E-juna Kauklahteen?

Vs: E-juna kauklahteen??

YTV:n liikennöintisuunnitelman mukaan E-junan reittiä pidennetään talviliikenteen 2007 alusta alkaen Espoon asemalta Kauklahteen ja vuoroväli tihenee 10 minuuttiin ruuhka-aikoina.

Siis Kauklahden vuoroväli tihenee 10 minuuttiin, vai E-junaa aletaan ajaa 10 minuutin välein? Oletan, että nyt puhutaan Kauklahden vuorovälistä Kirkkonummen junat mukaan luettuna.
 
Tuntuu Kauklahteen aika tiheältä tuo 10 minuuttia. Monikohan E-vuoro ajaa tappiolla Espoosta päättärille, en oikein jaksa uskoa, että matkustajia riittää kaikkiin vuoroihin, edes ruuhka-aikana.
 
Tuntuu Kauklahteen aika tiheältä tuo 10 minuuttia. Monikohan E-vuoro ajaa tappiolla Espoosta päättärille, en oikein jaksa uskoa, että matkustajia riittää kaikkiin vuoroihin, edes ruuhka-aikana.

Mä olen kyllä ymmärtänyt asian niin, että uusia junavuoroja ei tule, vaan jatkossakin ajetaan nykyinen määrä E-junia. Näin Kauklahteen menisi junia arkisin ja lauantaisin päiväliikenteessä vartin välein. Aamuruuhkassa saattoi olla joku väli, jossa vuoroväli on hetkellisesti noin 10 minuuttia.
 
Vihdoinkin...

Sainpas viimein vastauksen esittämääni kysymykseen. VR:n sivuilta matkahaun avulla 12.8 pääsisi kulkemaan Kauklahdesta Helsinkiin myös E-junalla. Vuoroväli on E/U/S pääsääntöisesti 15min, mutta surffaa 5-19 minuutin välillä aamuruuhkan aikaan, johtuen ilmeisesti Y-junista sekä kaukojunista.

Tutkiskelin aikataulujen perusteella pääteltynä myös hieman junien kääntöä Kauklahdessa. Pääsääntöisesti junalla on 7 minuuttia aikaa kääntyä, esim juna saapuu Kauklahteen klo 8.47 ja lähtee takaisin klo 8.54. Kuitenkin aamulla klo 7.51 Kauklahteen saapuva 4:n yksikön juna katkaistaan keskeltä poikki kahdeksi junaksi. Tällöin ensimmäinen juna lähtee klo 7.58 ja takimmainen vasta klo 8.15. Takimmainen juna siis patsastelee Kauklahdessa 24 minuuttia. Myös seuraava kääntö on pitkä 8.21 --> 8.39, tästä tulee 18 minuuttia. Muutoin käännöt ovatkin sitten 7 minuuttisia, en nyt tosin kaikkia junia tutkinut.

Yksi asia vain mietityttää, Kauklahden 3:s raiteen vaihde on sn35 ja se on kaukana vasta ylikäytävän takana. Junan pitää siis ajaa 400m 35km/h, riittääkö siis 3min Espooseen, kun puolet ajasta kuluu mateluun? Luulen että Espoossa juna on jo valmiiksi minuutin myöhässä...

Eniten pakkaa sekoittaa Turun satama, vaikka hassulta kuulostaakin. Laivajunien lähtöajat poikkeavat normaalista huomattavasti. Tämän vuoksi tietyillä ajan hetkillä muun säännöllisen liikenteen pitää joustaa ja olla hetken aikaa epäsäännöllistä. Tästä johtuu myös U 8.49 --- E 8.54 --- U 9.13 lähtöajat Kauklahdesta. Ensin 5 min vuoroväli, sitten 19 minuuttia. Mutta pääasia on että junia kulkee tiheämmin Kauklahteen, tiedä jos niihin tyhjillään oleviin messuasuntoihinkin muuttaisi ihmisiä...
 
