Raitiovaunulinjasto 2015

Saisikohan tästä A:sta kelvollisen niin, että

9 kulkisi Munkkiniemeen
7 kulkisi Ilmalaan

Tämähän kuulostaa perusteluineen hyvältä idealta. Kannatan.

Tuota 1/5-juttua olen miettinyt siten, että kannattaisi varmaan selvittää, olisiko linjan 70T keskustaosuuden korvaaminen ratikalla mitenkään järkevää. Jos linjan 1 kääntäisi Urheilutalolta Sturenkadun kautta Koskelaan, reittihän olisi identtinen. Tällöin kakkosen voisi jatkaa Pasilan asemalta Käpylään, jolloin bussin 69 voisi päättää Pohjolanaukiolle. Koskelantien yhteys Pasilaan hoituisi linjalla 506 (joka ei tosin nykyisin kulje viikonloppuisin). Linja 5 olisi samalla fiksuinta jatkaa nykyisen 1A:n lailla Käpylään.

Käpylässä olisi syytä ottaa kaavailuun myös palvelun jatkaminen Koskelan nurkille hyödyntämällä varikon uudistamisen yhteydessä rakennettavaa varayhteyttä. Jos kiskoja ollaan laskemassa Kunnalliskodintielle joka tapauksessa, ei varmaan ole mitään syytä olla hyödyntämättä niitä myös linjaliikenteessä.
 
Varmaan kutosenkin matkustajamäärä saataisiin hyvin laskemaan ajamalla sitä 21 minuutin välein Kauppatorille ja vain virka-aikaan.

Näen, että yksi suuria uhkia raitioliikenteelle on Snellmanninkatu-aleksanterinkatu -reitti ja Kauppatorin kääntöpaikka. Tämä siksi, että mikä tahansa näille joutuva linja on supistus- ja lakkautusuhassa, koska vaikka kierretäänkin keskustassa, niin ei kuitenkinkaan ihan ytimessä, ja linjojen pohjoisissa päissä tämä vaikuttaa siten, että valitaan mieluummin bussipysäkki, josta pääsee vaihdotta paljon lähemmäs määränpäätä.

Asiaan liittyen: monet postaajat ovat täällä maininneet toiveen, että joskus kiskot siirretään Snellmanninkadulta Unioninkadulle, mutta itse sanon, että jos niitä pitäisi jonnekin siirtää, niin Mariankadulle, koska kierto sillä suunnalla on sakkolenkki joka tapauksessa ja tällöin bussilinja 17 voitaisiin lopettaa.

Aluksi en tykännyt A-vaihtoehdossa esiintyvästä ajatuksesta yhtään, että vasta uudelleen avattavat linjat (2) joutuu tuolle koukkaukselle, mutta toisaalta ehkä se saisi jäädä olemaan, jos 5 lakkautettaisiin ennen sitä. Miten paljon ongelmia Vallilan ja Kallion suunnalla korjaisikaan linjat - Sturenkatu -yhteys.

Sanotaan vielä, että Soininvaara käytti blogissaan taannoin ilmausta "Koskelantien ratikkayhteys". Ei siis olekaan kiveen hakauttu, että Halliraide #2 tulee Kunnalliskodintielle?
 
Viimeksi muokattu:
Sanotaan vielä, että Soininvaara käytti blogissaan taannoin ilmausta "Koskelantien ratikkayhteys". Ei siis olekaan kiveen hakauttu, että Halliraide #2 tulee Kunnalliskodintielle?

Kaikkein hienointa olisikin, jos rata tehtäisiin Koskelantielle varikolta aina Mäkelänkadulle asti. Siellähän on tilakin jo valmiina kadun keskellä. Ai niin, eihän siihen tietenkään voi rakentaa, kun jouduttaisiin kaataa arvokkaat puurivit.
 
Ihan puhtaalla mututuntumalla väittäisin kyllä, että Koskelantien puurivien väliin mahtuisi rata. Tämä puhtaasti muistikuvien ja Streetview-tarkastelun pohjalta, eli varmaksi en väitä. Edelleen fiilispohjalta, luulisi että 40-50 -luvulla rakennettu bulevardi olisi suunniteltu niin, että sporakiskot mahtuvat puurivien väliin, pidettiinhän tuolloin vielä raitioliikennettä kehittämisen arvoisena ratkaisuna.
 
