Munkkiniemen raitiotie 100 vuotta

339-DF

Tunnistettu jäsen
Liittynyt
8 Elokuu 2005
Viestit
8,155
Huomenna la 24.1. vietetään Munkkiniemen raitiotien satavuotisjuhlapäivää. Jo joulukuussa Munkkaan oli ratikkaliikennettä, mutta vakituinen, aikataulunmukainen liikenne alkoi tammikuussa 1915.

Ajossa on juhlavaunu 339, jonka linjatunnuksena on päivän teeman mukaan 100V. Vaunuun jaettiin ilmaislippuja, jotka loppuivat valitettavasti alta aikayksikön. Mutta ulkopuolelta pääsee toki kuka tahansa ihailemaan ja valokuvaamaan. Vaunu saapuu Munkkiniemeen hyvissä ajoin ennen klo 10 ja lähtee Munkkiniemen päätepysäkiltä kierroksille klo 10, 11, 12 ja 13. Toinen päätepiste on Erottajalla (Kolmikulmassa), kuten se silloin 1910-luvullakin oli. Lähdöt sieltä ovat 10.30, 11.30 ja 12.30.

Laajalahden aukiolla ratikkaa juhlitaan kuuman glögin ja karkkien merkeissä. Munkinseutu ry:n glögitarjoilu on puukioskilla klo 10 alkaen.

Munkkiniemen raitiotien historiasta kerrotaan lyhyesti erityisessä esitteessä, joita on jaossa linjan 4 (ja varmaan muissakin) raitiovaunuissa aikataulutelineissä sekä juhlavaunussa ja puukioskilla.

Tapahtuman aikana on myös myynnissä nelosratikka-aiheisia tuotteita. Kangaskassin hinta on 9 €, mukin hinta samoin 9€ ja postikorttien (neljä erilaista) 1 € / kpl. Kaikkia tuotteita myydään juhlavaunussa, mutta jos et ehtinyt saada lippuja, on mukeja sekä kasseja myynnissä myös Laajalahden aukiolla. Juhlavaunussakin voi pistäytyä Kolmikulmassa klo 13.25 ennen halliinlähtöä.

Luvassa näkyisi olevan pilvinen talvipäivä, joka sopii hyvin valokuvaukseen.
 
Viimeksi muokattu:
Takaisin
Ylös