Kuljettajarahastus

Tällaisissa tilaisuuksissa käy hyvin harvoin niin, että juttusille pääsee jonkun sellaisen kanssa, joka asioista todella tietää jotakin. Useimmiten miehitys koostuu tiedotuksen väestä, ja he tietävät asioista kaikkein vähiten. En siis vetäisi tuon perusteella johtopäätöksiä mihinkään suuntaan.

Sinänsä tässä varmaan on sattumalta käynyt niin, että annettu tieto on virallisesti väärää mutta todellisuudessa oikeaa – olisihan se ratikoiden kuljettajarahastus jo poistunut, ellei On Sovittu sitä vastustaisi.
 
Kuka oli tämä mainitsemasi HSL:n edustaja ja miten hän kantaansa perusteli?

Se oli messuosaston esittelijä, keskustelumme käynnistyi heti enkä lukenut hänen rinnassaan olevaa nimeä. Hän perusteli kantaansa mm. turistien palvelemisella sekä palvelemisella yleensä. Johon minä tietysti esitelmää pitämään tästä 95 % matkustajaryhmästä joka odottaa vaunun liikkellelähtöä kuljettajan lipunmyyntiseremonian ajan.

Lopuksi hän alkoi painottaa HSL:n hallituksen osuutta päätöksenteossa.

---------- Viestit yhdistetty klo 11:41 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 11:32 ----------

Täällä on joukkoliikenneasioita tuntevia paljon tällä foorumilla. Tätäkin viestiä lukee nyt sellaisia asiantuntijoita , jotka tietävät mitä asiasta on päätetty. Siis onko tarkoitus säilyttää raitiovaunuissa kuljettajarahastus.

Uutta raitiovaunua on nyt kohta kaksi ajossa. Sitten myöhemmin alkaa sarjatuotanto. Tällä foorumilla moni tietää , tuleeko näihin sarjatuotantoon tuleviin vauhuihin kuljettajan ohjaamotila, joka suunnitellaan rahastusta varten.

Miksi sitä ei voi kertoa suoraan, jos tulee ja senkin voisi kertoa suoraan että miksi kuljettajarahastus säilytetään.

---------- Viestit yhdistetty klo 11:43 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 11:32 ----------
 
Jos kuljettajarahastusta ei voi mitenkään lopettaa, eikö voisi edes hiukkasen nopeuttaa sitä sellaisella konstilla, että kuljettaja ei enää antaisi vaihtorahaa?

Tämähän olisi win-win-ratkaisu jos mikä: kulkuneuvosta saa edelleen lippuja, vaunuihin ja järjestelmiin ei tarvitse tehdä kalliita muutostöitä, pysäkkiajat lyhenevät, HSL nettoaa roimasti kun ihmiset ostavat kertalippuja kympeillä ja kaksikymppisillä.
 
Tuo on ihan nerokas, mutta ehkä esitit leikillään tai tosissaan. Mutta ihan vakavissaan voi esittää:

"Kuljettaja myy lippuja tasarahalla"

Panin sen lainausmerkkeihin, koska ajatus ei ole uusi. Se on jossain muuten käytössä, joku foorumilla tietää. Hyvä kompromissiratkaisu, koska saavutetaan aika paljon molempien järjestelmien eduista. Siinä myynnissä kun se suurin aika menee niiden vaihtorahojen kanssa pelaamiseen. Jotkut sitten tahallaan tai tahattomasti tarjoaa kuljettajalle 50 € seteliä, sitten se aika ménee kinasteluun.
 
Se on jossain muuten käytössä, joku foorumilla tietää.
Ainakin Birminghamissa olen törmännyt tuohon käytäntöön, ehkä toimii Englannissa laajemminkin. Rahat pudotetaan pienestä luukusta, josta kuljettaja näkee, riittävätkö ne, mutta ei edes pysty antamaan mitään takaisin. Lippu tulee viereisestä reiästä kuskin napin painalluksella.
 
Ymmärtääkseni Venäjällä on jossain päin käytössä myös tuo tasarahasysteemi. Lippu maksaa vähintään tietyn summan ja kaikki sen ylittävä rahamäärä menee tasarahan piikkiin..
 
