Eriteongelmat raitiovaunuissa

Vs: Sensuuri foorumilla

Raitiovaunuvastaisuuteni ehkä suurin yksittäinen syy on kuitenkin hajuhaittojen sijaan se, että järjestelmän perustamisesta ja kaluston hankinnasta aiheutuvat kustannukset ovat "älyttömät" vrt. bussiliikenne. Lisäksi raitioliikenne on varsin haavoittuvaista esimerkiksi reitillä tapahtuvan vaunurikon, kolarin, tulipalon tms. katkaistessa matkan. Bussilla tämän kaltaiset tukokset on kierrettävissä, raitiovaunulla ei kovinkaan usein ole mahdollisuutta soveltaa reittiä ongelmakohdan ohittamiseksi.

Mistähän se sitten johtuu, että maailmassa on satoja raitiotiejärjestelmiä, joista huomattava osa vieläpä aivan uusia? Jotain etuahan ratikalla täytyy bussiin nähden olla, muutenhan koko kulkumuoto olisi kuollut pois.
 
Vs: Sensuuri foorumilla

No nythän tästä kehkeytyy ihan mukava keskustelu aiheesta "eritteet raitiovaunuissa". Varmaan syytä jakaa omaksi aiheekseen.

Erikoista keskustelussa tietysti on se, että sitä ikävää hajua ja eritteitä havaitsee kaksi ulkopaikkakuntalaista, jotka suhtautuvat ylipäätään raitiovaunuihin kovin kielteisesti. Tai no, ehkä se ei ole niin erikoista.

Niin. Tässähän on nyt kysymys siitä, että

- muutamat ei-helsinkiläiset ovat kirjoitelleet provosoivia epäasiallisuuksia liikennevälineestä, jota eivät kotipaikkakunnallaan joudu sietämään
- melkein kukaan ei näe ongelmaa foorumin sääntöjen kanssa ja
- keskustelua viedään tai on haluttu viedä siihen, onko raitiovaunu todella "puskurista puskuriin" ulottuva vessa vai jotain muuta.

Oma haluni provosoitua tässä tilanteessa on rajaton, mutta se että alkuperäistä viestiä ei ole sensuroitu kertoo jo foorumin pitäjien törkeästä puolueellisuudesta ja haluttomuudesta suhtautua asiallisesti sen enempää raitiovaunuihin kuin tämän kaupunkeihin kuuluvan liikennemuodon puolustajiinkaan.

Asiattomuuden sensuroimatta jättäminen on suora viesti siitä, että moderoija hyväksyy asiattomuuden, ja kenties jopa jakaa sen välittämän näkemyksen. Täysin kestämätöntä, moderaattorit!
 
Vs: Sensuuri foorumilla

->PK-seudulla virtsan haju ei todellakaan ole yksistään raitiovaunuihin liitettävä ominaisuus, vaan kuuluu kaikkien joukkoliikennevälineiden tuoksumaailmaan. Ja yleensä kyse ei ole siitä, että liikenneväline itsestään haisisi, vaan että joku matkustajista ei ole muistanut joko vahinkonsa jälkeen, tai sitten muuten vaan pitkiin aikoihin peseytyä ja vaihtaa vaatteita. Näihin törmää niin spårissa, junissa kuin myös busseissa, eli avorahastus ei nähdäkseni selitä asiaa.

Havaintojeni mukaan kyse ei ole edes helsinkiläisestä tai suomalaisesta ilmiöstä, vaan samaan törmää maailmallakin. Ymmärrän toki että tamperelaiselle tällainen on uutta. Taitavat kaikki hajut, lukuunottamatta sitä mikä lähtee pelloille levitettävästä sian virtsasta, olla vähän outoja.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vs: Sensuuri foorumilla

Tukholmassa en ainakaan mihinkään eritteisiin tai häiriökäyttäytyjiin ole törmännyt. Helsingissä, etenkin Kallion suunnalla, olen aika useinkin.

Vedänpä takaisin: Kerran Tvärbanassa eräs puku päällä matkustanut vanhempi herra ilmeisen vahingossa laski alleen. Herran poistuessa poistui myös pahin haju, mutta huomattavan märkä penkki piti merkitä kyltillä. Täällähän on siis lipuntarkastajat vaunuissa!
Hajuja tosiaan on tullut vastaan erilaisia ja eriasteisia ympäri maailmaa - täysin riippumatta rahastuksen luonteesta. Eniten tullut vastaan kaupunkijunajärjestelmissä eli metroissa ja lähijunissa. Ja jopa Singaporen metrossa tunsin virtsan hajua!
 
