Dm12 pysähdykset Orivesi kesk. ja Kolho

Mikko Laaksonen

Tunnistettu jäsen
Liittynyt
28 Kesäkuu 2005
Viestit
2,789
Tiedoksenne pieni kiskoliikenteen parannus.
Pari asiaa nousee mieleen:
- Paljonko pysähdykset maksoivat, vai maksoivatko mitään?
- Miten suhtaudutaan muihin toivottuihin lisäpysähdyksiin, esim. vaikkapa Aura / Kyrö tai Paimio?

Keskisuomalainen 14.10.2006

Keskisuomalainen 14.10.2006 sanoi:
Kolho sai kiskobussipysäkkinsä

Rainer Liimatainen

Vilppulan Kolho ja Oriveden keskusta on hyväksytty Haapamäen ja Oriveden aseman välisen kiskobussiliikenteen uusiksi pysähdyspaikoiksi. Liikenne- ja viestintäministeriön mukaan uudet pysäkit voidaan ottaa käyttöön kesäkuun alusta, mikäli kunnat ja Ratahallintokeskus luovat tarvittavan infrastruktuurin siihen mennessä.

VR Osakeyhtiö esitti elokuussa, että kiskobussien tulon myötä välille voidaan lisätä kaksi uutta pysähdyspaikkaa. Tarjolla oli myös Lyly, mutta kolmatta pysähdystä ei kaikkien vaihtoyhteyksien saavuttaminen olisi yhtiön mukaan enää suonut.

Lyly pudotettiin pois, koska siellä on vain 350 asukasta, eikä asutus muodosta varsinaista keskittymää. Kolhossa asukkaita on 1 350, ja asutus on keskittynyt radan molemmin puolin kahdeksi asuinalueeksi, jotka sijaitsevat alle kilometrin etäisyydellä radasta.

Henkilöjunaliikenne Haapamäen ja Oriveden aseman välillä kuuluu ministeriön ja VR Osakeyhtiön välisen ostosopimuksen piiriin. Sopimuksen mukaan yhtiöllä ei ollut oikeutta muuttaa välipysähdyksiä ilman ministeriön kirjallista hyväksyntää.

Ministeriön päätös oli iso voitto Kolholle, jossa viime talvena syntyi varsinainen kansanliike oman pysähdyspaikan saamiseksi.
 
Minua jää ihmetyttämään vielä, että miksei Tampereen ja Oriveden välisten taajamien hyväksi tehdä mitään? Jossain Aamulehden artikkelissa väläyteltiin jopa Siitaman pikkukylään takaisin asemaa. Eniten kuitenkin olisi tällä hetkellä tarvetta pysähdyksille Kangasalan asemakylässä, Suinulassa ja etenkin Ruutanassa, joka on tietääkseni Kolhoakin isompi - ja ainakin tiiviimpi taajama.

Olen laskenut, että suht. pienillä aikataulumuutoksilla saisi vaihtoyhteydet säilymään ennallaan. Voin laittaa laskelmani tänne, jos kiinnostusta löytyy.
 
Olen laskenut, että suht. pienillä aikataulumuutoksilla saisi vaihtoyhteydet säilymään ennallaan. Voin laittaa laskelmani tänne, jos kiinnostusta löytyy.

Lähetä laskelmasi pikimmiten, ole ystävällinen! Aihe on kiintoisa ja koskettelee paikkakuntalaisten ohella myös Lomapassilla vapaa-aikanaan matkustavia.

Mikko Laaksonen kirjoitti osuvasti uusista pysähdyksistä: kyseessä tosiaan on PARANNUS kiskoliikenteessä. Kyllä taajamajunan kuuluu pysähtyä kaikissa taajamissa, joissa paikallinen väestö vaatii junakyytiä.
 
Selvä, täältä pesee.

