Kampin ratikan linjastojärjestelyt

Se että mennään ja tullaan eritunnuksisilla vaunuilla on nimenomaan nykyisten rengaslinjojen herkku. Eiran silmukassa uusi systeemi sekottaa tilannetta sikäli, että sillä suunnalla todennäköisesti aika iso osa matkoista ylittää maagisen kilvenkääntövyöhykkeen. Heillä tosiaan meno- ja paluuvauihin noustaessa kilpi on usein erisisältöinen tunnuksesta lähtien.
Eikös se mene noin nytkin, vai missäs linjakilpi "Kaivopuisto" vaihtuu "Eläintarhaksi" tai päinvastoin? Ensi vuodesta alkaen vaihtuu siis myös linjakilven numero-osan lisäkirjainkin.

Vai onko kolmoset nykyään niin nauhakilpisten NrI:sten vallassa, ettei tällaista tapahtu kuin Varion ollessa kyseessä?
 
Määränpäät vaihtuvat toki niin rengas- kuin ei-rengaslinjoilla nykytilanteessakin. Tunnuksen vaihtuminen on tässä se, joka puhuttaa (tai on uutta asiakkaan kannalta kesken sivun).

Totta, kolmosen pääkalusto on (ollut) NrI, mutta löytyy sieltä päivittäin Varioitakin puolenkymmentä. Aika ajoin kolmosilla on toki kakkossarjan niveliäkin (varmaan päivittäin jokunen yksilö).
 
Määränpäät vaihtuvat toki niin rengas- kuin ei-rengaslinjoilla nykytilanteessakin. Tunnuksen vaihtuminen on tässä se, joka puhuttaa (tai on uutta asiakkaan kannalta kesken sivun).
Ja se, että asiakkaita on, uuden kolmosen kyseessä olleessa, kilpien vaihtuessa kyydissä. Tämä vain pitää keinolla tai toisella hoitaa ja iskostaa niin, että siitä tulee itsestäänselvä asia.
 
Siinä onkin lähitalojen riemua lähitalojen asukkailla, kun tuollainen kailostus kuuluu kaikenpäivää ;).

Eihän niitä kultuksia tarvitsisi olla jokaisella pysäkillä. Niitä voisi olla tärkeimmillä pysäkeillä. Kuulutusten lisäksi alkuaika uudella systeemillä voisi olla katoksellisilla pysäkeillä olla pysäkkiaikatalun kokoinen lappu jossa mainittaisiin uusi järjestelmä suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Toinen asia voi olla, että lukeeko kukaan sitä lappua.

Pystyisikö pysäkeillä, joissa on se kuinka kauan kestää seuraavan vaunun tuloon laittaa siihen linjanumeron vieree reitin tärkeimmät paikat tai jos siihen ei mahdu, niin laittaa uudesta reitistä tieto siihen näytölle, jossa mainitaan poikkeusreitti, rullaamaan (alku ajaksi) uusi reitti ja mainittaisiin, että Eläintarhassa ja Kaivopuistossa vaihdetaan tunnusta.

Sekaannuksien välttämiseksi eikö tunnuksen vaihto tehdäkkään Eltsua tai Kaivaria edellisen pysäkin ja Eläintarhan tai Kaivopuiston välillä, jotta ei tulisi sekaannusta. Jos Liva ei toimi, niin vosiko kuljettaja laittaa kilvet vaihtumaan ennen pysäkiltä lähtöä tai liikennevaloissa odottaessa.

Paljonko niissä lähitaloissa (rautatieasema ja Makkaratalo) on asukkaita?

Lähin taitaa asua Aleksilla, joten ei pitäisi haitata.
 
Paljonko niissä lähitaloissa (rautatieasema ja Makkaratalo) on asukkaita?
Jaa joo siis Rautatieaseman edustalle; luin Elmon aiemman viestin hieman huolimattomasti, sorry. Laitetaan vaan RT:n eteen live-kuulutukset, joo. Ei haittaa esim. terasseilla istujia. Itse asiassa voisi koskea kaikkea raitioliikennettä keskeisillä paikoilla. En varsinaisesti pistä vastaan.
 
Toki varsinkin Kaivopuiston ajantasauspysäkki tulee herättämään hämmennystä aluksi kilpienvaihtoineen. Olisiko hetken seisahdus sekä kuulutus "Hyvät matkustajat! Jatkamme kierrostamme linjalla 3B hetken kuluttua reittiä Tehtaankatu-Laivurinkatu-Freda ja edelleen Mannerheimintien kautta Rautatieasemalle!" paikallaan?

Kuulutusinto on kuljettajakohtaista. Osa kuskeista tykkää pölistä kaikenlaista kovaäänisiin, toiset eivät mielellään kuulutuksia tee. Ohjeistuksen mukaan kiertolinjojen päätepysäkeillä pitäisi kuuluttaa seisomisaika matkustajille, mikäli se on paria minuuttia pitempi. Taitaapa kuitenkin esim. Eläintarhassa vaunussa olla useimmiten ihan hiljaista tällä saralla.

Minusta on hoidettava asia niin, että automatiikan pettäessä manuaalinen käyttö on aina mahdollista. Se, että ammattihenkilö joutuu sellaista hieman sellaisen käyttöä opiskelemaan ja sitten painelemaan nappejakin ei ole mielestäni syy puutteellisen toimintaan.

