Täydet junat & lipputulojen menetys

Lähijunien uusitut plyysipäällysteiset penkistöt ovat ainakin omasta mielestäni ahtaammat kuin vanhat kernipäällysteiset penkit, kolmen penkin ryhmässä huomaa usein että keskimmäinen penkki on tyhjänä eikä siihen kyllä vähänkään tukevampi henkilö mahtuisikaan istumaan. plyysipäällysteiset penkit myös haisevat sadesäällä tunkkaiselle kun ihmisten märät vaatteet kostuttavat kankaan. Saneerattuihin Sm 1- ja 2 yksiköihin sekä uusiin Sm 4-juniin olisi voitu valita käytännöllisemmät istuimet kuin nämä plyysipäällysteiset.
 
kemkim sanoi:
Ei minusta Sm1 mitenkään surkea ole, mutta aika on tehnyt tehtävänsä...
Hyviä näkökohtia viestissäsi. Oman kokemukseni perusteella innokas romuttaminen on kutenkin hyvin suomalainen ilmiö. Peruskorjaus ja uudistaminen ovat tavallista monessa paikassa. Kysymys on puhtaasti halusta, näkeehän sen Dv12-veturisarjasta, jota ei varmaan romuteta koskaan. Melbournessa muuten ajetaan noin 70 vuotta vanhoilla ratikoilla.

Kummastelen hieman kommenttiasi Sm1:n telin räminästä, mutta muistan pari viikkoa sitten matkustaneeni itsekin rämisevällä Sm1:llä. Mutta minulle sellainen on osunut hyvin harvoin. Lienee jokin vika, sillä telin rakenteessa ei ole mitään sellaista, minkä "pitäisi" rämistä.

Saneeraamattomia Sm2:n penkkejä katselen nostalgia mielessä. Ne on suoraan viimeisten Dm7:n penkkien piirustuksilla tehtyjen näköisiä. Samaa tyyliähän oli Sm1:ssä alun perin. Plyysipenkki on vallitseva käytäntö jopa kovan kulutuksen metroissa pitkin maailmaa. Vaikea uskoa, että kaikki maailman housuun laskijat ovat Helsingin metrossa.

Antero
 
Ei Sm1:issä matkustajan kannalta mitään todellisia ongelmia ole. Ehkä joissakin yksilöissä jousitus ei ole aivan kohdallaan (vaihteiden kohdalla juna "hyppää" tms.). Sm-huollossa kai ne pahimmat epäkohdat näkyvät, varmaan Eki osaa siitä puolesta sanoa enemmän.
Saneerattu Sm2 on sekin matkustajan kannalta oiva menopeli, ei mitään valittamista. Kakkosien ilmajousitetut telit antavat ymmärrettävästi pehmeämmän kyydin verrattuna ykkösten ikivanhanaikaiseen iskunvaimennustekniikkaan. Kakkosten teleistä muuten kuuluu jännä "kilinä" etenkin betonipölkkyvaihteiden kohdalla. Ääni on sinänsä "terve", mutta erikoinen.
Kyllä näillä junilla kelpaa yhä viedä isot määrät matkustajia - ruuhkavuoroissa minun puolestani vielä vuosikymmeniä jatkossakin. Junat ovat sen verran kalliita laitteita, ettei niitä ole syytä ihan huvikseen romutella.
 
Ollaan jo aika kaukana varsinaisesta aiheesta. Mutta junatyyppien sisustus- ja muilla ratkaisulla on merkitystä silloin jos ne sullotaan täyteen.

