Osaatko sinä, tai osaako kukaan muu sanoa, tilattiinko kaikki yli 40 Hurua yhdellä kertaa vai tehtiinkö useampia tilauksia n 10-15 veturin erissä? Eikö niitä tilattu ainakin kahdelta eri tehtaalta (Lokomo, Valmet?), mutta kuvittelisin ainakin että ensiksi tilattiin vain proto, sitten ehkä 10-15 jne. Ensimmäisten tilaaminen osui toki ennen Nohabin ja MAK:n koeajoa ja myyntipuffauksia.
Ensimmäinen tilauserä käsitti kuusi veturia, joista parillisen numeron saaneet valmisti Valmet Oy ja parittoman numeron saaneet Lokomo Oy. Numerosarja alkoi poikkeuksellisesti nollasta eli ensimmäinen Valmet oli 2200. Ensimmäinen lokomolainen puolestaan oli 2201, joka esiintyi useissa "virallisissa" tyyppikuvissakin.
Koska minulla ei juuri nyt ole lähdekirjoja kätteni ulottuvilla, en lähde arvailemaan (enkä muistelemaan) jatkotilausaikataulua.
Huru-12 täytti sille asetetut odotukset varmasti varsin hyvin etenkin alkuaikoina. Kuten PNu totesi, raskasta kiskotusta alkoi niiden aikana olla varsinkin eteläisimmissä osissa maatamme niin paljon, että koko sarjalle riitti käyttöä hyvinkin. Myöhemmin sähköistyksen laajetessa Hr12:t toisarvoistuivat ja ne syrjäytyivät hiljaisemmille radoille. Toisaalta sekä Rantaradalla että Porin radalla eräässä vaiheessa selvästi välteltiin Hurujen sijoittamista pikajuniin ratojen heikon kunnon takia. Vaikkakin kiskotus oli pääosin K43:a, osaksi jopa K54:ää (varsinkin rataoikaisujen kohdilla).
Huru-13:n kohdalla kyllä oli alkuun vakavia käyttövarmuus- ja kestävyysongelmia. Niitä on selostettu mm. VR:n 125-vuotishistoriikissä. Useat ongelmat kuitenkin saatiin poistettua 1960-luvun kuluessa. Kuten tiedetään, etenkin Hr13 / Dr13-sarjan koneita on jouduttu hylkäämään erilaisten kolarien ja muiden vaurioiden takia "luonnottoman" aikaisin. Luettelin toisessa ketjussa tällä foorumilla ihan numero numerolta niitä yksilöitä, jotka oli poistettu selkeästi alle 20 vuoden iässä. Ilmeisesti painonsäästöratkaisut kostautuivat korin lujuusominaisuuksissa.
Itse pidän molempia Huruja koko lailla onnistuneina hankintoina. Kummallekin sarjalle löytyi käyttöä alusta saakka. Ymmärtääkseni Kymen Hurun eli Hr13:n käyttöä henkilöliikenteessä rajoitti aivan alkuaikoina lähinnä höyrynkehittämiskattilan puuttuminen, koska vain rajallisessa osassa vaunukalustoa oli yksikkölämmitys. Vaunukaluston uusiutuessa Hr13 / Dr13:n käyttö laajeni pikajunaliikenteenkin puolella. Molempien sarjojen vakavin syrjäyttäjä oli aina vain laajeneva ratojen sähköistys. Huru-13 olisi periaatteessa ollut muutettavissa dieselsähköisestä kokonaan sähköiseksi versioksi eli siis sähköveturiksi. Huru-12:n pahin kompastuskivi sittemmin oli liki loppuunkuluneet sähkökomponentit, jolloin edessä olisi ollut yhtenä vaihtoehtona täyssaneeraus. Yksi veturihan rakennettiin koemielessä Dr15:ksi. Vain linjakäyttöön soveltuville dieselvetureille ei kuitenkaan katsottu olevan sähköistyksen laajetessa niin suurta tarvetta, että noin suuren satsaukseen olisi ollut mielekästä lähteä. Näin ollen Dr12-sarja poistui käytöstä kokonaan 1990-luvun alkuun tultaessa. Dr13 sitä vastoin sai elinikää vielä tuosta noin vuosikymmenen eteen päin.
