Sivu 1 / 3 123 ViimeisinViimeisin
Näytetään tulokset 1-15/32

Viestiketju: Rataverkon ouluistaminen

  1. #1

    Liittynyt
    08.03.2007
    Viestejä
    65

    oletus Rataverkon ouluistaminen

    Oulu on yksi tärkeimmistä kasvukeskuksista Suomessa. Itse näkisin, että hyvät ratayhteydet Oulusta muuallekin kuin Tampereelle ja Helsinkiin olisivat hyödyllisiä. Aluepoliittiset perusteet ei ilmeisesti enää tänä päivänä käy perusteluksi uudelle radalle. Joten kaikki uudet ratahankkeet pitää saada puristettua indeksiltään yli ykköseksi. Koska en osaa kannattavuuksia arvailla olen melko vapaasti miettiny muutamia ratoja.

    Olen mallaillut kartalle Kajaanin länsipuolelle Oulujärven ylittävää siltaa. Lisäksi uuden radanpätkän paikka voisi olla Kajaanin ja Vuokatin välissä. Radat ovat kuitenkin vain oikaisuja. Niiden hyöty tavaraliikenteen kannalta olisi ilmeisesti vähäinen. Oulujärven silta voisi kuitenkin nopeuttaa myös yhteyttä Kuopioon ja sitä kautta mahdollisesti myös pääkaupunkiin.

    Mitä ratahankkeita voisi pitää mielestäsi tulevaisuudessa mahdollisina, mikäli Suomen piilaakso jatkaa kasvuaan?

  2. #2

    Liittynyt
    28.08.2005
    Viestejä
    156

    oletus Vs: Rataverkon ouluistaminen

    Oulu - Ylivieska - Haapajärvi - Jyväskylä - Heinola - Lahti - Helsinki.

    Kokonaan uutta rataa pitäisi rakentaa Jyväskylästä Heinolaan ja perusteellinen kunnostus tarvittaisiin ainakin Haapajärvi - Jyväskylä -välille, ehkä muuallekin.

    Reitillä ajettaisiin Pendolinolla, tai ohjausvaunullisella IC-kalustolla, jolloin kulkusuunnan muutokset Jyväskylässä ja Ylivieskassa eivät olisi ongelmallisia.

  3. #3
    Jpl
    Jpl ei ole kirjautuneena

    Liittynyt
    18.12.2005
    Sijainti
    Tampere, Nekala
    Viestejä
    128

    oletus Vs: Rataverkon ouluistaminen

    Lainaus Alunperin kirjoittanut tkunnas Näytä viesti
    Oulu - Ylivieska - Haapajärvi - Jyväskylä - Heinola - Lahti - Helsinki.
    Hmm, miten olisi 300 km/h-versiona?
    Viimeisin muokkaaja kuukanko; 14.05.2007 kello 10:28. Syy: lyhennetty lainausta

  4. #4

    Liittynyt
    28.08.2005
    Viestejä
    156

    oletus Vs: Rataverkon ouluistaminen

    Lainaus Alunperin kirjoittanut Jpl Näytä viesti
    Hmm, miten olisi 300 km/h-versiona?
    Sopii minulle

  5. #5

    Liittynyt
    08.03.2007
    Viestejä
    65

    oletus Vs: Rataverkon ouluistaminen

    Näkemyksenne mukaan ei muualle kuin Helsinkiin tarvi päästä? Sieltähän voi sitten tietysti lentää Kajaaniin? Tuossa linjauksessa on kyllä vielä harmittavan monta kaupunkina jossa voisi joutua pysähtymään matkalla Helsinkiin.

  6. #6

    Liittynyt
    28.08.2005
    Viestejä
    156

    oletus Vs: Rataverkon ouluistaminen

    Lainaus Alunperin kirjoittanut Jysky Näytä viesti
    Näkemyksenne mukaan ei muualle kuin Helsinkiin tarvi päästä? Sieltähän voi sitten tietysti lentää Kajaaniin? Tuossa linjauksessa on kyllä vielä harmittavan monta kaupunkina jossa voisi joutua pysähtymään matkalla Helsinkiin.
    Tarvii toki. Siksi tuossa ehdottamassani reitissä on mukana Jyväskylä ja Lahti, joihin molempiin on Oulusta tällä hetkellä kovin mutkainen matka Oulusta. Lahdesta ja Jyväskylästä taas voisi avautua nykyistä nopeammat yhteydet itään.

