Kaukoliikenteen aikataulut ajalle 11.12.2016 - 18.06.2017 on julkaistu

Liittynyt
10 Heinäkuu 2015
Viestit
467
Uudet aikataulut on näköjään julkaistu.

Huomioina mainittakoon että Kirkkonummi todella saa nyt lisää pysähdyksiä; yhden kumpaakin suuntaan. Hämeenlinnassa näyttää keskipäivällä olevan peräti 3 tunnin väli ilman ainuttakaan junaa ja Helsinki-Oulu nopeutuu hieman.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Hämeenlinnassa näyttää keskipäivällä olevan peräti 3 tunnin väli ilman ainuttakaan junaa

En ainakaan itse löydä tällaista väliä. Sitä vastoin huomasin, että on lisätty taajamajunat 22.37 Tampereelta Riihimäelle ja 0.40 Riihimäeltä Tampereelle. Aikaisemmin viimeinen joukkoliikenneyhteys Tampereelta Hämeenlinnaan on lähtenyt 21.02, joten junapari tulee tarpeeseen.

Tolstoilla on pysähdys Buslovskaja-nimisellä asemalla, joka on ensimmäinen asema Venäjän puolella. Koska ajoaika Vainikkalasta Viipuriin ei ole muuttunut, tällainen pysähdys on ilmeisesti ollut ennenkin mutta sitä ei ole merkitty suomalaisiin aikatauluihin tai sitten pysähdyksellä ei ole matkustajapalvelua.
 
Uudet aikataulut on näköjään julkaistu.

Huomioina mainittakoon että Kirkkonummi todella saa nyt lisää pysähdyksiä; yhden kumpaakin suuntaan. Hämeenlinnassa näyttää keskipäivällä olevan peräti 3 tunnin väli ilman ainuttakaan junaa ja Helsinki-Oulu nopeutuu hieman.

Hieman huvittava tämä Kirkkonummen pysähdys. Edelleenkään ei sieltä viikonloppuna pääse Turkuun päin mutta sieltä tulo tuplaantuu.
 
Niin on lähinnä vitsi että ei rantaradan liikenteeseen viitsitä panostaa yhtään. Lisäksi osa Turun junista kuppaa yli 2 tuntia matkalla muutenkin vaikka ei pysähdy Kirkolla.

t. Rainer
 
Voisikohan liittyä jotenkin kohtaamisiin jolloin nämä yli kahden tunnin kuppaajat odottelee vastaantulijoita? Mä en myöskään ymmärrä tota logiikkaa noissa Kirkkonummen pysähdyksissä. Luulisi että kysyntää olisi 16-18 Turun suuntaan sekä aamulla 5-9 toisinpäin?
 
Tätä minäkin hämmästyin. Pidin täysin selvänä, että näin olisi tapahtunut mutta tapahtuikin toisin päin.
 
Voisikohan liittyä jotenkin kohtaamisiin jolloin nämä yli kahden tunnin kuppaajat odottelee vastaantulijoita? Mä en myöskään ymmärrä tota logiikkaa noissa Kirkkonummen pysähdyksissä. Luulisi että kysyntää olisi 16-18 Turun suuntaan sekä aamulla 5-9 toisinpäin?

Niin, ettäkö työmatkaliikenne Turku-Kirkkonummi-Turku olisi volyymeiltään suurempaa kuin Kirkkonummi-Turku-Kirkkonummi?
 
Tolstoilla on pysähdys Buslovskaja-nimisellä asemalla, joka on ensimmäinen asema Venäjän puolella. Koska ajoaika Vainikkalasta Viipuriin ei ole muuttunut, tällainen pysähdys on ilmeisesti ollut ennenkin mutta sitä ei ole merkitty suomalaisiin aikatauluihin tai sitten pysähdyksellä ei ole matkustajapalvelua.

