Paikallisjunaliikenteen lopettaminen ja mahdollisuudet sen palauttamiseen

Näiden ja VR-Yhtymän oleellinen ero on, että ne joutuvat kilpailemaan myös tarjotessaan raideliikennettä. Siksi ne eivät voi keinotella eri liikennemuotojen välillä kuten monopolissa toimiva VR-Yhtymä. Siksi kansainvälisten operaattoreiden eri toimialojen omistustaustalla ei ole käytännössä merkitystä, kuten itsekin totesit.
Ja voisin todeta lisäksi, että Suomessa todennäköisesti ollaan menossa ulkomaisten esimerkkien viitoittamaan suuntaan ennemmin tai myöhemmin. Varmasti tietyt intressiryhmät hangoittelevat vastaan viimeiseen asti, mutta maailma muuttuu kuljetusalallakin. On tähänkin asti muuttunut, mutta jatkossa voi muuttua vieläkin enemmän.
 
Paljon päätetään asioita poissa julkisuudesta. Koko liike-elämän päätöksenteko on ensisijaisesti salaista, ja salaamisessa voidaan vedota liikesalaisuuteen.

Tietääkseni et kuitenkaan ole itse istunut niissä kokouksissa, joissa on tehty päätöksiä esim. VR:n paikallisliikenteen lakkautuksista tai höyryvetureiden hylkäämisistä. Tästä huolimatta tunnut aina tietävän parhaiten mitä siellä kulisseissa on oikein tapahtunut. Mielestäni tämä on mahdollista vain kahdella tapaa. Joko olet tehnyt mullistavia arkistolöytöjä tai sitten teoriasi ovat vain oman vilkkaan mielikuvituksesi tuotetta. Koska mihinkään tarkistettavissa oleviin arkistolöytöihin et ikinä vetoa niin päädyn tietysti jälkimmäisen selityksen kannalle.
 
Joko olet tehnyt mullistavia arkistolöytöjä tai sitten teoriasi ovat vain oman vilkkaan mielikuvituksesi tuotetta. Koska mihinkään tarkistettavissa oleviin arkistolöytöihin et ikinä vetoa niin päädyn tietysti jälkimmäisen selityksen kannalle.
Voithan toki näinkin muotoilla. Sillä tätähän historian tutkimus suurelta osin on. Yleensä tiedetään vain, mitä tapahtui, mutta ei sitä, miksi. Syitä joudutaan sitten rakentamaan hatarista palasista, eli suurin osa on tulkintaa tai rumemmin sanottuna arvausta, tahi sinun ilmaisuasi käyttäen mielikuvitusta. Sen vuoksi juuri joulun aikaan riideltiin Ruotsin ja Suomen välillä sotahistoriasta.

Ihan käytännöllinen syy siihen, miksi en kaikissa asioissa selvitä lähteitä on siinä, että olen ollut kiinnostunut näistä asioista tietoisesti yli 40 vuotta ja lukenut ja nähnyt sinä aikana monenlaista. Itselläni on muutama metri rautatiealan kirjallisuutta, enkä yksinkertaisesti muista, mitä missäkin on sanottu. Enkä tämän tai muidenkaan foorumien tähden välitä ruveta penkomaan tuhansia sivuja.

Voisin sanoa niin, että myöhemmin olen viisastunut tämän asian suhteen. Kun näistä asioista on tullut työ ja opiskelun aihe, olen ymmärtänyt lähdemuistiinpanojen merkityksen. Viime vuosina olen tehnyt töitä pääasiassa kaupunkijoukkoliikenteen parissa. Siksi siitä kirjoitellessa on helpompi mainita myös lähteitä.

Antero
 
Mielestäni VR-Yhtymä -vastaisen pakkomielteeksi livenneen ajojahdin voisi lopettaa ja alkaa etsiä todellisia syitä liikennepolitiikan epäonnistumisiin tai muunlaisiin vinoutumiin.