Viimeksi muokattu:
Vs: Vihdoinkin...

Mutta pääasia on että junia kulkee tiheämmin Kauklahteen, tiedä jos niihin tyhjillään oleviin messuasuntoihinkin muuttaisi ihmisiä...

Saisivat vielä kaavoittaa siihen aseman välittömään läheisyyteen kerrostaloja, joissa olisi kivijalan liiketiloja. Tulisi junaan lisää matkustajia. Minusta on outoa pitää aseman välitön läheisyys asumattomana ja rakentaa kerrostaloja pitkän kävelymatkan päähän.
 
Vs: Vihdoinkin...

Sainpas viimein vastauksen esittämääni kysymykseen. VR:n sivuilta matkahaun avulla 12.8 pääsisi kulkemaan Kauklahdesta Helsinkiin myös E-junalla. Vuoroväli on E/U/S pääsääntöisesti 15min, mutta surffaa 5-19 minuutin välillä aamuruuhkan aikaan, johtuen ilmeisesti Y-junista sekä kaukojunista.

Aikatauluja vilkaistuani niin en ole erityisen tyytyväinen, koska vuorovälit pitenevät Hki-Espoo välillä joidenkin junien osalta 25 minuuttiiin, jopa pahimpaan ruuhka-aikaan. Näin käy varsinkin Helsingistä lähdettäessä niiden tuntien kohdalla kuin Pendolino lähtee. Aikatauluja uudistaessa olisi voitu edes pistää Y-junat pysähtymään Espoon keskuksessa, mutta ei välitetty pistää. Lyön vetoa että tämä tulee lisäämään työmatka-autoilua rantaradan varrella.

En halua olla kateellinen kauklahtelaisille, kyllä he ovat paremman junatarjonnan ansainneet, mutta olisi ennemmin kannattanut E-junien reitin pidentämisen sijaan esim muuttaa joka toinen E-juna U-junaksi.

t. Rainer
 
Hmmm.. Ei U-juna sen nopeampi ole Espooseen kuin E:kään, niillähän on sama aikataulu, mutta U vain jatkaa Kirkkikselle asti. Jos nyt siis Espoolaisesta näkökulmasta tarkoitit asiaa...:) Mieluummin sen Y:n olisi voinut laittaa Espoossa pysähtymään.
 
Espoon keskuksessa asuvan näkökulmasta kirjoitin. Junien matka-ajoilla ei ole niin suurta meritystä kuin sillä että kun Kauklahteen yhteydet paranevat, E/U/S-junien vuorovälit kaikilla asemilla muuttuvat erittäin epätasaisiksi. Joskus voi olla 11 min junien välillä, joskus peräti 24!

Kuka pystyy muistamaan tällaista aikataulua ulkoa?

HKI ->Espoo
----- -------
1619 1644
1638 1703
1649 1714
ja kaiken huippuna pendolinon vuoksi seuraava vasta:
1713 1738

Ei hjuva!

Mielestäni rantaradan junien päällekkäisyyksiä pitäisi karsia, niin että tasan 15 minuutin välein kulkisi yksi lähijuna näin: Y-junat muutetaan kerran tunniksi kulkeviksi S-juniksi jotka jatkavat Karjaalle, U-junat laitetaan kulkemaan 30 minuutin välein, ja E-juna kerran tunnissa, ruuhka-aikaan 2 kertaa.

En voi kannattaa tuota, että Y-junat muutettaisiin pysähtymään kuten S-junat, jos tarkoitit tätä. Kirkkonummelta ja kauempaa tuleville on tärkeää, että juna ei pysähdy joka paikassa ja matka-aika Helsingin keskustaan ja Leppävaaraan on nopea. U-junalla kestää iäisyys Kirkkonummelta Helsingin keskustaan. Espoon keskuksessa ne voisivat kyllä pysähtyä ja kulkea tunnin välein. Espoon kaupunkiradan valmistuttua Y-junat voisivat kulkea puolen tunninkin välein, kunhan vain kunnat kaavoittaisivat tarpeeksi asemien lähelle asutusta, jotta matkustajia riittäisi.
 