Huonointa vanhoissa Sm:issä on vaunun lattian ja laiturin välinen korkeusero ja ovien määrän vähyys. Pysäkkiajat venyvät siitä syystä. Sm1 on lisäksi hankala koska eteiset ovat ahtaat ja seisomapaikkatilaa on huonosti. Sm2 on hitusen varran parempi koska osa eteisistä ovat avaria. Sm4 on hyvä muuten paitsi että portaat vaunun sisällä aiheuttavat hukkatilaa. Metro pesee mennen tullen kaikki VR:n junat silloin jos sullotaan täyteen. Sm1:ssä lämmityslaitteen ja ilmanvaihtopuhaltimen epäonnistunut perussäätö tekee siitä saunan jos on paljon väkeä. Sm2:ssa ilmanvaihto toimii vähän paremmin. Sm4:n ilmastointi tekee siitä kaukojunatasoisen. Metrossa ilmastoinnin puuttuminen ei häiritse koska tunneleissa on muutenkin sopivan viileätä. Metron ylellisyysvaikutelmaa alentaa muovipenkit, mutta kohottaa tummennetut lasit. Junissa ylellisyyttä ovat plyyssi-istuimet jotka tosin ovat joskus turhan likaiset, ja verhot ikkunoissa. Sm-junien WC:t taas ovat mielestäni aivan turhia, koska ne toimivat harvoin ja ovat varsin epäsiistejä, ja WC vie junatyypistä riippuen 4-8 istumapaikkaa junasta. Melusta häiritsee eniten kompressorin pauhaaminen Sm1:ssä. Tasainen moottorien ja kiskojen humina ei häiritse, se on pelkästään hyväksi koska se vaimentaa kännyköistä ja korvalappustereoista lähtävää epämääräistä piipitystä ja räiskintää. Sm4 ja M200 ovat tästä syystä "liian hiljaisia".

t. Rainer
 
Anteeksi että poikkean aiheesta.
kemkim sanoi:
Vanhat metrojunat ovat kyllä aika epämukavia, jos pitää tehdä 20 minuutin matka. En pidä niistä, koska ne tuntuvat jotenkin lelumaisilta lähijuniin verrattuna. Ääni on kuin avaruusaluksesta ja sisustus vaikuttaa halvalta.
Minulle maalaisena Helsingin vanhojen metrojunien ääni ja sisustus on aina ollut jotain erityistä. Mielestäni ne tekevät junista "tunnelmallisempia". Eihän matkustamisessa enää mitään hauskaa ole, jos ei edes pysty huomaamaan, että ajoneuvo liikkuu (vaikka tämä nyt on vain minun mielipiteeni!).
 
Lähijunamallien mukavuudesta

Oma suosikki Sm1/2/4-junista on saneeraamaton Sm2. Tämä lähinnä siitä syystä, että se on muita väljempi. Lisäksi näiden uusien penkkien muoto ei sovi meikäläisen vartalolle. Lisäksi olen Edselin kanssa samaa mieltä kuppipenkkien paremmuudesta bussissa... Surkeimmat penkit taas on Eil-vaunuissa :)

Taas vertailussa M100/M200 <-> Sm2 voiton vie penkkien puolesta niukasti Sm2, mutta sisustuksen puolesta reilusti metro. Metrovaunut (sekä M100 että M200) ovat tarkoituksenmukaisesti sisutettuja kaupunkiliikenteeseen, ts. penkit ovat ainoat tilaa vievät esineet. Ei mitään Sm1/2:n älyttömiä väliovia tai laitteistokaapeja tai Sm4:n portaita tai keskelle eteistä pysäköityä lipunleimauskonetornia...

Yllättävä löytö oli nyt maanantaina 12.6 koematkustamani Dm12. Tässä vehkeessä on nimittäin pari pykälää paremmat penkit kuin Sm1:ssa/Sm4:ssa/saneeratussa Sm2:ssa! Lisäksi jalkatilaa oli mutu-tuntumalla Dm12:ssa reilummin.
 
Vs: Lähijunamallien mukavuudesta

Nakkiputka sanoi:
Yllättävä löytö oli nyt maanantaina 12.6 koematkustamani Dm12. Tässä vehkeessä on nimittäin pari pykälää paremmat penkit kuin Sm1:ssa/Sm4:ssa/saneeratussa Sm2:ssa! Lisäksi jalkatilaa oli mutu-tuntumalla Dm12:ssa reilummin.

