VR:llä suuria muutoksia kaukoliikenteessä

Eikö junaliikenteen etu nimenomaan ole se, että rautatiet menevät asutuksen läpi, jolloin keskellä asutusta pysähtyminen pidentää matka-aikaa vain pysähdyksen verran, kun taas bussiyhtiöillä ei ole muita vaihtoehtoja kuin pysähtyä valtateiden pysäkeillä ja silloinkin bussi on kuitenkin paljon hitaampi kuin juna?
 
VR:n lipputilastoissa näkyy myös sellainen juttu, että kun dumpattuja matkoja on myyty vain esim.Helsingin ja Tampereen välille, ja Rixuun, Hämeenlinnaan tai Toijalaan olisi pitänyt ostaa normihintainen paikka, ovat asiakkaat ostaneet tarjouslipun Tampereelle tarkistettuaan toki, että juna pysähtyy jollakin mainituista väliasemista. Näin olen itsekin tehnyt, eikä siinä mitään väärää ole -VR:n vikahan se on, jos ei heitä samaa tarjousta kaikille reitin asemaväleille. Helsinki-Tampere-lippu on kuitenkin täysin validi piletti Riihimäen ja Toijalan välilläkin, jos juna niissä pysähtyy.
 
Asutuksen läpi meneminen on etu silloin, kun asutusta on niin paljon, että siellä kannattaa pysähtyä. Taas niissä paikoissa, missä rata on joskus muinoin vedetty asutuksen läpi sen palvelemiseksi, mutta joissa ei enää ole junalle riittävää matkustajapohjaa, asutuksen kautta kiertäminen on vain rasite.
 
Kyllä VR on nimenomaan kilpailemassa omilla vahvuuksillaan, joista yksi merkittävä on nopeus (bussiliikennettä vastaan kilpaillessa). Monopoliasemassa toimiessaan VR on voinut pysähtyä pienillä paikkakunnilla, mutta kilpailu pakottaa sen nyt ajattelemaan mistä raha tulee ja panostamaan suuriin asiakasryhmiin eli suurten ja keskisuurten kaupunkien välisiin yhteyksiin. Jos kaukoliikenne rautateillä aukeaa joskus markkinaehtoisena, niin uudet toimijat todennäköisesti juuri alkaisivat ajaa mahdollisimman nopeasti suurten kaupunkien välillä, koska siellä ne markkinat ovat.

Rajahyödyn käsite näyttää tosiaan olevan vaikea.

Esimerkiksi Helsingin ja Tampereen välillä matka-aikaviive Hämeenlinnassa pysähtymisestä on merkityksetön jo siksi, että se jää VR:n oman myöhästymiskriteerin alle. VR ei saa ensimmäistäkään uutta matkustajaa sillä, että matka-aika lyhenee 1.40 tunnista 1.35 tuntiin Hämeenlinna väliin jättämällä. Sen sijaan se menettää Hämeenlinnan matkustajien liikevaihdosta osan, koska osa vaihtaa kulkuneuvoa, mahdollisesti pysyvästi. Rajahyöty on siis ilmeisen negatiivinen.

On hyvä ymmärtää, että edellä olevassa casessa VR menettää myös Hämeenlinnassa pysähtyvien junien osalta liikevaihdon niiltä osin kuin siirtymä on autoon. Sekin kannattaa muistaa, että Helsinki-Turku-Tampere-kolmiossa VR:n pääkilpailija ei ole bussi vaan henkilöauto. Verraten pieni osa matkoista tapahtuu Helsingin ja Turun ydinkeskustojen välillä. Vaikkapa välillä Kuurinniitty-Littoinen VR häviää matka-ajassa 6-0.
 
VR ei saa ensimmäistäkään uutta matkustajaa sillä, että matka-aika lyhenee 1.40 tunnista 1.35 tuntiin Hämeenlinna väliin jättämällä.

VR selvästikin näkee asian toisin, kun kerran yhä useampi junista alkaa jättää Hämeenlinnan väliin.
 
