Raitiovaunuhavaintoja - kesäkuu 2013

Onko museovaunu #339 käytössä vielä myös linjaliikenteessä? Eilen satuin näkemään vaunun menevän Bulevardia pitkin, enkä ollut ihan varma näinkö oikein että etukilvissä luki 3B.
 
Eiköhän tuo loppunut siinä 2003. Silloin ajoi iso-Valmetti viimeisen linja-ajonsa. Satunnaisesti sitten nähtiin keppi-Karioita vuoteen 2010 asti.

Ajankohtaiset tiedot Helsingin raitiovaunukalustosta löytyvät SRS:n sivustolta.
Näin on. Vuosi 2003 oli Iso-Valmettien linja-ajon päätös, ja se oli suunniteltu myös sarjan 1-15 poistoajankohdaksi. Nämä suunnitelmat eivät tämän sarjan osalta kuitenkaan toteutuneet, vaan Keppi-Karioita oli vielä vuosina 2004 ja 2005 käytössä lukuisia vaunuja samanaikaisesti. Vuoteen 2007 saakka vähintään joku vaunuista oli ajossa hyvin säännöllisesti, loppuaikoina tosin vain numero 12. Syksyä 2007 voi pitää laihialaisten lopettajaisaikana Helsingissä. Sen jälkeen niillä vaunuilla on ajettu linjaliikennettä vain kolmesti, kerran vuonna 2008, kerran vuonna 2009 ja aivan viimeisen kerran 1.4.2010. Näillä kaikilla kolmella kertaa linjana oli 1A, vaunun ollessa 12, paitsi yhden kerran (vuoden 2008 ajo, muistaakseni) vaunu 14.
 
Sen jälkeen niillä vaunuilla on ajettu linjaliikennettä vain kolmesti, kerran vuonna 2008, kerran vuonna 2009 ja aivan viimeisen kerran 1.4.2010. Näillä kaikilla kolmella kertaa linjana oli 1A, vaunun ollessa 12, paitsi yhden kerran (vuoden 2008 ajo, muistaakseni) vaunu 14.
Kyllä vain, 21.10.2008 vaunu 14 oli linjalla 1A ainakin iltaruuhkassa:
http://www.raitio.org/news/uutis08/uutis081.htm
 
Sarjaan autoilu häiritsee raitioliikennettä. Unioninkadulla tänään noin klo 15:20 kuljettajaton pakettiauto törmäsi raitiovaunuun. Häiriö taisi kestää noin 10 minuuttia, mutta kumpaankin suuntaan raitioliikenne seisoi. Liikenteenohjauksen kuulutuksen mukaan siksi, että asiasta tehtiin papereita.

Jotenkin tuntuu turhalta, että liikenne seisoo papereiden teon tähden. Tietty on hankalaa, että vaunussa ei ole muuta henkilökuntaa kuin kuljettaja, joka ei voi jäädä paikalle. Kaikkien oikeusturvan kannalta näinkin selvät tapaukset pitää tietenkin dokumentoida. Mutta olisiko sittenkin olemassa jokin nopeampi tapa, näin digikameroiden ja kamerakännyköiden aikana.

Antero
 
Banaani ajoi Kruununhaassa tänään klo 21 Senaatintorilta Unioninkadulle. Työt ilmeisesti loppusuoralla, vaikka Liisankadun korttelinmitta on vielä suljettu autoilta. Liikkuikos kukaan tuolla perjantaina klo 18 aikaan? Miten pahasti oli autoliikenne sekaisin tuon sulkemisen vuoksi? Kovasti rauhottaisi Liisankatua ja helpottaisi ratikoiden elämää, jos tuon korttelinpätkän sulkisi ihan pysyvästi, vaan eipä sellainen ajattelutapa taida olla mahdollinen.
 
Su 16.6.

"Banaani" 2012 hioi Hämeentien raiteita Hakaniemen ja Haapaniemen pysäkkien välillä hieman ennen puoltayötä.
 
27.6.

Koeajossa ollut HKL 63 suistui kiskoilta Käpylässä.

Metron uutinen

Eilen puolestaan jokin koeajossa ollut Nr-vaunu hyytyi Simonkadun ja Annankadun risteykseen. Paikalla kävi raivausauto ja loppujen lopuksi takana jumittanut 3T:n vario työnsi vikaantuneen vaunun varikolle. Kuvista ei käynyt ilmi mistä Nr-vaunusta oli kyse. Tuokin uutinen oli metrossa.
 
Takaisin
Ylös