autoja tieltään. Väärin pysäköinti itsessään ei aiheuta konkreettista esinevahinkotilannetta. Väärin pysäköinti eittämättä haittaa raideliikennettä, mutta sen luonnollinen seuraus ei suinkaan ole väärin pysäköityyn ajoneuvoon törmääminen - voidaankin kysyä, miksi raitiovaunut eivät sitten jo nyt aja päin väärin pysäköityjä ajoneuvoja? Väärin pysäköinnistä täysin erillinen oikeudellinen konstruktio on se, jossa raideliikennekuljettaja tieten tahtoen päättää törmätä väärin pysäköityyn ajoneuvoon, ja vasta tässä tapauksessa raideliikennevastuulaki näyttää tulevan sovellettavaksi. Tällöinkin 8 §:n mukaisesti otetaan kaikki vahinkoon vaikuttaneet seikat huomioon, ennen kaikkea raideliikenteen kuljettajan tahallisuuden aste ajoneuvoon törmättäessä.
 
Lainaus KUUMA-kuntien pysäköinninvalvontaselvityksestä:

"Kunnallisten valvonta-apulaisten tehtävänä on mm. valvoa pysäyttämistä, seisottamista ja pysäköimistä koskevien kieltojen ja rajoitusten noudattamista, antaa maksukehotuksia pysäköintivirheiden johdosta sekä tehdä pysäköintivirheitä koskevia ilmoituksia pysäköinninvalvojalle. Apulaisten pitää olla virkasuhteessa julkisyhteisöön. Henkilöt voivat olla myös osapäiväisiä tai hoitaa tarkastustointa muun työn ohella. Laki ei estä valvonnasta huolehtivien henkilöiden toimintaa "ylikunnallisena". Apulaisille ei ole asetettu tutkintovaateita."

http://nurmijarvi02.hosting.documenta.fi/kokous/20112106-6.HTM

Tuon selvityksen perusteella laillisen pysäköinninvalvonta-apulaistoiminnan vaatimus on virkasuhde julkisyhteisöön eli yhdistelmäviralle ei pitäisi olla mitään muita kuin byrokratiaesteitä. Kuka vastustaa pysäköinninvalvonnan parantamista? Haluaako joku rakennusviraston pomo nyt vaan suojella omaa tonttiaan ilman asiallisia laillisia perusteita vai eikö asiaa halutakaan hoitaa?

(Tuo ylempänä mainittu oikeusasiamiehen päätös, jonka perusteella torpataan pysäköinninvalvonnan laajentaminen, näet koskee vain sellaisten henkilöiden toimimista pysäköinninvalvonta-apulaisina, jotka eivät ole julkisyhteisön palveluksessa.)
 
Viimeksi muokattu:
Tuon selvityksen perusteella laillisen pysäköinninvalvonta-apulaistoiminnan vaatimus on virkasuhde julkisyhteisöön eli yhdistelmäviralle ei pitäisi olla mitään muita kuin byrokratiaesteitä. Kuka vastustaa pysäköinninvalvonnan parantamista? Haluaako joku rakennusviraston pomo nyt vaan suojella omaa tonttiaan ilman asiallisia laillisia perusteita vai eikö asiaa halutakaan hoitaa?

Taidat olla oikeilla jäljillä – ehkä vähän sama juttu kuin Tampereen "ratikka maantiellä" -jutussa. Joku haluton virkamies pistää hanttiin omilla tulkinnoillaan, joihin paremman tiedon puutteessa uskotaan. Hyvä, että asia selvisi! Tuo KUUMA-kuntien selvityshän on päivänselvä: ei ole mitään estettä sille, että HE125:n henkilökunta toimii kymmenprosenttisesti pysäköinninvalvojan virassa HKR:ssä ja 90-prosenttisesti HKL:n palveluksessa, kuten täällä on jo vuosia sitten ehdotettu.
 
