Raitiovaunuhavaintoja - toukokuu 2013

NS

Liittynyt
26 Tammikuu 2006
Viestit
398
Vappupäivänä 1.5.2013 MLNRVI 63 oli linjalla 4 vuorossa 48, joka ajaa ulos Töölöstä ja sisään Koskelaan. Nelosella oli siis kahtena peräkkäisenä päivänä led-ulkokyltein varustettu vaunu, kun vappuaattona linjalla ajeli sisarvaunu 34. Molempia vaunuja säilytetään edelleen enimmäkseen Koskelassa, sillä ne ovat havaintojeni mukaan yöpyneet Töölössä vain satunnaisesti.
 
Uudeksi bongauskohteeksi tullut MLNRVI numero 34 oli 2.5. linjalla 9 vuorossa 84. Hyppäsin kyytiin klo 14.26-lähtöön Länsiterminaalin päättärillä tarkoituksella matkustaa Kaivokadun pysäkille. Kaivokadulla oli melkoinen väentungos Makkaratalon tupaantuliaisten takia, joten innostuin jatkamaan koko siivun Pasilaan saakka. Eläkeläisellähän ei ole muuta kuin aikaa. Vaunu oli kuin uusi. Lattian kumimatto oli uusittu päästä päähän, sisällä oli kumin ja tuoreen maalin tuoksua, eikä tahran tahraa missään. Paitsi ulkopuolelle oli jo joku vesilintu ehtinyt ruiskaista puumerkkinsä jatkopalan oven viereen.

Missähän mahtaa piileskellä No 38? Siitä oli juttua tammikuussa Iltasanomissa kuvan kanssa, kun se oli Kehä kolmosella rekan lavetilla matkalla Vuosaaren satamasta Vallilan varikolle (linkki uutiseen on tuolla jossakin toisessa ketjussa). En ole vielä nähnyt sitä liikenteessä.
 
Eikös halliin menevissä vaunuissa pitäisi määränpäänä lukea viimeinen pysäkki ennen hallireitille kääntymistä? Tuli vain mieleeni kun eilen näin Käpylästä Koskelaan menevän Varion missä luki "Koskelan halli" ilman linjanumeroa. Ei ole näitä vuoroja pahemmin tullut tarkkailtua mutta sen olen todennut, että ainakin keskustasta Töölön halliin ajavissa 4,4T ja 10-linjojen vaunuissa lukee numero ja "Ooppera".
 
Ratikka 34 oli 6.5. kuutosen linjalla. Laskeutui Kaisaniemenkatua alas kohti Hietalahtea klo 15.05. Odottelin jalankulkijan ominaisuudessa Ateneumin edessä liikennevaloissa, joten en nähnyt vuoronumeroa.

---------- Viestit yhdistetty klo 17:00 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 16:50 ----------


Jotenkin tuo vaaleansiniseltä näyttävä väri telissä ja astinlaudoissa vaikuttaa oudolta. Etten sanoisi, että häiritsee hiukan. Mutta jos se on alkuperäinen väri sadan vuoden takaa, niin sittenhän se on ok. Pikkupoikana 1950-luvulla totuin siihen, että nuo paikat muistuttivat intin kenttäharmaata.
 
Jotenkin tuo vaaleansiniseltä näyttävä väri telissä ja astinlaudoissa vaikuttaa oudolta. Etten sanoisi, että häiritsee hiukan. Mutta jos se on alkuperäinen väri sadan vuoden takaa, niin sittenhän se on ok.

Kyllä tuo telin väri mun mielestä on harmaa, valaistuskin saattaa joissakin kuvissa muuttaa värisävyä sinertävään. Jos kuvia vertaa vaikkapa SRS:n sivuilta löytyviin peruskorjattujen laihialaisten kuviin, niin kyllä tuo telin värisävy on lähes vastaava.
 
Kyllä tuo telin väri mun mielestä on harmaa, valaistuskin saattaa joissakin kuvissa muuttaa värisävyä sinertävään. Jos kuvia vertaa vaikkapa SRS:n sivuilta löytyviin peruskorjattujen laihialaisten kuviin, niin kyllä tuo telin värisävy on lähes vastaava.

Harmaahan tuo on, värisävy voi joo olla vähän erilainen, mutta harmaalta ihan paljain silmin katsottuna näyttää. Täällä on paljon lisää kuvia ko. vaunusta, voi verrata vähän eri olosuhteissa.
 
Havainto se lienee sisätilahavaintokin... Ovatko nuo Varioiden sisänäytöt jollain tavoin ainakin osittain itsenäisiä laitteita? Nimittäin tänä aamuna kutosella keskellä vaunua olevista pysäkkinäytöistä etummainen näytti Kaisaniemenkadulla pysäkiksi Rautatieasemaa ja jälkimmäinen oli vielä Varsapuistikossa. Ei ollut kuvausvarustusta valmiina, että olisin saanut tilanteesta kuvan, mutta hetken kuluttua takanäyttö pimeni vähäksi aikaa ja sen jälkeen molemmat näyttivät jälleen samaa pysäkkiä.
 
Tiistaina 7.5.2013 iltapäivällä:

Vario 214 linjalla 4 vuorossa 140.
Vario 225 linjalla 10 vuorossa 197.

MLNRVI 34 linjalla 6/8 vuorossa 58.
MLNRVI 63 linjalla 4 vuorossa 42.

Ovatko nuo Varioiden sisänäytöt jollain tavoin ainakin osittain itsenäisiä laitteita? Nimittäin tänä aamuna kutosella keskellä vaunua olevista pysäkkinäytöistä etummainen näytti Kaisaniemenkadulla pysäkiksi Rautatieasemaa ja jälkimmäinen oli vielä Varsapuistikossa.

Olen kiinnittänyt huomiota vastaavaan ilmiöön nimenomaan Varioissa, mutta kahden pysäkin eroa (kuten havainnossa yllä) en muista nähneeni. Usein pysäkkien nimet vaihtuvat hieman eri aikaan eri kylteissä, ja muistaakseni juurikin siinä järjestyksessä, että edempänä vaunussa sijaitseva kyltti vaihtaa pysäkin nimen ensin.
 
Viimeksi muokattu:
Tiistaina 7.5.2013 iltapäivällä:

MLNRVI 34 linjalla 6/8 vuorossa 58.

Vuoronumero tuossa eilen raportoimassani havainnossa lienee virheellinen, sillä olin päätellyt sen vanhentuneen aikataulun perusteella. Vaunu oli liikkeellä vielä klo 22.40, jolloin näin sen Ylioppilastalon pysäkillä matkalla kohti Arabiaa.
 
9.5. klo 17 -aikoihin

HKL #109 seisoi pitkään Mannerheimintiellä, Arkadiankadun risteyksessä. Matkustajat evakuoitiin ulos
 
Takaisin
Ylös