Y-juna lopetetaan

Tätä puoltaa myös käsitykseni, että Sm2 kalusto on nyt siirretty tai on lähiaikoina tarkoitus siirtää kokonaan lähiliikennettä hoitavasta tulosyksiköstä "kaukopuolelle". Nythän vastuualueita säädettiin siten, että lähiliikenneyksikkö hoitaa R-junien jatkot Tampereelle asti (kun aiemmin "kaukopuoli" hoiti Riihimäen pohjoispuolen), kun taas Sm2-kalustolle siirretyt entiset veturivetoiset Eil-ruuhkavuorot pysyvät "kaukopuolella" muutoksen jälkeenkin.

Tässä kaikessa ideana lienee se, että eri puolten kuljettajille ja junahenkilökunnalle tarvitsee kouluttaa ja ylläpitää pätevyyksiä suppeampaan määrään eri kalustotyyppejä.
Ei vaikuta kovin järkevältä. Kaukopuolen kuljettaja tarvitsee jo muutenkin enemmän pätevyyksiä: Sr1, Sr2, Sr3, Dv12, Dr16, Edo, Sm3, Sm6. Lähipuolella on nyt vain Sm2, Sm4 ja Sm5; ei sen pitäisi olla liikaa. Sm2 kalustoa tarvitaan joka tapauksessa lähiliikenteeseen poikkeustilanteessa, koska tänäkin vuonna on ajettu jo lähes sata R-junan ruuhkavuoroa Sm4:n sijaan Sm2:lla, koska Sm4-kalusto on vaatinut liian paljon huoltoa. Lisäksi päivittäin ajetaan Sm2-kalustolla T-junapari ja Riihimäki-Tampere välillä arkisin yksi R-junapari. G-juna ajetaan tällä hetkellä kaukopuolen voimin, mutta sekin on käsittääkseni myöhemmin tarkoitus siirtää lähipuolelle, ja G-junista noin 96% ajetaan Sm2:lla. Kaukopuolella siis henkilökunta vähenisi G-junan verran, ja lähipuolella vastaavasti lisääntyisi. Toisaalta kaukopuolihan tarvitsee nytkin pätevyyden Sm2-juniin, koska Lahti-Kotka-taajamajunat ajetaan niillä. Mutta lähipuolikin tarvitsee pätevyyden, koska Sm2-junia käytetään kuitenkin jonkin verran lähiliikenteessä.
 
Sitten vain kaukoliikenteen kuljettaja ajaa lähiksen Sm2-vuorot.
 
Takaisin
Ylös