Dm12:ssa on kyllä yleensä tarpeeksi tilaa matkustajalle, tai ainakin sen verran kuin voi yhden lipun hinnalla olettaa saavansa. Ilmeisesti julkinen parjaus johtuu vain siitä, että tietyillä reiteillä joissa taajiksen kokoonpano oli vaikkapa veturi ja 2 tai 3 sinistä vaunua jäi matkustajille säännöllisesti tilaa enemmän kuin tarpeeksi, eli nyt vasta Dm12 aikakaudella ujot suomalaiset joutuvat totuttelemaan siihen, että ventovieras matkustaa viereisellä paikalla;)
 
Penkit

_Minusta_ mukavimma penkit ovat Eil-vaunuissa ja saneeraamattomissa Sm2-junissa (jos hellettä ei ole). Sen jälkeen tulee Sm4-junien penkit, ja lopuksi saneeratut Sm-junat. Arvostan siis istuimen pehmeyttä, eli Volvon bussien peltikupit ovat inhokkilistallani.

Dm12 oli ihan kohtalaisen mukava myös, mutta silti Dm7 on huomattavasti mukavampi istua, ainakin talvella.
 
Vs: Lähijunamallien mukavuudesta

konnaripoika sanoi:
eli nyt vasta Dm12 aikakaudella ujot suomalaiset joutuvat totuttelemaan siihen, että ventovieras matkustaa viereisellä paikalla;)

Aikanaan kun silloinen Linjebuss toi tanskandogit Suomeen, oli valitusta siitä että joutuu istumaan nenät vastakkain jonkun ventovieraan kanssa....Kaikkeen sitä ujo suomalainen joutuu :D
 
Vs: Penkit

Arvostan siis istuimen pehmeyttä, eli Volvon bussien peltikupit ovat inhokkilistallani.

Eipä ne Ikaruksien penkit kauas jää niistä volvojen peltikupeista..
 
Sm1 mätänee

kemkim sanoi:
Ei minusta Sm1 mitenkään surkea ole, mutta aika on tehnyt tehtävänsä...
Sm1:n romutuskelpoisuutta ajattelin lähinnä siksi, että ikää on jo kertynyt aika tavalla, ruoste raiskaa koria ja tuskinpa ne tekniset laitteetkaan ovat enää ihan parhaimmassa terässä. Tietysti tekemällä jatkuvia korjauksia voisi laite kestää ikuisesti, mutta miten kauan se on järkevää, on eri asia.
Sm1:ien saneerauksen yhteydessä joku neropatti keksi, että kannattaa poistaa katon alarajassa olevat vesikourut. Ne on leikattu pois rälläkällä suuremmin ajattelematta, että mikä katastrofi saatiin aiheutettua. Nyt katolta valuva vesi ruostuttaa Sm1:ien katon ja sivuseinien liitoskohdan koko rungon pituudelta. Vaunut kun on rakennettu "ruostuvasta teräksestä" eikä siinä maalin sipaisu enää vähennä tuhon etenemistä. Päin vastoin lähes kaikissa vaunuissa on jo nyt nähtävissä maalin alla tapahtuva nopea ruostuminen. Ovien ja ohjaamon ikkunoiden kohdalle on lisätty pieni vesikouru, mutta tehty mikä tehty...

Saattaahan menettely olla tietenkin harkittuakin, jotta vaunut mätänisivät nopeasti ja niistä olisi pakko senkin takia luopua. Sm2-saneerauksissa ei tätä typerää toimenpidettä ole tehty ja Sm4-sarja on myös kourullista. No nuo ovat tietystikin alumiinia jne. eli ei niitä saakaan samalla tavalla lahoamaan.
 