    Toinen minulle hyödyllinen junayhteys Oulusta olisi Kontiomäen ja Nurmeksen kautta Joensuuhun. Kuljen paljon Oulu - Joensuu -väliä - Kajaanin ja Pieksämäen kautta se on aika puuduttava kulkea.

  7. #7

    Liittynyt
    26.07.2005
    Sijainti
    Espoo
    Viestejä
    794

    oletus Vs: Rataverkon ouluistaminen

    Lainaus Alunperin kirjoittanut Jysky Näytä viesti
    Olen mallaillut kartalle Kajaanin länsipuolelle Oulujärven ylittävää siltaa. Lisäksi uuden radanpätkän paikka voisi olla Kajaanin ja Vuokatin välissä. Radat ovat kuitenkin vain oikaisuja.
    Oikaisuistakin voi olla hyötyä. Oulujärven ylittävä silta on mielestäni tarpeeton. Sen avulla juna oikaisisi monta tärkeää asemaa, mutta matka-aika Oulun ja Kajaanin tai Kuopion välillä ei kuitenkaan paljon lyhenisi. Kajaanin ja Vuokatin välinen rata mielestäni on tärkeä oikaisu; se mahdollistaisi Joensuu-Oulu-junien ajamisen Kajaanin kautta.

    Lainaus Alunperin kirjoittanut tkunnas Näytä viesti
    Oulu - Ylivieska - Haapajärvi - Jyväskylä - Heinola - Lahti - Helsinki.
    Mikäli halutaan nopea rautatie Helsingin ja Oulun välille, on kierto Ylivieskan kautta mielestäni turhaa. Yhtä hyvin rata voitaisiin tehdä suoraan Haapajärveltä Ouluun. Jyväskylä-Oulu-yhteys olisi hyvä kuitenkin aloittaa jo nykyisellä radalla sopivin dieselmoottorijunin.
    Blogi yleisistä saunoista: http://www.saunakulttuuri.com

  8. #8

    Liittynyt
    28.08.2005
    Viestejä
    156

    oletus Vs: Rataverkon ouluistaminen

    Lainaus Alunperin kirjoittanut vompatti Näytä viesti
    Mikäli halutaan nopea rautatie Helsingin ja Oulun välille, on kierto Ylivieskan kautta mielestäni turhaa. Yhtä hyvin rata voitaisiin tehdä suoraan Haapajärveltä Ouluun. Jyväskylä-Oulu-yhteys olisi hyvä kuitenkin aloittaa jo nykyisellä radalla sopivin dieselmoottorijunin.
    Totta tämäkin.

  9. #9

    Liittynyt
    26.07.2005
    Sijainti
    Espoo
    Viestejä
    794

    oletus Vs: Rataverkon ouluistaminen

    Lainaus Alunperin kirjoittanut tkunnas Näytä viesti
    Siksi tuossa ehdottamassani reitissä on mukana Jyväskylä ja Lahti, joihin molempiin on Oulusta tällä hetkellä kovin mutkainen matka Oulusta. Lahdesta ja Jyväskylästä taas voisi avautua nykyistä nopeammat yhteydet itään.
    Lahteen on nykyisin Oulusta hyvinkin mutkainen matka; tarvitaan peräti yksi vaihto joko Riihimäellä, Tikkurilassa tai Kouvolassa. Verrattuna esimerkiksi kahden vaihdon Lappeenranta-Toijala-matkaan on Oulu-Lahti-matka hyvinkin mutkaton. Ennen kulki suora juna Oulusta Kouvolan ja Lahden kautta Helsinkiin; tuon junan palauttaminen suoristaisi matkaa entisestään.

