Paikallisjunaliikenteen lopettaminen ja mahdollisuudet sen palauttamiseen

Eikö LVM tosiaan voi määrätä VR:ää ottamaan maksuksi seutulippua ostoliikenteessä?
Eduskunta ainakin voisi. Seutulippu junaan voisi olla hyvänä alkuna. Jatkossa pitäisi saada yhteiset liput juniin, busseihin, laivoihin ja raitiovaunuihin niin kuin Sveitsissäkin.
 
Mielestäni on hieman omituista, että pikavuorotkin kulkevat Heinolan keskustan kautta, vaikka nopea moottoritie ohittaa kaupungin keskustan melko kaukaa. Ja ei Heinola nyt mielestäni ole mikään erityinen risteysasema matkustajaliikenteen osalta.
Joo, eikö olekin omituista, että yksityisten yrittäjien harjoittaman ja ilman mitään tukea ajettavan liikenteen vuorot pysähtyvät kaikki palvelemaan heinolalaisia! Voisikohan syy olla se, että se on sekä asiakkaan että yrittäjän näkökulmasta kannattavaa toimintaa? Ei uskoisi, kun junalla pysähtyminen tuntuu olevan aina niin tavattoman kannattamatonta!
 
Mielestäni on hieman omituista, että pikavuorotkin kulkevat Heinolan keskustan kautta

Pikavuoropysäkkejä on nykyään "melkein joka toinen" pysäkki. Pikavuoron ja vakiovuoron oleellisin ero taitaakin olla se, että pikavuorossa kyyti on kalliimpi.
Erikoispikavuorot (express-vuorot?), jotka eivät pysähdy juuri missään, ovat asia erikseen.
 
Pikavuoropysäkkejä on nykyään "melkein joka toinen" pysäkki. Pikavuoron ja vakiovuoron oleellisin ero taitaakin olla se, että pikavuorossa kyyti on kalliimpi.
Pikavuoropysäkkien hyvä idea on se, että kaikilla niistä ei koskaan pysähdytä, joten aikatauluun ei tarvitse varata neljää minuuttia per pysähdys (VR:n Jaatisen väite Haapamäki-Orivesi-radan pysähdysten aiheuttamisesta viivästyksestä per liikennepaikka). Mutta koska pysähtymisen mahdollisuus löytyy, on vuoroja myös mahdollista käyttää laajalla alueella koko maassa.

Pikavuoropysäkkien ansiosta bussimatka on usein todellisuudessa nopeampi esimerkiksi Helsingistä moniin Etelä-Suomen kaupunkeihin. Vaikkapa Taka-Töölöstä ei ole mitään järkeä lähteä kolistelemaan Helsingin tai Pasilan asemalle matkustaakseen junalla Tampereelle: pikavuoropysäkiltä matka oikeaan suuntaan alkaa välittömästi, eikä lipunostoon tarvitse varata mitään aikaa sen paremmin kotona netin ääressä kuin asemalla jonottamalla.

Hienoa, että on vaihtoehtoja.
 
Oriveden keskustan seisakkeella oli perjantai-iltana 16 aikaan Tampereelta tulijoita Orivedelle 3 kpl, sunnuntai-iltana 19 aikaan lähtijöitä oli 1 Tampereen suuntaan. Ihmiset eivät ole selvästikään vielä löytäneet tätä uutta seisaketta, Oriveden opistoltakin monet pyytävät kyytejä Oriveden asemalle ja nousevat sieltä tähän samaan taajamajunaan, joka pysähtyy jo 1 km päässä Oriveden opistolta. Voisin veikata, että käyttäjämäärät ovat 0-1 luokkaa viikonloppuliikenteen ulkopuolella.

Aijaa? Eräs ystäväni opiskelee Oriveden opistolla, ja hän käy viikonloppuisin Tampereella töissä – junalla. Hän käyttää Oriveden asemaa ainoastaan, jos paluujuna on varmuudella jokin muu kuin haapamäkeläinen. Muuten hän matkustaa keskustan seisakkeelta.

Itse käydessäni Orivedellä olen kyllä huomannut sen, että taajamajunaankin tulee vielä yllättävän paljon porukkaa (kylän asukaslukuun nähden) rautatieasemalta, mutta keskustastakin nousee useampi henkilö.