Ei Sm1:issä matkustajan kannalta mitään todellisia ongelmia ole. Ehkä joissakin yksilöissä jousitus ei ole aivan kohdallaan (vaihteiden kohdalla juna "hyppää" tms.). Sm-huollossa kai ne pahimmat epäkohdat näkyvät, varmaan Eki osaa siitä puolesta sanoa enemmän.


Sm1:ten telit on aivan loppu. Tilannetta ei yhtään helpota se, että tähän asti on oltu siinä aiempien päätösten luomassa uskossa, että ensimmäiset Sm1:t alkavat mennä pataan näillä hetkillä, joten korjauksia on tehty sitä silmällä pitäen. Nyt sitten junille tulikin lähes 10 vuotta lisäaikaa...


Kakkosten teleistä muuten kuuluu jännä "kilinä" etenkin betonipölkkyvaihteiden kohdalla. Ääni on sinänsä "terve", mutta erikoinen.


Ensiöjousituksen apukannatin...
 
Vs: Penkit

Minusta mukavimmat penkit ovat Eil-vaunuissa ja saneeraamattomissa Sm2-junissa (jos hellettä ei ole). Sen jälkeen tulee Sm4-junien penkit, ja lopuksi saneeratut Sm-junat.


No, minusta taas Eilien penkit ovat hirveintä, mitä VR:llä on tarjota, käytännössä aivan pystystä selkänojastaan johtuen. Samasta syystä Sm4:ten, Sm1:ten ja saneerattujen Sm2:ten penkit (samat penkit kaikissa, joten keskinäisiä eroja ei ole) tulevat ällösijalla 2. Pari asemanväliä vielä menee, mutta jo Riihimäeltä Pasilaan on yhtä tuskaa.

Toisesta päästä taas sinisten vaunujen vanhat penkit ovat parhaimmasta päästä, sitten kaksikerrosvaunujen ja Ex-vaunujen penkit. Saneeraamattomien Sm2:ten penkit ovat muuten hyvät istua, mutta melko liukkaat ja kesällä pitemmillä väleillä hiostavat.
 
Kummastelen hieman kommenttiasi Sm1:n telin räminästä, mutta muistan pari viikkoa sitten matkustaneeni itsekin rämisevällä Sm1:llä. Mutta minulle sellainen on osunut hyvin harvoin. Lienee jokin vika, sillä telin rakenteessa ei ole mitään sellaista, minkä "pitäisi" rämistä.Antero


Mikä on "räminää"... Sm1:ten teleissä melkoista ratinaa pitää sakarakytkimet, jotka ovat pääsääntöisesti aivan loppu.
 
Vs: Penkit

No, minusta taas Eilien penkit ovat hirveintä, mitä VR:llä on tarjota, käytännössä aivan pystystä selkänojastaan johtuen.
Mutta niillä voi ottaa nokoset pötköllään, jos penkki on vapaana. :) Tampereelta Helsinkiin tuli kerran näin matkustettua ennen UJA:a.

Toisesta päästä taas sinisten vaunujen vanhat penkit ovat parhaimmasta päästä, sitten kaksikerrosvaunujen ja Ex-vaunujen penkit.
Sinisten vaunujen penkit ovat kyllä luksusta, samoin Expt. Kaksikerrosvaunujen penkit ovat epämukavat, niissä ei voi oikein ottaa sellaista mukavaa asentoa, mikä on kaukojunakalustossa pitkällä matkalla edellytys.

Saneeraamattomien Sm2:ten penkit ovat muuten hyvät istua, mutta melko liukkaat ja kesällä pitemmillä väleillä hiostavat.
Todellakin ovat, nimimerkillä helteellä Hki-Tpe kernipenkeillä matkustanut. Talvella ne taas ovat äärimmäisen mukavat pehmeytensä takia (ja kun paljas iho ei ota niihin kiinni).
 
Takaisin
Ylös