    Yhteyksiä itään en ymmärrä. Jyväskylästä itään on Pieksämäki, jonne nykyisin pääsee suoralla junalla Oulusta. Joensuun suuntaan meneville on varmasti helpompi vaihtaa junaa Pieksämäellä kuin Jyväskylässä. Lahdesta itään on Kymenlaakso, Etelä-Karjala ja Venäjä. Kymenlaaksoon pääsee suoralla junalla Oulusta, Etelä-Karjalaan tai Venäjälle on yksi junanvaihto joko Kouvolassa tai Tikkurilassa. Tikkurilan vaihtoyhteyksien etuna on matkustaminen yöjunalla; matkaan Oulusta Lahden itäpuolelle ei tarvitse käyttää koko päivää, vaan voi matkustaa tehokkaasti yöllä.
    Blogi yleisistä saunoista: http://www.saunakulttuuri.com

  10. #10

    Liittynyt
    28.08.2005
    Viestejä
    156

    oletus Vs: Rataverkon ouluistaminen

    Matkan mutkaisuus tulee mielestäni matka-ajasta, ei kilometreistä tai vaihtojen määrästä.

    Oulusta Riihimäen kautta Lahteen kestää nopeimmillaan jotain 7 tuntia, kun Oulusta Jyväskylän kautta Lahteen voisi olla nopeimmillaan ehkä 4 tuntia.

    Oulusta itään mentäessä kestää Oulu - Pieksämäki tuollaiset 5 tuntia, Jyväskylän kautta matka voisi mennä neljässä tunnissa.

    Nämä siis edellyttäen, että Oulu - Jyväskylä olisi sellainen kolmen tunnin matka, mikä ei liene mahdoton ajatus, jos reitti ei kulkisi Ylivieskan kautta eikä juna pysähtyisi matkalla missään.

    Jyväskylästä Pieksämäelle tuleva IC voisi sitten vielä jatkaa matkaansa Joensuuhun, jolloin ei tarvitsisi kökkiä sitä parituntista Dm12:ssa...

    Sitten aivan oma kysymyksensä on, että mitä iloa on säästää tunti sieltä toinen täältä... mihin tässä (valmiissa?) maailmassa on niin kiire.

  11. #11

    Liittynyt
    08.03.2007
    Viestejä
    65

    oletus Vs: Rataverkon ouluistaminen

    Lahti-Mikkeli oikorata ja Kajaanin silta olisivat osa nopeaa itäistä junareittiä helsingin ja Oulun välillä. Nopeista yhteyksistä pääsisi nauttimaan Itä-Suomessakin lyhyemmän "liitynnän" jälkeen.

  12. #12
    kemkim avatar
    Liittynyt
    24.09.2005
    Sijainti
    Helsinki
    Viestejä
    2703

    oletus Vs: Rataverkon ouluistaminen

    Lainaus Alunperin kirjoittanut vompatti Näytä viesti
    Mikäli halutaan nopea rautatie Helsingin ja Oulun välille, on kierto Ylivieskan kautta mielestäni turhaa. Yhtä hyvin rata voitaisiin tehdä suoraan Haapajärveltä Ouluun.
    Ylivieskan kiertäminen ei aiheuta suurta pidennystä matka-aikaan. Suora oikaisu Haapajärveltä Ouluun ei siis myöskään nopeuttaisi suuresti tuota matkaa. Ylivieskan ja Oulun välillä on kaiken lisäksi suunnitteilla peruskorjata rataa kestämään suurempia nopeuksia ja kaksiraiteistaa osuuksia, tämä työ menisi hukkaan jos tehtäisiin marginaalisesti nopeampi pitkä rata Haapajärveltä Ouluun. Jo pelkkä Lahti-Jyväskylä -rata ja Äänekosken radan hyödyntäminen supistaisivat matka-aikaa merkittävästi.
    Yöbussissa on tunnelmaa