Ensiksi siis nykyaikataulut Haapamäen kolmiossa vaihtoyhteyksineen:
11. Helsinki-Tampere-Haapamäki-Seinäjoki
11. Seinäjoki-Haapamäki-Tampere-Helsinki
17. Vaasa-Seinäjoki-Haapamäki-Jyväskylä-Joensuu
17. Joensuu-Jyväskylä-Haapamäki-Seinäjoki-Vaasa

Sitten ehdotukseni, joka koskee lähinnä aikataulua 11:

Tampere-Haapamäki-Seinäjoki:
Koodi:
                 M-S    M-S    M-S    M-S   M-P,S
                H 423  H 445  H 427  H 451  H 429
0   Tampere     10:05         16:15         20:15
5   Messukylä   10:10         16:20         20:20
13  Kangasala   10:18         16:28         20:28
17  Ruutana     10:23         16:33         20:33
20  Suinula     10:26         16:36         20:36
42  Orivesi     10:40         16:50         20:50
46  Orivesi kk  10:44         16:54         20:54
59  Juupajoki   10:53         17:03         21:03
72  Lyly        11:13         17:15         21:15
89  Vilppula    11:25         17:27         21:27
100 Kolho       11:35         17:37         21:37
114 Haapamäki   11:45         17:47         21:47
-------------------------------------------------
114 Haapamäki          11:47         17:49
126 Pihlajavesi        12:03         18:05
147 Myllymäki          12:20         18:22
153 Eläinpuisto-Zoo    12:26         18:28
159 Ähtäri             12:33         18:35
180 Tuuri              12:49         18:51
187 Alavus             12:56         18:58
232 Seinäjoki          13:28         19:30
Seinäjoki-Haapamäki-Tampere
Koodi:
                M-L    M-S    M-S    M-S    M-S    M-S
               H 420  H 444  H 424  H 450  H 428  H 452
0   Seinäjoki         10:37         16:39         19:34
45  Alavus            11:20         17:22         20:07
52  Tuuri             11:17         17:19         20:14
73  Ähtäri            11:37         17:39         20:30
79  Eläinpuisto-Zoo   11:40         17:42         20:37
85  Myllymäki         11:46         17:48         20:43
106 Pihlajavesi       12:03         18:05         21:00
118 Haapamäki         12:16         18:18         21:13
-------------------------------------------------------
118 Haapamäki   6:05         12:18         18:20
132 Kolho       6:15         12:28         18:30
143 Vilppula    6:25         12:38         18:40
160 Lyly        6:33         12:46         18:48
173 Juupajoki   6:52         13:00         19:02
186 Orivesi kk  7:03         13:11         19:13
190 Orivesi     7:07         13:15         19:17
212 Suinula     7:21         13:29         19:31
215 Ruutana     7:24         13:32         19:34
219 Kangasala   7:29         13:37         19:39
227 Messukylä   7:37         13:45         19:47
232 Tampere     7:42         13:50         19:52

Jokaisen pysähdyksen verottamaksi ajaksi on laskettu kaksi minuuttia. Oriveden keskustaa ja Kolhoa en ole laskenut, koska ne toteutetaan ymmärtääkseni nykyisen aikataulun puitteissa.

Junavuorojen H 420 ja H 423 pidemmät matka-ajat ovat peräisin nykyaikatauluista, syytä en tiedä. Jos nämä hidastelut saadaan poistettua, H 420:n lähtöajaksi Haapamäeltä tulee 6:10, ja H 423+H 445-vaihtoyhteyteen saa lisää pelivaraa.

Seinäjoki-Jyväskylä -taajamajunien kohtaukset on huomioitu; kohtaus säilyy nykyisellään Pihlajavedellä.

Jatkoyhteydet muilta junilta Tampere-Haapamäki-junille toimivat väkisinkin, koska Tampereella on tasatahtiaikataulu: junat saapuvat ennen tasaa ja lähtevät tasan jälkeen.

