Sivu 2 / 2 EnsimmäinenEnsimmäinen 12
Näytetään tulokset 16-28/28

Viestiketju: Norrköpingin raitiotiet

  1. #16
    JE
    JE ei ole kirjautuneena

    Liittynyt
    29.06.2005
    Viestejä
    1220

    oletus Vs: Norrköpingin raitiotiet

    Norrköpingissä on viime aikoina tapahtunut suhteellisen paljon. Linjaa 2 on viime vuonna pidennetty etelässä Ljurasta Trumpetaregatanille, ja vielä tänä vuonna pitäisi valmistua projektin kolmannen ja viimeisen vaiheen edelleen Navestadiin. Ensimmäinen pidennysvaihe, Klingsberg-Ljura, valmistui 2006.

    Kaupungin raitioteitä vaivaa myös masentava vaunupula. Tämä on pitkälti seurausta huonosta onnesta, koska useita vaunuja on poissa liikenteestä onnettomuuksien seurauksena. Lisäksi kolme M06-vaunua on vuokralla Tukholman keskustaraitiotiellä. M06-vaunuja hankittiin kaupunkiin alun perin viisi, ja myöhemmin tänä vuonna pitäisi valmistua kymmenen vaunua lisää, joista tosin niistäkin kolme on menossa Tukholmaan.

    Vaunupula on kuitenkin niin akuutti, että sitä on katsottu parhaaksi paikata käytettyjen vaunujen hankinnalla. SSS:n foorumin http://www.sparvagssallskapet.se/for...hp?f=2&t=31214 tietojen mukaan Norrköpingiin on tulossa kuusi kappaletta käytettyjä T6A2-tyypin vaunuja Berliinistä. Nämä Tatra-vaunut ovat vuonna 1988 valmistuneita telivaunuja, jotka on modernisoitu vuosina 1995-96, mutta poistettu liikenteestä vuonna 2007.
    Norrköpingissä ne saavat numerot 10-15 ja tyyppimerkinnän M11. Vanhoja telivaunuja sarjasta M67K, jotka oli oikeastaan ajateltu poistettaviksi jo useampi vuosi sitten, on edelleen käytössä kahdeksan kappaletta. Kymmenestä mainittuun sarjaan modernisoidusta M67-vaunusta on siten poistunut vain kaksi onnettomuusvaurioista vaunua, numerot 81 ja 85. Korkealattiaisista telivaunuista on mitä ilmeisimmin tarkoitus päästä eroon M06-sarjan lisähankinnan myötä, joten M11-hankintaa on pidettävä tilapäisratkaisuna. Tai sellaiseksi se ainakin toistaiseksi on ajateltu.
    terveisin
    JE

  2. #17
    JE
    JE ei ole kirjautuneena

    Liittynyt
    29.06.2005
    Viestejä
    1220

    oletus Vs: Norrköpingin raitiotiet

    Ensimmäiset Tatra-vaunut saapuvat Norrköpingiin näillä näkymin perjantaina.
    terveisin
    JE

  3. #18
    Tunnistettu jäsen
    Liittynyt
    28.06.2005
    Sijainti
    Helsinki
    Viestejä
    7549

    oletus Vs: Norrköpingin raitiotiet

    Lainaus Alunperin kirjoittanut JE Näytä viesti
    Vaunupula on kuitenkin niin akuutti, että sitä on katsottu parhaaksi paikata käytettyjen vaunujen hankinnalla. SSS:n foorumin http://www.sparvagssallskapet.se/for...hp?f=2&t=31214 tietojen mukaan Norrköpingiin on tulossa kuusi kappaletta käytettyjä T6A2-tyypin vaunuja Berliinistä.
    Matkustuskokemuksen perusteella nuo ovat erinomaisia vaunuja ja osoittavat hyvin, mikä merkitys on vaunun varustuksella sekä teknisen ylläpidon laadulla. Vaunut ovat aivan muuta kuin ”normaalit” itäeurooppalaiseen tapaan pidetyt Tatrat. Sääli, että vaunut ovat korkealattiaisia, muuten tuskin olisi ollut mitään tarvetta Berliinilläkään vaunuista luopua.

    Tässä linkki viestiin, jossa kuva T6A2-vaunusta.

    Antero

  4. #19
    JE
    JE ei ole kirjautuneena

    Liittynyt
    29.06.2005
    Viestejä
    1220

    oletus Vs: Norrköpingin raitiotiet

    Kyllä. Kävin Berliinissä elokuussa 2000 ja silloin koko sarja oli vielä käytössä. Berliinissä uskoisin että keskeisin motiivi vaunuista luopumiseen on kuitenkin ollut ennemmin epätarkoituksenmukaisuus kuin korkealattiaisuus: T6+T6+B6-yhdistelmän kiihtyvyys on heikko, toisaalta T6+T6-yhdistelmän kapasiteetti on olennaisesti pienempi kuin KT4D+KT4D-yhdistelmän. Näistä syistä sarja lienee kadonnut Berliinistä ensimmäisenä, vaikka vaunut olivat itse asiassa KT4D-sarjoja uudempia. Rostockissahan T6-moottorivaunuja on niinikään modernisoitu huomattavasti, ja siellä niillä vedetään matalalattiaisia perävaunuja. Vastaavanlaisella ratkaisulla olisi tietysti mahdollisuus pidentää vaunujen käyttöikää Norrköpingissäkin aivan olennaisesti, jos halua olisi.
    terveisin
    JE

