Ratahallintokeskus kaavailee lähijunia Tampereelle ja Turkuun

Karjaalla pysähdytään Hangon vaihtoyhteyksien takia. Ilman sitä siellä tuskin pysähdyttäisiin? Ajettaisiin vain 70 km/h ohi.

Tällä hetkellä suurin syy lienee junakohtaus, mutta periaatteessa olet oikeassa. Karjaa on melko kyläpahanen sille, että siellä pysähtyisi tunnin välein kaukojunia.

Olisi hauska tehdä jopa vertailua siitä, mikä kyläpahanen saa parhaimman palvelun kokoonsa nähden. Onko olemassa Karjaata pienempää paikkaa, jossa palvelu olisi yhtä hyvää tai parempaa?
 
Niin, no ainakin Toijala. Mutta kyllä mielestäni Karjaalla sopiikin pysähtyä kaukojuna tunnin välein niin kauan kunnes Y-junien kulkuväliä tihennetään.
 
Olisi hauska tehdä jopa vertailua siitä, mikä kyläpahanen saa parhaimman palvelun kokoonsa nähden. Onko olemassa Karjaata pienempää paikkaa, jossa palvelu olisi yhtä hyvää tai parempaa?

Niin, no ainakin Toijala.

Ettei olisi hampaankolossa jotain "ihmisen kokoisia" paikkakuntia vastaan?

Karjaa on runsaan 8000 asukkaan paikkakunta ja maapinta-alaa on siellä 195 km2 eli kylänä se on noin 10 x 20 kilometriä kanttiinsa.

Toijalan asukasluku on noin 8000 ja maa-ala on 57 km2 eli noin 7 x 8 kilometriä kanttiinsa. (Tähän en ole sotkenut Akaan kaupungin tietoja.)

Siis varsin tiheitä asujamistoja ovat nuo, eivätkä siis mitenkään "kyläpahasia".

Joku viisaampi kertoo meille kohta mikä on esimerkiksi "Espoon" asukasluku. Siis Espoon aseman ympärillä oleva vaikkapa 7 x 8 kilometrin läntti. Oikeastaan läntin koko voisi olla pienempi, vaikkapa 3 x 3 km, koska Espoon asemakylän vaikutusalue on ehkä sitä luokkaa. Rupeaa menemään muuten jo Tuomarilan ja Kauklahden kylien puolelle vahvasti. "Espoon" asukasluku on tietenkin jonkin verran enemmän kuin 8000, mutta ei ehkä niin paljon, että siellä voisi ryhtyä herrastelemaan pendolinovuoroilla ja kaikenlaisella muulla joukkoliikenteen paljoudella. Kyllä muutkin Suomen paikkakunnat ansaitsevat hyvän ja tiheän liikenneverkoston.

Tämä siis kysymykseen: millä kyläpahasella on hyvä liikennepalvelu. Ehkä oikea vastaus onkin Rovaniemellä sijaitseva rautatien tasoristeys nimeltään Vika tai vastaava Kemijärvellä eli Kuusivaara. Kerran päivässä pääsee junalla Helsingin keskustaan ja takaisin. Asukasluvuista ei ole hajuakaan... kenties sellainenkin on olemassa?
 
Viimeksi muokattu:
Elmo Allen sanoi:
Tällä hetkellä suurin syy lienee junakohtaus, mutta periaatteessa olet oikeassa. Karjaa on melko kyläpahanen sille, että siellä pysähtyisi tunnin välein kaukojunia.

Olisi hauska tehdä jopa vertailua siitä, mikä kyläpahanen saa parhaimman palvelun kokoonsa nähden. Onko olemassa Karjaata pienempää paikkaa, jossa palvelu olisi yhtä hyvää tai parempaa?
Niin, no ainakin Toijala. Mutta kyllä mielestäni Karjaalla sopiikin pysähtyä kaukojuna tunnin välein niin kauan kunnes Y-junien kulkuväliä tihennetään.

Mun mielestäni vois jättää tuo Karjaan "liian hyvien" kaukojunayhteyksien kyseenalaistaminen kunnes täyttyy myös sellainen ehto, että rantarata kaksiraiteistetaan, ja Hangon radalle saadaan suoria junia Helsingistä.