Haapamäen vaihtoyhteydet pelaavat, jos vaihtoajaksi riittää 2 min (ja miksi ei riittäisi, kun vaihto tapahtuu laiturin yli...)

Seinäjoella vaihdot myöhentyvät parilla minuutilla, ellei Dm12:n ominaisuuksia voida nykyistä paremmin käyttää hyväksi Haapamäki-Seinäjoki-välillä. Olen asettanut Seinäjoelle vaihtoajaksi 5 min, jonka pitäisi olla sopiva. IC 47:n lähtöaika Seinäjoelta siirtyy 13:31 -> 13:33 ja IC 55:n 19:29 -> 19:35. IC 47:n jatkoyhteydet Oulussa eivät ole vaarassa (vaihtoaikaa jää vielä 10 min), ja IC 55:lla ei ole jatkoyhteyksiä, joten 6 minuutin menetys Seinäjoen takia ei vielä ole vaarallinen.

Seinäjoelta Tampereen suuntaan yhteydet pysyvät muuten ennallaan, mutta vaihtoyhteys P 834:llä (nykytilanne: lähtö 19:30, saapuminen Tampereelle 20:56) on uhanalainen. Jos yhteyttä myöhentää 5 minuuttia, niin että saapuminen Tampereelle on 21:01, on yhteys Helsinkiin Pendolinolla 92 menetetty. IC-yhteys Helsinkiin sentään säilyy. Toinen vaihtoehto olisi muuttaa yhteys IC-yhteydeksi (pikajunien Sn 140 km/h, IC-junien 200 km/h), mutta riittääkö kalusto?

Vaasan junayhteydet Seinäjoelta säilyvät ennallaan, samoin vaihtoyhteydet Jyväskylässä.

HUOM: uusien väliasemien minuutit ovat ohjeellisia, yksinkertaisella matematiikalla ja muita aikatauluja vertailemalla saatuja, mutta kahden minuutin lisä matka-aikaan on silti oleellisin tieto, joka ei juuri muutu aseman sijainnin takia.
 
Haapamäen vaihtoyhteydet pelaavat, jos vaihtoajaksi riittää 2 min (ja miksi ei riittäisi, kun vaihto tapahtuu laiturin yli...)
Varmasti onnistuu jos junat ovat aikataulussa, mutta myöhästymisille tuo ei jätä varaa - tai sitten jatkoyhteydet katoavat.
 
Sen verran mitä olen itse seurannut, Haapamäen liikenne on ollut enimmäkseen aikataulussaan. Jos junat nyt sattuisivat olemaan myöhässä (syystä tai toisesta), ja jatkoyhteydet myöhästyisivät tämän takia, ei vielä kovin pahasti aiheuttanisi viivästyksiä muuhun liikenteeseen: yleensä IC- ja pikajuna-aikatauluissa on aika paljonkin ilmaa. Taajamajunaliikenteen pitäminen mahd. tiukoilla aikatauluilla on tässä tapauksessa ainoa keino saada riittävästi pysähdyksiä ilman, että aikataulunmukaiset jatkoyhteydet kärsivät.

Jos taas myöhästymiset ovat suuria, ei sillä ole mitään merkitystä onko Haapamäellä vaihtoaikaa 2 tai 5 minuuttia.


Tietty voisi harkita myös X-pysähdyksiä, johon voisi soveltaa vaikka sen laatuista ohjetta, että laiturin kohdalla suurin nopeus on 35 km/h, mikäli ihmisiä ei ole jäämässä pois (ilmoitus konnarille tai eteisiin asennettavilla bussimaisilla soittokelloilla). Jos laiturilla on ihmisiä, juna pysähtyy.

Tämä kaikki siis, jos olisin VR:n liikennesuunnittelija/taajamajunavastaava.
 