Tismalleen näin. Paikallisliikenteen alasajoon johtaneita syitä lähtisin itse etsimään (maaltapaon ja autoistumisen lisäksi) mm. seuraavista:

Alue- ja työllisyyspolitiikan takia rakennettiin ja ylläpidettiin korpiratoja, joilla ei ollut mitään oikeita menestymisen mahdollisuuksia. Tämä rasitti tarpeettomasti VR:n taloutta.

Valtio ei kyennyt tekemään 70- ja 80-luvuilla pitkäjänteisiä suunnitelmia paikallisliikenteen tulevaisuudesta. Siksi Lättähatuille ei kannattanut tilata seuraajia.

AY-liike oli pitkään joustamaton junien miehityskysymyksissä. On selvää, ettei Lättähattu ollut enää 80-luvulle tultaessa kyllin nopea ja matkustusmukavuudeltaan riittävän korkeatasoinen. VR:n halu korvata Lättävuoroja Dv12-vetoisilla junilla on tässä suhteessa ymmärrettävää. Se johti kuitenkin kustannusten nousuun, koska junia oli pakko ajaa kolmen hengen miehityksellä. On muistettava, että VR tilasi paikallisliikenteeseen jo 60-luvun alkupuolella Lättähattuja nopeamman ja korkeatasoisemman junan (Dm9) ja se oli tarkoitettu nimenomaan kaupunkiseutujen liikenteeseen. Tämäkin suunnitelma kaatui ainakin osittain miehityskiistoihin.
 
Alue- ja työllisyyspolitiikan takia rakennettiin ja ylläpidettiin korpiratoja, joilla ei ollut mitään oikeita menestymisen mahdollisuuksia. Tämä rasitti tarpeettomasti VR:n taloutta.

Korpiradat eivät suoraan liity paikallisliikennekysymykseen, koska paikallisliikenne lakkautettiin myös radoilta, jotka eivät millään tavoin olleet korpiratoja.

Korpiratakysymys on toki vaikuttanut paikallisliikennekysymykseen siten, että tiettyjen yhteyksien paikallisliikenteen huono kannattavuus on yleistetty kaiken paikallisliikenteen huonoksi kannattavuudeksi.

Valtio ei kyennyt tekemään 70- ja 80-luvuilla pitkäjänteisiä suunnitelmia paikallisliikenteen tulevaisuudesta. Siksi Lättähatuille ei kannattanut tilata seuraajia.

Tässä on kyllä asiat aika päälaellaan.

Historiikit ja muut lähteet tekevät selväksi, että VR ajoi systemaattisesti paikallisliikenteen lakkautusta, ja se, että valtio ei muka pystynyt tekemään pitkäjänteistä ratkaisua, tarkoitti VR:n näkökulmasta vain sitä, että poliitikot eivät hyväksyneet lopunkin paikallisliikenteen alasajoa riittävän nopeassa aikataulussa.

Oltaisiin tietysti tarvittu kovakätisempää poliittista ohjausta, joka olisi pakottanut VR:n tekemään paikallisliikenteen todelliset kehittämissuunnitelmat.

Ongelmana oli tietysti myös asiantuntemuksen puute molemmin puolin pöytää.

AY-liike oli pitkään joustamaton junien miehityskysymyksissä. (..)
On muistettava, että VR tilasi paikallisliikenteeseen jo 60-luvun alkupuolella Lättähattuja nopeamman ja korkeatasoisemman junan (Dm9) ja se oli tarkoitettu nimenomaan kaupunkiseutujen liikenteeseen. Tämäkin suunnitelma kaatui ainakin osittain miehityskiistoihin.

Voidaan sanoa, että ammattiyhdistysten valta VR Oy:ssä sekä valtion omistajapolitiikassa on edelleen suhteeton, kun yritystä koskevat valtion päätökset tosisasiassa tekevät VR:n ay - liikkeeseen kuuluvat kansanedustajat ja muut johtavat poliitikot.

