Näytetään tulokset 1-10/10

Viestiketju: Lähijunien kierto Helsingissä

  1. #1
    Murzu avatar
    Liittynyt
    16.06.2006
    Viestejä
    355

    oletus Lähijunien kierto Helsingissä

    Nyt kesäaikana lähijunaliikenne on harvempaa, eikä laitureista ole pulaa Helsingin päässä. Puhutaan nyt kuitenkin syksystä ja talvesta, arjesta, vaikka kesä onkin. Syksyhän on hektisintä aikaa lähiliikenteessä, ihmiset palaavat arkeen ja kaikki alkaa uudestaan.

    Otetaan esille A ja M junat. Ne käyttävät Huopalahti-Helsinki välillä samaa kaupunkiraidetta, molemmilla on 10 min vuoroväli. Hassua on että A ja M junat tarvitsevat raiteet 16-19 käyttöönsä, eli 4 raidetta yhteensä. Vaikka ihan oikeasti ne pärjäisivät 2:lla raiteella. Eli A-junat käännettäisiin 5min kääntöajalla M-juniksi, ja päinvastoin. Ongelmana on tietysti ne 3-yksikön ruuhka M-junat. Tämä voitaisiin kuitenkin ratkaista sillä, että välittömästi 2-yksikön A-junan tultua, siihen täräyttäisi huoltokuski sen kolmannen yksikön kiinni, ja lähtevä kuski vain astuisi valmiiseen 3-yksikön junaan. Uskon että 5 minuuttia riittäisi juurikin mainiosti.

    A-junatkin olisivat M-junan tavoin 2-yksikön mittaisia, tietyn ajan päivästä. Tähän astihan A-junat ovat olleet vain 1-yksikön mittaisia. Joku tietysti laskee äkkiä ja sanoo että hei, mistäs ne lisärungot A-juniin saadaan jos ne ovat 2-yksikön mittaisia. Vastaus kuuluu että samalla runkomäärällä pärjätään. Lisärungot tulevat tietenkin siitä, että 10min seisomisen sijasta junayksiköt seisoisivat enää 5min. Toisin sanoen A-junat voisi kuvitella leikillisesti M-junan jatkeeksi, jos se helpottaa yhtään ajattelemista. Tarvittava runkomäärä pysyy samana, mutta rungot ovat enemmän "tienaamassa" mitä ennen. Ja samalla A-junilla matkustavien Valimolaisten ei tarvitsisi enää kärvistellä tupaten täynnä olevassa yksikössä. Nykyäänhän 1-yksikön A-junat ovat tiettyyn aikaan niin täynnä, että tuskin seisomaankaan sopii.

    Sama homma on K ja I junillakin, nekin omivat raiteet 1-4 itselleen, vaikka 1-2 riittäisi ihan hyvin.

    Ja lopuksi vielä kysyisin jos joku sattuu tietämään. Eli noin pari vuotta sitten, oliko Vantaankoskelle aamuruuhkan aikaan jopa 5min vuoroväli??? Ajattelin vain kun junia lähti Vantaankoskelta sekä 1 että 2 raiteilta silloin, nykyään pelkästään toiselta. Eli kun toinen juna saapui 1:lle, niin pian toinen lähti 2:lta. Aikataulun mukaan...

  2. #2
    Aleksi.K avatar
    Liittynyt
    27.04.2006
    Sijainti
    Leppävaara
    Viestejä
    2697

    oletus Vs: Lähijunien kierto Helsingissä

    Tuota A-junaa olen itsekkin kummastellut. Sitä ajetaan nyt ruuhkassa 15 minuutin välein, ja kahdella rungolla. Talvella taas homma on niin, että ajetaan yhdellä rungolla kokoajan, pois lukien poikkeukset. Mielestäni tuossa ei ole mitään logiikkaa. Kesällähän juuri on tyhjempää. Mielestäni osa R-junalta vapautuvasta kalustosta voisi siirtää ruuhka-aikana(, siis talvella) A-reitille. R-junaahan ajetaan taajamakalustolla ruuhkassa. Voi tosin olla, että ne R-junalta vapautuvat menevät I ja K-reiteille. En kuitenkaan näe, että esimerkiksi I-junalla olisi tarvetta kolmen yksikön junalle.
    Tyhmä ei se joka myy, vaan se joka ostaa.