Haapamäen vaihtoyhteydet pelaavat, jos vaihtoajaksi riittää 2 min (ja miksi ei riittäisi, kun vaihto tapahtuu laiturin yli...)
Kunnioitusta herättävän aikataulukon olet ensinnäkin laatinut!

Haapamäellä vaihtoajaksi riittää käytännössä varmasti kaksi minuuttia, mutta uskooko satunnainen suomalainen matkustaja Suomenselän korvessa sellaiseen?

Tietotekniikka hankaloittaa lisäksi tällaisen salamavaihdon esittämistä internetissä, mutta ei kirjapainetussa aikataulussa kuten "Turistissa", "Taskuaikataulussa" ja mitä niitä onkaan, esimerkki:

Ylivieskassa on poikkiradan aamuvarhaisesta junasta neljän minuutin vaihto Pohjanmaan junaan, eli siis reitti on Iisalmi 6.05 - 7.45 Ylivieska 7.49 -9.01 Oulu 10.00 - 12.29 Rovaniemi. Tämä on liian nopea vaihto VR:n käyttämälle "JourneyPlanner"-aikataulunhakuohjelmalle. Jos vaikka Iisalmesta hakee aamuyhteyttä kello kuuden lähdöllä Pohjanmaan radalle vaikka Oulaisiin, saa tulokseksi vain ihmeellisen kiertoajelureitin linja-autolla Kokkolan kautta: Iisalmi 7.45 - 11.20 Kokkola 12.04 -> jatko pohjoiseen. Iisalmesta Ouluun ja kohti Lappia antaa tietokone reilusti myöhemmät Kainuun kautta kulkevat yhteydet vaikka olisi tuo aamuvarhainenkin yhteys tarjolla.

Tämä siis tietokoneelta saatavana tietona. Toki oikea tieto hyvästä yhteydestä löytyy jostain, eli se pitää katsoa painetusta aikataulusta. Painettua ei mikään voita!

Kuulema jos neljän minuutin vaihto hyväksyttäisiin tietokoneen matkahakuohjelmaan, seurauksena saataisiin kasapäin "mahdottomia" ja ei-toivottuja yhteyksiä eripuolilla Suomea. JourneyPlanner kun on tietokoneohjelma, niin se voi ymmärtää vain yhden asian kerrallaan :)
 
Eikö tuota softaa sitten voi muokata niin, että tietyille liikennepaikoille tulisi poikkeukset, esim. Haapamäki 2 min, Iisalmi 4 min, normin ollessa 5 min? Törkeää, jos kokonaisten taajamien ohi ajetaan vain, koska aikatauluohjelma on puutteellinen (senkin lisäksi, ettei verkkokauppa toimi yöaikaan :D.
 
Otapa yhteys Alankomaihin, jossa tuota JourneyPlanneria hallinnoidaan :)
Lienee helpompi muuttaa "Lännentien" junan aikataulua viisi minuuttia aikaisemmaksi (tasaminuuttien tähden) kuin ruveta rettelöimään "tietokonetta" vastaan. Tiettävästi junan kulkua muutetaan tällä tavoin ensi vuoden alkupuolella, jotta tilanne saadaan hallintaan.

Eli katso, että Haapamäellä yhteydet ovat ainakin viiden minuutin vaihdoilla ja varmista että junien pelivara on VR:n suosittelema 10 prosenttia, jolla puskuroidaan häiriöt ja myöhästymiset.
 
Otapa yhteys Alankomaihin, jossa tuota JourneyPlanneria hallinnoidaan :)
Lienee helpompi muuttaa "Lännentien" junan aikataulua viisi minuuttia aikaisemmaksi (tasaminuuttien tähden) kuin ruveta rettelöimään "tietokonetta" vastaan. Tiettävästi junan kulkua muutetaan tällä tavoin ensi vuoden alkupuolella, jotta tilanne saadaan hallintaan.
Joopa joo. Ennen sitä ajateltiin niin, että todellisuus on totuus, ja sitä todellisuutta yritetään jäljitellä kaikenlaisin laskukaavoin. Nyt onkin sitten päin vastoin. Tietokoneohjelman virheet ja puutteet ovat totuus. Niinpä todellisuutta on muutettava. Tällä tiellä kun kuljetaan, niin vielä meillä lehmätkin lentävät meijeriin ja lypsävät suoraan tölkkiin.

