Junien kuulutukset

Liittynyt
23 Joulukuu 2007
Viestit
1,102
Mikä on johtanut tällaiseen älyttömyyteen, että kun Helsingistä lähtee pendolinoja jotka jakautuvat kahteen eri määränpäähän esim. Kouvolassa, Tampereella tai Seinäjoella niin kuulutuksissa mainitaan vain "pääjunan" määränpää ja luetellaan vielä sinne menevät vaununumerot. Toisesta määränpäästä ei hiiskahdetakaan. Sama koskee myös laiturikilpiä joskin niissä näkyvät kaikkien vaunujen numerot. Tällainen "uudistus" on tapahtunut kai melko hiljattain.
 
Ettei vain eri junayksiköissä tulisi erilaiset kuulutukset? Teknisesti tämä on mahdollista.
 
Ettei vain eri junayksiköissä tulisi erilaiset kuulutukset? Teknisesti tämä on mahdollista.

Tarkoitin nimenomaan asemalla tapahtuvia kuulutuksia. Näitä toisesta puoliskosta piittaamattomia kuulutuksia olen kuullut esim. Helsingissä, Pasilassa ja Tampereella.
 
Todennäköisesti tämä on tapahtunut jonkin muutama viikko sitten pieleen menneen ohjelmistopäivityksen seurauksena. Ongelma on ainakin tiedostettu, koska päärautatieaseman infonäytölle oli ainakin maanantaina käsin kirjoitettu jatautuvien pendolinojen molempien yksiköiden määränpäät.
 
Eilen junani pysähtyi Hiekkaharjun ja Leinelän välille. Hetken kuluttua kuului automaattikuulutus: "Viivästys johtuu poikkeuksellisesta tilanteesta."

Eikö joskus voisi ajatella kuulutuksia matkustajan näkökulmasta? Tuossa ihan vain "Joudumme hetken odottamaan" olisi antanut saman informaation ilman katteettomia lupauksia syyn paljastamisesta :)

Toinen lempparini on lähijunissa Pasilan jälkeen joskus (onko vieläkin?) kuultu: "pyydämme leimaamaan lähi- ja kaukoliikenteen kerta- ja sarjalippunne eteisen leimauslaitteessa".
 
Toinen lempparini on lähijunissa Pasilan jälkeen joskus (onko vieläkin?) kuultu: "pyydämme leimaamaan lähi- ja kaukoliikenteen kerta- ja sarjalippunne eteisen leimauslaitteessa".

Kyllä tuo taitaa kuulua esim. D-junissa (ja muissa vanhemmissa kalustoissa).
 
Ei kuulu ainakaan R-ja Z-junissa arkiaamuisin. Tosin kalustona on yleensä Pupuja. Toisaalta ei niissä yleensä ole mitään kuulutuksia ja lippulaitteiden toimivuudessa on ollut toivomista.
 
Eilen junani pysähtyi Hiekkaharjun ja Leinelän välille. Hetken kuluttua kuului automaattikuulutus: "Viivästys johtuu poikkeuksellisesta tilanteesta."

Eikö joskus voisi ajatella kuulutuksia matkustajan näkökulmasta? Tuossa ihan vain "Joudumme hetken odottamaan" olisi antanut saman informaation ilman katteettomia lupauksia syyn paljastamisesta :)

Tuolla on ihan psykologinen selitys. Ihminen luontaisesti haluaa tietää syyn kaikelle ja on tyytyväisempi, kun häiriön syy on kerrottu hänelle. Tämä pätee, vaikka syy olisi varsin ylimalkainenkin, kuten tuo "poikkeuksellinen tilanne". Samaten Saksan moottoriteillä työmaiden kylteissä todetaan "Työskentelemme Teitä varten.". Siinäkin on syy kerrottuna, vaikka todellisuudessa syy on aivan yhdentekevä.

Lähde: Rolf Dobel: Selkeän ajattelun taito
 
Takaisin
Ylös