Tuo Hämeenlinnan pysähdyksien vähentyminen on ikävää. Taustalla on toki myös se, että Hämeenlinnan rautatieasema sijaitsee ei-autollisten rautatiematkustajien kannalta kovin syrjässä, noin 1,5 km keskustasta, kun taas linja-autoasema on Hämeenlinnan ytimessä, jossa alueen autottomia asuu. Tuo heikentää rajusti junaliikenteen kilpailuasemaa busseihin nähden sekä Helsingin että Tampereen suuntiin.
 
VR:n lipputilastoissa näkyy myös sellainen juttu, että kun dumpattuja matkoja on myyty vain esim.Helsingin ja Tampereen välille, ja Rixuun, Hämeenlinnaan tai Toijalaan olisi pitänyt ostaa normihintainen paikka, ovat asiakkaat ostaneet tarjouslipun Tampereelle tarkistettuaan toki, että juna pysähtyy jollakin mainituista väliasemista. Näin olen itsekin tehnyt, eikä siinä mitään väärää ole -VR:n vikahan se on, jos ei heitä samaa tarjousta kaikille reitin asemaväleille. Helsinki-Tampere-lippu on kuitenkin täysin validi piletti Riihimäen ja Toijalan välilläkin, jos juna niissä pysähtyy.

Niin tai siis tässä tapauksessa ei näy, että käyttäjiä olisi Hämeenlinnaan tai Hämeenlinnasta. Ja varmasti tulevaisuudessa analysoidaan matkustajadataa vielä enemmänkin ja tarkemmin, joten jokainen ”väärinkäyttäjä” saattaa olla osasyyllinen mahdollisen pysähdyspaikan lopettamiseen.

Tuo Hämeenlinnan pysähdyksien vähentyminen on ikävää. Taustalla on toki myös se, että Hämeenlinnan rautatieasema sijaitsee ei-autollisten rautatiematkustajien kannalta kovin syrjässä, noin 1,5 km keskustasta, kun taas linja-autoasema on Hämeenlinnan ytimessä, jossa alueen autottomia asuu. Tuo heikentää rajusti junaliikenteen kilpailuasemaa busseihin nähden sekä Helsingin että Tampereen suuntiin.

No, onneksi niitä busseja kulkee se ~30 vuorokaudessa suuntaansa, Tampereelleki aamusta iltaan joka tunti ja ruuhka-aikaan puolen tunnin välein. Kesäkuussa vieläpä useampi vuoro nopeutetaan Helsingin suuntaan/suunnasta siten, ettei Riihimäellä ajella sakkolenkkejä, vaan moottoritietä senkin ohitse ja kattava pysäkkiverkosto Helsingissä antaa anteeksi sen, että linja-autojen nopeus on rajoitettu 100km/h.

Vaikka Hämeenlinnan bussiasema tietty on ytimessä, on kuitenkin rautatieaseman itäpuolella joitakin merkittäviä lähiöitä jopa kävelymatkan päässä.
 
Jos yritetään hetki ajatella puhtaalta pöydältä, ilman menneisyyden painolastia, niin eikö lopputulema olisi suurin piirtein seuraava:

- suurten kaupunkien väliset nopeat yhteydet, suuret matkustajamäärät -> juna (vaikkapa Helsinki–Vaasa tai Tampere–Oulu)
- erikoisemmat yhteysvälit suuresta pieneen taikka pienten välillä, hitaammat yhteydet, ohuet matkustajavirrat -> bussi (vaikkapa Helsinki–Askola tai Kouvola–Lappeenranta)
- pitkät yhteysvälit, kohtuulliset matkustajamäärät -> lentokone (vaikkapa Helsinki–Oulu tai Helsinki–Rovaniemi)

Junan liikuttaminen on kallista, joten porukkaa pitää olla paljon, jotta kustannus per matkustaja on edullinen. Bussin saa liikkeelle halvalla, joten hinta jää kohtuulliseksi silloinkin kun matkustajia on vain vähän – toisaalta bussin saa liikkeelle niin halvalla, että täyskuormitettu bussi on todella edullinen. Lentokone on kaikkein kallein, mutta sielläkin matkustajapaikka tulee kohtuuhintaiseksi, jos etäisyys on riittävän pitkä ja kone täynnä. Lisäksi lentokoneen "kohtuuhinta" on eri euromäärä kuin junan "kohtuuhinta", jos ajansäästö on useita tunteja (Oulu, Rovaniemi).