Pitäisi ensin saada nämä kaukoliikenteen nykyisetin käyttäjät käyttämään tätä Oriveden keskustan seisaketta Oriveden aseman sijaan. Työmatkalaisia ajatellen aikataulut ovat sopivat, jos Oriveden keskustasta tai Kolhosta käy Tampereella töissä. Ehkä pientä markkinointia voitaisiin harrastaa etenkin näihin suuriin yksiköihin, jotka sitä matkustajavirtaa luovat, kuten juuri tämän opiston taholta, mainittaisiin tulijoille lähellä olevasta seisakkeesta.
Oriveden kaupungin, opiston, RHK:n ja VR:n kannattaisi oikeasti mainostaa seisaketta. Opistolla on muistaakseni jonkinlainen tiedote uudesta seisakkeesta, mutta kaupungilla käyskennellessä ei ole minkäänlaista viitotusta seisakkeelle. Toisin sanoen reitti seisakkeelle pitää osata itse tai katsoa kartalta. RHK:n tehtävät lienevät aika pitkälti jo suoritettu, matkustajainformaatio seisakkeella alkaa olla ihan kohtalaista tasoa jo.

Eräänä arkipäivänä viikko sitten ajoin autolla Kolhon ohi ja kurkkasinpa samalla sen P+R -liityntäpysäköintipaikkaa. Aivan tyhjä. Ei siis ainakaan kukaan ollut tullut omalla autolla aamujunalle ja jatkanut siitä "töihin" Tampereelle tms.

Sanovat myös, että Haapamäeltä kulkee aamujunassa Tampereelle päin on väkeä vain yhden käden sormilla laskien, ja sormia jää käyttämättäkin :)
No siinä tapauksessahan kannattaisi pysähtyä vähän muuallakin kuin nykyisillä pysähdyspaikoilla! Luulisi ainakin Ruutanasta, Kangasalta, Vatialasta ja Messukylästä tulevan matkustajia (viimeisestä ainakin minä ;))

Huomattavasti paremmaksi juna toki tulisi, jos seutulippu olisi käypä maksuväline.

Matkustin elokuussa kyseisillä väleillä: 23.8. H424 sekä 18.8. H745 ja H746. Kaikki kolme vuoroa ajettiin yhdellä vaunulla ja matkustajia oli aika lailla. Kolhon ja Oriveden keskustan seisakkeiden pysähdykset eivät olleet turhia. Kartalta katsoen lisäpysähdykset voisivat olla tarpeellisia Ruutanassa ja Kangasalan asemalla, ellei sitten Tampereen kaupunkialueella ole paikallisjunan tarvetta.

Tampereen-Oriveden radalla tulisi mielestäni täyttää matkustustarpeet seuraavanlaisesti:

1) ensiavuksi Haapamäen paikkujen pysäyttäminen muutamassa radanvarsitaajamassa (ks. yllä), infratarve: seisakelaiturit ja -varusteet (alikulut ym.)

2) tunnin välein liikennöivän paikallisjunan käyttöönotto Tampere-Orivesi keskusta, joka pysähtyisi kaikissa taajamissa matkan varrella. Kalustotarve 2 sähkömoottorivaunua, infratarve seisakelaiturit ja -varusteet uusille seisakkeille, sähköistys Orivesi-Orivesi keskusta (pari kilometriä), sivuraide Orivesi keskusta-liikennepaikalle laitureineen.
 
Eilen maanantaina 22.10. matkustin Tampereelta klo 10:05 lähtevällä Haapamäen taajiksella. Oriveden keskustan seisakkeella jäi pois kahdeksan matkustajaa (mm. allekirjoittanut). Minusta aika hyvä määrä.
 
Eduskunnan sivuilta löytyy silloin tällöin junaliikennettä koskevia kirjallisia kysymyksiä. Tässä
Lauri Oinonen ehdottaa kiskobussien hankkimista sähköistämättömien ratojen liikenteeseen. Olen hänen kanssaan samaa mieltä että kiskobussiliikenne olisi perusteltua mm. Nurmes-Kontiomäki, Pieksämäki-Savonlinna ja Turku-Uusikaupunki rataosuuksilla. Oinonen myös vaatii sinisen vaunukaluston säilyttämistä ilman yhdenkään yksikön romuttamista.

