Ajokahvajuoppous

Liittynyt
30 Kesäkuu 2005
Viestit
744
Tässä yks ilta tuli oltua kaljalla parin itseään raitiovaunuasiantuntijana pitävänä kanssa, esiin tuli mielenkiintoinen juttu: Jos kuljettaa kovassakin humalassa raitiovaunua, on silti viranomaisten silmissä aika pieni kriminaali, suurin ja samalla ainoa sanktio on todennäköinen lopputili HKL:ltä. Onko todella näin?
 
Vs: Kaljahorinaa

Ei voi olla. Kännikuski ei voi paeta henkilökohtaista rikosoikeudellista vastuutaan virka/työsuhteen taakse. Tietysti jos ei kärähdä poliisille suoraan kahvasta niin käytännössähän rikosoikeudellista näyttöä ei oikein ole jos työnantaja ei kutsu paikalle asianomaista viranomaista toteamaan juopumuksen taso ennen kuin brenkku on kuskin kehosta palanut pois.
 
Vs: Kaljahorinaa

Suomen laki sanoo rattijuopumuksesta näin (korostus oma):
Joka kuljettaa moottorikäyttöistä ajoneuvoa tai raitiovaunua – –
Lisäksi ratikassa on yleensä matkustajia, joten seuraavakin varmaan pätee:
– – ja olosuhteet ovat sellaiset, että rikos on omiaan aiheuttamaan vaaraa toisen turvallisuudelle, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä rattijuopumuksesta vähintään 60 päiväsakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
Eli kyllä siinä jonkinmoinen rikollinen alkaa jo olla. Tietysti tilanteesta riippuen potkut saattavat silti kirpaista enemmän.
 
Vs: Kaljahorinaa

Melkeinpä sanoisin näin, että raitiovaunun kuljettaminen tosihumalassa on aivan erityisen vaarallista, sillä raitiovaunu painaa valtavan paljon verrattuna muihin kulkuneuvoihin, joten sillä on mahdollista saada aikaan huomattavasti suurempaa vahinkoa. En silti muista, että ajokahvajuoppous olisi johtanut onnettomuuksiin tai ainakaan niistä ei ole julkisuudessa keskusteltu.

Raitioliikenneyksikössä kyllä järjestetään säännöllisiä puhallutuksia vuoroon saapuville, mutta nehän tehdään ennen ajamista, joten seurauksena ei kai ole "kuin" työsuhteen purku.
 
Vs: Kaljahorinaa

Raitioliikenneyksikössä kyllä järjestetään säännöllisiä puhallutuksia vuoroon saapuville, mutta nehän tehdään ennen ajamista, joten seurauksena ei kai ole "kuin" työsuhteen purku.

Tämän toiminnan voinee yleistää ihan jokaiseen joukkoliikennevälineeseen? Ei kai bussikuskiltakaan oteta korttia pois, jos ennen työvuoroa mittarissa viisari värähtää?
 
Vs: Kaljahorinaa

Raitioliikenneyksikössä kyllä järjestetään säännöllisiä puhallutuksia vuoroon saapuville, mutta nehän tehdään ennen ajamista, joten seurauksena ei kai ole "kuin" työsuhteen purku.
Liekö sitäkään jos ajoon ei ole ehtinyt. Eiköhän nykyään kaikki työnantajat ole velvoitettuja järjestämään hoitoonohjaus tai muuta kuntoonsaattavaa toimenpidettä. Työsuhteen purku ei ikävä kyllä taida olla mitenkään mahdollista?
 
Menee taas aika tulkinnanvaraiseksi tuo että oliko ko. henkilö lähdössä ajamaan vaiko vain tullut työpaikalle ilmoittamaan esimiehelle ettei ole ajokunnossa. Tietysti jo työpaikalle tuleminen alkoholin vaikutuksen alaisena on jo kiellettyä, mutta siitä ei voine kovin kovaa sanktiota antaa.
 
Vs: Kaljahorinaa

Tämän toiminnan voinee yleistää ihan jokaiseen joukkoliikennevälineeseen? Ei kai bussikuskiltakaan oteta korttia pois, jos ennen työvuoroa mittarissa viisari värähtää?
Ei korttia voi ottaa pois kuin poliisi tai lääkäri, nykyään.

Eri yhtiöiden päihdepolitiikassa on vähän toisistaan poikkeavia käytäntöjä.

Joissain liikenneyhtiöissä, kun edustamassani, alkometrin näyttäminen jotain muuta kuin lukemaa "0", seurauksena on työsuhteen purku (vaikka siis lainkirjain rattijoupumuksen suhteen ei täyttyisikään). Samaten, jos alkolukkoon puhaltamisen jälkeen autoa ei saada, nollaa korkemmasta promillelukemasta johtuen, liikkeelle. Kuljettajan tila toki tarkastetaan vielä varikolla tarkkuusalkometrillä, luottamusmiehen läsnäollessa. Yhtiömme päihdepolitiikan mukaan meillä on täydellinen nolla-toleranssi koko yhtiössä (sama koskee muitakin päihteiksi luokiteltuja aineita), koskien sen kaikkia työntekijöitä sekä henkilöstöryhmiä. Tämä kerrotaan selvästi jo meille työhön hakiessa ja työsopimusta allekirjoitettaessa. Ja päihdepolitikka on kaikkien luettavissa ilmoitustauluilta.