Antero
 
Tietokoneen joustamattomuus oli huonon palvelun käypä peruste vielä 1980-luvun alussa.

Valitettavasti käyttäjät/asiakkaat/alamaiset ovat sen jälkeen tutustuneet itsekin tietokoneisiin ja niillä toteutettuihin palveluihin ihan käytännön tasolla ja tietävät mikä on oikeasti mahdollista ja mikä vanhentunutta tai vääränlaista tekniikkaa.
 
Esimerkkinä muutosjoustavammasta ohjelmasta voinee toimia vaikkapa pääkaupunkiseudun Reittiopas, joka on toki käytössä myös useammassa muussa palvelussa. Reittioppaaseen on mm. Leppävaaraan koodattu erikseen sujuva vaihto bussista A-junaan, joten synkatut bussivaihdot näkyvät oikein lyhyilläkin vaihtoajoilla.

Maksavana asiakkaana VR:n lienee mahdollista tilata muutoksia käyttämäänsä ohjelmistoon. Jos ei onnistu, kannattaa vaihtaa ohjelmiston toimittajaa. Nykyään niitä saa enemmän kuin yhdestä paikasta.
 
Esimerkkinä muutosjoustavammasta ohjelmasta voinee toimia vaikkapa pääkaupunkiseudun Reittiopas, joka on toki käytössä myös useammassa muussa palvelussa. Reittioppaaseen on mm. Leppävaaraan koodattu erikseen sujuva vaihto bussista A-junaan, joten synkatut bussivaihdot näkyvät oikein lyhyilläkin vaihtoajoilla.
Lisäksi reittioppaassa on tarkennetussa haussa mahdollisuus valita lyhempi (tai pidempi) vaihtoaika kuin oletuksena oleva 3 minuuttia. Tosin sellainen vika reittioppaassakin on, että Huopalahdessa vaihtaesssa M-junasta A-junaan (tai toisinpäin) alle 3 minuutin vaihtoajan yhteydet eivät näy vaikka matkustajan tarvitsee vain kävellä laiturin yli.
 
Maksavana asiakkaana VR:n lienee mahdollista tilata muutoksia käyttämäänsä ohjelmistoon. Jos ei onnistu, kannattaa vaihtaa ohjelmiston toimittajaa. Nykyään niitä saa enemmän kuin yhdestä paikasta.
En malttanut mieltäni:
Ehkä tämä on vieras ajatus monopoliyhtiölle?:biggrin:

Antero
 
Eikö tuota softaa sitten voi muokata niin, että tietyille liikennepaikoille tulisi poikkeukset, esim. Haapamäki 2 min, Iisalmi 4 min, normin ollessa 5 min?

Ja kun asian oikein loppuun asti ajattelee, niin eikös oikeastaan aikatauluissa, olipa ne painettuja tai tai sähköisiä, kuuluisi olla merkittynä suunnitellut vaihdot. Varsinkin kun tarvittaessa junien lähtöaikoja myöhennetään, jotta vaihdot toteutuisivat ja huonoimmassa tapauksessa vr tarjoaa bussi- tai taksikyydin perille. Itsekin olen kerran kulkenut koko junamatkan taksilla, Tampereelta Joensuuhun. Tällainen tieto olisi matkailijalle äärimmäisen relevanttia, eli onko kyseessä vain mahdollisuus vaihtaa, jos junat kulkevat ajallaan vaiko vr:n suunnittelema vaihto, jonka toteutumisesta konduktöörit huolehtivat.
 
Takaisin
Ylös