Ainakin Birminghamissa olen törmännyt tuohon käytäntöön, ehkä toimii Englannissa laajemminkin. Rahat pudotetaan pienestä luukusta, josta kuljettaja näkee, riittävätkö ne, mutta ei edes pysty antamaan mitään takaisin.

USA:ssa tavallisin ratkaisu. Yllättävän hidas, tosin siellä merkittävä osa matkoista tehdään kertalipuilla.
 
USA:ssa tavallisin ratkaisu. Yllättävän hidas, tosin siellä merkittävä osa matkoista tehdään kertalipuilla.

USA:ssa se suurin hidaste taitaa olla sen kansan rakastama dollarin seteli. Kyllä kai kolikko sujahtaa paljon nopeammin rahastuslaitteeseen kuin seteliraha.
 
Vs: Kuljettajarahastus HKL:n selvityksestä

"Göteborgissa raitioliikenteen täsmällisyys nousi
kuljettajarahastuksesta luopumisen ansiosta
74 prosentista yli 81 prosenttiin, kun täsmällisyyttä
kuvaavavana hyväksyttävänä välinä on 30
sekuntia edellä – 3 minuuttia myöhässä. HKL:n
Raitioliikenneyksikön arvion mukaan kuljettajarahastuksesta
luopuminen parantaisi selvästi sekä
liikennöinnin täsmällisyyttä että aikataulutetun liikenteen
nopeutta. Nykyisin aikataulut joudutaan
laatimaan hyvin suuren ajoaikojen vaihtelun salliviksi
ja siten tarpeettoman hitaiksi. Ajoaikojen
vaihtelun vaikutus aikatauluihin korostuu raitioliikenteessä,
jossa vaunut eivät voi ohittaa toisiaan.
Siksi aikatauluihin on otettava huomioon myös erityisen
hitaat vuorot
."

Kuljettajarahastuksesta ei voi puhua joukkoliikennefoorumillakaan, koska asiaan liittyy jotain salattavaa. Jos yksi virkamies kirjoittaisi arvion kuljettajarahastuksen lopettamisesta, niin se ei pidä paikkaansa, koska arvio on tehty jo niin monta kertaa. Siksi joukkoliikennefoorumillakaan ei keskustella asiasta, vaikka kyseessä olisi helppo tapa nopeuttaa liikennettä. Verukkeena kuljettajarahastuksen säilytämmiseen käytetään lipunoston järjestämistä turisteille.

---------- Viestit yhdistetty klo 20:34 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 20:16 ----------

Tässä muutamia artikkeleista ja täältä poimittuja aikoja:

Lähteet pitäisi mainita, mutta olettehan te nämä nähneet:

Kuljettajarahastus loppuu kuitenkin 2007.

Kuljettajien lipunmyynti loppuu ehkä jo 2010–2011 vuodenvaihteessa, mutta viimeistään vuodenvaihteessa 2012–2013.

Helsingin seudun liikenne (HSL) on laatinut joukkoliikenteen lipunmyynnistä selvityksen, joka suosittaa kuljettajarahastuksesta luopumista raitiovaunuissa.(Uutinen v. 2010)

Ratikkalippujen rahastus toimii kokonaan lippuautomaateilla ja matkakorteilla vuodenvaihteesta 2010-2011 alkaen.
 
Vs: Kuljettajarahastus HKL:n selvityksestä

Kuljettajarahastuksesta ei voi puhua joukkoliikennefoorumillakaan, koska asiaan liittyy jotain salattavaa. [...] Siksi joukkoliikennefoorumillakaan ei keskustella asiasta, vaikka kyseessä olisi helppo tapa nopeuttaa liikennettä.

Kyllähän täällä keskustella saa. Ja on 19 sivun edestä keskusteltukin. Mutta kun Jlf ei tätä asiaa päätä. On Sovittu haraa vastaan.
 
En millään jaksaisi kahlata koko ketjua läpi, mutta onko missään vaiheessa ollut puhetta siitä minkälaisia summia kuljettaja(ratikassa) käsittelee ajorupeamansa aikana? Tai montako lippua hän myy?