En missään tapauksessa pidä ammattiyhdistysliikettä huonona asiana ja arvostan sitä paljon. Yritysten johtaminen ei vain onnistu siten, että ammattiyhdistysliike johtaa yritystä, koska yrityksen tärkein etu ei ole työntekijän etu vaan tuotteiden tuottaminen ja myynti.
 
Korpiradat eivät suoraan liity Korpiratakysymys on toki vaikuttanut paikallisliikennekysymykseen siten, että tiettyjen yhteyksien paikallisliikenteen huono kannattavuus on yleistetty kaiken paikallisliikenteen huonoksi kannattavuudeksi.
Mutta PNu tarkoitti kai sitä että koska VR joutui vielä 60-luvulla rakentamaan korpiratoja ja sen jälken pitkään ylläpitämään niitä, (siihen aikaan ei ollut RHK:ta ja VR:ää erikseen vaan oli vain VR), niin se söi muun maan paikallisliikenteen siinä missä muidenkin kehityshankkeiden kuten esim. sähköistyksen, resursseja.

Historiikit ja muut lähteet tekevät selväksi, että VR ajoi systemaattisesti paikallisliikenteen lakkautusta, ja se, että valtio ei muka pystynyt tekemään pitkäjänteistä ratkaisua, tarkoitti VR:n näkökulmasta vain sitä, että poliitikot eivät hyväksyneet lopunkin paikallisliikenteen alasajoa riittävän nopeassa aikataulussa.

Oltaisiin tietysti tarvittu kovakätisempää poliittista ohjausta, joka olisi pakottanut VR:n tekemään paikallisliikenteen todelliset kehittämissuunnitelmat.

Ongelmana oli tietysti myös asiantuntemuksen puute molemmin puolin pöytää.
Pöydän molemmin puolin varmaan seurattiin myös muun Euroopan kehitystä maaseudun paikallisjunaliikenteen suhteen, Ruotsin, Saksan, Ranskan, Britannian jne.

Suomessa on myös Linja-autoliitto ollut vahva toimija, muuhun Eurooppaan verrattuna. Linja-autot pystyivät aika hyvin paikkaamaan lakkautetut paikallisjunavuorot.

t. Rainer
 
Korpiradat eivät suoraan liity paikallisliikennekysymykseen, koska paikallisliikenne lakkautettiin myös radoilta, jotka eivät millään tavoin olleet korpiratoja.

Tarkoitin juuri sitä mitä R.Silfverberg sanoi eli korpiratoihin investoiminen vei resursseja muualta. Erityisesti 50-luvulla rakennettiin useampiakin hyödyltään kyseenalaisia ratoja, vaikka jopa tärkeimmät pääradat uhkasivat rapistua samaan aikaan käsiin. Tierahojen kadehtiminen on turhaa nimenomaan sen takia, ettei myönnettyjenkään rautatierahojen käyttö vaikuta olleen aina tarkoituksenmukaista.

Lisäksi korpiratojen liikennöiminenkin oli yleensä tappiollista ja luonnollisesti jokainen uusi kannattamaton junavuoro heikentää mahdollisuuksia sietää tappioita toisaalla. Tämä saattoi johtaa siihen, että suurennuslasin alle joutui muilla radoilla sellaisia lievästi tappiollisia junavuoroja, jotka muuten olisi voitu säästää.

Historiikit ja muut lähteet tekevät selväksi, että VR ajoi systemaattisesti paikallisliikenteen lakkautusta, ja se, että valtio ei muka pystynyt tekemään pitkäjänteistä ratkaisua, tarkoitti VR:n näkökulmasta vain sitä, että poliitikot eivät hyväksyneet lopunkin paikallisliikenteen alasajoa riittävän nopeassa aikataulussa.

Tarkoitin tässä sitä, että VR:lle on 70-luvulta lähtien maksettu korvauksia tappiollisen liikenteen hoidosta. Valtion olisi pitänyt taata näille vuoroille kerralla rahoitus esim. 10 vuoden jaksolle, jotta Lättähatuille olisi kannattanut tilata seuraajia.
 
