Raitioliikenteen linjastosuunnitelma 2014 - 2024

Nyt olisi vielä aikaa panna Arenatalon silmukka kuntoon eli ottaa pohjoisreunan parkkipaikat pois, leventää jalkakäytävää ja sijoittaa vaikka alepafillariasema siihen. Tällöin voisi ajaa lisävuoroja Hakaniemestä Länsiterminaaliin. Todennäköisempää taitaa olla, että sinne sitten joku hätäratkaisu tehdään, kun porukka ei vaan mahdu vaunuihin.

Alkaa myös Skatan terminaali olla melko täyspäivästä ajoa vitosella.
Voisi hyvin miettiä ratkaista molemmat terminaalit samalla linjalla, eli femma ajamaan Skatan terminaalilta Länsi-terminaalin Assan kautta.
 
Jätkäsaaren terminaalin ruuhkat, jotka ovat keskustaan päin, voisi kyllä olla paremmin hoidettavissa liikennöimällä aikatauluttomia lisävuoroja keskustaan aina laivojen aikataulujen ja kuormituksen mukaan. Eli kun terminaaliin on tulossa Tallinnasta täysi laiva, laitetaan pysäkille pari-kolme lisäratikkaa, jotka lähtevät kun täyttyvät ja ajavat vain keskustaan ja kääntyvät siellä takaisin. Toisaalta jos jossain laivassa ei ole paljonkaan matkustajia, lisävuoroja ei tarvita ollenkaan.
 
Viimeksi muokattu:
HSL:n kanta on, että Topelius-Runeberg-Kamppi-akselilla kuuluu matkustaa bussilla. Eivät halua sitä raitiotietä ja KSV on taipunut.

Rahaahan se säästäisi paljon. Täytyy yrittää lobata ykkösen oikaisua sitten, kun reitti on avattu ja nähdään miten sen aikataulujen tahdistus linjan 2 kanssa Töölössä ja 3 kanssa Punavuoressa oikeasti toimii.

Minun ymmärtääkseni nuo menevät toisin päin. HSL haluaisi Fredrikinkadun ja Topleiuksenkadun radat mahdollisimman pian, mutta KSV:llä ei ole ollut intoa ja suunnittelukapasiteettia noiden projektien käynnistämiseen. Ratikkapuolen muutaman suunnittelijan aika on ilmeisesti kokonaan kiinni Jätkäsaaren ja Kruunuvuoren raitioiteissä.
 
Alkaa myös Skatan terminaali olla melko täyspäivästä ajoa vitosella.
Voisi hyvin miettiä ratkaista molemmat terminaalit samalla linjalla, eli femma ajamaan Skatan terminaalilta Länsi-terminaalin Assan kautta.

Huonointa uudessa femmassa on että sillä ei pääse Kamppiin. No ehkä ongelma poistuu kun länsimetro aloittaa eikä espoolaisten tarvitse erikseen matkustaa Kamppiin päästäkseen kotiin.

t. Rainer
 
Minun ymmärtääkseni nuo menevät toisin päin. HSL haluaisi Fredrikinkadun ja Topleiuksenkadun radat mahdollisimman pian, mutta KSV:llä ei ole ollut intoa ja suunnittelukapasiteettia noiden projektien käynnistämiseen. Ratikkapuolen muutaman suunnittelijan aika on ilmeisesti kokonaan kiinni Jätkäsaaren ja Kruunuvuoren raitioiteissä.

tässä alkaa tuoksahtaa että oliskohan samantyyppistä ongelmaa kuin aikanaan Merikadulle tai Etelä-Helsinkiin vedettävässä linjassa. Siellähän raitiovaunu "aiheutti meteliä ja vei parkkipaikkoja".

Jos näin on niin aika merkillistä, että toisilla on niin paljon vaikutusvaltaa, että se menee yleisen edun edelle. Mutta tällä foorumilla on niin paljon raitiovaunuasiantuntijoita, että saanemme tarkan vastauksen, miksi tuota puuttuvaa pätkää ei tehdä.
 
