Matkustaminen hallisivuilla

Olen useamman kerran mennyt kampukselle kasin Koskelaan päättyvällä aamuruuhkavuorolla. Yleensä kuljettaja kuuluttaa, että tässä on viimeinen normaalireitin lähellä oleva pysäkki.
 
Aikatauluja kun tutkiskelin, huomasin että missään aikataulussa ei lue Koskelan varikkoa, vaan linjan 3B hallisivujen kohdalla lukee päätepysäkkinä Urheilutalo ja linjojen 1/1A ja 7A hallisivun kohdalla päätepysäkkinä lukee Hattulantie.

HKL:n ja HSL:n sopimus hallisiirroista on, että viimeisen linjapysäkin jälkeen on HKL:n oma asia, minne vaunu siirretään. Voidaan siis tilanteen mukaan käyttää poikkeusreittiä tai poikkeavaa sijoituspaikkaa ilman eri ilmoitusta. Ymmärtääkseni HSL ei edelleenkään maksa HKL:lle korvausta hallisivuilla kuljetetuista matkustajista.
 
HSL maksaa HKL-Raitioliikenteelle liikennöintikorvauksen jokaisen vuoron alusta loppuun eli myös siirtoajot hallin ja linjan ensimmäisen tai viimeisen pysäkin välillä korvataan. Tämän vuoksi näillä vuoroilla myös kuljetetaan matkustajia.
 
No sitten on ihan loogista että hallimatkustamista on vähän yritetty kehittää. Kuljettajien asenteissa on kyllä kehitettävää eikä varmasti kaikkia vanhoja kuljettajia saada sääntöjä noudattamaan.
 
Ennen muinoin, myös HKL:n bussit kuljettivat matkustajia hallisivuilla ja tällöin hallireititkin on tarkasti määriteltyjä vuorokirjoihin.

Itsekin ole 70-luvulla mennyt linja 21 bussilla Töölöstä Simonkentälle.

Ollessani jo nykyisessä duunissani (90-luvun alussa), bussinkuljettajana, ajoin monta vuotta sellaista linjan 14 ruuhkavuoroa, joka aloitti aamulla Laivurikadulta klo 6.01. Hallisivu kulki Ruhasta Manskua pitkin Topeliuksenkadulle ja siitä edelleen linjaa pitkin Laivuriin. Tällä sivulla minulla oli oltava linjakilvet päällä, Almex kohdallaan ja otettava kyytiin matkustajia. Taisi jokin vakiomatkustajakin siinä aina olla.
 
Tältäpä se sitten näyttää. Vuoron 33 vaunu 218 lauantaina 30.7.2012 Porvoonkadun pysäkillä matkalla Eläintarhasta (lähtö klo 20.45) Urheilutalolle ja edelleen Koskelan halliin.

Muuten ok, mutta mielestäni linjatunnusta ei pitäisi käyttää hallisivuilla. Matkustajat katsovat useimmiten vain numeroa eivätkä noteraa määränpäitä. Esimerkiksi Arabiasta lähtevät hallivuorot kilvittyvät ilman kuljettajan toimenpiteitä 6 Vallila, mikä on mielestäni puhdasta kiusantekoa matkustajia kohtaan. Rupea siinä sitten Vallilan varikolla kinastelemaan matkustajien kanssa, miksi kutoseksi kilvitetty vaunu ei menekään keskustaan. Sen sijaan pelkkä Vallila-teksti ilman linjanumeroa saa useimmat matkustajat noteeraamaan poikkeavuuden vaunun reitissä.

Kesäliikenteen alusta alkaen livaan on ohjelmoitu hallireitit täydellisinä eli myös ne pysäkit, jotka tulevat vastaan vain hallisivulla. Liikennevaloetuisuudet eivät tosin "vierailla osuuksilla" toimi. Albert mainitsi Väinö Auerin tien pysäkin. Tällä pysäkillä on ollut korokkeet molempiin suuntiin, mutta kilpi vain Koskelan hallin suuntaan. Hiljattain lisättiin pysäkkikilpi myös keskustaan päin ja liva tuntee pysäkkiparin nyt nimellä Sumatrantie.
 
Kiva, että pysäkkikilpi on paikoillaan. Mutta Sumatrantie? Mikä logiikka siinä on? Sehän on samansuuntainen kuin Kustaa Vaasan tie, eikä siten edes risteä sen kanssa.