Käpylässä olisi syytä ottaa kaavailuun myös palvelun jatkaminen Koskelan nurkille hyödyntämällä varikon uudistamisen yhteydessä rakennettavaa varayhteyttä. Jos kiskoja ollaan laskemassa Kunnalliskodintielle joka tapauksessa, ei varmaan ole mitään syytä olla hyödyntämättä niitä myös linjaliikenteessä.

Sanotaan vielä, että Soininvaara käytti blogissaan taannoin ilmausta "Koskelantien ratikkayhteys". Ei siis olekaan kiveen hakauttu, että Halliraide #2 tulee Kunnalliskodintielle?

Kaikkein hienointa olisikin, jos rata tehtäisiin Koskelantielle varikolta aina Mäkelänkadulle asti. Siellähän on tilakin jo valmiina kadun keskellä. Ai niin, eihän siihen tietenkään voi rakentaa, kun jouduttaisiin kaataa arvokkaat puurivit.

Olisi sulaa hulluutta rakentaa miljoonilla euroilla rinnakkainen varikkoyhteys paikkaan, jossa sen hyöty linjaliikenteelle on nolla ellei peräti miinusmerkkinen, kun vain suhteellisen pienellä lisäpanostuksella saadaan rata Koskelantielle. Koskelantien raitiotie on suunniteltu sinne puiden väliin jo 1950-luvulla, siitä on olemassa HKL:n lautakunnan pöytäkirjat. Putkia tai johtoja raitiotien alla ei ole, joten suuret siirtokustannukset jäävät pois. Ja itse asiassa puut Koskelantiellä ovat hitusen kauempana toisistaan kuin Mäkelänkadulla, joten rata mahtuu sinne vallan hyvin. Rakennusvirastolla tosin on tahto kaataa tällaisissa tapauksissa kaikki mahdolliset puut, joten vaihtoon kai nämäkin menisivät, jos ei muuten niin ”kuntotarkastuksen” kautta. Minua edelleen huvittaa se, että Aleksis Kiven kadulla ne puut oli ratikkaosuudella aivan välttämätöntä uusia, koska ne olivat niin huonokuntoisia, ja rahat otettiin ratikan budjetista. Sen sijaan Flemarin itäpuolella puut nähtävästi ovat huippukunnossa, kun niille ei tarvinnut tehdä mitään. :)

Koskelantien raitiotien myötä ko. kadulle saataisiin myös pyöräkaistat, vaikka kolmitasossa, mikä neljänkympin rajoitusalueella olisi perusteltua. Nykyjärjestely pakottaa fillarit lyhyilläkin matkoilla ylittämään kadun, jotta pääsee polkemaan sinne keskelle.

Bussijärjestelyineen Koskelantien ratikka saa H/K:n joka on 2–3. Riippuu tietysti lähtöoletuksista ja siitä, säilytetäänkö liikenne Pohjolankadullakin.

---------- Viestit yhdistetty klo 0:38 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 0:30 ----------

Tuota 1/5-juttua olen miettinyt siten, että kannattaisi varmaan selvittää, olisiko linjan 70T keskustaosuuden korvaaminen ratikalla mitenkään järkevää. Jos linjan 1 kääntäisi Urheilutalolta Sturenkadun kautta Koskelaan, reittihän olisi identtinen. Tällöin kakkosen voisi jatkaa Pasilan asemalta Käpylään, jolloin bussin 69 voisi päättää Pohjolanaukiolle. Koskelantien yhteys Pasilaan hoituisi linjalla 506 (joka ei tosin nykyisin kulje viikonloppuisin). Linja 5 olisi samalla fiksuinta jatkaa nykyisen 1A:n lailla Käpylään.

Mutta tässä ei saataisi 5 min vuoroväliä Kurvista Uintikeskukselle eikä Oopperalta Kurviin, mikä on ollut suunnittelijoiden tavoitteena.
 
Ihan puhtaalla mututuntumalla väittäisin kyllä, että Koskelantien puurivien väliin mahtuisi rata. Tämä puhtaasti muistikuvien ja Streetview-tarkastelun pohjalta, eli varmaksi en väitä. Edelleen fiilispohjalta, luulisi että 40-50 -luvulla rakennettu bulevardi olisi suunniteltu niin, että sporakiskot mahtuvat puurivien väliin, pidettiinhän tuolloin vielä raitioliikennettä kehittämisen arvoisena ratkaisuna.

