Uudet aikataulut 3.6.2007 alkaen

MItä?! Miksi P915 pitäisi Tampereen päässä jonkin matkaa peruuttaa? Ja tuskin sitä peruutetaan niin pitkää matkaa, että siinä menisi niin paljon aikaa.


Ilmeisesti junarungon on oltava oikeinpäin Oulussa, joten kyseinen juna peruutetaan asemalta kolmioraiteelle, josta se pääsee jatkamaan matkaansa kohti Orivettä.
 
Ajettaisikohan junavuoroa hitaammin, kun noita taajamajunia? Toiseksi, se P915 peruttaa vähän matkaan Tampereen päässä, jolloin ei luonnollisesti voida kovia nopeuksia käyttää..

Peruuttaa, miksi? Eikö Tampereella vaihdetakaan veturia junan toiseen päähän?
 
Tuo junarunko on oikeasti Turku-Oulu -juna. Normaalin liikennejärjestelmän aikana se lähtee aamutuimaan Turusta ja pyyhältää Parkanontietä Ouluun. Siis vaunujärjestys on koko ajan veturin perässä sama.

Nyt erikoisaikana ko. junarunko on tullut Turusta Tampereelle jo lauantaina ja jatkaa siis pyhäaamulla Tampereelta Haapamäentietä Ouluun. Kuten kaikki tiedämme, Tampereella vaihtuu tällaisen junan kulkusuunta. Jotta runko olisi oikeinpäin tästäkin eteenpäin, juna käännetään lähtövaiheessa oikeaan lopulliseen kulkusuuntaan ensin työntämällä se Tampereen asemalta Viinikan ratapihalle. Veturi on siis aluksi Tampereen asemalaiturilla nokka kohti pohjoista. Viinikasta kun lähdetään sitten ajamaan kolmioraidetta ja kohti Haapamäkeä ja Oulua, junarunko onkin sitten oikeassa asennossa. Junarungon voisi tietenkin kääntää jo lauantai-illalla tai pyhäyönä, mutta näppärimmin se käy ilmeisesti tuossa lähtövaiheessa.

Junarunko käsittää erilaisia vaunutyyppejä ja on välttämätöntä, että se on aina tietyssä järjestyksessä maanantaista lauantaihin sekä myös samaten sunnuntaisin. Ajatteleva liikenneharrastaja löytää lukemattomia syitä tällaiseen toimintaan. Rautatieliikenne on kaikista liikennemuodoista kaikkein systemaattisin ja sitä kautta käyttäjälleen helpoin.
 
Tuohon aikaan sunnuntaiaamuisin eivät tavalliset junankäyttäjät tuolla rataosalla taatusti käytä kyseistä lyhyen ajan liikennöivää junaa. Ainoa selitys lienee, että koska Haapamäellä on rautatieharrastajien museovarikko, ainoa ajateltavissa oleva matkustajapotentiaali on sinne menevä tai sieltä nouseva rautatieharrastaja. Nyt on Haapamäeltäkin mahdollista pyhäaamuna tehdä nostalginen pikajunamatka suoralla ajolla Seinäjoelle ja palata sieltä puolenpäivään mennessä takaisin vanhalle risteysasemalle taajamajunalla.

Aikataulusuunnittelussa on töissä eräs rautatieharrastaja, jolla saattaa olla osuutta asiaan. :D
 
Harmi, kun tuo P915 liikennöi vain enään muutaman kerran, ja sunnuntaisin. En pääse kokeilemaan nyt viikolla kun suomikierroksella olen.. :frown:
 
Takaisin
Ylös