  13. #13

    Liittynyt
    20.07.2005
    Sijainti
    Pori
    Viestejä
    1275

    oletus Vs: Rataverkon ouluistaminen

    Minä en kyllä ymmärrä, mitä valittamista Oulun ratayhteyksissä oikein on. Linjoissa ongelmia voi olla, mutta ei itse radoissa. Jos ajatellaan, että Pääradat lähtevät Helsingistä, elikkä Pohjanmaan rata, Savon rata ja Karjalan rata, huomataan, että nämä kaikki radat peilikuvan tavoin taas yhtyvät Oulussa. Oulusta on siis tosiasiassa ihan yhtä hyvät ratayhteydet muualle Suomeen kuin Helsingistä. Siis muuta ei tarvita, kun ratojen peruskorjausta ja linjaston monipuolistamista. Siinä se.

    Tietysti Jyväskylään ei suoraan Oulusta ei pääse, mutta eipä kyllä Helsingistäkään. Ehkäpä tosiaan, niin kuin täällä on ehdotettu, voisi ajatella vielä neljättä Helsingin ja Oulun välistä päärataa suunnilleen nelostien linjassa.
    Ville

  14. #14

    Liittynyt
    28.08.2005
    Viestejä
    156

    oletus Vs: Rataverkon ouluistaminen

    Lainaus Alunperin kirjoittanut Ville O. Turunen Näytä viesti
    Tietysti Jyväskylään ei suoraan Oulusta ei pääse, mutta eipä kyllä Helsingistäkään.
    Ööh, nopeasti katsoen löysin kuusi suoraa (= vaihdotonta) päivittäistä yhteyttä Helsingistä Jyväskylään. Matka-aika noissa on vajaat 3 tuntia, kun taas Oulusta Jyväskylään on kolme päivittäistä yhteyttä, kaikki yhdellä vaihdolla, ja matka-aika nopeimmillaan 5 h 57 min.

    Ymmärsinkö kirjoituksesi jotenkin väärin?

  15. #15

    Liittynyt
    20.07.2005
    Sijainti
    Pori
    Viestejä
    1275

    oletus Vs: Rataverkon ouluistaminen

    Lainaus Alunperin kirjoittanut tkunnas Näytä viesti
    Ymmärsinkö kirjoituksesi jotenkin väärin?
    Tarkoitus oli puhua nimen omaan radoista, ei junavuoroista. Tarkoitin, että Helsingistä Jyväskylään mennessä joutuu kiertämään Tampereen kautta, mikä tekee mutkan matkaan. Vaikka sitten junaa ei tarvitsisikaan vaihtaa. Kuten sanoin, varmaan olisi paljonkin korjattavaa Oulun junayhteyksissä, en ole miettinyt asiaa itse. Mutta itse ratoja Oulusta lähtee ihan samalla tavalla kuin Helsingistä.

    Taisin tosiaan kirjoittaessa oikoa jonkin mutkan, siitä pahoittelut.
    Ville

Sivu 1 / 3 123 ViimeisinViimeisin

Vastaavia viestiketjuja

  1. Rataverkon kunnostus suuremmille nopeuksille
    kirjoittanut kemkim foorumissa Junat
    Vastauksia: 13
    Viimeisin viesti: 28.01.2008, 18:50
  2. Väitös rataverkon avaamisesta Tampereella
    kirjoittanut Antero Alku foorumissa Junat
    Vastauksia: 0
    Viimeisin viesti: 04.12.2007, 08:47
  3. Suomen rataverkon kattavuus
    kirjoittanut kemkim foorumissa Junat
    Vastauksia: 6
    Viimeisin viesti: 26.03.2007, 15:13
  4. Rataverkon sähköistys tulevaisuudessa
    kirjoittanut JE foorumissa Junat
    Vastauksia: 9
    Viimeisin viesti: 11.07.2005, 17:40
  5. Rataverkon vapauttaminen
    kirjoittanut Antero Alku foorumissa Junat
    Vastauksia: 8
    Viimeisin viesti: 08.07.2005, 08:23

Lähettämissäännöt

  • Et voi aloittaa uusia viestiketjuja
  • Et voi vastata viesteihin
  • Et voi lähettää liitetiedostoja
  • Et voi muokata viestejäsi
  •