Spårien lempinimet

Liittynyt
5 Heinäkuu 2005
Viestit
583
Kun nyt näyttää uhkaavasti siltä, että vuoden -59 mallin klassikkovaunut ovat väistymässä arkiliikenteestä, olisi mielenkiintoista tietää niiden lempinimien "Keppi-Karia" ja "Laihiannivel" etymologiset taustat. Jälkimmäinen lienee peräisin siltä ajalta, kun vaunuista poistettiin rahastajantuoli, vuoden -55 mallin vaunuthan olivat liikenteessä loppuun asti ko.paikka muassaan.

Uudempien vaunujen lempinimistä ainakin nivelten harvemmin kuultu, mutta ainakin minusta varsin kuvaava "Kekkosen kosto" juontaa juurensa kesään -86, jolloin sarjan vanhimpia yksilöitä alkoi tupsahdella liikenteeseen nykyisessä värityksessään. Klassikkoihin verrattuna vaunu oli jotenkin "kalju" ja kun Urkkikin vielä sattui samana vuonna kuolemaan, olikin nimen syntymiskuvio selkeä. Itse olen tuota termiä jonkin verran viljellyt ja soisin muidenkin niin tekevän, koska Kekkosen kostot ovat persoonallisia vaunuja -ja taatusti vielä pitkään Helsingin yleisin raitiovaunutyyppi...

Saksanseisoja taas ei ole mitenkään mairitteleva nimi uusille Variotrameille, mutta valitettavasti se kuvaa parhaiten niiden liikkumisominaisuuksia. Saksasta käytettyinä ostetut Ludde ja Manne lienevät meillä enemmän vierailevia vaunuja, mutta ainakin ensivaikutelma kumpaisestakin on ollut kivanlainen...
 
Valmet Nr:lle oon kuullut käytettävän nimitystä (ja itsekin sitä käytän) traktori.
 
Neliakselisien vaunujen lempinimi juontaa juurensa vuosina 78-83 tehtyihin muutostöihin, joissa vaunut muutettiin kuljettajarahastuskäyttöön.

Kun vaunuihin muutostöiden yhteydessä asennettiin nivelvaunuja vastaava oviautomatiikka, alettiin kummankin sarjan vaunuja pilkallisesti kutsua "Laihian niveliksi" eli "laihialaisiksi".
 
Kepit ja ratit

Keppi-Karia-nimi taas johtuu ajokytkimen mallista (kuljettajan vasemmalla kädellä käytettävä keppi) ja vaunujen valmistajayhtiöstä Oy Karia Ab (samaa konsernia kuin Suomen Autoteollisuus eli Sisu).
Ajokytkimen mallin korostaminen auttoi puhekielessä erottamaan vaunut Karian tekemästä edellisestä moottorivaunusarjasta (HKL 301 - 330, 1954-55): niissä ajokytkimen virkaa toimitti kuskin edessä ollut varsin kookas ratti, siitä saatiin kutsumanimi Ratti-Karia.
 
Nyt kun aiheeseen päästiin, mitä vaunusarjaa on kutsuttu nimellä Mustang?

EDIT:
-Ajatuskatkos-

tuohan oli muistaakseni HKL:n 50-vuotisfilmissä jossa kerrottiin Ford Mustangin törmänneen johonkin raitiovaunuun ja vaunun korin tästä syystä irronneen alustastaan
 
Infiniz sanoi:
Nyt kun aiheeseen päästiin, mitä vaunusarjaa on kutsuttu nimellä Mustang?
Helsingin vaunuista HM IV:ää eli Ratti-Kariaa kutsuttiin myös Mustangiksi.
Ruotsissakin on ollut Mustangeja, esimerkiksi Göteborgin Mustang (M23) ja myös muissa kaupungeissa oli omat Mustanginsa. Tukholman Mustang oli aika lailla erilainen kuin Göteborgin kaimansa. Helsingin Mustangi oli tietenkin vielä kauempana ruotsalaisserkuista.
 
Lisää lempinimiä löytyy HKL:n raitiotiesivujen kalusto-osiosta http://www.hkl.fi/ratikka/su/kalusto.html Kaikkia esiintyneitä nimityksiä ei tässä yhteydessä ole kuitenkaan mainittu, mutta aika hyvä kooste tuossa kuitenkin on. Eräs mainitsematon on "koirankoppi", eli ASEA:n pieni umpiperävaunutyyppi, joka oli alunperin avoseinäinen kesävaunu.
 
Heikki Paunosen slangisanakirjasta löytyy "nitikka", joka merkitsee nivelratikkaa. Onkohan kukaan koskaan kuullut tätä oikeasti käytettävän? 70-luvulla kaiketi.
 