  3. #3
    Jazu avatar
    Liittynyt
    07.08.2006
    Sijainti
    Järvenpää
    Viestejä
    92

    oletus Vs: Lähijunien kierto Helsingissä

    Eipä taida R-junalla olla kuin yksi lähtö, joka ajetaan Eil -vaunuilla. Aamulla klo 6.42 lähtö Riihimäeltä Helsinkiin ja iltapäivällä oliskohan ollut klo 16.21 lähtö takaisin, mutta vapautuuhan siinäkin 4-5 yksikköä Sm4 junia.

    Mutta ehtiikö junaa siivota tuossa 5min vaihtoajassa Helsingin päässä ja onnistuuko junan "lastaus ja purku" tarvittavan nopeasti?

  4. #4
    Murzu avatar
    Liittynyt
    16.06.2006
    Viestejä
    355

    oletus Vs: Lähijunien kierto Helsingissä

    Lainaus Alunperin kirjoittanut Jazu Näytä viesti
    Mutta ehtiikö junaa siivota tuossa 5min vaihtoajassa Helsingin päässä ja onnistuuko junan "lastaus ja purku" tarvittavan nopeasti?
    Kyllä 5 min ehtii isoimmat roskat kerätä, kunhan on ripeitä siivoojia. Lisäksi 5min riittää varsin hyvin lastaukseen ja purkuun, yleensä ihmisruuhka on vain toiseen suuntaan. Ja muistuttaisin vielä että metro onnistuu kääntymään 4:ssä minuutissa, eikä lastaus ja purku ole siellä mikään ongelma. Sitä en tiedä miten usein metroja "ehditään" siivota, mutta en silti koe metroa sen likaisemmaksi mitä lähijuniakaan.

    -HKL Metro kokee ongelmat haasteina jotka pitää ratkaista.
    -VR:llä asioista tehdään ongelmia joita ei haluta ratkaista.

  5. #5
    Tunnistettu jäsen juhanahi avatar
    Liittynyt
    29.06.2005
    Sijainti
    Helsinki
    Viestejä
    340

    oletus Vs: Lähijunien kierto Helsingissä

    Lainaus Alunperin kirjoittanut Murzu Näytä viesti
    Sitä en tiedä miten usein metroja "ehditään" siivota, mutta en silti koe metroa sen likaisemmaksi mitä lähijuniakaan.
    Metroja siivotaan (roskat pois) päivän mittaan ainakin Ruoholahden kääntöraiteella, vieläpä varsin hektisellä tahdilla; sen parin-kolmen minuutin aikana, jona juna käy kääntöraiteella.

    Mitä tulee lähijunien kääntöaikaan, täytyy muistaa, että JKV-laitteiston lataaminen matkaa varten suunnan vaihtuessa vie myös hetkisen aikaa. Vastaavaa viivytystä ei metrossa ole. Ei sekään kuitenkaan minuuttitolkulla aikaa vie. Liian tiukat kääntöajat tietysti heijastuvat ikävästi, jos jäädään myöhään. On kuitenkin selvää, että VR:n kääntöajoissa on monesti liikaa ilmaa. Vieläköhän ne I-junatkin seisovat Tikkurilassa vartin?
    Viimeisin muokkaaja juhanahi; 26.06.2007 kello 22:12.

  6. #6
    Tunnistettu jäsen SD202 avatar
    Liittynyt
    28.06.2005
    Sijainti
    Vantaa
    Viestejä
    1264

    oletus Vs: Lähijunien kierto Helsingissä

    Lainaus Alunperin kirjoittanut Jazu Näytä viesti
    Mutta ehtiikö junaa siivota tuossa 5min vaihtoajassa Helsingin päässä ja onnistuuko junan "lastaus ja purku" tarvittavan nopeasti?
    Japanissa tuo näytti onnistuvan, mutta siinä maassa tekemisen tehokkuus useimmissa asioissa onkin aivan omaa luokkaansa.
    We komen aan in Erps-Kwerps.

