Raitiovaunuhavaintoja - maaliskuu 2013

NRVI HKL 49 lähti 4.3. Saksaan ja MLNRVI HKL 37 palasi 8.3. takaisin.
Ennen vaunua 37 ovat oletettavasti lähteneet vaunut 34 ja 38. Onkohan ne jo tuotu takaisin?
 
Vaunu 63 seilasi tänään (19.3.) kuutosen lipun alla. Nähty n. 15.20 Kaivokadun-Manskun liikennevaloissa odottamassa pääsyä Hietalahden suuntaan. Eilen (18.3.) nimimerkki Tyytyväinen matkustaja kiitteli Metro-lehden tekstiviestiosastossa vaunun linjanäyttöjen näkyvyyttä ja toivoi samaa tulevaisuutta muillekin ratikoille.

Ja tänään kolmosella (en muista kumpi kirjain oli menossa) vaunun 73 (jatkopala) kakkos- ja viitosovet kieltäytyivät menemästä kiinni. Kuljettaja yritti elvytystä Kauppatorilla, mutta päätti sitten pitää ovet kiinni siitä eteenpäin. Hän pahoitteli muutaman kerran matkustajille tapahtunutta. Eläintarhan pysäkillä oli HKL:n huoltoauto vastassa, ja kikkamies tuli sormeilemaan ovikoneistoja. Siitä eteenpäin ne näyttivät toimivan manuaalisesti kuljettajan ohjaamina. Töölön hallilla vaihdettiin vaunuun 98.
 
Tässä vielä vaunun 63 sisälle olevista ledi-kilvistä kuvat, niistä ei kukaan olekkaan vielä kuvaa jakanut. Led-kilvistä on vaikea ottaa kuvaa mutta tässä jonkunlainen, kuva1 ja kuva2
 
Tässä vielä vaunun 63 sisälle olevista ledi-kilvistä kuvat, niistä ei kukaan olekkaan vielä kuvaa jakanut. Led-kilvistä on vaikea ottaa kuvaa mutta tässä jonkunlainen, kuva1 ja kuva2

Emme ehkä ole olleet samassa kyydissä, mutta tänään iltapäivällä n. klo 15.20 aloitin matkan vaunu 63:n kyydissä linjalla 9 Kaivokadulta ja matkustin Flemarille, sinne Hurstin leipäjonopaikan pysäkille. Minäkin noteerasin nuo selvälukuiset sisäkilvet. Vanhoissa nivelvaunuissa (jatkopalalla tai ilman) ja Varioissa on erilaiset. Tämä 63:n näyttö on paljon selvemmin luettavissa. Muuten vaunu näytti sisältä yhtä kulahtaneelta kuin kaikki muutkin Nr:n eri variaatiot.
 
Emme ehkä ole olleet samassa kyydissä, mutta tänään iltapäivällä n. klo 15.20 aloitin matkan vaunu 63:n kyydissä linjalla 9 Kaivokadulta ja matkustin Flemarille

Ei oltu, mutta tuohon aikaan olin toisella puolella odottamassa ysiä Länsiterminaalin suuntaan ja näin 63:n siinä Kaivokadun pysäkillä Pasilan suuntaan ;) 18minuuttia oli seuraavaan ja sitä seuraavaan 19minuuttia joten läksin kyllä siitä Kamppiin päin kävelemään.
 
Ei oltu, mutta tuohon aikaan olin toisella puolella odottamassa ysiä Länsiterminaalin suuntaan ja näin 63:n siinä Kaivokadun pysäkillä Pasilan suuntaan ;) 18minuuttia oli seuraavaan ja sitä seuraavaan 19minuuttia joten läksin kyllä siitä Kamppiin päin kävelemään.

Varsinaisia sporafriikkejä. Olemme muuten saaneet arvovaltaista seuraa. Hesarissa oli juttua Mauno Koivistosta, joka on joutunut luopumaan lentopalloilusta mutta keksinyt tilalle ratikalla ajelun.
 
MLNRVI 63 on havaintojeni mukaan kulkenut linjalla 9 kolmena peräkkäisenä päivänä: toissa päivänä, eilen ja tänään (20.-22.3.2012). Kahtena ensin mainittuna päivänä se näytti olleen vuorossa 84, joka lopettaa liikennöinnin jo iltakahdeksaan mennessä. Tänään aamupäivällä se oli "uskaliaasti" vuorossa 80, joka ajaa puoleenyöhön asti. Matkustin vaunulla kohti Länsiterminaalia tänään noin klo 10.30, jolloin sen viitosovet olivat epäkunnossa, ja kuljettaja ohjeisti kuuluttamalla matkustajia käyttämään vaunun muita ovia. Oviviat ovat ymmärtääkseni aiemminkin kiusanneet kyseistä vaunua, joka vaikuttaa olevan yhä jonkinlaisessa "sisäänajovaiheessa", koska sitä ei juuri käytetä kokopäiväisessä liikenteessä.
 
Takaisin
Ylös