Buslovskaja on tekninen pysähdys, jossa Venäjän tullin ja rajavartiolaitoksen viranomaiset tekevät junan ja matkustajien tarkastuksen junan seistessä. Aina on siellä pysähdytty ja ennen Bsl:n aseman rakentamista aivan valtakunnanrajan toiselle puolelle, oli vastaava tarkastuspysähdys Luzhaikassa (ent. Nurmi). Allegro vain ajaa ohi, koska venäläisten viranomaisten tekemät tarkastukset tehdään junan kulkiessa välillä Viipuri-Pietari.

Tuon aseman esittäminen yleisöaikataulussa on selkeä VR:n virhe, koska Buslovskajaan ei voi matkustaa Suomesta tai päinvastoin.
 
Ennen vanhaan juna-aikatauluissa oli puolikuu symbolina jommin kummin päin käännettynä, aseman kohdalla jolla junasta sai vain poistua tai nousta kyytin, tai sitten tullirakennuksen kuva jos asemalla tehtiin tullitarkastus, mutta nyky-ihmisille sellaiset symbolit ovat liian vaikeita tulkita ;)

Venäjän junien matkustajainfossa on muutenkin kummallisuuksia. Esim Tolstoin kuulutuksessa kerrotaan että juna menee Kouvolan kautta Moskovaan. Mitä sillä tiedolla oikein tekee, jos Kouvolassa ei saa jäädä pois? Kertoisivat ennemmin että menee "Viipurin ja Pietarin kautta Moskovaan.

Aikataulujen "puolikuut" olivat kyllä esiintymisaikakautensakin ihmisille vaikeita tulkita.

Kuulutuksien kummallisuudet eivät ole VR:n vika vaan Finrailin.
 
Ei sentään, vaan Liikenneviraston. Finrail (liikenteenohjaajat) kyllä joillain asemilla voi suorittaa käsikuulutuksia poikkeustilanteissa, mutta automaattikuulutuksista vastaa Livi.
 
En väitä vastaan, koska en tiedä kaikkia taustatekijöitä. Mutta Finrailin nettisivuilla osoitteessa http://www.finrail.fi/fi/ kerrotaan mm. että "Finrail tuottaa asemille ja laiturialueille junaliikenteeseen liittyvää matkustajainformaatiota. Palvelemme päivittäin satojatuhansia junamatkustajia valtakunnallisesti." Lainatusta kohdasta voi aika moni päätellä, että Liikenneviraston vastuulla olevien kuulutuksien asiasisältö olisi sittenkin (ainakin osittain) Finraililta peräisin.
 
Ei sentään, vaan Liikenneviraston. Finrail (liikenteenohjaajat) kyllä joillain asemilla voi suorittaa käsikuulutuksia poikkeustilanteissa, mutta automaattikuulutuksista vastaa Livi.

Kyllä ne asemien kuulutukset tehdään ja suunnitellaan Finrailissa. Toki Livi omistaa itse megafonit yms. ja maksaa Finrailille könttäsumman liikenteen hoidosta, johon kuulutuksetkin kuuluvat.
 
Buslovskajan pysähdyksen aikana Tolstoihin nousee/Tolstoista poistuu Venäjän rajaviranomaiset (passintarkastus+tulli). Rajatarkastus tehdään siis Buslovskaja-Viipuri-Buslovskaja rataosuudella liikkuvassa junassa.

Allegron asiakkaille rajatarkatukset tehdään Viipuri-Pietari-Viipuri välillä pl. Viipurin asiakkaat, joille on tarkastukset Viipurin asemalla.

Kirkkonummen pysähdysten "lisäys" on pieni juttu, parempi kuin ei mitään, mutta ei tuolla vielä menetettyjä yhteyksiä ja asiakkaita palauteta... Liikennesuunta on tosiaan mm. Kirkkonummelta Karjaalle aamuisin opiskelemaan ja töihin sekä iltapäivällä takaisin. Myös yhteys Turun satamaan on ollut tärkeä... Edelleen se tosiasia, että 55 minuuttia siitä kun olet lähtenyt Kirkkonummelta Leppävaaran kautta Turkuun ja ohitat lähtöasemasi ei vaan ole millään tavalla järkevää mielestäni...
 
Takaisin
Ylös