Tarkoitin tässä sitä, että VR:lle on 70-luvulta lähtien maksettu korvauksia tappiollisen liikenteen hoidosta. Valtion olisi pitänyt taata näille vuoroille kerralla rahoitus esim. 10 vuoden jaksolle, jotta Lättähatuille olisi kannattanut tilata seuraajia.

Rahoituksen pysyvyys toki varmasti oli ongelma.

Käsittääkseni kuitenkaan ei myöskään tehty mitään "paikallisjunaliikenteen kehittämissuunnitelmaa" johon uusi, lätät korvaava kalusto olisi kuulunut.

Dm9 - kalusto, joka olisi riittänyt ainakin muutaman reitin lätät korvaavaksi kalustoksi, romutettiin vain 2-3 vuotta lättien jälkeen.

Samoin selvästikään 1970-80-luvuilla ei missään vaiheessa tehty sellaisia suunnitelmia, joissa johonkin kohteeseen olisi suunniteltu uusi, elinkelpoinen paikallisjunayhteys.

Toteutetut kokeilut: Pori - Mäntyluoto ja Piikkiö - Turku - Perno olivat jo perusluonteeltaan tuhoontuomittuja, kun yritettiin liikennöidä pelkkiä työmatkavuoroja reiteillä, joilla oli vakiintunut bussiliikenne.
 
Käsittääkseni kuitenkaan ei myöskään tehty mitään "paikallisjunaliikenteen kehittämissuunnitelmaa" johon uusi, lätät korvaava kalusto olisi kuulunut.

Ehdittiinhän Lättiä korvaava moottorivaunu jo suunnitella, joten kyllä jonkinlaisia kehittämissuunnitelmia mitä ilmeisimmin oli. Mutta vaikutus ei varmaan ulottunut eduskuntaan asti.

Dm9 - kalusto, joka olisi riittänyt ainakin muutaman reitin lätät korvaavaksi kalustoksi, romutettiin vain 2-3 vuotta lättien jälkeen.

Dm9-junien paikallisliikennekäyttö kaatui jo 60-luvulla miehityskiistoihin, jonka jälkeen ne katsottiin parhaaksi siirtää kaukoliikenteeseen ja välivaunu muutettiin paremmin tähän tarkoitukseen soveltuvaksi. Kolmen hengen miehityksen sekä muutostöiden takia niillä ei ollut 80-luvulle tultaessa juuri mitään etua Dv12-vetoiseen junaan verrattuna, joten Dm9-junien romutuksesta ei aiheutunut paikallisliikenteelle vahinkoa.
 
Ehdittiinhän Lättiä korvaava moottorivaunu jo suunnitella, joten kyllä jonkinlaisia kehittämissuunnitelmia mitä ilmeisimmin oli.

Kerropa lisää tästä projektista ja siitä, mihin aikaan ko. hanketta puuhattiin.

Kuten Dm10 sekä Turku - Salo - paikallisjunien käynnistyksen kieltäminen osoittaa, VR:n sisällä on ollut monenlaista ristivetoa näissä asioissa.

Kolmen hengen miehityksen sekä muutostöiden takia niillä ei ollut 80-luvulle tultaessa juuri mitään etua Dv12-vetoiseen junaan verrattuna, joten Dm9-junien romutuksesta ei aiheutunut paikallisliikenteelle vahinkoa.

Tässä taas tyypilliseen tapaan sotketaan ay - politiikka ja liikenteenhoidon muut realiteetit keskenään. Ay-politiikan ajama täysin tarpeeton diesel- ja sähkökaluston kaksoismiehitys on varmasti ollut raskas taakka.

Dm9 - kalusto oli muutoinkin olennaisesti soveltuvampaa paikallisjunakäyttöön kuin Dv12 + siniset vaunut (ohjaamo molemmissa päissä, paineilmatoimiset ovet, sopiva kapasiteetti, paremmat suoritusarvot).