Reittiopas ei tunnista hallisivujen olemassaoloa ainakaan tuolla Sumatrantiellä. Kun etsii aamulla klo 5.30 ratikkayhteyttä Sumatrantien pysäkin kohdilta Sturenkadun ja Eurantien risteykseen, niin se tarjoaa Toukoniityn pysäkiltä lähteäviä ratikoita.
 
Mutta Sumatrantie? Mikä logiikka siinä on? Sehän on samansuuntainen kuin Kustaa Vaasan tie, eikä siten edes risteä sen kanssa.

Maailmassa on monta ihmeellistä asiaa. Sumatrantien raitiovaunupysäkkien kohdalla Kustaa Vaasan tiellä on ainakin saman nimiset bussipysäkit.

Reittiopas ei tunnista hallisivujen olemassaoloa ainakaan tuolla Sumatrantiellä. Kun etsii aamulla klo 5.30 ratikkayhteyttä Sumatrantien pysäkin kohdilta Sturenkadun ja Eurantien risteykseen, niin se tarjoaa Toukoniityn pysäkiltä lähteäviä ratikoita.

Hallireittejä ei ole Reittioppaassa.
 
Muuten ok, mutta mielestäni linjatunnusta ei pitäisi käyttää hallisivuilla. Matkustajat katsovat useimmiten vain numeroa eivätkä noteraa määränpäitä. Esimerkiksi Arabiasta lähtevät hallivuorot kilvittyvät ilman kuljettajan toimenpiteitä 6 Vallila, mikä on mielestäni puhdasta kiusantekoa matkustajia kohtaan. Rupea siinä sitten Vallilan varikolla kinastelemaan matkustajien kanssa, miksi kutoseksi kilvitetty vaunu ei menekään keskustaan. Sen sijaan pelkkä Vallila-teksti ilman linjanumeroa saa useimmat matkustajat noteeraamaan poikkeavuuden vaunun reitissä.

Niin, täällä kun kaikki eivät osaa lukea edes linjanumeroa niin on toiveajattelua, että määränpääteksti ymmärrettäisiin. Esim. Saksassa on täysin yleistä, että linjanumero kertoo vain linjan ja määränpäätekstistä katsotaan kulkeeko vaunu koko linjan vai ainoastaan osan siitä. Yleensä hallisiivuilla käytetään puolestaan linjanumeroa E.

Ihmettelen, miksi Helsingissä on vaivihkaa luovuttu hallisiivuilla käytetystä H-tunnuksesta. Nykysysteemistä saisi melko hyvän siten, että niillä vuoroilla, jotka eivät aja koko linjaa, olisi linjanumeron perässä H-kirjain. Tyyliin: 8H Vallila / Vallgård. Näin pölöpallistit saattaisivat poikkeavasta linjanumerosta ehkä ymmärtää katsoa myös määränpäätekstiä.

Hallireittejä ei ole Reittioppaassa.
Voisi jälleen kysyä, että kuinkahan tähän nerokkaaseen päätökseen on tultu. "Eihän sillä ole väliä, sehän on vain raitioliikennettä". Hallivuorot kun kulkevat vakioreittejä vakioaikatauluilla ja ovat avoimia yleisölle, ainakin jossain sivistysvaltiossa ne löytyisivät luonnollisesti reittioppaasta.
 
Niin, täällä kun kaikki eivät osaa lukea edes linjanumeroa niin on toiveajattelua, että määränpääteksti ymmärrettäisiin. Esim. Saksassa on täysin yleistä, että linjanumero kertoo vain linjan ja määränpäätekstistä katsotaan kulkeeko vaunu koko linjan vai ainoastaan osan siitä. Yleensä hallisiivuilla käytetään puolestaan linjanumeroa E.

Ei tarvitse mennä edes niin kauas. Tukholmassa on käyttämälläni bussilinjalla 40 6-7 erilaista linjavariaatiota, mutta vain yksi numero. Tarkka linja on luettavissa määränpäätekstistä (joka muuttuu matkan edetessä jättäen turhan informaation pois).
 
7B:n talviaikataulussa on merkintä: "i) Pasilasta Koskelan halliin, ei jatka Länsi-Pasilaan". Tarkoittaisiko tämä nyt sitä, että HSL:kin sallii hallisivuilla matkustamisen, ns. virallisesti.
 
Takaisin
Ylös