Yllä olevan nojalla on aivan loogista, että VR alkaa palvella junilla lähinnä suurten kaupunkien välisiä yhteyksiä. Se on tietysti kurjaa niiden kannalta, joille juna on aiemmin ollut se mukavin ja nopein vaihtoehto, mutta nyt joutuu tyytymään bussikyytiin tai kulkemaan omalla autolla.

Toisaalta tiheämmin pysähtyvillä junilla on myös roolinsa, mutta se edellyttää jo aika hyvää kuormaa taikka sitä, ettei busseista ole suoriksi kilpailijoiksi. Näin on vaikkapa rantaradalla, kun bussit kulkevat eri reittiä. Eikä pääradaltakaan lakkauteta esimerkiksi Hämeenlinnan-vuoroja, vaikka ne olennaisesti vähenevätkin.

VR on selkeästi valinnut linjansa. Se tahtoo nyt kuoria niitä kermoja, joita se olettaa kilpailijoiden kuorivan siinä vaiheessa kun matkustajaliikenne vapautuu. Aika näyttää, onko tuo linja oikea. Voi olla, että joku junaoperaattori tahtoo kerätä matkustajia pienemmiltä asemilta ja saa niitä riittävästi, jotta liikenne sen kustannusrakenteella kannattaa.
 
Siis jos tarkastellaan sitä miten Hämeenlinnasta lähtee jatkossa junia esim. kello 9 ja 15 välillä, sieltä lähtee Tampereelle juna kello 9.02, 10.11, 11.11, 13.02, 14.11 ja Helsinkiin 9.23, 9.49, 10.52, 12.49, 13.49 ja 14.57. Koska Hämeenlinnassa pysähtyvien IC- ja taajamajunien aikataulut limittyvät keskenään käytännössä Hämeenlinnasta on kumpaankin suuntaan tunnin vuoroväli.
 
Olin arvaillut että VR pikkuhiljaaa lopettaa kaukojunien pysähdyksiä Riihimäellä ja Toijalassa, mutta että Hämeenlinnassa, en olisi ikinä uskonut.
Hämeenlinna on paljon isompi kaupunki, maakunnan keskuskaupunki ja Etelä-Suomen läänin pääkaupunki, ja se on aina ollut maaliikenteen solmupiste, vaikka haararatoja ei mene. Hämeenlinnasta joka on Helsingin ja Tampereen puolessavälissä on aina pendelöity myös näihin kaupunkeihin ja pikajuna on ollut luontaisin välinee, ei bussi eikä paikallisjuna.

Tämä kilpailu halpabussien kanssa menee nyt väärään suuntaan, ilmaisesti taustalla on joku kalustokierron nopeuttaminen kuten oli rantaradalla Kirkkonummen ja Espoon pysähdysten lopettamisen kanssa kyse, mutta VR ampuu kyllä omaan jalkaansa. Halpabussien hintojen polkemiselle pitäisi kanssa tehdä jotain, kyseessä ei ole terve kilpailu vaan markkinahäiriö. Minä ehdotan sellaista radikaalia toimenpidettä epäterveen kilpailun hillitsemiseksi kuin tiemaksua moottoriteille kaukoliikenteen busseille. Myös ulkomaisille rekoille sen puolen.

t. Rainer
 
Olin arvaillut että VR pikkuhiljaaa lopettaa kaukojunien pysähdyksiä Riihimäellä ja Toijalassa, mutta että Hämeenlinnassa, en olisi ikinä uskonut.
Hämeenlinna on paljon isompi kaupunki, maakunnan keskuskaupunki ja Etelä-Suomen läänin pääkaupunki, ja se on aina ollut maaliikenteen solmupiste, vaikka haararatoja ei mene. Hämeenlinnasta joka on Helsingin ja Tampereen puolessavälissä on aina pendelöity myös näihin kaupunkeihin ja pikajuna on ollut luontaisin välinee, ei bussi eikä paikallisjuna.
Maakuntajohtaja Reina hämmästeli asiaa Hämeen Sanomissa. Reina korosti sitäkin, että Hämeenlinna on matkustajamäärältään Suomen neljänneksi vilkkain asema, edelle menevät vain Helsinki, Tampere ja Turku.