Porkkanoiden kunnosta on liikkunut monenlaista tietoa. Jos ne romutettiin, vaikka käyttöikää olisi edes paikallisliikenteessä voinut jatkaa, tästä oli haittaa paikallisliikenteen taloudelle.

Tässä ketjussa on muuten tullut harvinaisen havainnollisesti selvästi, että paikallisliikenne joutui kärsimään useasta muusta VR:n talouden ongelmasta, eli niistä tekijöistä, joita poliitikot pakottivat VR:n tekemään tarpeettomasti. Ilmeisesti paikallisliikenteen kautta maksatettiin seuraavien ongelmien kustannuksia:

- Nk. korpiratojen ylläpito
- Tarpeettoman kaksinajon jatkaminen diesel- ja sähkökalustossa
- Tarpeettomien konepajojen työllistäminen
 
Dm10:llä monet olettavat tarkoitettavan vain nk. Junttilan salamaa eli vanhasta matkustajavaunusta (Eit) muutettua moottorivaunua.
Voi olla, että PNu ajaa takaa paljon vanhempaa suunnitelmaa kiskobussien seuraajaksi eli Valmetin piirtämästä Sm2/Eioc -vaunun näköisestä dieselmoottorivaunusta, jonka tunnukseksi ilmoitettiin Rautatieuutiset-lehdessä niin ikään Dm10. Sain eräältä VR:n eläkeläiseltä kyseisen lehden lähes kaikki numerot 1980-luvun alussa harrastustarkoituksiini. En äkkiseltään jaksa muistaa, missä numerossa täsmälleen ottaen Dm10:n vanhempi versio esiteltiin ja kuinka vakavasti ja mikä taho sitä hanketta ajoi. Minua Sm2-tyylinen kaksipäinen dieselmoottorijuna kuitenkin kiehtoi voimakkaasti ja yritin kouluikäisenä harrastajana kovasti miettiä, mille kaikille rataosille sellainen olisi voinut tulla liikenteeseen.
Niitä Valmet-Dm10:iä ei koskaan hankittu. Paikallisliikennettä ajettiin systemaattisesti alas ja jäljelle jääneitä junia nopeutettiin pysähdyksiä vähentämällä. Kalusto vaihtui vuoteen 1988 mennessä Dv12 + muutama matkustajavaunu (aluksi myös puuvaunuja) -yhdistelmiksi, paitsi Turun suunnalla väliaikaisesti välivaunuttomiksi Dm9-juniksi lyhyeksi aikaa. Joillakin sähköistetyillä rataosilla henkilöjunavuoroja alettiin ajaa Sm-junilla (Kv-Kta -radalla taajamajunaliikenne hoituu yhä sillä tavoin, samoin eräillä muilla hyvin harvoilla radoilla).
 
Rahoituksen pysyvyys toki varmasti oli ongelma.

Käsittääkseni kuitenkaan ei myöskään tehty mitään "paikallisjunaliikenteen kehittämissuunnitelmaa" johon uusi, lätät korvaava kalusto olisi kuulunut.

Dm9 - kalusto, joka olisi riittänyt ainakin muutaman reitin lätät korvaavaksi kalustoksi, romutettiin vain 2-3 vuotta lättien jälkeen.

Valtionrautateiden toiminta- ja taloussuunnitelmassa vuosille 1986-1990 on "Paikallisliikenteen kehittämisohjelma". Se tosin rajoittuu seuraavaan: "Muuta paikallisliikennettä ylläpidetään siinä laajuudessa kuin kaukoliikenteen jatkoyhdeydet ja muilta osin yleisen edun vaatimukset edellyttävät."