Bussinkuljettajana rupeaman (3-5h)aikana myynti keikkuu keskiarvoisesti n. 50e tuntumassa Espoon suunnilla. Välillä mennään lähemmäs sadan euron tai reilusti ylikin ja toisinaan myynti voi olla pyöreän nollan. Viikonloppuisin myyntiä on mielestäni selvästi enemmän :)


Tällä haen takaa sitä, että itse en ainakaan koe olevani sen hitaampi tuolla liikenteessä, vaikka joudunkin myymään muutaman tunnin aikana vaikka 15 lippua..
 
Viimeksi muokattu:
Luin juuri koko ketjun alkupäätä sivulle 15 saakka. Kerkisin päivällä käydä Töölön kirjastossa katsomassa linjastovaihtoehtoja. Mutta Temen kommentti alkusivuolla oli paremmasta päästä, kuljettajarahtus hänen mukaansa koplataan laitteistohankintoihin ja lipunmyyntijärjetelmän uusimiseen. Sitten valitetaan laitetoimituksista.

Eli meillä olisi silloin Temen mukaan 2024 kuljettajarahastus raitiovaunuista poistunut. Siinähän meillä on vastaus:
kuljettajarahastus poistuu 2024 !
'
Kysytään sitten näin päin : Jos joku väittää että aikaisemmin, niin millä perusteella ?
 
Eli meillä olisi silloin Temen mukaan 2024 kuljettajarahastus raitiovaunuista poistunut. Siinähän meillä on vastaus:
kuljettajarahastus poistuu 2024 !
'
Kysytään sitten näin päin : Jos joku väittää että aikaisemmin, niin millä perusteella ?

Tuo temen kommentti nyt on hänen oma näkemyksensä aikataulusta joka ei varmaankaan perustu mihinkään faktoihin. HSL:n sivuilla kerrotaan että uusi taksa -ja lippujärjestelmä olisi tarkoitus ottaa käyttöön AIKAISINTAAN vuoden 2016 alussa. Käsittääkseni jotkin HSL-kunnat ovat esittäneet että käyttöönottoa lykättäisiin vuoteen 2017. Itse uskoisin että uusi järjestelmä tullaan ottamaan käyttöön vuosien 2017-2018 aikana. Tämäkin on siis vain oma arvaukseni, mutta en kuitenkaan usko että uudistus 2020-luvulle saakka viivästyy.
 
Tällä haen takaa sitä, että itse en ainakaan koe olevani sen hitaampi tuolla liikenteessä, vaikka joudunkin myymään muutaman tunnin aikana vaikka 15 lippua..

Et varmaan olekaan, volyymi on niin pieni ja se on otettu huomioon aikatauluissa. Kun Munkkiniemen aukiolta nousee ratikkaan peruskertalipunostaja kolikot kourassa, se ei vaikuta pysäkkiaikoihin mitenkään – lipun ostaminen vie muutaman sekunnin ja sillä aikaa kaikki muut ovet ovat normaalisti käytössä, myös etuoven toinen puolisko. Iso osa ostotapahtumista on tällaisia. Kuinka iso? Joku rvk-jäsenistä voisi kertoa oman näkemyksensä.

Ratikoissa ongelma on se, että lipputapahtumat ovat satunnaisia ja kehnosti ennustettavissa. Silti ne joudutaan ottamaan huomioon, jottei pari kielitaidotonta turistia pilaa heti koko aikataulua. Tuossa Salomaan lainaamassa kursivoidussa tekstissä se on aika hyvin kiteytetty – lipputapahtumien volyymi on sellainen, että ne aiheuttavat epäsäännöllisyyttä ja se otetaan aikatauluissa huomioon lisäämällä sinne rahastusvaraa – niillekin vuoroille, jotka eivät sitä tarvitse, sillä tarvetta ei etukäteen voi ennustaa.

Tämän vuoksi rahastuksen lopettamisen arvo euroissa tai sekunneissa on niin hankalasti mitattavissa – jos mitään muita toimenpiteitä ei tehdä, niin se arvo ei ole kovin suuri, mutta kääntäen on niin, että jos rahastus jää, niistä muista toimenpiteistä ei saada hyötyjä irti. Satunnaisuus ja suuri hajonta ovat ratikkaliikenteen nopeuttamisen pahimmat ongelmat.
 
Takaisin
Ylös