Vs: Tarvitaan "Laki raitioliikenteen estämisestä"

Mikä ihme muka estää, että jonkin kaupungilla töissä olevan henkilön toimenkuvaan kuuluisi jatkossa sekä pysäköinninvalvonta että raivaus? Ei minusta ainakaan tuo päätös. Toki tuollainen ratkaisu vaatii, että pysäköintivirasto kouluttaa nykyisiä raivaushenkilöitä uuteen raivaushenkilö-pysäköinninvalvoja yhdistelmätehtävään ja ko. henkilöt ovat kaupungin palkkalistoilla. Viranomainen se on osa-aikainenkin viranomainen ja myös yhdistelmäroolissa.

Ei missään laissa todellakaan määrätä, että kaupungin pysäköintivalvoja ei saa tehdä muita töitä ja että eri toimenkuvien yhdistelmiä ei saa olla.

Ei, mutta olisi hieman outoa, jos HKL:n raivaushenkilökunnan esimies olisi Helsingin pysäköinninvalvoja. Sen nimittäin laki määrää. (Kunnassa on siis yksi pysäköinninvalvoja, joka on koulutukseltaan juristi, ja ne varsinaiset pirkot ovat pysäköinnintarkastajia.)

---------- Viestit yhdistetty klo 17:01 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 16:59 ----------

Tuo KUUMA-kuntien selvityshän on päivänselvä: ei ole mitään estettä sille, että HE125:n henkilökunta toimii kymmenprosenttisesti pysäköinninvalvojan virassa HKR:ssä ja 90-prosenttisesti HKL:n palveluksessa, kuten täällä on jo vuosia sitten ehdotettu.

Toki voi olla, että oikeusistuin tulkitsisi tuon niin, että HE125:n henkilökunta ei silloin tosiasiallisesti ole pysäköinninvalvojan alaisuudessa, vaikka paperilla olisikin. Otso taisi Facebook-ryhmässä tämän todeta, että Suomessa oikeus tapaa katsoa asioiden tosiasiallista luonnetta, vaikka paperilla lukisi mitä.
 
Vs: Tarvitaan "Laki raitioliikenteen estämisestä"

Toki voi olla, että oikeusistuin tulkitsisi tuon niin, että HE125:n henkilökunta ei silloin tosiasiallisesti ole pysäköinninvalvojan alaisuudessa, vaikka paperilla olisikin. Otso taisi Facebook-ryhmässä tämän todeta, että Suomessa oikeus tapaa katsoa asioiden tosiasiallista luonnetta, vaikka paperilla lukisi mitä.

Sitten ei muuta kuin kääritään hihat, koulutetaan porukka ja aletaan hommiin. Ja odotellaan sitä ensimmäistä oikeuden ennakkoratkaisua, kun joku joukkoliikenneystävällinen kansalainen riitauttaa pysäköintivirhemaksunsa virheellisesti pysäköityään.

Ei sellaisesta lammastelusta mitään tule, että arvataan etukäteen, että oikeus ehkä saattaa sanoa soo soo, joten me nyt emme sitten tee mitään.

Oletteko muuten lukeneet rikoslain 23. luvun §11a?

rikoslaki 23. luku §11a sanoi:
Liikenteen häirintä

Joka huomattavasti haittaa yleisen ilma-, raide- tai vesiliikenteen kulkua, on tuomittava liikenteen häirinnästä sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.

Tieliikenteen ja raitiovaunuliikenteen häirinnästä säädetään tieliikennelaissa.

Harmi, että tuo toinen momentti on tuolla. Muutoin raideliikenteen voisi tulkita koskemaan myös raitiovaunuja, jolloin kiskoille pysäköinti voisi johtaa rikostuomioon. Ainakin, jos kyseessä on törkeä huolimattomuus. Minusta "huomattavasti haittaa" aiheutuu joka kerta, kun raitiovaunu jää kadulle jumiin. Paitsi, että se aiheuttaa haittaa raitiovaunun matkustajille ja pysäkeillä turhaan odottelijoille, se aiheuttaa haittaa ja vaaraa myös muille tienkäyttäjille.
 