Kyllä se rata mahtuu puiden väliin, mutta rakennettaessa jouduttaisiin varmaankin kaatamaan vanhat puut ja istuttaa tilalle uudet. Paikalliset aktiivit ja muut ratikan vastustajat saisivat tästä varmasti kelpo argumentit ratahankkeen kaatamiseksi. Eihän nyt arvokkaita, kaupunkikuvallisesti tärkeitä puuvanhuksia saa tuhota.

Mutta tässä ei saataisi 5 min vuoroväliä Kurvista Uintikeskukselle eikä Oopperalta Kurviin, mikä on ollut suunnittelijoiden tavoitteena.

Ratikoiden uudelleenlinjaus ei muuta liikenneolosuhteita, joten en jaksa uskoa, että aikataulujen tahdistus eri linjojen kesken onnistuu jatkossa yhtään sen paremmin kuin nykyisinkään.
 
Ratikoiden uudelleenlinjaus ei muuta liikenneolosuhteita, joten en jaksa uskoa, että aikataulujen tahdistus eri linjojen kesken onnistuu jatkossa yhtään sen paremmin kuin nykyisinkään.

Ei varsinkaan, jos yhteen kytkettävillä linjoilla ei ole sama vuoroväli. Blogissa on nyt vuorovälitaulukot ja malli/Perus sisältää paljon hauskoja haasteita aikataulusuunnittelulle.
 
Alppila-seura järjesti ratikkatilaisuuden, jossa käsiteltiin viimeaikojen linjastomuutosehdotuksia. HSL:n edustaja Lauri Räty esitteli uusimpia suunnitelmia. Enin mielenkiinto tietysti kohdistui lähiseudun muutoksiin. Tämän foorumin kannalta mielenkiintoisempaa oli, että enää ei ollut esillä suunnitelmavaihtoehtoja A ja B. Sen sijaan nämä oli yhdistetty tällä päivämäärällä (11.12.13) versioksi, jota tullaan maaliskuussa ehdottamaan HSL:n hallitukselle. Muutoksia lienee nyt enää vaikeampi saada aikaan.
Ulkomuistista luetellen linjat olisivat seuraavat:
1) Muuttuu kulkemaan Mäkelänkatua ja Hämeentietä, eteläinen päätepiste kuten nyt 1A. Liikennöidään 10 min välein klo 6 – 19, ei edelleenkään viikonloppuliikennettä.
2) Siirtyy Arkadiankadulle Kampin sijasta ja Topeliuksenkadulle (jos rata rakennetaan). Pohjoinen päätepiste tulee Messukeskuksen eteen (7:n reittiä Länsi-Pasilan kautta oikaisten suoraan Pasilan sillalle)
3) Kakkosen jatko Olympiaterminaalista nykyistä reittiä Eläintarhaan, josta jatkuu poikittaisreittinä Reijolankadun kautta Kuusitielle. Kakkosen ja kolmosen kytkös pohjoispäässä jää siis pois.
4) Ennallaan
5) Ei suunnitelmissa
6) Ennallaan paitsi eteläpäässä jatko
7) Rengasmaisuus poistuu. Itäinen osuus pysyy ennallaan. Lounaassa päättäri sama kuin ysillä. Pasilasta jatkuu sillan jälkeen oikaisten Nordenskiöldinkatua ja Reijolankatua Meilahteen (uusi kääntöympyrä).
8) Ennallaan paitsi etelässä jatke
9) Ennallaan paitsi että Pasilasta jatkaa Ilmalaan. Ei kierrä Messukeskuksen kautta!
10) Ennallaan
Tässä on päällimmäiset muutokset (hataran muistini mukaan). Saa nähdä, julkaistaanko tätä lähiaikoina, vai tehdäänkö vielä muutoksia.

Päällimmäisiä huomioita:
- linjoille ei palauteta liikennettä
- Sturenkadulta loppuu raitioliikenne kokonaan (sinne tulee uudet pyöräkaistat)
- Mannerheimintiellä kulkevat vain 4 ja 10 (7 jää pois)
- Kampissa ratikkayhteys pohjoiseen loppuu korvautuen busseilla
- 2:n ja 3:n pohjoinen ajantasauspysäkki jää pois. Pohjoiseen päin mentäessä linjojen ajassa pysyminen ei voi olla edelleenkään kovin hyvää; sama koskee linjaa 7 Pasilasta Meilahteen
Juha
 
2) Siirtyy Arkadiankadulle Kampin sijasta ja Topeliuksenkadulle (jos rata rakennetaan). Pohjoinen päätepiste tulee Messukeskuksen eteen (7:n reittiä Länsi-Pasilan kautta oikaisten suoraan Pasilan sillalle)
Jäisikö siis Fredrikinkadun lisäksi myös Mikonkatu ilman liikennettä? Kiva, että uusia ratoja rakennetaan parin vuoden käyttöä varten...
 
