Fenniarail

Onko erilailla varusteltu?

En tiedä. Tiedotteessa, jonka Rattivaunu linkkasi, kerrotaan, että se on räätälöity Suomen olosuhteisiin ja että siinä on dieselkäyttö vaunusiirtoja varten, jolloin vaihtotyöveturia ei tarvita. Onko VR:n vetureissa vastaava?

Sinänsä tuntuisi fiksulta ostaa mahdollisimman samanlainen vehje juuri mainitsemistasi syistä. Silloin, kun Tallinna tilasi Espanjasta ne päästöoikeusratikat, niin sikäläisellä liikennelaitoksella olisi ollut paljonkin haluja tilata Suomesta Artic-vaunuja, jotka olisivat voineet olla täsmälleen samanlaisia kuin Helsingin vaunut (pl. vajaa 7 cm leveämpi raideleveys, joka ei olisi edellyttänyt rakenteellisia eroja). Siinä olisi säästetty pitkä penni suunnittelukuluissa.
 
Tuo havainnekuva on ilmeisesti saatu aikaan käyttämällä pohjana VR:n Sr3 3302:n kuvaa. Isoresoluutioisesta kuvasta varsinkin pystyy helposti erottamaan veturin helmaan sijoitettuja merkintöjä. Siellähän esiintyy ihan yksiselitteisesti 3302:n nk. EVN-numero 91 10 3103 302-8. Varmasti tämä on omiaan viestittämään, että huomattavan samanlaisista vetureista FERin hankinnassa on kysymys.
 
Ja mitä luulette, missä vaiheessa Fenniarail alkaa vetämään matkustajavaunujakin?

Tuskinpa moneen vuoteen. Eiköhän nyt kannata keskittyä rahdin kuljettamiseen ja hoitaa se kunnolla. Napata edes 10% rahdista mihin on seuraava tavoite.

Jos nyt voisi jossitella tulevaisuudesta niin miksei joskus tulevaisuudessa voisi olla vaikka, että Suomen lähijunat olisi hankkinut vaunukaluston jollekkin reitille ja veturi siihen tulisi Fenniaraililta..
 
Kauppalehti uutisoi, että Fenniarail hankkii neljä sähköveturia lisää eli viisi olisi tulossa, eli kalusto melkein tuplaantuu..
 
Mikähän on pään kääntänyt noin nopeasti, kun vain 2,5kk sitten sopivat yhdestä veturista ja nyt käyttävät jo koko option.
 
Kauppalehden facebookissa maininta: "Investointien taustalla elää ajatus raakapuun raidekuljetusten voimakkaasta kasvusta."
Ehkä UPM:n kanssa tehty sopimuksia laajemmasta liikenteestä ja noissahan saa käyttää niitä idän liikenteen vaunujakin..

Toivottavasti myös sahatavaraliikenteeseen saataisiin toinen runko. Fenniarailhan kävi yhden uuden oman Habins-vaununsa kanssa JPJ-Woodsilla Korkeakoskella Juupajoella syksyllä ja Facebookin mukaan siellä mietitään pistoraiteen rakennusta. Jos ei Habinseja saada lisää kahden lisäksi niin toivottavasti Laaiis-vaunuja saataisiin lisää vuokralle.
 
[URL="https://yle.fi/a/74-20063016]YLE: Veturi suistui raiteilta Tampereella, Otkes tutkii"[/URL]

Kyseessä Fenniarailin tavarajuna T7121 matkalla Kouvolasta Poriin. Veturi on suistunut raiteilta vaihteen V171 kohdalla Tampereen aseman pohjoispuolella. En ole varma mille raiteelle juna on ollut matkalla, mutta kuvan perusteella veturin ensimmäinen teli on mennyt oikealla ja loput junasta on mennyt vasemmalle.
 
[URL="https://yle.fi/a/74-20063016]YLE: Veturi suistui raiteilta Tampereella, Otkes tutkii"[/URL]

Kyseessä Fenniarailin tavarajuna T7121 matkalla Kouvolasta Poriin. Veturi on suistunut raiteilta vaihteen V171 kohdalla Tampereen aseman pohjoispuolella. En ole varma mille raiteelle juna on ollut matkalla, mutta kuvan perusteella veturin ensimmäinen teli on mennyt oikealla ja loput junasta on mennyt vasemmalle.

Harvemmin näitä raideliikenneonnettomuuksia päätyy livevideolle, mutta tällä kertaa Tampereen junakamera taltioi tilanteen, jokseenkin kaukaa. Videosta leikattu ja zoomattu versio Tilannehuoneessa.
 
Fenniarail tilasi kaksi sähköveturia lisää, optio taisi olla alunperin neljästä.
 
Takaisin
Ylös