Minun ymmärtääkseni nuo menevät toisin päin. HSL haluaisi Fredrikinkadun ja Topleiuksenkadun radat mahdollisimman pian, mutta KSV:llä ei ole ollut intoa ja suunnittelukapasiteettia noiden projektien käynnistämiseen. Ratikkapuolen muutaman suunnittelijan aika on ilmeisesti kokonaan kiinni Jätkäsaaren ja Kruunuvuoren raitioiteissä.

Mihin tämä ajatuksesi perustuu? Kirjallinen materiaali ja henkilökohtaisesti suunnittelijoiden kanssa käymäni keskustelut antavat ymmärtää täysin päinvastaista: Runeberg–Lasipalatsi ratikoille, Runeberg–Kamppi busseille, Fredalla bussien vuoroväli on tiheämpi ja palvelutaso HSL:n mielestä parempi kuin mitä ratikalla olisi.

KSV-vetoisen ratikkaprojektin loppuraportissa kyllä esitetään Länsi-Helsingin ratikkalinjan selvittämistä taas kerran.
 
Perustuu Enemmän KSV:n raportteihin ja tietoihin sieltä päin. Mutta sen kuvan, mitä olen saanut, on juuri se, että HSL:n näkökulmast tuo Länsi-Helsingin ratikkalinja on heidän kannaltaan kokonaisuus. Eli ratkaisun pitäisi olla sellainen, jolla koko 14/18 saadaan kiskoille. Siis käytännössä se tarvitsisi Fredrikinkadun, Topeliuksenkadun ja Munkkivuoren radat. Tuo palvelutason lasku liittyy minun ymmärtääksteni juuri siihen, että toteutettaisiin vain Fredan ratikka, jolloin 14/18 jäisivät busseiksi Kampista pohjoiseen. Jos koko Länsi-Helsingin ratikkalinja olisi vaihtoehtona, niin silloin vaatisi aikamoista mustan puhumista valkoiseksi väittää, että busseilla olisi parempi palvelutaso kuin ratikalla.
 
HSL on mahdollisesti kilpailuttamassa linjat 14 ja 18 seuraavan kerran sähköbusseilla, joka tavallaan toisi trollikat takaisin.

Ajettuani eilen Linkker-sähköbussilla, vakuutuin sen kyvystä muuttaa tulevaisuuden kaupunkibussiliikennettä. Auto on kiva ja helppo ajaa, lataaminen sujuu nopeasti.

Linkkerillä on aika hurjan kuuloisia tulevaisuuden visioita:

Kun kysyin, että onko suunnitteilla teli- tai nivelbussia, hän vastasi, että ei ole. Sen sijaan on suunnitteilla sellainen systeemi, että kaksi bussia ajaa "yhdessä" ja vain toisessa on kuljettaja. Toinen seuraa automaattisesti perässä tarkasti ensimmäisen jälkiä. Tämä on kuulemma pian ihan prototyyppiasteella. Toki Suomen tieliikennelainsäädännön pitää aikalailla muuttua, ennenkuin automaattibussin sallitaan liikennöidä normaalissa matkustajaliikenteessä. Mutta, tällainen visio on.
 
Yritän Etikalle puhua mustaa valkoiseksi:

Länsi-Helsingin raitiotie voi olla muutoin hyvä juttu (esim. ilmastosyistä), mutta palvelutasoa se ei kyllä paranna.

Tällä hetkellä esimerkiksi Kampin ja Munkivuoren ostarin välillä kulkee 18 bussia tunnissa (3-3-4 min välein). Ratikka kulkee todennäköisesti 10 minuutin välein.

Munkkivuoren laidoilla (Ulvilantien pää, Talinranta) siirryttäisiin todennäköisesti liityntäliikenteeseen, joka heikentäisi palvelutasoa vielä entisestään. Edellämainituista syistä ratikalla on melko paljon vastustusta muun muassa Munkkivuoressa.
 