Vs: Tarvitaan "Laki raitioliikenteen estämisestä"

Toteamus "meillä on tällä hetkellä sellainen laki, että rautatielle pysäköiminen on kiellettyä ja jos pysäköi, rikkoo lakia ja on teollaan vastuussa seuraamuksista" on sellaisenaan virheellinen, mikäli sillä halutaan legitimoida raitiovaunun oikeutta puskea väärin pysäköityjä autoja tieltään.
Nykyisellä lainsäädännöllä raitiotietä ei koske se, mitä on säädetty rautatiestä, joten rautatiestä säädetty ei oikeuta tai vapauta mitään mikä liitty raitiotiehen. Kirjoitin vain periaatteista. Ja ne ovat erilaiset rautatielle kuin raitiotielle. Ja myös autoilijalle.

Laithan ovat väline periaatteiden ja valintojen toteuttamiseksi. Se, mikä on laillista, ei välttämättä ole oikein ja kääntäen, se mikä on oikein, voi olla lainvastaista. Näin on, koska lakia ei ole sidottu mihinkään ehdottomaan ja absoluuttiseen, johon ihminen ei voi vaikuttaa. Ei myöskään sitä, mikä on oikein, vaan sekin on perimmältään sopimus.

Tarkoitan tällä siis sitä, että meillä vallitsee arvovalinta, jonka mukaan yhden autoilijan ja hänen autonsa asia on tärkeämpi kuin satojen tai jopa tuhansien muiden ihmisten asia. Raitiovaunun tielle pysäköity auto ei riko raitiovaunua, mutta se aiheuttaa toisenlaista vahinkoa. Jos raitiovaunu ajaisi päin autoa kammetakseen auton tieltään, siitäkin aiheutuu vahinko. (Raitiovaunu siis ei kampea autoa aiheuttakseen atuoon vahinkoa, vaikka vahinkoa ei voi välttääkään.) Se on esinevahinko. Liikenteen seisominen ja ihmisten myöhästyminen sekä mahdollisesti liikenteen hoidon häiriintyminen pitkäksi ajaksi ei ole esinevahinko, mutta silti se voi olla huomattavasti suurempi vahinko. Yksi yhteiskunnan periaate on, että pyritään kokonaisuuden etuun, jolloin ratkaisevaa ei ole se, onko etu yksityinen vai yhteinen. Se voi olla kumpi vaan, milloin kumpi hyvänsä on kokonaisuuden etu. Siten kokonaisuuden kannalta on luultavasti mielekkäämpää antaa autoihin syntyä esinevahinkoja raitiovaunun kammetessa ne pois tieltään kuin seisottaa ja sekoittaa liikennettä.

Meillä on tarkoitus noudattaa oikeusperiaatetta, jossa vaihingon aiheuttaja on vastuussa aiheuttamastaan vahingosta. Nythän sekään ei toteudu ratikan tielle pysäköityjen autojen kanssa. Ei ole saanut edes pysäköintivirhemaksua, saati että olisi joutunut korvamaan liikenteen häiriytymisestä aiheutuvan vahingon. Jos edes tämä asia olisi järjestyksessä voisi hyvinkin olla niin, että auton omistaja ottaisi mieluummin kantaakseen vahingon sivuun kammetun autonsa vaurioista kuin maksaisi aiheuttamansa liikennehäiriön, jos korvaus siitä on suurempi kuin auton vahingon arvo.