Kalustosta on mainittu seuraavaa: "Yli-ikäisen kiskoautokaluston korvaaminen veturijunilla nostaa suunnitelmakaudella liikenteenhoidon yksikkökustannuksia. Kun kuitenkin junakilometrit supistuvat nykyisestä lähes puoleen, supistuvat liikenteenhoidon kustannukset selvästi."
"Matkustusmukavuus paranee kun siirrytään kiskoautoista veturijuniin." ja
"Koska paikallisliikennettä varten ei rakenneta omaa kalustoa, on resurssi- ja investointitarpeet käsitelty edellä henkilökaukoliikenteen yhteydessä."

Koko kehittämisohjelman voi lukaista tästä: http://jlf.fi/f19/1394-ursparat-vr-fst-6-11-klo-19-05-a/index2.html#post17931
 
Voi olla, että PNu ajaa takaa paljon vanhempaa suunnitelmaa kiskobussien seuraajaksi eli Valmetin piirtämästä Sm2/Eioc -vaunun näköisestä dieselmoottorivaunusta, jonka tunnukseksi ilmoitettiin Rautatieuutiset-lehdessä niin ikään Dm10. Sain eräältä VR:n eläkeläiseltä kyseisen lehden lähes kaikki numerot 1980-luvun alussa harrastustarkoituksiini. En äkkiseltään jaksa muistaa, missä numerossa täsmälleen ottaen Dm10:n vanhempi versio esiteltiin ja kuinka vakavasti ja mikä taho sitä hanketta ajoi.

Tätä tarkoitin. Se olisi piirroskuvan mukaan ollut tosiaan Sm2:n näköinen mutta kuitenkin Lättien tapaan siniseksi maalattu keltaisin turvaraidoin. Minäkään en muista ulkoa, missä numerossa tuo esiteltiin mutta melko varmasti se ajoittuu vuosiin 1981-1983.
 
Tässä taas tyypilliseen tapaan sotketaan ay - politiikka ja liikenteenhoidon muut realiteetit keskenään.

Ne on pakko sotkea, jos haluaa ymmärtää VR:n tekemiä ratkaisuja. Realiteetti kun on, että ay-politiikka vaikutti vahvasti junien miehityskysymykseen.

Dm9 - kalusto oli muutoinkin olennaisesti soveltuvampaa paikallisjunakäyttöön kuin Dv12 + siniset vaunut (ohjaamo molemmissa päissä, paineilmatoimiset ovet, sopiva kapasiteetti, paremmat suoritusarvot).

Molemmissa päissä oleva ohjaamo sekä paineilmatoimiset ovet olivat kiistatta etuja mutta eivät kuitenkaan ratkaisevan tärkeitä. Dm9-junilla ja Dv12-vetureilla 80-luvulla harrastettu paikallisliikenne ei ollut luonteeltaan niin kiivastahtista, etteikö junille voitu järjestää pääteasemilla riittäviä kääntöaikoja. Paineilmatoimiset ovet puuttuivat siihen aikaan lähes kaikista kaukojunistakin.

Sen sijaan en ymmärrä ollenkaan, miten Dm9 olisi kapasiteetin puolesta paremmin sopiva. Dv12-vetoisella junalla kaikki kokoonpanot esim. 1-5 vaunun väliltä ovat mahdollisia. Dm9-junalla käytännössä vain kahden tai kolmen vaunun kokoonpano onnistui järkevästi. Yhdellä vaunulla ajaminen olisi ilmeisen hankalaa ja neljän vaunun kokoonpano vaatisi mielellään jo kaksi konduktööriä.

Puheet paremmasta suorituskyvystä ovat myös erikoisia. Esim. 3-vaunuisella Dm9-junalla tehon ja painon välinen suhde on muutaman prosentin tarkkuudella sama kuin Dv12-veturin ja kolmen sinisen vaunun yhdistelmässä.

Varsinainen syy Porkkanoiden lyhyeen käyttöikään löytynee kuitenkin junatyypin kärsimistä teknisistä vioista sekä niiden melko pienestä lukumäärästä, joka aiheutti tiettyä hankaluutta kalustokiertojen, huollon ja henkilökunnan koulutuksen suhteen.
 
Takaisin
Ylös