Aivan outo.

Mutta onko kukaan kuullut "nytkyä" VTS-vaunuista? Annettu nytkyttävästä menosta => Tampellan kumijoustotelit 1970-luvulla eli 20 vuotta ilman suurempia remppoja...
 
Aivan outo.

Mutta onko kukaan kuullut "nytkyä" VTS-vaunuista? Annettu nytkyttävästä menosta => Tampellan kumijoustotelit 1970-luvulla eli 20 vuotta ilman suurempia remppoja...

Enpä ole. IMHO Karian vaunuissa käytetyt/käytettävät telit ovat kulkuominaisuuksiltaan paljon mukavampia.
 
Mihinkäs ovat unohtuneet maan mainiot 40-luvun telimoottorivaunut 181-186 (ent. 431-436)? Harrastajat taitavat tuntea ne nimellä "arkku", mutta muistan kuulleeni niistä käytetyn myös nimeä "Munkkiniemen boggivaunu".

Ja eikös pikku-Valmetteja ole jossakin määrin kutsuttu myös vauhtiraitavaunuksi.
 
Vielä 1990-luvulla kaikissa vaunuissa ei ollut hupiradiota. Laihialaisiin sellainen oli asennettu, ja monessa 2 sarjan nivelessäkin pääsi kuuntelemaan musiikkia. Nr1 vaunuissa vallitsi hiljaisuus kopissa joten silloin epävirallisina nimityksinä käytettiin; rokkivaunu radiolla varustetusta vaunusta, "Karvalakki" ;) ilman radiota olevasta 1 sarjalaisesta ja laihialaisesta nimitystä "pikkurokkivaunu"
 
Joskus 1970-luvulla matkustaessani 3T-linjan Mustangilla kesällä illalla, kuljettaja laittoi Eläintarhassa oman Compact-kasettinsa (eli C-kasetti) soimaan turistikuulutuslaitteeseen. Ympäri vaunua olevista Geloso-kaiuttimista raikuivat sen aikaiset kesähitit matkustajien ratoksi! Äänenvoimakkuutta ei mielestäni voinut laitteessa säätää?

Nähtävyyskuulutukset taisivat päättyä 3T:llä joskus 21:n aikaan ja "äänilevykonsertin" aikaan kello oli jo niin paljon, että vuoro taisi siirtyä Viiden-Minuutin-Pysäkiltä hallireitille...

Radiota laitteessa ei ollut, vaan se oli yksinkertainen C-kasettisoitin.
Täytyypä joskus taas kuunnella kotona tuollainen talteenottamani turistinauha ja muistella vanhoja hyviä aikoja :)
 
Alunperin kuulutuksen kaikuivat koko päivän, mikä johti siihen, että vakimatkustajat odottivat vaunua, jossa kuulutuksia ei ollut. Sittemmin kuulutuksia ei soitettu ruuhka-aikoina.

Tekniikka oli tosiaan yksinkertainen. Kuljettaja käynnisti kuulutuksen ajopöytään kiinnitetyllä vivulla. Laitteita ei suinkaan ollut kaikissa vaunuissa, joten "turistiaikana" nimikkovuorojärjestelmä taisi mennä sekaisin.
 
Helsingin vaunuista HM IV:ää eli Ratti-Kariaa kutsuttiin myös Mustangiksi.
Ruotsissakin on ollut Mustangeja, esimerkiksi Göteborgin Mustang (M23) ja myös muissa kaupungeissa oli omat Mustanginsa. Tukholman Mustang oli aika lailla erilainen kuin Göteborgin kaimansa. Helsingin Mustangi oli tietenkin vielä kauempana ruotsalaisserkuista.
Mistä Mustangi-nimitys helsinkiläisvaunujen kohdalla on oikein peräisin?

Ruotsalaisvaunujen kohdalla ymmärrän sen, että koska vaunutyyppi syntyi jo 40-luvulla 2. maailmansodan aikana ja P51 "Mustang" hävittäjäkone uhkeine muotoineen on inspiroinut sekä raitiovaunujen kuljettajia ja muuta henkilökuntaa, suurta yleisöä ja mediaa, mutta mistä helsinkiläisvaunujen, jotka syntyivät vasta 10 vuotta myöhemmin, itse asiassa jo suihkukoneaikaan, "Mustangi" -nimitys joikein juontaa? Käyttivätkö sitä nimitystä myös HRO:n/HKL:n henkilökunta vai vain harrastajat, Ruotsia matkiakseen?

t. Rainer
 
Takaisin
Ylös