Vs: Sensuuri foorumilla

Mistähän se sitten johtuu, että maailmassa on satoja raitiotiejärjestelmiä, joista huomattava osa vieläpä aivan uusia? Jotain etuahan ratikalla täytyy bussiin nähden olla, muutenhan koko kulkumuoto olisi kuollut pois.
Varmasti matkustajamassan ja potentiaalisten asiakkaiden määrän ollessa riittävän suuri, järjestelmä puolustaa paikkaansa. Myös mahdollisesti kustannustehokkuutensa osalta. Esimerkiksi Tampereen kokoisen kyläpahasen kohdalla siihen lienee kovin pitkä matka.
Oma haluni provosoitua tässä tilanteessa on rajaton, mutta se että alkuperäistä viestiä ei ole sensuroitu kertoo jo foorumin pitäjien törkeästä puolueellisuudesta ja haluttomuudesta suhtautua asiallisesti sen enempää raitiovaunuihin kuin tämän kaupunkeihin kuuluvan liikennemuodon puolustajiinkaan.
Jokaisella jäsenellä (kuten muutenkin Suomessa) vallinnee edelleen mielipiteen vapaus. Se sisältänee myös sen, että sen oman mielipiteensä voi kirjoittaa tälle foorumille. Jos kyseinen mielipide sattuu "loukkaamaan" jonkin kiihkomielisen ratikkauskovaisen omaa näkemystä, ei mielestäni anna itsessään syytä tai aihetta poistaa viestiä "epäasiallisena". Ei kaikkien tarvitse suhtautua raitiovaunuihin positiivisesti, vaikka kiihkoilijat kuinka sitä toivoisivat.
->PK-seudulla virtsan haju ei todellakaan ole yksistään raitiovaunuihin liitettävä ominaisuus, vaan kuuluu kaikkien joukkoliikennevälineiden tuoksumaailmaan. Ja yleensä kyse ei ole siitä, että liikenneväline itsestään haisisi, vaan että joku matkustajista ei ole muistanut joko vahinkonsa jälkeen, tai sitten muuten vaan pitkiin aikoihin peseytyä ja vaihtaa vaatteita. Näihin törmää niin spårissa, junissa kuin myös busseissa, eli avorahastus ei nähdäkseni selitä asiaa.

Havaintojeni mukaan kyse ei ole edes helsinkiläisestä tai suomalaisesta ilmiöstä, vaan samaan törmää maailmallakin. Ymmärrän toki että tamperelaiselle tällainen on uutta. Taitavat kaikki hajut, lukuunottamatta sitä mikä lähtee pelloille levitettävästä sian virtsasta, olla vähän outoja.
Se, että kehäkolmosen sisäpuolelta "kotoisin" olevat (stadilaisista puhumattakaan) pitävät kaikkia mainitun kehän ulkopuolella asuvia/syntyneitä pöndeinä tai maalaisina, ei ole tamperelaiselle uutta. Kuten ei sekään, että Helsingissä virtsan hajuisten ratikoiden, metron ja hissien lisäksi monet muutkin ihmiselon lieveilmiöt esiintyvät huomattavasti voimakkaampina, kuin täällä "maalla". Tampereen joukkoliikennevälineissä (l. busseissa) tuo virtsan ja/tai epäpuhtauksien haju kuitenkin onneksi ainakin toistaiseksi on melko harvinainen poikkeus, ei kokonaisvaltainen ominaisuus. Liittyykö sitten täkäläisten huolellisempaan tai useammin tapahtuvaan henkilökohtaisen hygienian hoitoon, parempaan pidätyskykyyn vai mahdollisesti liikennevälineiden eri tasoiseen puhtaanapitoon. En tiedä ;)
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Sellainen huomautus tuosta K-sanasta, että muistaakseni se on vanha ugrilaista perää oleva sana, vanhempi kuin sen myöhemmät synonyymit. Sana tietääkseni toistuu eri variaatioina pitkälle Siperiaan lähdettäessä. Etelänaapurissa sana on taivutuksia lukuunottamatta sama. En siis ole ihan varma, pitäisikö sitä pitää huonona kielenkäyttönä vai pitäisikö ennemminkin sana palauttaa yleiskieleen. Onhan mm. P:llä alkavan ulostetta tarkoittavan sanan kanta mahdolisesti 5000 vuotta vanha ja Agricolan tiedetään varmasti käyttäneen sitä vuonna 1551. Elähään kielet jne., mutta silti...

---------- Viestit yhdistetty klo 21:33 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 21:29 ----------

Tuli muuten noista haisevista hisseistä mieleen Helsingin pisoaarihissit! Siis, mitä ihmettä, ihmiset?! Virtsarännit hisseissä? Eihän tämä kerro mistään muusta kuin siitä, että päättäjien mielestä on ihan okei pissiä hisseihin, vaikka asemilla on ilmaiset pisoaaritkin.
 
