Ostojunien kokoonpanot

Tuo kytkeminen U-junaan voisi olla ihan hyödyllistä. ratakapasiteetiä säästyisi ja matkustajille enemmän tilaa, eikä konnari olisi välttämättä tarpeellinen.

Konnari on aina junassa tarpeellinen. a) Se myy lippuja b) Katsoo ettei suurempia järjestyshäiriöitä tule c) Vastaa junasta, ja on sen päälikkö.

Tarkoitin tuohon mahdolliseen toiseen yksikköön. Selitin asian nähtävästi hieman epäselvästi.

Hiukan OT mutta kuitenkin: itsekin pääsin Karjaalla asuessani 1990-luvun loppuvuosina konduktöörituttavani suosiollisella avustuksella silloin tällöin "siivellä" matkustamaan lähijunan takapään ohjaamossa (kuukausilipulla tietenkin :) ). Tämä meininki loppui viimeistään 2001 syyskuussa kun jenkeissä oli se kuuluisa "nine-eleven". Nykyään lähiliikenteessäkin on "nollatoleranssin" myötä oltava entistä enemmän henkilökuntaa (jopa vartijoita) läsnä. Siksi veikkaan, että ne henkilöstökulut ovat tuon junayhteyden esteenä.
 
Siksi veikkaan, että ne henkilöstökulut ovat tuon junayhteyden esteenä.

Mutta jos U-junaan tulisi kaksi yksikköä ei toiseen tarvitsisi henkilökuntaa ollenkaan. Ensimmäisessä yksikössä olisi konnari+ muut ja toisessa yksikössä ei olisi lipunmyyntiä, kuten muissakaan kahden yksikön junissa.
 
Takaisin
Ylös