Tästä olen vriston kanssa samaa mieltä. Mielestäni kilvityksen oikeellisuus on päätepysäkiltä lähtiessä kuljettajan vastuulla. Jos automatiikka ei toimi, homma pitää saada pelittämään manuaalisesti. Ymmärrän kyllä, että kilvitys on muuttunut raitiovaunuissa livan ja määränpäätekstien myötä monimutkaisemmaksi nappien ja toimintojen suorittamiseksi (aikoinaan nauhakilvissä valittiin vain numero ja ok), mutta se ei saisi olla syy vääriin kilpiin. Toisinaan toki koko liva-yksikkö on täysin jumissa eikä asialle voi mitään, mutta monista erikoistilanteista selviää pienellä perehtyneisyydellä asiaan. Erikoisemmatkin kilvitykset ovat täysin mahdollisia, kunhan tietää miten asian hoitaa. Oheisessa kuvassa vuoro 149 "nostalgiakokeiluna" kilvitettynä hieman eri tavalla Merisotilaantorilla.
 
Liitetiedostot

  • IMG_1035.JPG
    IMG_1035.JPG
    100.1 KB · Lukukerrat: 127
Kuulutusinto on kuljettajakohtaista. Osa kuskeista tykkää pölistä kaikenlaista kovaäänisiin, toiset eivät mielellään kuulutuksia tee.
Olen kerran matkustanut KH:iin matkalla olleessa kuutos-vaunussa, jossa kuljettaja kuulutti Hämeentien viaduktilla suomeksi, ruotsiksi, englanniksi ja saksaksi, että vaunu on menossa vaunuhalliin ja normaalilinjaa vastaavia poistumispysäkkejä on Kustaa Vaasan tiellä. Silloin kuutosen päättäri oli vielä Toukolassa Intiankadun kulmauksessa.
 
Eikös se mene noin nytkin, vai missäs linjakilpi "Kaivopuisto" vaihtuu "Eläintarhaksi" tai päinvastoin? Ensi vuodesta alkaen vaihtuu siis myös linjakilven numero-osan lisäkirjainkin.

Yleensä ei olisi suotavaa vaihtaa linjatunnuksia kun matkustajia on kyydissä. Siksi tämä 3B/T -sekoilu tulee aiheuttamaan vielä monille harmaita hiuksia. Olen kyllä kirjainten pudottamisen kannalla tässä tapauksessa. 6/8 linjoilla kilpien muuttaminen lennossa vielä toimii kun siellä ei yleensä matkusteta Arabian päätepysäkin ohi. Silti monet turistit hämmentyvät siitäkin ja onpa niinkin käynyt että ihmiset hämmentyvät kun linjatunnus ei vaihdukaan vaan ajetaan kaksi kertaa peräkkäin samaa linjaa.
 
Silti monet turistit hämmentyvät siitäkin ja onpa niinkin käynyt että ihmiset hämmentyvät kun linjatunnus ei vaihdukaan vaan ajetaan kaksi kertaa peräkkäin samaa linjaa.

Miten tuosta voi hämmentyä? Eikö tunnuksen pitäisi vaihtua siellä Arabiankadun mäessä ennen päättärille tuloa, jolloin päättärillä odotteleva ei koskaan edes näe sitä vanhaa tunnusta eikä periaatteessa edes tiedä sen vaihtuneen?
 
Nykyiset Helmi-pysäkkinäyttötaulut

Pystyisikö pysäkeillä, joissa on se kuinka kauan kestää seuraavan vaunun tuloon laittaa siihen linjanumeron vieree reitin tärkeimmät paikat tai jos siihen ei mahdu, niin laittaa uudesta reitistä tieto siihen näytölle, jossa mainitaan poikkeusreitti, rullaamaan (alku ajaksi) uusi reitti ja mainittaisiin, että Eläintarhassa ja Kaivopuistossa vaihdetaan tunnusta.

Tuli tänään Hakaniemessä ratikassa istuessani mieleen yksi nykyisten Helmi-pysäkkinäyttötaulujen heikkous: Nyt kun Porthaninkatu on pois käytöstä ja ykkönen ja kolmoset ajavat Hämeentietä, niin kaksi taulua lojuu turhan panttina ns. Kallion puolen pysäkeillä ja Hämeentien puolen tauluissa näkyy vain kutosen ja seiskan tiedot.

Eli edes tämänkaltaisten pitkien poikkeusreittien aikana ei saada matkustajille tarjottua sitä informaatiota, minkä he normaalisti saavat...

Onhan nykyinen malli kuulema halpa, mutta kun... :icon_frown:
 
Miten tuosta voi hämmentyä? Eikö tunnuksen pitäisi vaihtua siellä Arabiankadun mäessä ennen päättärille tuloa, jolloin päättärillä odotteleva ei koskaan edes näe sitä vanhaa tunnusta eikä periaatteessa edes tiedä sen vaihtuneen?

Ei kyllä se vaihtuu vähän ennen päätepysäkkiä olevien poikkikatujen kohdalla. Toki silmukasta pysäkille tultaessa kilvitysten pitäisi olla oikein.
 
Miten tuosta voi hämmentyä? Eikö tunnuksen pitäisi vaihtua siellä Arabiankadun mäessä ennen päättärille tuloa, jolloin päättärillä odotteleva ei koskaan edes näe sitä vanhaa tunnusta eikä periaatteessa edes tiedä sen vaihtuneen?

Aikaisemmin kilvitys vaihtui Arabianrannan silmukassa, jolloin vaunu meni kääntöpaikalle eri kilvillä kuin tuli sieltä ulos. Sitten kilvityspaikkaa siirrettiin hieman aikaisemmaksi eli Arabianrannan suoralle suurinpiirtein Toini Muonan kadun kohdalle, kuten ess jos kirjoittikin. Jos matkustajat siis katsovat lähestyvää vaunua, he näkevät kilpien vaihtuvan. Toisaalta 6/8-linjalla on silloin tällöin myös ykkössarjan niveliä, joissa kilpien vaihtaminen on kuskin vastuulla ja silloin linjatunnus voi vaihtua vasta vaunun seistessä päätepysäkillä.
 
Takaisin
Ylös