Junahavaintoja heinä - joulukuu 2007

Tila
Ei avoinna uusille viesteille.
Ai sellaistakin tehdään? Kiitoksia tiedosta... En tiedä junista pal mittään, kaukojunilla ei tule koskaan matkustettuakaan.

Mielestäni kyllä joo. Onpa itsellä tullut matkustettua peräti kahdeksan vaunuisella taajamajunalla Oulu-Roi väli. Joskin 4 vaunua niistä oli juuri kalustosiirrossa.
 
IC169:ssä oli siirrossa heti veturin (Sr2 3205) jälkeen Hccmqqr ja Edb. Muuten runko oli tavallinen Expt+Ex+Rk+Edfs+Ed+Edb
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Mikäs se sellainen juna on, jonka näin eilen illalla Pasilassa suunnassa pohjoiseen? Juna koostui pääasiassa punaisista vaunuista, niistä, mitä Riihimäen henkilöjunissa käytetään, mutta viimeisenä letkassa oli neljä kaksikerroksista IC-vaunua. Ei taida olla ihan tavallista? Asemalle se kuitenkin pysähtyi ja matkustajiakin oli kyydissä. En tiedä, minne oli menossa.
Vaunut.orgin mukaan ne olivat eilen Porin junissa seilaamassa ees taas Tampere-Pori-väliä ovet lukittuina. http://vaunut.org/kuvasivu/39316
 
Oulu 26.7

*P 706 lähti Oulusta kymmenen minuuttia myöhässä, koska joutui ensin odottamaan InterCity 41:sen matkustajat kyytiin. Vaalassa myöhästymistä oli kertynyt jo 15 minuuttia ja Kontiomäellä 19 min P 701:sen ja tavarajunan kohtausten ja vuoksi. Takaisin tullessa (P 703) oli Kontiomäellä 25 minuuttia myöhässä ja Oulussa puoli tuntia. Oulusta Rovaniemelle lähtiessä myöhästyminen oli vain kuusi minuuttia.


* P703/706 Rovaniemi-Oulu-Kajaani-Oulu-Rovaniemi.
 
Ihala 31.7.2007 kello 1525
Ihalan vanhan aseman paikan ohitti Dv12 2620
matkalla Turusta Ihalan linjavaihteelle, en nähny
menikö Raisioon vai Nesteelle.
 
Eilen 31.7. IC2 145:ssä keulassa CEmt 24097 ja juuri pajalta valmistunut Ei 27004. Seuraava vaunu oli Ex 26221, mahtoiko sekin olla siirrossa Turkuun?
 
Tänään ajettiin ylimääräinen lisäjuna T 4606 Dv12 2522:n vetämänä. Vaunuina kuormattuja Sp-vaunuja.
 
Tänään on Turussa ollut oikea reeverien sukukokous.
Edustajia on ollut kaikista perheistä: 25-, san25-, 27-, ja sarjasta 26- rouvat 2635 ja -38.
Veturi 2635 oli parkissa samalla raiteella 2708:n kanssa, en saanut selvää olivatko pari.
 
K-junat eilen ja N-junat tänään 5.8. olivat neliyksikköisiä Ankkarockin vuoksi.

Helsingistä tänään:

16.16 6068+6024+6064+6026
16.36 6006+6040+6095+6093
16.56 6012+6016+6023+6032
17.16 6013+6055+6062+6085
17.36 6049+6043+6025+6020
17.56 6099+6011+6094+6079 (vaihto, 16.16 lähdöstä 17.41 palannut runko Ilmalaan ja tämä tilalle)

Kierrosaika on sunnuntaisin 100 minuuttia ja liikenteessä on viisi junarunkoa.
 
K-junat eilen ja N-junat tänään 5.8. olivat neliyksikköisiä Ankkarockin vuoksi.
Jos olisin tiennyt, että TEP70 on (jälleen kerran) kirjannut ylös junarunkoja, niin eipä olisi tarvinnut allekirjoittaneen painaa kuvanottohetkellä mieleen kuvatun junarungon koostumusta. ;)

Onkos tämä Ankkarock -viikonloppu ainoa kerta vuodesta, kun N-junissakin on mahdollisuus nähdä neljästä Sm1-/Sm2-yksiköstä koostuvia junarunkoja?
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Tänään on Turussa ollut oikea reeverien sukukokous.
Edustajia on ollut kaikista perheistä: 25-, san25-, 27-, ja sarjasta 26- rouvat 2635 ja -38.
Veturi 2635 oli parkissa samalla raiteella 2708:n kanssa, en saanut selvää olivatko pari.

Koneet 2635 ja 2708 tuli tuona päivänä Karjaan suunnalta junassa T4030 (vet 2554+2635+2708).

Aiemmin havaittu myös 2603 sekä 2615 junasta T3068.
 
Mikäs se sellainen juna on, jonka näin eilen illalla Pasilassa suunnassa pohjoiseen? Juna koostui pääasiassa punaisista vaunuista, niistä, mitä Riihimäen henkilöjunissa käytetään, mutta viimeisenä letkassa oli neljä kaksikerroksista IC-vaunua. Ei taida olla ihan tavallista? Asemalle se kuitenkin pysähtyi ja matkustajiakin oli kyydissä. En tiedä, minne oli menossa.

Eil-vaunuja Porin taajamajunaan, vaunut kierrätettiin Turun kautta sillä Porin taajamajunan vaunut lähetetään sieltä.
 
E-juna liikenne Kauklahteen on alkanut. Ensimmäinen E-juna Helsingistä lähti 5.49 ja Kauklahdesta 6.24. VR:n ja YTV:n on tapauksen kunniaksi järjestänyt yhdessä tapahtuman tänään 7-9 ja 15-18. Kuvia ensimmäisestä E-junasta löytyy Vaunut.orgista.
 
13.8 maanantai-iltana lähtenyt Tolstoi-juna Moskovasta Helsinkiin myöhästyi puoli vuorokautta Laatokan asemalla saapuessaan pommi-iskun vuoksi. Isku katkaisi liikenteen tältä väliltä ja jun(i)a jouduttiin kierrättämään toista reittiä. Runko kääntyi Kouvolassa takaisin venäjälle. Hki- Kvl- Hki välillä liikennöi lisäjuna kuljettamassa Tolstoin matkustajat Helsinkiin. Kuvia löytyy osoitteesta Vaunut.org: sta.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Tila
Ei avoinna uusille viesteille.
Takaisin
Ylös