Compact sanoi:
Joku viisaampi kertoo meille kohta mikä on esimerkiksi "Espoon" asukasluku. Siis Espoon aseman ympärillä oleva vaikkapa 7 x 8 kilometrin läntti. Oikeastaan läntin koko voisi olla pienempi, vaikkapa 3 x 3 km, koska Espoon asemakylän vaikutusalue on ehkä sitä luokkaa. Rupeaa menemään muuten jo Tuomarilan ja Kauklahden kylien puolelle vahvasti. "
Sovitaanko että Espoossa pysähtyvinen paikallisjunien vaikutusalue on 3 x 3 km, mutta kaukojunien hieman isompi, koska pikurit eivät pysähdy Tuomarilassa ja Kauklahdessakin ovat edellisen kerran pysähtyneet aikataulun mukaan vuonna 1956.

t. Rainer
 
Espoon aseman vaikutusalue on huomattavasti suurempi kuin 3 x 3 km. Itse tulen Munkkivuoresta Helsingin puolelta ja käytän Espoon asemaa Turun mennessä ja tullessa.
Eiköhän sama päde esim. Matinkylässä tai Olarissa asuviin? Tuskin ne Helsinkiin tai Pasilaan reissaavat.
 
Vahvistan suurimman osan elämästäni Olari-Matinkylä-alueella asuneena, että Turun junien osalta alue kuuluu Espoon aseman vaikutuspiiriin, lähijunien osalta luonnollisestikaan ei.
 
Espoon aseman vaikutusalue on huomattavasti suurempi kuin 3 x 3 km. Itse tulen Munkkivuoresta Helsingin puolelta ja käytän Espoon asemaa Turun mennessä ja tullessa.
Eiköhän sama päde esim. Matinkylässä tai Olarissa asuviin? Tuskin ne Helsinkiin tai Pasilaan reissaavat.

Siis Karjaan "asemakylän" vaikutusalue on MYÖS paljon laajempi kuin sen pieni hallinnollinen kaava-alue. Karjaata käyttää koko Hankoniemi ja pitkälle myös Salpausselän asutus Lohjalle päin. Ja tietysti on liikenneympyrässä myös muitakin syöttösuuntia.

Toijalan "asemakylän" vaikutusalue on sekin laaja. Suurimpana ulkopuolisena syöttäjänä toimii Valkeakoski ja liikenneympyrän sisään osuu pitkälti koko joukko Akaan, Urjalan ja Kalvolan asukkaita.

Kiinnostaisi muuten tietää, että onko Helsinki-Munkkivuoresta hyvätkin (ja käytännölliset) yhteydet Espoon asemakylälle ja edelleen Turun junille sekä päin vastoin. Ei tule nimittäin itselle heti mieleen kulkea joukkoliikenteellä tuollaista "oikopolkua".
 
Espoon aseman vaikutusalue on huomattavasti suurempi kuin 3 x 3 km. Itse tulen Munkkivuoresta Helsingin puolelta ja käytän Espoon asemaa Turun mennessä ja tullessa.

Kiinnostaisi muuten tietää, että onko Helsinki-Munkkivuoresta hyvätkin (ja käytännölliset) yhteydet Espoon asemakylälle ja edelleen Turun junille sekä päin vastoin. Ei tule nimittäin itselle heti mieleen kulkea joukkoliikenteellä tuollaista "oikopolkua".

Ottamatta kantaa keskusteluun muuten niin toteaisin itse sekä M-vuoressä että M-niemessä asuneena/asuvana, että en kyllä ymmärrä miksi täältä pitäisi kulkea Turkuun junalla, kun Expressbussipysäkki on lyhyen kävelymatkan päässä. Ei sitä voita matka-ajassa mikään muu kuin oma auto.

Eri juttu sitten, jos harrastusmielessä haluaa matkustaa nimenomaan tietyllä kulkuneuvolla, mikä on tietenkin ihan ok, mutta silloin ei pidä enää puhua mistään vaikutusalueista tms. Kyllä mä olen matkustanut Turkuun lentokoneellakin mutta ajankäytöllisesti siinä on yhtä vähän järkeä kuin Munkkivuori-Turku -yhteydessäkin rautateitse.
 