Mihin tämä ajatuksesi perustuu? Kirjallinen materiaali ja henkilökohtaisesti suunnittelijoiden kanssa käymäni keskustelut antavat ymmärtää täysin päinvastaista: Runeberg–Lasipalatsi ratikoille, Runeberg–Kamppi busseille, Fredalla bussien vuoroväli on tiheämpi ja palvelutaso HSL:n mielestä parempi kuin mitä ratikalla olisi.

KSV-vetoisen ratikkaprojektin loppuraportissa kyllä esitetään Länsi-Helsingin ratikkalinjan selvittämistä taas kerran.

Minusta Hernesaari - Kamppi - Pasila - Kumpula - Arabia/Viikki (jokeri) olisi ehkä monipuolisempi linja Kamppiin ja jakaisi vähän ratikkakuormitusta pois Kaivokadulta. Toki Hernesaareen, Kamppiin, Topeuliuksenkadulle, Kumpulanlaaksoon ja Viikkiin pitäisi tuolloin saada rakennettua ratikkarataa.

Kamppi- Eiran sairaala välillä nykyinen bussien palvelutaso on kyllä oikein hyvä, kun vuoroväli mahdollistaa yhteyksien aikatauluttoman käytön. Kampista etelään bussit eivät kyllä kulje missään aikataulussa, mutta tiheä vuoroväli pelastaa.
 
Todella epäluotettavia ovat nuo bussit kuitenkin. Joudun säännöllisesti kulkemaan Kuusitieltä Eirassa palavereissa, ja kokemukseni on, että jos luotan reittioppaan tarjoamaan suoraan bussiyhteyteen, myöhästyn aina, enkä edes ihan vähän. Kuusitieltä Pitäjänmäelle toki on ihan sama juttu, sekin on testattu liian monta kertaa.
 
Y
Munkkivuoren laidoilla (Ulvilantien pää, Talinranta) siirryttäisiin todennäköisesti liityntäliikenteeseen, joka heikentäisi palvelutasoa vielä entisestään. Edellämainituista syistä ratikalla on melko paljon vastustusta muun muassa Munkkivuoressa.

En usko, että on tarkoitustakaan tuoda raitiovaunua Munkkivuoren sisäosiin. Jos tulee niin se tulee pikaratikkana Jokeri-linjalta Huopalahdentietä keskustaan.
 
Tällainen ratikka voisi korvata ainakin bussin 14, kun päätepysäkki olisi Pitäjämäentiellä. Todennäköisesti se merkitsisi myös linjan 18 lakkauttamista ja liityntäliikennettä Munkkivuoressa. Sei ei ole palvelutason kannalta paras mahdollinen ratkaisu, mutta minäkin uskon, että se on todennäköisin vaihtoehto. Se jättäisi myös nelosen ennalleen, sillä yhteistä osuutta olisi käytännössä vain pari pysäkkiä Paciuksenkadulla ja Tukholmankadulla.

Nollajokeri saattaisi tuoda ratikan myös Munkkivuoren sisäosiin, jos se muutettaisiin raitiovaunuksi. Se voisi ajaa Raumantien päästä ja Munkkiniemen kautta Pasilaan ja edelleen. Käsittääkseni HSL:ssä on jonkinlainen tahtotila tämän linjan muuttamiseksi raitiovaunulinjaksi, varsinkin kun KSV ei anna busseille omia kaistoja. Mutta ei se ihan heti ole toteutumassa kuitenkaan.

Todella epäluotettavia ovat nuo bussit kuitenkin. Joudun säännöllisesti kulkemaan Kuusitieltä Eirassa palavereissa, ja kokemukseni on, että jos luotan reittioppaan tarjoamaan suoraan bussiyhteyteen, myöhästyn aina, enkä edes ihan vähän. Kuusitieltä Pitäjänmäelle toki on ihan sama juttu, sekin on testattu liian monta kertaa.

Näin on. Luotettavuus parainisi raitiovaunun myötä olennaisesti. Sille ei vaan ole kunnollisia mittareita. Asia otettiin jollain tavalla huomioon, kun Munkkivuoren raitiotietä viimeksi selvitettiin. Sen selvityksen H/K alkaa muuten kaikkien lisäbussivuorojen myötä huidella jo kakkosen kohdalla.