Eikös Sturenkadun pohjoispää tarvita Vallilan halliraiteeksi?

Jäisikö siis Fredrikinkadun lisäksi myös Mikonkatu ilman liikennettä? Kiva, että uusia ratoja rakennetaan parin vuoden käyttöä varten...

Kai kakkonen voi edelleen kulkea rautatieaseman edestä, vaikka kääntyykin siinä. Ohituskaistoja ei tietenkään ole käännyttäessä Mannerheimintieltä, mutta yhteys on olemassa.

Jossain versiossa myös seiska teki koukauksen Snellmanninkatu - Aleksanterinkatu - Mikonkatu ja saman teki myös A-vaihtoehdon uusi kakkonen, jonka Olympiaterminaalin osuus siis oltaisiin korvattu Käpylästä tulevalla ja Töölön kautta koukkaavalla ykkösellä.

Kampissa ratikkayhteys pohjoiseen loppuu korvautuen busseilla
Siis ihan oikeastiko?! :(

Korvautuminen on väärä sana, koska siinä kulkee jo 14/18. Munkkivuoren ratikkaa odotellessa.

Siinä välissä voisi toki kulkea välillä Tehtaankadun silmukka - Meilahden uusi silmukka, mutta Fredrikinkadusta ei ole suunnitelmia ja nyt se taitaan olla vielä liian hyvässä kunnossa auki revittäväksi.

Kuinka nopeasti tällainen 600 metrin osuus voitaisiin toteuttaa, jos tahto siihen heräisi; kauanko poliittiseen prosessiin kestäisi minimissään?
 
Viimeksi muokattu:
Ja tähän oli syynä kuulemani mukaan Etu-Töölön asukkaiden vaatimus, eli Luonnontieteellisen museon pysäkillä tulee pysähtyä raitiovaunu. Jonkun pitäisi nyt sanoa ystävällisesti etutöölöläisille että ei käy.

Ei oikeastaan. Kampin metroasemalta Töölöön on kuitenkin nyt vilkas bussiliikenteen runkoyhteys ja Rautatieasemalta Kamppiin pääsee ysillä. Jos Topeliuksenkadun rata tai kiskot koko akselille Töölön läpi olisi rakennettu odotetusti, Kamppiin olisi helppoa liikennöidä Arkadiankadun lisäksi. Töölön bussiliikennerunko todella kaipaisi raitiovaunuliikennettä.
 
Senpä vuoksi on ihmeellistä, että kun ”Linjastovaihtoehdot voivat sisältää pieniä verkkoa täydentäviä raideyhteyksiä, mikäli niiden mahdollistamat linjastoratkaisut parantavat kustannustehokkuutta” (Raili-työohjelma 24.5.2013), ei esimerkiksi Fredrikinkadun puuttuvaa osuutta ole huomiota katkoviivaa kummemmin. Sillä noin 500 metrin pätkällä jos millä parannettaisiin kustannustehokkuutta, kun saadaan paitsi etelän bussiliikennettä korvattua myös hyvä varayhteys Töölön ja Bulevardin välille. Enkä näe mitään tarvetta sitoa Topeliuksen- ja Fredrikinkatujen ratojen rakentamista toisiinsa. Fredan ratikkalinja voi jatkaa vaikka Etu-Töölöstä Itä-Töölöön samalla kun Arkadiankadun 2-ratikka olisi suunnitelman mukainen joko Oopperan tai Topeliuksen kautta.
 
Ei oikeastaan. Kampin metroasemalta Töölöön on kuitenkin nyt vilkas bussiliikenteen runkoyhteys ja Rautatieasemalta Kamppiin pääsee ysillä. Jos Topeliuksenkadun rata tai kiskot koko akselille Töölön läpi olisi rakennettu odotetusti, Kamppiin olisi helppoa liikennöidä Arkadiankadun lisäksi. Töölön bussiliikennerunko todella kaipaisi raitiovaunuliikennettä.

Jos raitiovaunuyhteys Kampista Töölöön päin poistuu niin se tietää entistä täysinäisempiä busseja, ovat tarpeeksi kansoitettuja jo nyt. Ja oli todella älytöntä rakentaa raiteita jos ne muutaman vuoden jälkeen jäävät käyttöä vaille.
 
Takaisin
Ylös