Vs: Tarvitaan "Laki raitioliikenteen estämisestä"
Toteamus "meillä on tällä hetkellä sellainen laki, että rautatielle pysäköiminen on kiellettyä ja jos pysäköi, rikkoo lakia ja on teollaan vastuussa seuraamuksista" on sellaisenaan virheellinen, mikäli sillä halutaan legitimoida raitiovaunun oikeutta puskea väärin pysäköityjä autoja tieltään.
Nykyisellä lainsäädännöllä raitiotietä ei koske se, mitä on säädetty rautatiestä, joten rautatiestä säädetty ei oikeuta tai vapauta mitään mikä liitty raitiotiehen. Kirjoitin vain periaatteista. Ja ne ovat erilaiset rautatielle kuin raitiotielle. Ja myös autoilijalle.
Laithan ovat väline periaatteiden ja valintojen toteuttamiseksi. Se, mikä on laillista, ei välttämättä ole oikein ja kääntäen, se mikä on oikein, voi olla lainvastaista. Näin on, koska lakia ei ole sidottu mihinkään ehdottomaan ja absoluuttiseen, johon ihminen ei voi vaikuttaa. Ei myöskään sitä, mikä on oikein, vaan sekin on perimmältään sopimus.
Tarkoitan tällä siis sitä, että meillä vallitsee arvovalinta, jonka mukaan yhden autoilijan ja hänen autonsa asia on tärkeämpi kuin satojen tai jopa tuhansien muiden ihmisten asia. Raitiovaunun tielle pysäköity auto ei riko raitiovaunua, mutta se aiheuttaa toisenlaista vahinkoa. Jos raitiovaunu ajaisi päin autoa kammetakseen auton tieltään, siitäkin aiheutuu vahinko. (Raitiovaunu siis ei kampea autoa aiheuttakseen atuoon vahinkoa, vaikka vahinkoa ei voi välttääkään.) Se on esinevahinko. Liikenteen seisominen ja ihmisten myöhästyminen sekä mahdollisesti liikenteen hoidon häiriintyminen pitkäksi ajaksi ei ole esinevahinko, mutta silti se voi olla huomattavasti suurempi vahinko. Yksi yhteiskunnan periaate on, että pyritään kokonaisuuden etuun, jolloin ratkaisevaa ei ole se, onko etu yksityinen vai yhteinen. Se voi olla kumpi vaan, milloin kumpi hyvänsä on kokonaisuuden etu. Siten kokonaisuuden kannalta on luultavasti mielekkäämpää antaa autoihin syntyä esinevahinkoja raitiovaunun kammetessa ne pois tieltään kuin seisottaa ja sekoittaa liikennettä.
Meillä on tarkoitus noudattaa oikeusperiaatetta, jossa vaihingon aiheuttaja on vastuussa aiheuttamastaan vahingosta. Nythän sekään ei toteudu ratikan tielle pysäköityjen autojen kanssa. Ei ole saanut edes pysäköintivirhemaksua, saati että olisi joutunut korvamaan liikenteen häiriytymisestä aiheutuvan vahingon. Jos edes tämä asia olisi järjestyksessä voisi hyvinkin olla niin, että auton omistaja ottaisi mieluummin kantaakseen vahingon sivuun kammetun autonsa vaurioista kuin maksaisi aiheuttamansa liikennehäiriön, jos korvaus siitä on suurempi kuin auton vahingon arvo.
Eli kysehän ei ole siitä, että raitiovaunun kuljettaja tai auton sivuun nostaja aiheuttaisivat tahallista vahinkoa, jos heillä olisi oikeus toimia kuten kirjoitin. Heille olisi annettu oikeus toimintaansa siksi, että minimoidaan kokonaisvahinkoa. Ja jos oltaisiin toimivassa oikeusvaltiossa, jossa aiheuttajalla on aina täysi vastuu, samalla minimoitaisiin myös väärin pysäköidyn auton rikkomuksen seurauksia hänelle itselleen.
Ja edellä olevalla ei ole mitään tekemistä raideliikenteen harjoittajan raskaan vastuun kanssa. Paitsi se, että raskaalla vastuulla pyritään juuri siihen, että aiheuttaja on vastuussa. Mutta vallitsevassa arvomaailmassa aiheuttajavastuuta ei haluta soveltaa autoilijaan.
Antero