  7. #7
    kemkim avatar
    Liittynyt
    24.09.2005
    Sijainti
    Helsinki
    Viestejä
    2703

    oletus Vs: Lähijunien kierto Helsingissä

    Lainaus Alunperin kirjoittanut Murzu Näytä viesti
    Sama homma on K ja I junillakin, nekin omivat raiteet 1-4 itselleen, vaikka 1-2 riittäisi ihan hyvin.
    Huono homma, jos K- ja I-junat lähtisivät aina sieltä kaukaa Kaisaniemen puiston vierestä. Mukavaa kun välillä pääsee 4-raiteeltakin kyytiin. Tosin, jos 1-raiteelta lähtee juuri juna ja hetken päästä lähtisi 4-raiteelta, niin eihän sitä näe kovin helpolla, pitää niitä infomonitoreja tutkia... Rantaradan junat tulevat myös kauemmaksi asemasta, mutta niiltä on lyhyt ja hyvä kävely-yhteys keskustan keskeisiin paikkoihin sekä bussiterminaaliin ja metroasemalle. Kaisaniemen puiston sijainti on hyvä ainoastaan silloin, kun puistossa on rock-konsertti , muutoin se on pitkä miinus.
    Yöbussissa on tunnelmaa

  8. #8
    Moderaattori
    Liittynyt
    24.06.2005
    Sijainti
    Helsinki
    Viestejä
    6005

    oletus Vs: Lähijunien kierto Helsingissä

    Lainaus Alunperin kirjoittanut Murzu Näytä viesti
    Joku tietysti laskee äkkiä ja sanoo että hei, mistäs ne lisärungot A-juniin saadaan jos ne ovat 2-yksikön mittaisia. Vastaus kuuluu että samalla runkomäärällä pärjätään. Lisärungot tulevat tietenkin siitä, että 10min seisomisen sijasta junayksiköt seisoisivat enää 5min.
    Jos nyt unohdetaan 3-yksikköiset M-junat ja oletetaan niiden olevan aina 2 yksikön mittaisia, sitoo nykyinen M-junien liikenne ruuhkassa 2*6=12 yksikköä ja A-junien 1*5=5 yksikköä, yhteensä siis 17 yksikköä. Yhdistämällä A- ja M-junien kierrot Helsingissä yhteinen kierrosaika saataisiin puristettua 100 minuuttiin, jolloin yksikköjä tarvittaisiin 2*10=20. Tarvittaisiin siis 3 lisärunkoa.

    Lainaus Alunperin kirjoittanut Murzu Näytä viesti
    Ongelmana on tietysti ne 3-yksikön ruuhka M-junat. Tämä voitaisiin kuitenkin ratkaista sillä, että välittömästi 2-yksikön A-junan tultua, siihen täräyttäisi huoltokuski sen kolmannen yksikön kiinni, ja lähtevä kuski vain astuisi valmiiseen 3-yksikön junaan. Uskon että 5 minuuttia riittäisi juurikin mainiosti.
    Minä veikkaisin, että nykyisillä liikennöintikäytännöillä 5 minuuttia olisi liian optimistinen. Nykyään runkojen pituutta muutettaessa saapuvan junan annetaan ensin tyhjentyä ja rungot kytketään/erotetaan vasta junien ollessa tyhjät. Jos JKV vaatii sitten 4 minuuttia suunnankääntöön ja junakokoonpanon muuttumiseen, ei ole enää yhtään pelivaraa.

