Ravintolavaunujen uusi tuotevalikoima 10.10.2007

Epa

Liittynyt
5 Syyskuu 2007
Viestit
201
Avecran junaravintolat ovat jälleen 10.10. 2007 uudistuneet tuotteiden osalta. Eniten näyttäisi kehittyneen aamiaisten valikoima. Pregoissa on tarjolla jopa pekonia ja cappucinoa. Muissa ravintolavaunuissa aamiaisen hintaan vihdoinkin sisältyy kaksi kupillista kahvia!
 
Ok, enpä ollutkaan tätä huomannut.

Hinta-laatu-suhteeltaan erinomaisia nämä junien aamiaispaketit. Jo nälkäisenä murrosikäisenä olin ainakin IC-junien leikkeleaamiaisiin oikein tyytyväinen.
 
Nopeutuvien junien kilpailu lentokoneiden kanssa tulee ehkä yhä enemmän näkymään myös ravintolavaunun tarjonnassa. Tämän syksyn uudet aamiaiset jo viittaisivat tähän suuntaan.

Sensijaan oma mutu-tuntumani on, ettei kaupunkien aamiaiskahviloista ole vieläkään tullut suomalaisessa kulttuurissa niin menestyksekästä juttua, kuin jokunen vuosi sitten ennakoitiin. Sikäli Avecralla hyvä onkin suhteellisen rauhallinen tilaisuus kokeilla uusiakin aamiaistuotteita.
 
Ravintolavaunujen aamiaiset ovat olleet varsin maittavia ja hintaansa nähden jopa edullisia, koska tuollainen 8-10 euron hinta kunnon aamiaisesta ei montaa euroa heitä siitä, että ostaisi vain leivän, kahvin ja mehun erikseen.

Kaupungeissa itse suosin kahvila-aamiaisten sijaan hotelliaamiaisia, joita myydään myös hotellissa majoittumattomille varsin yleisesti - tosin ilman mainontaa. Helsingin eräs parhaista aamiaisista on ollut tähän mennessä Holiday Inn Helsinki City Centren aamiainen Elielinaukiolla. Hinta on tosin 15 euroa, mutta aamiainen on todella maittava ja runsas. Olen käyttänyt myös ryhmiä syömässä tuolla aamiaisen ennakkotilauksella ja monet hyvät keskustelut ryhmäpäivän aluksi on aloitettu jo tuolla.
 
Kaupungeissa itse suosin kahvila-aamiaisten sijaan hotelliaamiaisia, joita myydään myös hotellissa majoittumattomille varsin yleisesti - tosin ilman mainontaa.

Tämä olikin hyvä vinkki! Osaatko neuvoa, missä hotelleissa olisi edukkaampia aamiaisia? Voisi sitten kokeilla tällaistakin palvelua. Täällä on muuten hyvä listaus halpaa ruokaa lounasaikaan tarjoavista paikoista:
http://www.halparuoka.fi/
 
Mitäs mieltä olisitte, jos ic2-junissa ei olisikaan kärrymyyntiä, vaan sellainen pieni kahvikioski? Ei pöytiä ei olisi ympärillä, vaan kahvi ostettaisiin ja kuskattaisiin itse omalle paikalle? Voisi saada kannatusta ainakin Avecran henkilökunnassa..
 
Hyvä idea.

Lisäksi voisi palata siihen ikivanhaan käytäntöön, että olutta ja muita alkojuomia saa vain ruuan kanssa. Nykyään ei juuri huvita ravintolavaunuun mennä, kun se on kuitenkin täynnä möliseviä juoppoja.
 
Niin että sitten olisi ravintolavaunuissa hyvinsyöneitä juoppoja? :lol:
 
Epäilen, että ketään suostuisi ruuanostopakkoon viinan kanssa. Moni ottaisi oman pullon mukaan junaan jos kalliiseen baarihintaan joutuisi päälle vielä ostamaan jonkun kuivan munkin ryöstöhinnalla.
 
Epäilen, että ketään suostuisi ruuanostopakkoon viinan kanssa. Moni ottaisi oman pullon mukaan junaan jos kalliiseen baarihintaan joutuisi päälle vielä ostamaan jonkun kuivan munkin ryöstöhinnalla.

Sehän taitaa olla peräti kiellettyä ottaa oma alkholijuoma mukaan. Tai ei sen mukaanottaminen, vaan juominen. Vaikka omia olusia juodaan varsinkin Turun laivajunissa, on se silti kielletty. Jokatapauksessa Avecran myyntituotto romahtaisi montakymmentä prosenttia, jos näin kävisi.
 
Moni ottaisi oman pullon mukaan junaan jos kalliiseen baarihintaan joutuisi päälle vielä ostamaan jonkun kuivan munkin ryöstöhinnalla.
Alkoholismi on edennyt vakavalle tasolle, jos junamatkaakaan ei kestä ilman omaa pulloa.

Hra Kunnaksen yritys keskustella alkoholin läträämisen rajoittamisesta on toki tässä viinalla marinoidussa maassamme toivoton yritys.
 
Takaisin
Ylös