Ihan riippumatta siitä, kuinka paha eriteongelma raitiovaunuissa on, niin mielikuva ratikoiden virtsaongelmista elää monilla vahvana ja varmasti vaikuttaa myös matkustukseenkin.

Itse ainakin olen törmännyt virtsaongelmiin metrossa vähintään yhtä paljon kuin ratikoissa. Metron oransseilta penkeiltä lammikon kuitenkin tunnistaa ennen siihen istumista.
 
Vs: Sensuuri foorumilla

Raitiovaunuvastaisuuteni ehkä suurin yksittäinen syy on kuitenkin hajuhaittojen sijaan se, että järjestelmän perustamisesta ja kaluston hankinnasta aiheutuvat kustannukset ovat "älyttömät" vrt. bussiliikenne.

Tämä on tilastoharhaa koska bussioperaattori ei maksa käyttämistään kaistoistaan mitään. Edes Helsingin tukkoiset 24h-bussikaistat eivät ole HSL:n piikkiin. Ratikkaoperaattori hoitaa sekä radan että kaluston, joten käyttäjä maksaa.

Kuitenkin yleensä sama kaupunki joka ostaa bussiliikennettä, ylläpitää myös katuverkon jossa bussiliikenne ajetaan. Järkevän rahankäytön osalta olisi olennaista liittää bussiliikenteen väyläkulut bussiliikenteen ostohintaan. Muuten ajetaan väkisin ruuhkaksi asti busseja vaikka nykyisillä matkustajamäärillä ratikka olisi kokonaishinnaltaan edullisempi. Ratikka siis nousee bussia edullisemmaksi matkustajamäärien noustessa tietyn pisteen yli, ja realistinen kuva liikenteen kuluista on olennainen jotta tämän pisteen voi huomata.

Joukkoliikennevälineistä kaikista virtsantuoksuisin on omassa kokemuksessani hissi. Junista ja busseista olen ylipäätään bongannut eritteitä vain jo aiemmin mainituissa kolmosen ja kasin ratikoissa, ja niissäkin todennäköisyyksiä uhmaten vain muutamaan otteeseen.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Toivoa vain voisi, että tämän palstan pizza-kacca-infantiilitasoinen eritekeskustelu loppuisi mahdollisimman pian (eli että JLF:n kirjoittajapojat ovat todellakin nyt vain tänään vapaapäivänä tehneet vuodatuksissaan täydellisen pohjanoteerauksensa, joka kuitenkin varmaan meiltä kaikilta unohtuu suunnilleen yhtä nopeasti kuin UutenaWuotena tai Wappuna heilaa saamattoman krapulaisen opiskelijapojan oksennus, sillä tällaista hajukeskustelua ei näiden poikalapsien toivoisi kuitenkaan enää kirjoittavan esim. heille hieman tuntemattomista aikuisemman tason asioista, kuten naishenkilöiden menstruaatiosyklien tai vauvanvaipanvaihdon hajumaailmoista…).
 
Käsitykseni mukaan kaikki tässä ketjussa kirjoittaneet ovat aikuisia miehiä, joten poikalapsiksi kutsuminen lienee suoraa kettuilua.
 
Itse olen Tamperelaisena muutaman kerran mennyt ratikalla ja vain kerran ei ole pissa tai mikään muukaan erite tuoksahtanut omaan nenään.

OFF: Löysätkääs nyt niitä hattujanne (tai jotain muuta), kaikkea ei tarvitse ottaa tosissaan. Huumorintaju on sallittua ellei jopa suotavaa, hulluksihan tässä maailmassa tulisi jos kaikki asiat otetaan tosissaan eikä vitsillä.
Huumoria on hyvä heittää aina välillä kunhan sitä ei vie liian pitkälle, mutta aina on niitä jotka ottavat siitä herneen nokkaansa (en halua syyllistää ketään täältä ed. mainittuun mutta kuitenkin).
 
Ratikkakiihkouskovaisten liian tiukat myssyn nyörit, vaiko nämä hajuhaitat? :D

Ei "ratikkakiihkouskovaisilla" (joihin itsenikin luulen lukeutuvan) vaikuta olevan liian kireällä pipo. Ainakaan sellaista käsitystä en näistä keskusteluista saa. Sen sijaan bussiväellä - etenkin Tampereella - tuntuu olevan kovia pelkoja meitä kohtaan, kun siitä pitää numerokin tehdä. Pelätäänkö ratikan tuloa noin paljon? Hyvä! Jatkakaamme siis kiihkoilua, jos sillä on noin suuri vaikutus. ;)
 
Vs: Sensuuri foorumilla

Ratikka on osa joukkoliikennettä, joten niillä matkustaa hyvin erilaisia ihmisiä. Siten myös tälläinen epämiellyttävä asia kuin eritteet on valitettavasti osa joukkoliikennettä.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Takaisin
Ylös