Mun mielestäni vois jättää tuo Karjaan "liian hyvien" kaukojunayhteyksien kyseenalaistaminen kunnes täyttyy myös sellainen ehto, että rantarata kaksiraiteistetaan, ja Hangon radalle saadaan suoria junia Helsingistä.

Sitten jos ELSA-rata rakennetaan, voidaan alkaa ajaa vuorotellen junia Helsinki-Karjaa-Turku ja Helsinki-Karjaa-Hanko. Ratakapasiteetti riittäisi, jos kaukojunia ei olisi tällä huonokuntoisella radalla taajamajunien tukkeena, vaan ne saisivat mennä omaa nopeaa reittiänsä. Radalle tulee entistä enemmän tarvetta, kun Espoo alkaa HS:n mukaan suunnitella jo Histaan 18 000 asukasta, lisäksi Nummela ja Lohja kasvavat vauhdilla kun pk-seudun asutuspaine purkautuu sinne päin pk-seudun käydessä ahtaaksi (kaavoitusongelmien takia siis tietysti, ei maan loppumisen takia).
 
Lentävänniemi sijaitsee Lielahden kaupunginosan takana kaupungin länsipuolella, luoteiskulmassa: 70-luvulla rakennettu suurehko asuinalue, jonka ongelmana on pitkä matka-aika ruuhka-aikana keskustaan. Tuo viittaus lentämiseen on kyllä sikäli hupaisa ;) että ko. kaupunginosasta todellakin pääsisi lentämällä Näsijärven yli muutamassa minuutissa keskustaan. Mutta ehkä tämä menee enempi huumoriosastoon, koska ei ole realistista kustannusmielessä.
Tämä silta sensijaan olisi jo realistisempi vaihtoehto ja lyhentäisi keskustan ja Lentsun välistä matka-aikaa varmaan puolella. Tämä kuitenkin edellyttäisi ratikan reittiä Paasikiventielle.
http://kotisivu.lumonetti.fi/eerait/siltalentniem.gif
 
Olen taannoin asunut töiden puitteissa Karjaalla ja jouduin silloinkin harmittelemaan paikkakunnan heikkoja paikallisjunayhteyksiä, kun lippusysteemit kuitenkin oli sisäistetty vyöhyketariffiin.
Nythän Karjaa on osa Raaseporin hienon nimen saanutta uutta kaupunkia. Se, että lähiliikenne katkeaa tuon kaupungin syrjäkulmille (varsinainen kuntakeskus kun on Tammisaari), lisää entisestään tämän liikenteen irvokkuutta.
Turunradan peruskorjaus kaikkineen on ollut virhe, mutta sitä ei liene tässä tarpeen pähkäillä. Se, että uusittu rata ohittaa miltei kaikki asemapaikat, on ollut logiikkaa, jonka tarkoituksenakin on ollut saattaa Turun matkaajat eriarvoiseen asemaan Helsingistä Tampereelle tai Lahteen menevien matkaajien kanssa. Edullisinta junaa ei yksinkertaisesti ole tarjolla muualla, kuin hinnastossa...
 
Nythän Karjaa on osa Raaseporin hienon nimen saanutta uutta kaupunkia. Se, että lähiliikenne katkeaa tuon kaupungin syrjäkulmille (varsinainen kuntakeskus kun on Tammisaari), lisää entisestään tämän liikenteen irvokkuutta.

Jospa tavaraliikenteen varjolla saataisiin se Hangon rata sähköistettyä. Tämän myötä voitaisiin Y-junat ulottaa Hankoon ja kiskobussit saada muualle Suomeen, esimerkiksi elvyttämään kuihtuneita ratoja, kuten Pori-Parkano ja Jyväskylä-Ylivieska. Tai vaikka ihan paikallisliikennejuniksi Kemistä Tornioon, tila varmaan riittäisi niissä matkustajille ainakin alkuvaiheessa.
 
Tai vaikka ihan paikallisliikennejuniksi Kemistä Tornioon, tila varmaan riittäisi niissä matkustajille ainakin alkuvaiheessa.

Miksei samantien kolme kilometriä edemmäksi Haaparannalle saakka, kun kerran terästie on olemassa?
 
Takaisin
Ylös