    Ylimääräisen rungon liittäminenhän kannattaisi tehdä niin kuin nytkin: runko olisi valmiina odottamassa raiteella saapuvaa junaa, joten ei tarvita ylimääräistä huoltokuljettajaa. Tosin kumpikaan tapa ei onnistu, jos käytettävissä on vain 2 raidetta, joilla on molemmilla liikennettä 5 minuutin välein.
    Viimeisin muokkaaja kuukanko; 27.06.2007 kello 09:21. Syy: lisätty tekstiä

  9. #9

    Liittynyt
    08.11.2005
    Sijainti
    Helsinki
    Viestejä
    374

    oletus Vs: Lähijunien kierto Helsingissä

    Ideana ihan jees, mutta kyllä Helsingin päässä 10 minuuttia on melkeinpä se minimiaika ennen seuraavalle reissulle lähtemistä. Myöhästymispelivara 1-3 min jo pelkästään ratapihan ruuhkien vuoksi, 1-3 min tyhjennys/lastaus ja 2-4 min junan lähtövalmistelut (JKV yms)...

  10. #10
    Murzu avatar
    Liittynyt
    16.06.2006
    Viestejä
    355

    oletus Vs: Lähijunien kierto Helsingissä

    Lainaus Alunperin kirjoittanut kuukanko Näytä viesti
    Jos JKV vaatii sitten 4 minuuttia suunnankääntöön ja junakokoonpanon muuttumiseen, ei ole enää yhtään pelivaraa.

    No se suunnanvaihto vaatii yhden miehen voimin sen 4 minuuttia, koska 2 minuuttia on mitoitettu päästä toiseen kävelyyn, itse JKV vie 2min ja käyttöönotto 10 sekuntia. Tällä tarkoitan sitä että lyhyen käännön takia, lähtevä kuski on valmiina lähtöpään kohdalla, jolloin kävelyyn ei tarvitse varata 2min. Tällöin tietysti saapuva tekee peräpään ohjaamon "valmiiksi".

    Kaukojunilla JKV:n lataamiseen saattaa mennä se 4 minuuttia, ja sen perusteella ilmeisesti lasketaan kaikki. Lähijunilla syöttö on yksinkertaisempi ja nopeampi. Eli pelivaraa jää vielä noin 2 minuuttia. Junan tyhjentyminen kestää ihmismäärästä riippuen 15 sekuntia - 2 minuuttia. Täyttyminen samaa luokkaa. Ongelmana on vain se, että kääntöjen tiukennus vaatisi junahenkilökunnalta ripeän suunnitelmallista toimintaa, eikä puuhastelemalla enää ehtisi. Se kai on kynnyskysymys, työssäviihtyminen. Tosin yleinen mielipide on ettei töihin tulla viihtymään. Mitä vähemmän on aikaa miettiä muita kuin työasioita, sitä tehokkaampaa työ on. Mutta niin kauan kuin VR:n toiminta ei tarvitse olla tehokasta, homma pyörii neuvostomalliin.

Vastaavia viestiketjuja

  1. HSL: Lähijunien I, K, N ja T liikenne viivästelee aamuun 17.6. asti
    kirjoittanut RSS foorumissa Joukkoliikenneuutiset
    Vastauksia: 0
    Viimeisin viesti: 16.06.2011, 21:20
  2. Lähijunien linjatunnukset
    kirjoittanut antaeus foorumissa Junat
    Vastauksia: 31
    Viimeisin viesti: 25.07.2008, 20:21
  3. Pääkaupunkiseudun lähijunien lipunmyynti
    kirjoittanut Ville O. Turunen foorumissa Junat
    Vastauksia: 50
    Viimeisin viesti: 25.07.2007, 12:53
  4. Lähijunien yöliikenteestä
    kirjoittanut Murzu foorumissa Junat
    Vastauksia: 10
    Viimeisin viesti: 23.05.2007, 22:34
  5. Metron ja lähijunien erot
    kirjoittanut Rattivaunu foorumissa Junat
    Vastauksia: 34
    Viimeisin viesti: 28.06.2006, 01:26

Lähettämissäännöt

  • Et voi aloittaa uusia viestiketjuja
  • Et voi vastata viesteihin
  • Et voi lähettää liitetiedostoja
  • Et voi muokata viestejäsi
  •