1. luokka

Vs: Edb yms. kalt. vaun.

Kani sanoi:
Eikös hiljaisia vaunuja ollut myös sinisissä junissa varhaistyömatkalaisten iloksi.
Siniharmaita ns "torkkuvaunuja" oli ja on mahdollisesti vieläkin joissakin yöjunissa ja aikaisin aamulla maakunnista Helsinkiin saapuvissa pikajunissa. Mutta ei toisinpäin. Helsingistä poispäin aikaisin aamulla lähtevien kaukojunien kaikissa vaunuissa on kova kaklatus päällä ja tunnelma katossa vaikka kello ei olisi seitsemääkään.

t. Rainer
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
R.Silfverberg sanoi:
Ja se vasta on törkeyden huippu että elukoiden kanssa saa matkustaa kakkosluokan lipulla entisessä ykkäsluokan vaunussa, ja ykkösluokan lipun maksanut joutuu matkustamaan entisessä kakkosluokan vaunussa!
Murhemielellä totesin tämän asian eilen matkustaessani kahdessakin junassa kyseisessä vaunutyypissä. Tuli samalla todistettua se, että luksuksen tarjoaminen kakkosluokan hintaan ei tee käytöstavattomista kansalaisista toiset huomioon ottavia ja hillittyjä matkustajia. Päinvastoin, entisessä Cx:ssä ei ainakaan eilen käytöksestä erottanut, kuka on koira ja kuka ihminen.

Surulla muistelin niitäkin aamuja, joina aikanaan nousin InterCity 96:n Cx-vaunuun, ja istuimille asettui tyylikkäitä herroja ja rouvia. Hetken päästä tuotiin aamupalaa ja kanssamatkustajat syventyivät sen jälkeen tutkimaan lipun hintaan kuuluneita päivälehtiä. Ja kahviin kaadettiin reilusti kermaa!
 
Kani sanoi:
Murhemielellä totesin tämän asian eilen matkustaessani kahdessakin junassa kyseisessä vaunutyypissä.
Oletpas törmännyt suosittuihin yksikerroksisiin IC -vaunuihin: Kokeilin itsekin eilen Expt -vaunua junassa IC910 Toijalasta Turkuun ja sain matkustaa koko matkan vaunun ainoana matkustajana. Yksikerroksinen IC -vaunu tuntuu näinä päivinä sen verran harvinaiselta herkulta (ainakin parempi istumamukavuus ja -väljyys tuo herkullisuutta), että valitsin junassa viimeisenä olevan Expt -vaunun.

Onko muuten tuohon eilisen IC910 -junan yksikerroksis(t)en vaunu(je)n huonoon käyttöasteeseen looginen selitys: ilmeisesti VR:n lipunmyyntijärjestelmä aloittaa lipunmyynnin IC potenssiin kaksi -vaunun alakerrasta? Koska itse matkustin eilen VR:n Lomapassilla, sain valita istumapaikkani ihan itse.
 
VR:n koneet antavat paikkoja välillä omituisin perustein. Minun paikkani on usein lastenvaunussa - tänäänkin oli. Viikko sitten matkustin Lappeenrannasta Helsinkiin eikä automaatti antanut minulle paikkaa lainkaan. Menin sitten lipputoimistoon, jossa sanottiin, että viimeiset vapaat paikat ovat lastenvaunussa. Tavallaanhan tuo oli vale, sillä lastenvaunussa on niitä matkustajia, jotka eivät matkastaan maksa mitään ja joilla ei siten ole paikkaakaan. Päätin sitten mennä ykkösl... siis lemmikkivaunuun. Matkustajia vaunussa oli paljon, mutta matkan ainoa eläin tuli kyytiin vasta Lahdessa.
 
Takaisin
Ylös