Eli kysehän ei ole siitä, että raitiovaunun kuljettaja tai auton sivuun nostaja aiheuttaisivat tahallista vahinkoa, jos heillä olisi oikeus toimia kuten kirjoitin. Heille olisi annettu oikeus toimintaansa siksi, että minimoidaan kokonaisvahinkoa. Ja jos oltaisiin toimivassa oikeusvaltiossa, jossa aiheuttajalla on aina täysi vastuu, samalla minimoitaisiin myös väärin pysäköidyn auton rikkomuksen seurauksia hänelle itselleen.

Ja edellä olevalla ei ole mitään tekemistä raideliikenteen harjoittajan raskaan vastuun kanssa. Paitsi se, että raskaalla vastuulla pyritään juuri siihen, että aiheuttaja on vastuussa. Mutta vallitsevassa arvomaailmassa aiheuttajavastuuta ei haluta soveltaa autoilijaan.

Antero
 
Tuon selvityksen perusteella laillisen pysäköinninvalvonta-apulaistoiminnan vaatimus on virkasuhde julkisyhteisöön eli yhdistelmäviralle ei pitäisi olla mitään muita kuin byrokratiaesteitä.

Pysä'köinninvalvonta-apulaisen titteli korvattiin pysäköinnintarkastajalla viime lakimuutoksessa (tämä terminilogisena selvennyksenä, ne ovat siis sama asia).

Laki pysäköinninvalvonnasta sanoo (13§1) " [...]Pysäköinnintarkastajat ovat kunnallisen pysäköinninvalvojan johdon ja valvonnan alaisia." Eli parkkipirkkojen täytyy olla Rakennusviraston pysäköinninvalvonnan organisaatiossa. Periaatteessa yhdistelmävirka varmaan voisi olla mahdollinen. Selvittelen asiaa rakennusviraston lakimiehen kanssa.

Käytännössä ehkä isompi (ja helpompi) juttu olisi saada siirtokustannukset laskutettua pysäköijiltä. Ne ovat kuitenkin suurempi summa, ja voi olla, ettei tähän edes tarvittaisi pysäköinnintarkastajan läsnäoloa.
 
Vs: Tarvitaan "Laki raitioliikenteen estämisestä"

Hohhoh, missähän laatikossa sinäkin olet elänyt jos mielestäsi Kokoomuksen konsensus olisi se, että autoja saa vapaasti pysäköidä ratikkakiskoille. Ja sekin kiinnostaisi tietää, että mistä päätellen juuri johtajat mersuineen pysäköisivät väärin. Entäs jos joku duunari pysäköi Corollansa kiskoille niin millä tavoin se on eri asia? Minä puolestani voisin antaa lausunnon sinun puolueesi mielipiteistä, mutta jätän sen kuitenkin tekemättä.

Poliittisista puolueista Kokoomus selkeästi puolustaa yksityisauton käytön vapautta. Kokoomuksen äänestäjissä ja kannattajissa on enemmän ylempää keskiluokkaa sekä ylempää sosioekonomista ryhmää. Tämä ryhmä edelleen ajaa kalliimmilla autoilla. Vasemmistoliiton ja Vihreiden kannattajilla on vähemmän henkilöautoja sekä äärimmäisen harvoin niitä jotka eivät koskaan käytä joukkoliikenettä. Tästä päästään siihen että raitiovaunun tiellä on enemmän Kokoomuslaisten autoja kuin esim Vihreiden ja Vasemmistoliittolaisten.

Duunarin Corallan pysäköismisestä raitiovaunun tielle on sama haitta tietenkin, mutta ainakin kiistatta Kokoomuslaiset tuovat autojánsa enemmän keskustaan, jossa raitiolinjoja kulkee. Kokoomus on suurin puolue Helsingissä ja tästä johtuu se nihkeus ja lepsuilu raitioliikennettä estäviä autoilijoita kohtaan.

Minä olen tietenkin elänyt jossain laatikossa, mutta kyllä täällä Helsingin virkamieskunnassa ja luottamismiehissä on tosi pysyvää laatikkomaista ajattelua.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Takaisin
Ylös