Perustuu Enemmän KSV:n raportteihin ja tietoihin sieltä päin. Mutta sen kuvan, mitä olen saanut, on juuri se, että HSL:n näkökulmast tuo Länsi-Helsingin ratikkalinja on heidän kannaltaan kokonaisuus. Eli ratkaisun pitäisi olla sellainen, jolla koko 14/18 saadaan kiskoille. Siis käytännössä se tarvitsisi Fredrikinkadun, Topeliuksenkadun ja Munkkivuoren radat. Tuo palvelutason lasku liittyy minun ymmärtääksteni juuri siihen, että toteutettaisiin vain Fredan ratikka, jolloin 14/18 jäisivät busseiksi Kampista pohjoiseen. Jos koko Länsi-Helsingin ratikkalinja olisi vaihtoehtona, niin silloin vaatisi aikamoista mustan puhumista valkoiseksi väittää, että busseilla olisi parempi palvelutaso kuin ratikalla.

KSV on aiemmin suhtautunut kuvaamallasi tavalla ja pyytänyt jossain lausunnossa jopa kaupunginhallitusta kiirehtimään sitä Fredan puuttuvaa pätkää. Siitä on kuitenkin jo aikaa. Nykyinen tilanne on se, että HSL ei sitä rataa tahdo ja KSV on, kuten kirjoitin, tähän taipunut. Se on minusta todella sääli.

Mustan valkoiseksi – tai oranssiksi – puhumisesta on seudulla vahvat perinteet. Se on kuitenkin totta, että nykyiset bussit kulkevat erittäin tiheästi, raitiolinjaksi muutettuna vuoroväli olisi pidempi. Toisaalta kysyntä on sen verran suurta, että jo Munkkivuoren raitiotietä selvitettäessä muodostui eräänlaiseksi ongelmaksi se, ettei 10 min vuoroväli nykykalustolla oikein riitä, matkustajia on liikaa. Palvelutaso on kuitenkin myös muuta kuin vuoroväliä. Kokonaisuutena olen sitä mieltä, että raitiolinjana linja olisi houkuttelevampi.
 
Ajettaessa linjalla 39 Munkkivuoren kautta Kamppiin huomataan useasti että matkan sujuvuus on arpapeliä. Talin keilanhallin jälkeen jonotetaan valoissa kun Lapinmäentien yksityisautot pyrkivät moottoritielle. sitten kun valot on läpäisty niin bussin nykivä turaaminen jatkuu edelleen Munkkivuoren ostarin matkustajien poimimisen jälkeen. Valoja onkin sitten mukavasti ja henkilöautoja välissä, joten ruuhka-aikaan matka kestää todella pitkään.

Jos tuolle reitille saadaan raitiovaunu omine kaistoineen, niin kyllähän palvelutaso on toinen. Myös vähän harvemmin mutta tasaisen varmasti kulkeva raitiovaunu on parempi 50 metriä kerrallaan liikkuvat bussit.
 
Nyt olisi vielä aikaa panna Arenatalon silmukka kuntoon eli ottaa pohjoisreunan parkkipaikat pois, leventää jalkakäytävää ja sijoittaa vaikka alepafillariasema siihen. Tällöin voisi ajaa lisävuoroja Hakaniemestä Länsiterminaaliin. Todennäköisempää taitaa olla, että sinne sitten joku hätäratkaisu tehdään, kun porukka ei vaan mahdu vaunuihin.

KSV:n Ratikkaprojektin loppuraportissa on mm.:

"Käyttämättömien ja vähän käytettyjen varayhteyksien poistamisella voitaisiin nopeuttaa liikennettä, vähentää radan ja kaluston ylläpitokustannuksia sekä pienentää raitioliikenteen melua ja parantaa mukavuutta. Selvitys poistettavista yhteyksistä valmistuu vuoden 2017 alussa ja tarpeettomia yhteyksiä on tarkoitus poistaa jo samana kesänä."

Minulle tulee tästä mieleen, että Arenan silmukka lähtisi pois ja pian...
 
Takaisin
Ylös