  5. #20

    Liittynyt
    07.08.2009
    Viestejä
    2158

    oletus Vs: Norrköpingin raitiotiet

    Pari lehtijuttua Norrköpingistä: uutta ratikkavarikkoa rakennetaan...

    http://www.folkbladet.se/nyheter/nor...icleid=5538408

    ...ja itäblok-design ja berliininkeltainen aiheuttaa väristyksiä.

    http://www.nt.se/nyheter/artikel.aspx?articleid=6659558

    Aika moni näyttää pitävän Tatran vaunuja rumina, tosin positiivisiakin kommentteja kansan syviltä riveiltä oli tullut. Omasta mielestäni T6:n muotoilussa on kyllä omanlaistaan tyyliä. Täyshuomiokeltainen värinä tosin näyttäis toimivan kunnolla vain, jos koko kalusto on maalattu sillä kuten Berliinissä. Norrköpingissä lainavaunut tuovat niin sanotusti väriä oksennukseen, kun kalusto alkaa olla aikamoinen sekameteli.

  6. #21
    JE
    JE ei ole kirjautuneena

    Liittynyt
    29.06.2005
    Viestejä
    1220

    oletus Vs: Norrköpingin raitiotiet

    Tosin kalusto myös yhdenmukaistuu lähivuosina nopeasti, jos suunnitelmissa pysytään. Kun kaikki 15 M06-vaunua (Flexity Classic) on ajossa Norrköpingissä, liikenteessä pidetään lisäksi vain M98-vaunut sekä 3-4 M97-vaunua. Tietysti voidaan väittää, että kolmekin eri vaunutyyppiä on jo melkoinen kirjo noin pieneen kaupunkiin.

    Tämänhetkinen tieto on, että M11-sarjan käyttöönotto on edessä vasta maaliskuun puolivälissä. Viivästyksiä aiheuttaa mm. alkolukkojen ja lipunleimauslaitteiden asennukset.
    terveisin
    JE

  7. #22
    JE
    JE ei ole kirjautuneena

    Liittynyt
    29.06.2005
    Viestejä
    1220

    oletus Vs: Norrköpingin raitiotiet

    terveisin
    JE

  8. #23

    Liittynyt
    07.08.2009
    Viestejä
    2158

    oletus Vs: Norrköpingin raitiotiet

    Jostain syystä saksalaisella foorumilla on kuvia norrköpingingiläisen M06-vaunun saapumisesta Bremeniin. Mitäköhän se siellä tekee? Olen tainnut pudota Norrköpingin vaunukauppojen suhteen kärryiltä jo eräitä kierroksia sitten. Joka tapauksessa kokonaan uusien vaunujen toimitusten Norrköpingiin pitäisi nyt olla käynnissä.

  9. #24
    Suljettu tunnus
    Liittynyt
    29.06.2005
    Sijainti
    Itä-Helsinki
    Viestejä
    2224

    oletus Vs: Norrköpingin raitiotiet

    7.7. tuotiin Norrköpingiin toinen kymmenestä tilatusta uudesta vaunusta. Paluukuormana palautettiin M98 nro 21 Bremeniin. (Bremen 801, jonka sanotaan olevan maailman enismmäinen matalalattiavaunu.)
    Siis lainavaunuja nyt kai palautellaan.

  10. #25
    Tunnistettu jäsen
    Liittynyt
    28.06.2005
    Viestejä
    2789

    oletus Vs: Norrköpingin raitiotiet

    Ko. vaunun osalta on ollut sopimus, että kun Norrköping ei sitä tarvitse, se palautetaan museovaunuksi.

  11. #26
    Tunnistettu jäsen 339-DF avatar
    Liittynyt
    08.08.2005
    Viestejä
    6712