Minusta ainoa oikea päihdelinja niinkin onnettomuusalttiilla alalla kuin liikennealalla. Olen nähnyt niin paljon kollegoja, jotka ovat töissä "veitsen terällä". Sellainen ajamassa yli 20 tonnia painavaa telibussia on jo ihan selkeä turvallisuusriski.

Enkä edelleenkään ymmärrä, miksi pitäisi voida juoda alkoholia ennen työpäivää tai niin, että se ei ehdi poistua verestä ennen sitä.

Vapaat vapaina ja vesiselvänä rattiin!
 
Viimeksi muokattu:
Vs: Kaljahorinaa

Liekö sitäkään jos ajoon ei ole ehtinyt. Eiköhän nykyään kaikki työnantajat ole velvoitettuja järjestämään hoitoonohjaus tai muuta kuntoonsaattavaa toimenpidettä. Työsuhteen purku ei ikävä kyllä taida olla mitenkään mahdollista?
Minä olen käsittänyt tämän näin, että jos on useita poissaoloja joiden syy saattaa liittyä alkoholin käyttöön tai mittari näyttää alle 0,5 promillea, niin silloin hoitoonohjaus on se velvoite. Työhön tuleminen niin, että veressä on alkoholia vähintään 0,5 prommillea on peruste työsuhteen välittömälle purkamiselle.
 
Viimeksi muokattu:
Vs: Kaljahorinaa

Olen nähnyt niin paljon kollegoja, jotka ovat töissä "veitsen terällä".
Täsmennän tätä vielä hieman: "veitsenterällä" tarkoitan yleistä elämänhallintaa ja epäterveitä elämäntapoja. Toisin sanoen ei osata erottaa vapaa-ajan "harrastuksia" ja elämän taloudellista hallintaa sekä työelämää toisistaan; itsekontrolli on heikkoa.
 
Viimeksi muokattu:
Vs: Kaljahorinaa

Yhtiömme päihdepolitiikan mukaan meillä on täydellinen nolla-toleranssi koko yhtiössä (sama koskee muitakin päihteiksi luokiteltuja aineita), koskien sen kaikkia työntekijöitä sekä henkilöstöryhmiä.
Koskeeko nollatoleranssi myös kofeiinia? Pahat kahvitärinät ovat paljon isompi vaara liikenteessä kuin puolikas pilsneri lounaan yhteydessä…
 
Vs: Kaljahorinaa

Koskeeko nollatoleranssi myös kofeiinia? Pahat kahvitärinät ovat paljon isompi vaara liikenteessä kuin puolikas pilsneri lounaan yhteydessä…
Ei kai, kuten ei energiajuomiakaan. Itse en juo ollenkaan kahvia, tai muitakaan kofeenipitoisia valmisteita, juuri mainitsemastasi syystä. Se määrä, joita jotkin kollegat juovat kahvia tekisikin minusta vaaratekijän liikenteessä.

Ymmärrän, mitä ajat takaa, mutta siitä huolimatta olen sitä mieltä, ettei alkoholi sovi ammattikuljettajan työpäivään. Miksei vesi kelpaisi yhtä hyvin jano- tai ruokajuomaksi?

Toki on totta, että liikenteessä ajaa tälläkin hetkellä paljon erinäisten lääkkeiden ja kemikaalien vaikutuksen alaisina olevia kuljettajia. Myös ammattikuljettajia.
 
Vs: Kaljahorinaa

Miksei vesi kelpaisi yhtä hyvin jano- tai ruokajuomaksi?

Vesi, se vanhin voiteista. :p Vesipullo on kyllä järkevin ratkaisu, ainakin näin kuumina kesäpäivinä. Itse teen ainakin, semmoisen pienen kikka kakkosen, että jäädytän ensin jääpuikon sinne sisälle, niin pysyy sitten vesipullo koko päivän kylmänä. :)
 
Vs: Kaljahorinaa

Minä olen käsittänyt tämän näin, että jos on useita poissaoloja joiden syy saattaa liittyä alkoholin käyttöön tai mittari näyttää alle 0,5 promillea, niin silloin hoitoonohjaus on se velvoite. Työhön tuleminen niin, että veressä on alkoholia vähintään 0,5 prommillea on peruste työsuhteen välittömälle purkamiselle.
Kyllä ainakin meillä metrossa riittää potkuihin mikä tahansa nollaa suurempi lukema (siis myös alle 0,5 promillea). Ja siis edes ohjaamoon asti ei tarvitse ehtiä, vaan sanamuoto oli jotenkin niin, että "saapuu työpaikalle aikomuksenaan ajaa junaa". Hoitoonohjaus tulee toki sitten kyseeseen, jos näitä kuvaamiasi poissaoloja ilmenee, mutta silloin on sitten syytä oikeasti pysyä pois työpaikalta, jos ei kerran ajokunnossa ole.
 
Takaisin
Ylös