VR:n päätös tuli puun takaa (Vain kirjautumalla voi lukea koko uutisen)
 
VR:n päätös tuli puun takaa (Vain kirjautumalla voi lukea koko uutisen)

Ja jutun yhteydestä löytyi linkki toiseen Hämeen Sanomien uutiseen: VR:n päätös herätti virkamiehet: Goodmanin viereen tulossa uusi bussipysäkki

Piti siis mennä tähän asti, että Hämeenlinna ottaa käyttöön Kaivokadulta kertaalleen poistetun pikavuoropysäkin (ja sallinee Helsinki - Tampere -pikavuorojen pysähtyä vain siinä kiertämättä linja-autoaseman kautta). Eiköhän se johda siihen, että OnniBusin linjoista joko F3 tai F3C alkaa pysähtyä Hämeenlinnassa ja piristää kilpailutilannetta siellä.

Tuossa Rattivaunun linkkaamassa jutussa Kanta-Hämeen maakuntajohtaja syyttää VR:ää kovakorvaisuudesta. Tapahtumaketjun alkupäästä löytyy kuitenkin Hämeenlinnan oma kovakorvaisuus, kun he vuonna 2012 vaativat, että kaupungissa pysähtyvän pikavuoroliikenteen on käytävä linja-autoasemalla ja myöhemmin vielä poistivat Kaivokadun pikavuoropysäkin. Melkein neljä vuotta he ovat katselleet halpabussien kulkua kaupungin läpi moottoritietä pitkin pysähtymättä eivätkä varmaan ole osanneet päätellä, että ennen pitkää se johtaa myös junaliikenteen heikennyksiin.
 
Piti siis mennä tähän asti, että Hämeenlinna ottaa käyttöön Kaivokadulta kertaalleen poistetun pikavuoropysäkin (ja sallinee Helsinki - Tampere -pikavuorojen pysähtyä vain siinä kiertämättä linja-autoaseman kautta). Eiköhän se johda siihen, että OnniBusin linjoista joko F3 tai F3C alkaa pysähtyä Hämeenlinnassa ja piristää kilpailutilannetta siellä.

Itse Hämeen Sanomien artikkelia lukematta (kiitos maksumuurit), kommentoin vain tähän pysäkkiasiaan.

Noin parinkymmenen vuoden ajan mitä olen Tampereen ja Helsingin välillä kulkenut, en muista ainuttakaan pysäkkiä Kaivokadulta. Siinä ei ole mielestäni sellaista ollut, ei paikallis-, vakiovuoro- tai edes pikavuoroliikenteelle. Ja vielä kun bussireitti kulki Kaivokatua pitkin Tampereen suuntaan aikaa ennen moottoritien kattamista, sitä oikeastaan ihmettelinkin, ettei ko kadulla ikinä pysäkkiä ollut, kun etelään mennessä kuitenkin Eureninkadulla oli.

Pari vuotta sitten Paasikiventien varteen saatiin uusi pikavuoropysäkki vanhasta Hämeensaari-pysäkistä, joka on hyvin lähellä Kaivokadun risteystä. Liiankin lähellä, jos tuolta pysäkiltä pitäisi ryhmittyä Tampereen suuntaan kohti tunnelia. Pysäkki on kyllä käyttökelpoinen Helsingin ja Turun suuntaan, mutta pohjoiseen mennessä täysin älytön.

Toivotaan, että viimeistään kesäkuussa meillä on Kaivokadulla pysäkki pohjoisen suuntaan ja bussien kulkureitit ohjataan siitä kulkematta tunnelin kautta.

Jos lisää toiveita saisi esittää, voisi Hämeenlinnan kaupunki tehdä jotain liikennevalojen ohjaukselle, sillä linja-autoasemalla käynti ei ole mikään nopea homma. Yksistä valoista kun pääsee läpi, heittää seuraavat sitten punaiselle.
 
Takaisin
Ylös