    oletus Vs: Norrköpingin raitiotiet

    Mun tietämykseni ulkomaisista raitioteistä on todella rajallista, mutta kun kukaan ei ole antanut parempaa selvitystä, niin mä nyt yritän. Enemmän tietävät korjaavat sitten. Joka tapauksessa muistikuvani on sellainen, että Norrköping jossain vaiheessa (2000-luvun alussa?) halusi uusia kalustoaan, ja ymmärrettävästi sinne haluttiin matalalattiavaunuja. Ne olivat kuitenkin kalliita, ja pienestä kaupungista ei löytynyt riittävästi rahkeita uusien vaunujen tilaamiseen. Käytettyjen matalien vaunujen sarjaa ei myöskään ollut saatavissa mistään, kun missään kaupungissa matalat eivät vielä olleet tulleet poistoikään. Norrköping päätyi siksi ratkaisuun, jossa eri puolilta Keski-Eurooppaa haalittiin poistoon meneviä protovaunuja ja muita yksittäiskappaleita ehkä 4-5 vaunun verran. Saatiin matalia vaunuja pienellä investoinnilla mutta arvatenkin tällaisen epäyhtenäisen kaluston ylläpito kyllä tuli kalliiksi ja hankalaksi. Nyt kaupunki sitten hankkii kokonaan uusia vaunuja, joten nämä yksittäiskummajaiset joutuvat poistoon.
    "Puolet asunnosta on oltava kylpyhuonetta siltä varalta, että sinne tulee joskus joku invalidi suihkuun."
    – Minna Lindgren: Kuolema Ehtoolehdossa

  12. #27
    JE
    JE ei ole kirjautuneena

    Liittynyt
    29.06.2005
    Viestejä
    1220

    oletus Vs: Norrköpingin raitiotiet

    Kysymyshän on siitä, että Norrköpingin M98-sarja käsitti yhteensä neljä vaunua. Ensimmäinen, vaunu 21, hankittiin käytettynä Bremenistä. Muut kolme puolestaan muodostivat entisen Münchenin sarjan R1.1, joka vastaavan mutta suuremman sarjan R2.2 tullessa käyttöön jouti siellä poistoon.

    Viidentoista vaunun M06-sarja, josta pari on ajossa Norrköpingissä, kolme vielä hetken lainassa Tukholmassa ja loppujen toimitus käynnissä, on ensi sijassa tarkoitettu korvaamaan viimeiset korkealattiavaunut sekä M97-väliosavaunut. Viimeksi mainittuja on tarkoitus jättää vain 3-4 kappaletta käyttöön varavaunuiksi uuden sarjan ollesa täysilukuinen.

    Mutta ymmärrettävästi suuren ja yhtenäisen sarjan saaminen käyttöön on peruste myös vaunukaluston yksinkertaistamiselle. Vaunusta 21 oli tosiaan palautussopimus, jonka mukaan vaunu palautettaisiin Bremeniin sen Norrköpingin siitä luopuessa. M98-sarjan muut vaunut, 22-24 eli ns. sarja M98B, eivät ole menossa poistoon. Niilläkin on keskinäiset eronsa, mutta ymmärrettävästi alun alkaenkin yhtenäinen kolmen vaunun sarja on helpompi ylläpidettävä kuin niistä esimerkiksi sähköteknisesti täysin poikkeava vaunu 21.

    Summa summarum: Norrköpingin raitioteiden linjaliikenteen kalusto tulee parin vuoden päästä olemaan seuraavanlainen:
    - 3-4 vaunua sarjaa M97, todennäköisesti ainakin vaunut 61, 67 ja 70
    - 3 vaunua sarjaa M98(B), numerot 22-24
    - 15 vaunua sarjaa M06, numerot 31-45
    terveisin
    JE

  13. #28
    Tunnistettu jäsen 339-DF avatar
    Liittynyt
    08.08.2005
    Viestejä
    6712

    oletus Vs: Norrköpingin raitiotiet

    Kiitos, JE, korjauksista ja tarkennuksista.

    Seuraava uusi vaunu saapuu Norrköpingiin 21.7. Voi kun meilläkin päästäisiin sitten tällaiseen vastaanottoaikatauluun!
    "Puolet asunnosta on oltava kylpyhuonetta siltä varalta, että sinne tulee joskus joku invalidi suihkuun."
    – Minna Lindgren: Kuolema Ehtoolehdossa

Sivu 2 / 2 EnsimmäinenEnsimmäinen 12

Vastaavia viestiketjuja

  1. Tukholman raitiotiet
    kirjoittanut Albert foorumissa Raitiovaunut
    Vastauksia: 172
    Viimeisin viesti: 03.04.2017, 22:07
  2. Oslon raitiotiet
    kirjoittanut Piirka foorumissa Raitiovaunut
    Vastauksia: 52
    Viimeisin viesti: 07.10.2015, 00:16
  3. Genèven raitiotiet
    kirjoittanut Rattivaunu foorumissa Raitiovaunut
    Vastauksia: 0
    Viimeisin viesti: 14.12.2009, 21:58
  4. Nizzan raitiotiet
    kirjoittanut Lauri Räty foorumissa Kuvat
    Vastauksia: 1
    Viimeisin viesti: 18.10.2009, 18:26
  5. Kuvia Göteborgin ja Norrköpingin raitiovaunuista
    kirjoittanut Rattivaunu foorumissa Kuvat
    Vastauksia: 0
    Viimeisin viesti: 27.04.2007, 20:14

Lähettämissäännöt

  • Et voi aloittaa uusia viestiketjuja
  • Et voi vastata viesteihin
  • Et voi lähettää liitetiedostoja
  • Et voi muokata viestejäsi
  •