Valitettavasti ministeri Vehviläinen jatkaa Luhtasen ja Huovisen linjaa vastaamalla että VR on osakeyhtiö ja VR saa tehdä mitä huvittaa.
 
Vs: Paikallisjunaliikenteestä Suomi-areenassa torstaina

Porin jazzin yhteydessä järjestettävässä Suomi-areena -keskustelusarjassa on torstaina aiheena paikallisjunaliikenne. Seminaari pidetään Nakkilassa Klo 12.30 alkaen. Paikka on Nakkilan yhteiskoulun auditorio. Puhetta raideliikenteestä johtaa valtuuston pj. Martti Pöysti, ja mukana ovat alustajina raideliikenneasiantuntija Antero Alku, insinööri-AMK Ari-Pekka Lanne ja maakuntainsinööri Janne Virtanen Varsinais-Suomen Liitosta.

Ari-Pekka Lanne on tehnyt opinnäytetyönään selvityksen paikallisliikenteestä Kokemäeltä Raumalle (pdf 2,8 Mt).

Janne Virtanen on johtanut Varsinais-Suomen liitossa Turun seudun paikallisjunaliikenteen käynnistämiseen tähtäävää työtä.

Itse olen tehnyt Varsinais-Suomen liitolle sekä Uudellekaupungille selvityksiä paikallisjunaliikenteestä.

Nakkilan ohi pääsee junalla. :(

Antero
 
Em. lehdessä oli 14.7.08 lähes kokosivun juttu aiheesta pääotsikkoinaan
"Paikallisjunien paluu törmää yhä umpikujaan" ja "Kilpailu virkisti junaliikennettä Britanniassa". Tämä juttu oli vain maksullisessa nettiversiossa/paperilehdessä.

Kävin kirjastossa lukemassa tuon artikkelin. Hyvä, että Suomen kolmanneksi luetussa päivälehdessä on erinomainen koko sivun juttu paikallisjunista. Jos pikkuhiljaa tieto leviäisi suuren yleisön tietoisuuteen. Edelleen monet perustelevat VR:n monopolia Englannin kokemuksilla.
 
Nyt viime aikoina VR Oy on mm. ilmoittanut, että se ei aja Varsinais-Suomessa paikallisjunia edes ostoliikenteenä.

Minäkin haluaisin nähdä sen kirjeen. Koska VR Oy on valtion täysin omistama niin eikö LVM voisi pakottaa VR:n ajamaan Varsinais-Suomen paikallisjunia ostoliikenteenä?
 
Hartsalle vastausta: en löytänyt viestiäni johon viittasit. Ilmeisesti tästä on jo aikaa, olisiko viestini jostain foorumin alkuajoilta. Tilanne on muistaakseni se, että 2004 tehtyyn selvitykseen VR Oy teki tuon tapaisen lausunnon. Nyt asenne on ainakin Varsinais-Suomessa jo myönteisempi, vaikka ei toki vielä sinänsä myönteinen, ja lausunnot tuoreemmista selvityksistä ovat vähemmän kielteisiä. Tällä hetkelllä kyseisen vanhan lausunnon laajempi käsittely ei enää hyödytä ketään.
 
Linkki avattuna: http://jlf.fi/f19/1536-paikallisjunaliikenteen-lopettaminen-ja-mahdollisuudet-sen-palauttamiseen/index15.html#post20762

Voisiko tämän linkin tehdä sellaiseksi, että se johtaa todellakin viestiin 20762 eikä ketjun sivulle 15. Kun käytän foorumin ominaisuutta näyttää uusin viesti ensimmäisenä, sivu 15 on 15. sivu uusimmasta viestistä taaksepäin. Mutta tuo linkki olettaa, että aivu 15 on 15. sivu ensimmäisestä viestistä eteenpäin.

Tämä on ollut (ilmeisesti) ohjelmiston vika kaiken aikaa. Eli se ei ymmärrä linkkien generoinnissa sitä, miten päin viestejä katsellaan. Tai siis ettei linkkien generoinnissa ole otettu huomioon, että foorumissa on tarjolla ominaisuus katsoa viestejä uusimmasta alkaen.

Siis en edelleenkään löydä viestiä, johon tässä viitataan.

Antero
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Takaisin
Ylös