Vs: Vihdoinkin...

En voi kannattaa tuota, että Y-junat muutettaisiin pysähtymään kuten S-junat, jos tarkoitit tätä. Kirkkonummelta ja kauempaa tuleville on tärkeää, että juna ei pysähdy joka paikassa ja matka-aika Helsingin keskustaan ja Leppävaaraan on nopea. U-junalla kestää iäisyys Kirkkonummelta Helsingin keskustaan.
Nyt siis oli kysymys S-junasta, ja kuvittelisin, että jos niitä ajettaisiin nykyaikaisemmalla ja nopeammalla kalustolla kuin Sm1/2, niin matka-aika Kirkkonummi-Karjaa lyhenisi yhtä paljon kuin Helsinki -Kirkkonummi pitenisi, tai kovin paljon eroa ei kokonaismatka-aikoihin tulisi nykyiseen verrattuna.

Espoon kaupunkiradan valmistuttua Y-junat voisivat kulkea puolen tunninkin välein, kunhan vain kunnat kaavoittaisivat tarpeeksi asemien lähelle asutusta, jotta matkustajia riittäisi.
Sitten kun ja jos kaupunkirata valmistuu, voidaan aikataulut pistää remonttiin ja palauttaa Y-juna harvoin pysähtyväksi "pikajunaksi". Toinen keino parantaa karjaalaisten tilannetta voisi olla sallia kuukausilippulaisten käyttää IC-junia välillä Karjaa-Helsinki ilman lisämaksua.

t. Rainer
 
Eipä taitaisi kannattaa tuo yhden E-junan muuttaminen U-junaksi. Mankki, Luoma, Jorvas ja Tolsa ovat niin pieniä asemia. Mielestäni S-juna sen sijaan voisi tulla kyseeseen.
 
Eipä taitaisi kannattaa tuo yhden E-junan muuttaminen U-junaksi. Mankki, Luoma, Jorvas ja Tolsa ovat niin pieniä asemia. Mielestäni S-juna sen sijaan voisi tulla kyseeseen.

Mielestäni ovat kuitenkin sen verran isoja etä ansaitsevat 2 junaa tunnissa. Niiden läheisyyteen on viime aikoina rakennettu paljon omakoti- ja rivitaloja.

Vielä 1980-luvun alkupuolella, kun rantaradan junat Espoon länsipuolella olivat käytännössä vain joka asemalla pysähtyvä L, sekä ruuhka-aikaan ajettava Y, joka pysähtyi kaikilla asemilla Kirkkonummen ja Kauniaisten vlillä, pääsi noillekin seisakkeille kaksi kertaa tunnissa. Nyt ei enää.

t. Rainer
 
Vs: Vihdoinkin...

Sitten kun ja jos kaupunkirata valmistuu, voidaan aikataulut pistää remonttiin ja palauttaa Y-juna harvoin pysähtyväksi "pikajunaksi". Toinen keino parantaa karjaalaisten tilannetta voisi olla sallia kuukausilippulaisten käyttää IC-junia välillä Karjaa-Helsinki ilman lisämaksua.

Karjaalaisten tilanne nyt ei ole niin huono, koska heille on nämä kaukojunat. Luulisin, että eniten Y-junasta on iloa Siuntiossa, Kirkkonummen keskustassa ja Masalassa asuville. Matka-aika on nopealla junalla 31 minuuttia ja S-junalla 38 minuuttia. Ero ei siis ole kamalan suuri, mutta psykologisesti varmaan jatkuvat pysähdykset ovat rasittavia. Jos Espoon kaupunkirata saataisiin joskus valmiiksi, voisin kuvitella, että Y-juna voisi ajaa lähemmäs 20 minuutissakin Kirkkonummelle, jos radalla on tilaa ja nopeuksia saataisiin nostettua tarpeeksi.
 
Takaisin
Ylös